Suosittua juuri nyt!

tiistai 24. helmikuuta 2026

Peruskoulu 2045 – sanahelinää vai perustaitoja?

Pääministeri Petteri Orpo (kok) linjasi MTV3:n haastattelussa niitä aihepiirejä, joita hänen puolueensa aikoo ajaa, mikäli se onnistuu pysymään vallassa vielä seuraavan vaalikauden. Hänen mukaansa puolueessa "mietitään tekoälyä, sen luomia mahdollisuuksia. Miten haluamme parantaa koulutusjärjestelmää, millaista perhepolitiikkaa tekisimme? Mistä rakennetaan tulevaisuuden kasvu?"

Nämä ovat tärkeitä asioita, mutta kiinnitin huomiota Orpon johtaman nykyisen hallituksen opetusministeriön linjauksiin siitä, minkälainen peruskoulun pitäisi olla vuonna 2045. Niitä kommentoi Orpon puoluetoveri Juhana Vartiainen, jonka mukaan vision voisi tiivistää kahteen virkkeeseen: "kylläpä me tässä neuvottelukunnassa olemme hyviä ihmisiä ja tietoisia planetaarisista ongelmista, jotka johtuvat liiasta yksilökeskeisyydestä. Tehtävämme on kasvattaa lapsista samanlaisia kuin me".

Asiasta kertoneen Verkkouutisten mukaan visiossa linjataan, että koulun tehtävä ei ole ainoastaan valmistaa nuoria tulevaisuuden muutoksiin, vaan valmistaa elämää varten ja antaa kyvykkyyttä muuttaa maailmaa. Vartiaisen mukaan visiossa taas "on yllättävän vähän pohdintaa siitä, miten kasvaa vahvoja, itsekuriin ja oman elämän hallintaan kykeneviä kriittisiä ja itsekriittisiä ihmisiä".

Myös Tere Sammallahti (kok) on ottanut asiaan kantaa. Hänen mukaansa "OKM:n ja OPH:n visioraportti näyttää olevan lisää juuri sitä, minkä takia koulutus on kriisissä: keskiössä ei ole oppiminen, vaan peruskoulun toiminta halutaan laajentaa konsulttitoiminnaksi kaikille elämänalueille samalla, kun valitetaan resurssipulaa".

* * *

Luettuani näiden kahden poliitikon kritiikin päätin vielä katsoa mitä raportissa itsessään sanotaan. En tietenkään aamukiireessä ehtinyt lukea sitä läpi, mutta oli kieltämättä ajatuksia herättävää huomata, että jo tiivistelmätekstissä todetaan vision rakentuvan "kolmelle toisiaan täydentävälle kokonaisuudelle: merkityksellinen elämä, elämä yhdessä ja elämä maapallolla. Keskeisiä teemoja ovat koulun kasvava yhteisöllinen rooli, oppimisen ja hyvinvoinnin vahva
yhteys, teknologian eettinen ja inhimillinen käyttö, tulevaisuususkon ja demokratian
vahvistaminen sekä ekologinen kestävyys."

Vaikuttaa siis aivan siltä, että Vartiaisen ja Sammallahden kritiikki on oikeansuuntaista. Ja siksi on syytä kysyä pääministeriltä, että onko tämä – hänen nykyisen hallituksensa muotisanahelinäksi paljastunut linjaus – sellainen, jonka pohjalta Kokoomus haluaa "parantaa koulutusjärjestelmää" myös ensi hallituskaudella?

* * *

Asia ei ole yhdentekevä, sillä suomalainen koulu on kriisissä, jonka hätkähdyttävin piirre on – kuten Helsingin sanomien nimettömässä mielipidekirjoituksessa pari päivää sitten kerrottiin – se, että tutkintoon valmentavaan "koulutukseen tulee lapsia armovitosilla, ja mikä vielä hirveämpää, armokaseilla. Meillä tuvassa on suomalaisen peruskoulun tai aikuisten perusopetuksen läpäisseitä nuoria, jotka eivät osaa kirjoittaa edes yksittäisiä kokonaisia lauseita ja jotka eivät ymmärrä normaalia arkitekstiä. Osa ei ymmärrä suomea eikä pysty juuri kommunikoimaan muuten kuin vastaamalla kyllä tai ei. Silti päättötodistuksessa reaaliaineista löytyy hyviä arvosanoja."

On selvää, ettei tämä asia korjaudu vision mainitsemalla sanahelinällä, vaan jämäkällä opetuksella ja oppimisen edellyttämisellä. Toisin sanoen raa´alla opetuksen ja oppimisen perustyöllä eli paluulla siihen koulumalliin, joka aikanaan teki Suomesta maailmalla ihaillun opetuksen – ja oppimisen (sic!) – suurvallan.

Tämä on erityisen tärkeää, sillä pienentyvien ikäluokkien Suomi voi pärjätä maailmalla vain ahkeruudella ja osaamisella. Eikä kummastakaan ole pelastajaksi, elleivät työelämän perusasiat – luku- ja kirjoitustaito, matemaattis-looginen ymmärrys sekä äidinkielen ja englannin osaaminen – ole hallussa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valehtelemisella on synkät seuraukset
Laitavasemmisto ja Keskusta haluaisivat Suomesta koko maailman ilmaisen koulutuskeskuksen
Koulu on oppimista varten

23 kommenttia:

  1. Tämä kertoo kaiken sen mitä kokoomus haluaa ja nimenomaan Orpo.

    https://www.kansalainen.fi/suomen-kuvalehti-kokoomuksen-uudistustyossa-houkutellaan-maahanmuuttajia/

    VastaaPoista
  2. Tärkeintä tuntuu oleva "turvallinen tila", oppimisesta viis. Punaviherhölmöily on saavuttanut aivopesutavoitteensa . Kaikki muu on rasismia ja kansainvälisten sopimusten vastaista.
    Koulusysteemiimme on tehtävä perusteellinen perkaus ja palttava osin vanhaan, kuten niin monessa asiassa lopulta pitäisi.
    Mamuillen omat koulut ja palautus lähtömaahan.

    VastaaPoista
  3. Terelle terveisiä että ilmoittautuu puheenjohtajaehdokkaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon puolue kun on kokoomus niin luottoa on täydet -100% henkilöön.

      Poista
  4. Tähän samaan asiaan kiinnitin huomiota ja arvo Professorin ja Teren sekä Vartiaisen kanssa samaa mieltä! Virkamieskunta elää omassa kuplassaan ja tuhoaa Suomen selkärankaa!
    Voiko joku selittää mitä on armokasit, on uusi tuttavuus?
    ”…mikä vielä hirveämpää, armokaseilla”

    VastaaPoista
  5. Asioiden oppimista ei voida korostaa ympäristