Naisten takaa-ajo, joka miehen suosikkilaji

Tänään on Sotshin olympialaisissa vuorossa ensimmäinen hiihtomatka. Siis naisten takaa-ajo, skiathlon tai suksenvaihtohässäkkä, miten vain. Matkana on kaksi kertaa 7,5 km, joista ensimmäinen perinteisellä ja toinen vapaalla hiihtotavalla.

Tämä on sekä urheilijoiden, että (ainakin hiihdosta kiinnostuneimpien) katsojien parissa vähiten onnistuneena pidetty kilpailumuoto. Mutta olympialaji se on siinä missä muutkin. Kilpailun kannalta keskeisiä seikkoja ovat huollon onnistuminen, suksien vaihdossa sähläämisen välttäminen, lihasten mukautuminen hiihtotavan vaihtumiseen ja hiihtäjän irtiottokyky vapaalla hiihtotavalla.

Tässä kirjoituksessa ajattelin tuoda esiin ajatuksiani sekä ennen kilpailua, kilpailujen aikana että vielä maaliintulon jälkeenkin. Sivu siis päivittyy päivän aikana useita kertoja. Jos formaatti tuntuu mukavalta, saatan tehdä tämän toistekin.

* * *

Ennakkotunnelmia voi pohtia kilpailun lähtölistan perusteella. Sen mukaan kilpailuun osallistuvat kaikki parhaat, eli mitalien voisi ajatella etukäteen olevan Marit Björgenin (kultaa), Therese Johaugin, Justyna Kowalczykin ja Charlotte Kallan (kahdelle näistä muut mitalit) keskinäisen kaupanteon kohteena.

Näin suomalaiset kilpailisivat lähinnä sijoista viisi eteenpäin. Mutta eihän urheilu näin yksinkertaista ole, vaan aina on sijaa venymiselle ja notkahdukselle. Tästä antoi esimerkin Kerttu Niskanen Tour de Skin aikana, jolloin hän voitti kympin perinteisellä helpon näköisesti itsensä Therese Johaugin.

Suomalaisten mitalimahdollisuuksia päivän kilpailussa nostavat myös Justyna Kowalczykin ongelmat. Ne ovat näkyneet koko kauden, viimeksi viime viikonloppuna. Jos puolattaren alavire jatkuu, jää suomalaisten edelle vain kolme ennakkoon "voittamatonta", jolloin heistä yhdenkin epäonnistuessa ripustettaisiin pronssi suomalaisnaisen kaulaan.

Tämä siis edellyttäen, ettei kukaan muista "kuolevaisista" ehdi väliin. Tässä suhteessa vaarallinen on etenkin nuori Heidi Weng, joka on noussut pikavauhdilla nuorten maailmanmestarista aivan maailman terävimmän kärjen taakse. Haastetta siis riittää.

Entä suomalaisten kohtalonkysymykset.

Takaa-ajo ei ole juuri kenenkään suosikkimatka, mutta meikäläisistä se sopii etenkin Anne Kyllöselle ja Krista Lähteenmäelle, jotka hallitsevat hyvin molemmat hiihtotavat. Tammikuun puolivälissä povasin jälkimmäiselle jopa mitalia tältä matkalta.

Molemmat edellä mainitut ovat kuitenkin tällä hetkellä arvoituksia, Krista ei vielä Vantaan SM-hiihdoissa näyttänyt toipuneen Tour de Skin rasituksista ja Kyllönen taas sairasteli viime viikonvaihteeseen asti.

Jos edes toinen näistä kahdesta naisesta on täydessä iskussa, suksi on kohdallaan ja hiihtäjän päivän vire on hyvä, joudumme jännittämään koko kilpailun alusta loppuun. Ja palkintona voi olla jopa mitali.

Muista suomalaisista maailmanmestari Aino-Kaisa Saarinen on ollut koko kauden ajan kilpailu kilpailulta vahvempi. Hänellä on kuitenkin sama ongelma kuin Virpi Kuitusella aikanaan: perinteinen kulkee selvästi paremmin kuin luisteluhiihto. Tosin ei se luistelukaan hyvänä päivänä kaukana maailman kärjestä ole. Mitalimahdollisuuksiin en kuitenkaan usko Aikun kohdalla tänään, vaikka vanhana kettuna hän on varmasti osannut ajoittaa kuntonsa täsmälleen oikein.

Myös Kerttu Niskasella on ollut samaa ongelmaa kuin Saarisella: perinteinen on jonkin verran vahvempaa kuin luistelu. Ero on kuitenkin selvästi pienempi kuin Aikulla ja hyvänä päivänä voidaan mennä kovaa. Niinpä myös Niskanen voi kaiken osuessa kohdalleen haastaa maailman kärkinaiset Kyllösen ja Lähteenmäen tavoin.

Realistinen mutta positiivinen veikkaus kilpailun suomalaistuloksista on seuraava: Lähteenmäki ja Kyllönen sijoilla 4-6, Niskanen sijoilla 6-8 ja Saarinen varmasti kymmenen joukossa, mutta en lähde arvailemaan millä kohdalla siinä listassa.

Odotan siis loistavaa joukkuepanosta, mutta mitali olisi iso yllätys.

* * *

Pirjo Muranen kommentoi latuja. Hänen mukaansa perinteisen latu on mutkainen, jolloin testataan tavallista enemmän hiihtäjien kykyä vaihtaa hiihtotekniikasta toiseen. Samalla pitkää liukua käyttävät kärsivät. Tämä suosii ainakin Therese Johaugia ja haittaa etenkin Anne Kyllöstä. Myöskään vahvat tasatyöntäjät eivät voi hyödyntää vahvuuttaan, mikä saattaa vähentää Marit Björgenin ylivoimaa.

Ratkaisuja saattaa tulla myös perinteisen ladun jyrkässä alamäessa, mikäli joku kaatuu. Tämä ei ole mahdotonta, sillä naiset ovat alamäissä selvästi miehiä huonompia. Naiset hiihtävät myös yleensä siksi kovaa kaikki yhteislähtökilpailut alusta loppuun, etteivät kaatuneet kykene enää ottamaan porukkaa kiinni. Eroa syntyy koska pysähtyneen vauhdin takia tappiota kilpasiskoille tulee paljon enemmän kuin tasamaalla kompuroidessa.

Luisteluosuudella Muranen raportoi pitkästä laskusta vapaan osuuden alkupuolella. Siinä kannattaa kiinnittää huomiota eroihin naisten laskutekniikassa. Samoin pitkissä loivissa laskuissa korostuu suksivalikoiman ja huollon tärkeys - yksi lasku saattaa tuottaa kymmenien metrien eroja, mikäli jollain on erityisen hyvä tai huono suksi; tai mikäli joku on erikoisen huono laskutekniikaltaan. Tai kevyt, kuten Johaug, joka jäänee tässä vaiheessa kärjestä enemmän tai vähemmän keveytensä takia.

En kuitenkaan usko, että kukaan lähtee vielä tuossa vaiheessa yrittämään karkuun. Sen sijaan kilpailun lopullisia ratkaisuja yritettäneen lopun pitkässä ylämäessä ja tarvittaessa tietenkin loppusuoralla. Ylämäkeen lataa ainakin Therese Johaug, joka ei loppusuoralla pärjää muille kärkihiihtäjille.

* * *

Kello 10.20 ennakkotunnelmissa Anne oli varovaisimman ja Krista luottavaisimman oloinen. Aikku taas oli kuin ulkopuolinen asiantuntija ja Kerttua ei näytetty. Jännitys tiivistyy...

* * *

Lähtöä ennen asiantuntijat Sarasvuo ja Muranen vannoivat suomalaisista Kristan ja Kertun nimiin. Annen mahdollisuuksia epäiltiin eikä Aikusta puhuttu mitään. Norjalaisjuhlaa odoteltiin; haastajana lähinnä Kalla.

Lähdössä ensimmäisenä lähtevät saivat viimeisenä lähteviin etumatkaa noin kahdeksan sekuntia. Kerttu Niskanen sai suomalaisista paraan lähdön ja on oman latunsa kärjessä. Lähdössä ei sinänsä mitään ongelmia ja latu on leveä.

Kaikkien sukset näyttävät toimivan niin pidon kuin luiston puolesta, eli huollon merkitys ei näytä muodostuvan niin ratkaisevaksi kuin pelättiin. 1,7 km kohdalla kaikki suomalaiset neljän sekunnin sisällä.

Justyna otti seitsemän minuutin kohdalla auraten hankalan alamäen. Kärjessä hiihtämällä hän pystyi pitämään huolen siitä, etteivät taitavammat laskijat pääse karkuun.

Vauhti on hurja. Seitsemän hiihtäjää on irti, ainoa suomalainen joukossa on Aikku. Kristalla, Annella ja Kristalla näyttää olevan ongelmia. Kärjessä Björgen, Kalla ja Wang.

3,75 km kohdalla Kerttu ja Anne ovat saaneet kärjen kiinni. Kristakin liittyi porukkaan hetken kuluttua.

5,4 km kohdalla kärjessä ovat Kalla, Björgen, Weng ja Saarinen. Krista ja Anne näyttävät olevan edelleen hankaluuksissa, mutta eivät pois pelistä. Saavat hienosti alamäissä porukan kiinni. Täytyy toivoa, että vapaa kulkee paremmin.

Alamäessä norjalaiset menivät tällä kertaa vauhdilla keulassa. Justynankin oli pakko alkaa tulla kunnolla, mutta aurasi hiukan silti. Eroja ei kuitenkaan syntynyt.

Perinteisen osuuden lähestyessä loppua Aikku näyttää hyvältä ja on viidentenä juuri nyt. Niskanen on seitsemäntenä hiukan porukasta jääneenä. Kärjessä Kalla, Björgen ja Weng.

Vaihdossa Justynalla ja Aikulla sohlausta. Kylllönen jäänee ulos kympin joukosta kun tullaan maaliin. Nyt jännitetään Aikun vapaata ja nouseeko Krista tapansa mukaan lopussa. Entä Kerttu?

Aikun vapaa näyttää toimivan, vetää 22 minuutin kohdalla koko porukkaa. Krista on kaukana, eikä taida Kerttukaan enää nousta mitalitaisteluun. Molemmat kuitenkin tulossa kymmenen joukkoon.

Aikku viidentenä Björgenin, Wengin, Kallan ja Johaugin perässä. Vaikuttaisi vetävän tässä vaiheessa henkeä. Taistelijahan tämä nainen on, eli ei varmasti anna senttiäkään periksi.

Aikun tekniikka on nousussa selvästi kulmikkaampaa kuin muilla kärkihiihtäjillä. Justyna otti muut melkein kiinni aika yllättäen. Tuskin kuitenkaan taistelee mitaleista.

27 minuutin kohdalla Aikulla näyttäisi olevan vaikeaa. Periksi ei kuitenkaan anneta. Joka tapauksessa hän on nyt nähdyn perusteella kympin perinteisellä mitalisuosikki.  Näin uskon.

Pitkään ylämäkeen kärjessä menee Johaug, kuten voi olettaakin. Aikulla ei ongelmia, vaikka kulmikasta menoa on edelleen.

Kerttu ja Krista ovat perässä, mutta iskuetäisyydellä mikäli edestä joku katkeaa. Kärkeen ei kuitenkaan asiaa, eikä tietenkään varaa omaan notkahdukseen.

Puoli tuntia hiihdetty. Aikku edelleen kärjen mukana, mutta alamäessä muutaman metrin perässä. Peesistä sitten kärkeen; olisiko taktista osaamista?

Maisemat ladun varrella ovat mahtavat ja Aikku kärjessä. Eli hyvin menee juuri nyt kun 32 minuuttia tulee täyteen. Kerttukin mennyt Justynan ohi kuudenneksi.

13,3 km Aikku edelleen kärjessä, mutta nyt Johaug ja muut hyökkäävät. Ehtivät ohi alamäkeen, mutta toistuuko edellisen alamäen näytelmä?

Ei toistunut, ja nyt mennään jyrkkään mäkeen. Aikulla vaikeaa, mutta sinnittelee.

Johaug ei saa eroa, eli lienee ulkona voittotaistelusta. Björgen ja Kalla ratkaissevat sen. Mutta miten Weng ja Aikku?

Nyt helpotti ja loppuratkaisut ovat käsillä. Olympiakukkula edessä. Kalla lähti, Björgen mukaan.

Johaug, Weng ja Saarinen jäivät. Kalla ja Björgen ratkaisevat voiton. Mäki jatkuu edelleen. Aikku jäänee viidenneksi.

Kalla ja Björgen stadionille, Björgen ratkaisee. Saarinen viisi metriä pronssista.

Aikku lopussa viides. Wengille pronssi, Johaug neljäs. Justyna kuudes selvästi Niskasen edellä, joka jäi minuutin kärjestä. Krista odotettua heikommin vasta 13. Kyllönen romahti kärjestä 2.45 kärjestä; sairastelu vaatii ilmeisesti veronsa.

* * *

Pika-analyysi nähdystä ja koetusta. Suomalaisten joukkuepanos oli vahva, vaikka Kyllönen ei ihan odotetusti hiihtänytkään. Myös Lähteenmäki oli odotettua heikompi. Seuraaviin arvokisoihin ei kummankaan taida kannattaa hiihtää alle Tour de Skitä.

Saarinen oli odotettua vahvempi ja, kuten edelle jo kirjoitin, tulee olemaan kympillä todella vahva. On siinä upea nainen! Mikä vahvuus ja varmuus arvokioissa. Ja kunnon ajoitus. Tämä kun ei todellakaan ollut hänen vahvin matkansa. 

Niskanen puolestaan oli odotetun vahva. Hyvä hiihto ja perinteisellä nuori nainen on varmasti vahvempi kuin tänään. Viestin kannalta vapaan osuus jää isoksi kysymysmerkiksi. Siihen kannattaa alkukaudesta huolimatta harkita Riitta-Liisa Roposta tai jos mahdollista Kaisa Mäkäräistä.

* * *

Blogista. Kirjoitusvirheitä en ala korjaamaan, vaan tämä olkoon kisaselostus sellaisena kuin se tuli kirjattua. Mutta kyllä tämä kirjoittaminen häiritsi kilpailun seuraamista aika lailla.

Tuskin siis toistan tätä. Mutta kokemuksena tämä oli kaikesta huolimatta kyllä varsin hauska! Toivottavasti myös lukijoideni mielestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sprinttihiihtohypoteesin "tieteellinen falsifiointiyritys"
Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa
Kaikuja 1930-luvulta

Juha Lallukka: positiivinen dopingin antisankari

Kilpahiihtäjä Juha Lallukan uutisoitiin pari päivää sitten jääneen doping-testissä kiinni kasvuhormonia sisältäneestä A-näytteestä. Tänään kasvuhormonin käytölle sitten saatiin vahvistus. Odotetusti, mutta myös valitettavasti.

Kirjoitin A-näytteen julkisuuteen vuotamisen jälkeen tekstin, jossa muun muassa totesin, että parasta mitä hiihtäjä tässä ikävässä tilanteessa voisi tehdä, olisi "Omertan lain rikkominen ja täydellinen avoimmuus asiassa - mukaan lukien omat apujoukot, aineiden hankintareitit ja rahoitus sekä mahdolliset kanssadouppaajat. Näin vahingot eivät kasvaisi ihan tolkuttomiksi. Mallia tämänkertainen...kärähtäjä voisi ottaa Ville Vakkurista." Kanssani samoilla linjoilla olivat myös julkisuuteen tulleet imagotutkijat ja liikuntasosiologi.

Toiveeni ei näytä toteutuvan, sillä Lallukka noudattaa dopinginkäyttäjien perinteistä kaavaa ja kiistää kaiken. Ja lisäksi palkkaa puolustajakseen dopinginkäyttäjien oikeusjutuilla rahaa tekevän hollantilaisen "asiantuntijan". Juttu siis mitä todennäköisimmin venyy ja pitää maastohiihdon sensaationnälkäisen lehdistön hampaissa vielä pitkään.

Seuraavaksi avainasemassa ovat Lallukan kotimaiset kilpakumppanit ja joukkuetoverit. Toivottavasti he tuomitsevat epärehellisen kilpakumppaninsa mahdollisimman selvin sanoin. Samaa suuri yleisö odottaa myös Hiihtoliiton ja Maastohiihto Ry:n nokkamiehiltä ja valmentajilta.

Oman henkilökohtaisen pettymykseni tämän doping-hiihtäjän edesottamuksiin ilmaisin jo edellisessä kirjoituksessani. Tällä hetkellä minua surettavat juniorihiihtäjät, jotka joutuvat selittelemään lajinsa lieveilmiöitä kouluissa ja kaveripiireissä. Sekä heidän vanhempansa, jotka pohtivat miten tämä vaikuttaa lasten muutenkin kalliin harrastuksen hintaan. Hiihtoseurojen varainhankinnan jälleen heikentyessähän seurojen ja liiton mahdollisuudet avustaa nuoria urheilijoitaan esimerkiksi leirikuluissa heikkenevät entisestään.

Ja mitä mahtavat ajatella ne tuhannet vapaa-ehtoiset, jotka maassamme ovat tehneet ilmaista työtä talvisen kansallisurheilumme eteen. Miten tämä vaikuttaa heidän motivaatioonsa?

Entä tulevaisuus? Huippu-urheilun ja ennen kaikkea siinä menestymisen on moneen kertaan todettu olevan ihmisille tärkeää. Maastohiihto on tässä suhteessa ollut aivan poikkeuksellinen, sillä laji on tuonut vuosikymmenestä toiseen mitaleita Olympiakisoja myöden. Samaan tuloksellisuuteen ei ole kyennyt mikään muu laji.

Kysymys siis kuuluu, että miten jatkuvat doping-käryt vaikuttavat lasten hakeutumiseen maastohiihdon pariin? Menettääkö laji jatkossa uuden osan potentiaalisista harrastajistaan? Kuka ohjaa lapsensa sellaisen urheilumuodon pariin, jossa mahdollisesti onnistuessaan päätyy pilaamaan terveytensä hormoneilla ja kemikaaleilla?

Toivoisin, että vastaukset edelle kirjoittamiin kysymyksiin olisivat maastohiihdon kannalta lohdullisia. Näin voimme nauttia hiihtäjiemme menestyksestä (puhtaana) myös tulevaisuudessa. Se olisi kansallisen itsetunnon kannalta merkittävää. Ehkä vielä merkittämäpää on se, että maastohiihto ehkä jopa maailman monipuolimpana kuntoilulajina ylläpitää satojen tuhansien suomalaisten terveyttä. Juuri se pitää harrastajansa liikkeellä pitkät talvet, jolloin muu harrasteliikunta on vähäisempää.

Maastohiihdon kansanterveydellinen hyöty on siis niin kiistaton, että olisi erittäin suuri vahinko, mikäli yhden hölmön kilpahiihtäjän typeryys koituisi tappioksi koko lajille. Juuri siksi on erityisen tärkeää, että edelle kirjaamani tahot noudattavat tässä ikävässä tilanteessa mahdollisimman suurta avoimuutta, joka vakuuttaa ihmiset lajin tulevaisuudesta puhtaana urheiluna. Tästä esimerkkiä ovat jo näyttäneet Aino-Kaisa Saarinen ja Krista Lähteenmäki.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiihto, doping ja Omertan laki
Dopingin sallimisesta urheilussa
Liikunta pidentää ikää!

MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!

Vuonna 1922 tehtiin Norjassa suomalaista hiihtohistoriaa. Holmenkollenilla oli järjestetty maailman merkittävimmät hiihtokilpailut jo vuosikymmenien ajan, mutta voittoon eivät olleet koskaan kyenneet kuin norjalaiset. Vuoden 1922 viidenkympin kilpailu muutti kuitenkin kaiken: Anton Collin ja Tapani Niku nöyryyttivät tunturimaan hiihtäjiä oikein kahden miehen voimin.

Tapahtuman seurauksena norjalaiset osoittivat samaa reilua urheiluhenkeä kuin myöhemmin 1994 Lillehammerissa. Silloinhan norjalainen toimitsija ei antanut Mika Myllylälle katkenneen sauvan tilalle uutta. 1920-luvulla tämän hengen ilmentymänä kansainvälisissä hiihtoympyröissä tuolloin määräävässä asemassa olleet norjalaiset vaativat ja saivat laduille ennennäkemättömän kovat profiilit. Tämä oli heille eduksi, sillä tuohon aikaan suomalaiset harjoittelivat pitkälti tasamaalla, eivätkä heidän välineensä soveltuneet koville murtomaille tai suuriin mäkiin.

Chamonixin olympiakisoissa 1924 hiihtoladut olivat monin verroin rankemmat kuin nykyisten sääntöjen sallimat, ja jäisellä kelillä noustiin ylös suurempi mäki kuin paljon kohuttu Tour de Skin loppunousu. Toisin kuin Tourilla, tämä mäki tultiin suksilla myös alas. Ja tähän jäistä syöksyrinnettä muistuttavaan alamäkeen tullessa siihen asti norjalaisten edellä hiihtänyt Tapani Niku kaatui surkeine suksensiteineen ja mursi samalla kaksi kylkiluuta. Norjalaisten urheiluhengen ilmentymä siis kannatti tuolloin.

Norjalaiset lähtevät tämänkin vuoden MM-hiihtoihin kotiladuilleen ennakkosuosikkeina. Miesten yhteislähtö- ja takaa-ajokilpailuihin on vain yksi ennakkosuosikki: armoton kiritykki Petter Northug. Naisten puolella Marit Björgen on ollut tämän talven ajan normaalimatkoilla ylivoimainen, ja kaiken onnistuessa vie voitot niin kympillä, takaa-ajossa kuin kolmellakympilläkin. Myös miesten sprintti ja kaikki viestit ovat etukäteen ajatellen norjalaisten heiniä.

Mitä siis jää jäljelle suomalaisten ja muiden saalistettavaksi?

Miesten 15 km perinteisen hiihtotavan kultamitali on tähtäimessä ainakin Sami Jauhojärvellä. Liberecissä hänen mitalitiensä samalla matkalla päättyi onnettomaan suksien toimintaan ja Vancouverin viidelläkympillä flunssa ja ylikunto estivät jo viestissä flunssasta huolimatta huippukuntonsa näyttäneen Jauhojärven menestyksen.

Drammenin viime lauantainen startti ei Jauhojärven kohdalta kovin paljon luvannut, mutta mikäli sitä edeltänyt korkean paikan leiri vaikutti vielä negatiivisesti voi tilanne olla viikon kuluttua jo aivan toinen. Mitalikamppailuista ei voi unohtaa myöskään MM-pronssiaan puolustavaa Matti Heikkistä, vaikka tämä ei olekaan viimetalvisen ylikuntonsa jälkeen maailman huipulla hiihtänyt.

Naisten puolella Drammenissa vahvaa nouskuntoa osoittanut Aino-Kaisa Saarinen saattaa pikamatkalla haastaa itsensä Marit Björgenin. Ja ellei, niin mitalia voimme joka tapauksessa odottaa. Muita suomalaisia mitaliehdokkaita ovat Riitta-Liisa Roponen etenkin kolmellakympillä ja maailman paras kaksikymppinen Krista Lähteenmäki hyvän päivän sattuessa millä tahansa matkalla.

Nämä ovatkin viimeiset arvokilpailut, joihin Lähteenmäki ei lähde voittajasuosikkina. Jatkossa kultamitalia odotellaan jokaisesta kilpailusta mikäli nuoren naisen kehitys jatkuu eikä reilun vuoden takaisen mykoplasman kaltaisia takapakkeja tule.

Sprinttimatkoilta ei suomalaisleiriin ole tulossa ainakaan kultamitaleita, mutta sekä miesten että naisten parisprintissä mahdollisuuksia saattaa olla. Saarinen ja Lähteenmäki tai Pirjo Muranen muodostavat erittäin kovan parivaljakon perinteisellä hiihdettävässä kisassa. Vastaavasti Jauhojärvi ja Ville Nousiainen voivat onnistuessaan olla himmeämmillä mitaleilla.

Pitkissä viesteissä ei liene realistista odottaa miesten menestystä, mutta naisten jääminen mitalikolmikon ulkopuolelle olisi pettymys. Kaikki neljä naista ovat parhaimmillaan maailman kymmenen parhaan joukossa paremmalla hiihtotavallaan (Muranen, Saarinen, Roponen, Lähteenmäki). Norja ja Ruotsi tuskin kuitenkaan ovat lyötävissä, sillä Lähteenmäen kiri ei vielä riitä Björgenille tai Charlotte Kallalle? Vai riittäisikö sittenkin jos oivana taktikkona tunnettu Lähteenmäki keksisi oikeat lääkkeet matkan varrella?

Ja muistetaan nyt tässä yhteydessä sekin, ettei yhtään mitalia ole vielä jaettu. Maastohiihdossa suuret yllätykset ovat mahdollisia. Hiihtäjälle voi sattua pöljän päivä. Välineet voivat suosia; etenkin perinteisen hiihdossa suksien profiililla ja voitelulla on valtava merkitys. Lisäksi lumisateet saattavat sotkea kilpailuja tuottaen yllätysmestareita. Nämä tekijät voivat suosia suomalaisia siinä kuin muitakin.

Mäkihypystä tai yhdistetystä ei menestystä ole odotettavissa, paitsi onnenkantamoisella. Nämä monivuotiset menestyslajimme ovat nyt kriisissä, mutta onneksi mäkihypyssä erittäin nopeatkin muutokset ovat mahdollisia ja Anssi Koivuranta palannee yhdistetyn huipulle ensi vuonna. Siten meidän ei luultavasti tarvitse odottaa menestystä näissä lajeissa yhtä kauan kuin Lahden MM-kisojen jälkeen dopingilla tuhotun miesten hiihdon suhteen. Mutta Oslosta kultaa ei siis ole odotettavissa.

Miksi kirjoitin tämän hiihtoaiheisen kirjoituksen? Siksi, että olen tyypillinen suomalainen, jolle on tärkeää että suomalaiset pärjäävät hiihdossa. Uusimman suuren liikuntatutkimuksen mukaan suomalaiset penkkiurheilijat kaipaavat eniten menestystä juuri hiihdosta. Sen jälkeen tulevat yleisurheilu, jääkiekko ja mäkihyppy.

Yllä oleva odotusten lista kuvaa varmaankin suomalaisten  aiempaa menestystä eri urheilulajeissa. Suomella on loistavat perinteet hiihdossa, yleisurheilussa ja mäkihypyssä. Jääkiekko puolestaan on ainoa suurempi joukkuelaji, jossa suomalaiset ovat menestyneet arvokisatasolla, vaikka olympiavoittoa ei olekaan saavutettu. Niinpä näissä lajeissa odotetaan menestystä myös jatkossa.

Jäädään siis jännittämään Oslon menestystä! Torstaina se alkaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mykoplasma
Dopingin sallimisesta urheilussa
Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen
Urheilu ja astmalääkkeet

Miksi media vaikenee tieteen menestyjistä?

Lähes kaikki Suomalaiset ovat huomanneet, että Kiira Korpi taisteli EM-taistoluisteluissa kolmanneksi, tai että Krista Lähteenmäki voitti nuorten MM-hiihdoissa kultaa. Samoin tiedämme, että Sofi Oksanen sai suuren kirjallisuuspalkinnon Ranskassa ja että Euroviisutkin voitettiin muutama vuosi sitten. Media on siis kiitettävästi tuonut esille maanmiestemme menestyksen niin urheilun, taiteen kuin viihteenkin saralla.

Vaan entä tiede? Eikö Suomi ole sillä saralla kunnostautunut lainkaan?

Kyllä on, mutta meille ei vain ole kerrottu menestyksen vaatimalla näyttävyydellä!

Akatemiaprofessori Ilkka Hanski sai pari viikkoa sitten yhden maailman suurimmista tiedemaailman tunnustuksista - ruotsalaisen Crafoord-palkinnon. Koska muun muassa ekologian alalla ei ole varsinaista Nobelin palkintoa, kutsutaan Hanskin saamaa tunnustusta pikku-Nobeliksi. Palkintosumma on 500 000 dollaria, eli noin puloet Nobel-palkinnon suuruudesta. Käytännössä Hanskin palkintosumma on kuitenkin suurempi kuin monen Nobelistin, sillä hän sai koko summan itselleen, kun taas Nobel jaetaan usein kolmen tutkijan kesken.

Palkinto on tunnustus Hanskin tekemästä metapopulaatiotutkimuksesta, jonka kohteena ovat nimensä mukaisesti enemmän tai vähemmän erillisinä ryhminä elävät eliölajit. Näissä tutkimuksissa Hanski on jo pitkään ollut maailman johtava tutkija ja hänen meriittilistansa on millä tahansa kriteereillä tiedemaailmassa aivan poikkeuksellinen.

Itse havaitsin Hanskin palkinnosta vain pikku-uutisia. Ei puhettakaan mistään näyttävästä uutisoinnista ja suomalaisen tieteen hypetyksestä. Merkillistä.

Eikä Hanskin tapaus ole suoinkaan ensimmäinen laatuaan. Reilu kymmenen vuotta sitten Metsäntutkimuslaitoksen professori Erkki Tomppo sai metsäalan arvostetuimman tuolloin noin 200 000 euron Wallenberg-palkinnon omista metsien inventointiin liittyvistä tutkimuksistaan. Vuonna 2004 se tuli suomalaiselle Paul Olof Meinanderille ja jälleen vuonna 2009 - tällä kertaa kolmelle TKK:n kasvatille. Missään näistä tapauksista uutisointi ei ollut sen näyttävämpää kuin Hanskin Crafoord-palkinnonkaan.

Lääketieteen menestyjien palkinnoista sentään uutisoidaan edes jotenkin, vaikka lääketieteilijämme eivät aivan edellämainittujen tutkijoiden saavustusten tasolle ole yltäneetkään - ainakaan palkintosuummilla mitaten. Viimeksi Professori Juha Keren saama 20 000 euron Matti Äyräpää -palkinto ylitti näyttävästi uutiskynnyksen. Ja edesmennyt Leena Palotiehän oli koko kansan parissa tunnettu tiedepersoona, loistava tutkija ja monien kansainvälisten palkintojen saaja.

Miksi suomalainen Media ei noteeraa tieteentekijöidemme menestystä? Ei ainakaan lääketieteen ulkopuolella. Onko taustalla ymmärtämättömyys siitä, kuinka merkittävistä tunnustuksista on kyse? Vai onko kyse lukijoiden aliarvioinnista - ei uskota että tiedeasiat voisivat kiinnosta ketään. Vai mistä ihmeestä tämä vaiteliaisuus maailmanmestaruuteen verrattavien tiedesaavutusten uutisoinnissa on kyse?

Kuitenkin olen varma että suomalaiset mielellään kuulisivat suomalaisten menestyksestä urheilukenttien ja taideareenoiden lisäksi myös tieteen kentillä. Sitä paitsi veronmaksajina heillä on myös oikeus kuulla mihin ja millä tuloksella heidän rahojaan on käytetty. Olisi hienoa jos mediakin ymmärtäisi tämän.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huippu-urheilurahoista 1,8 miljoonaa kankkulan kaivoon?
VTT:n johtajat tietovarkaissa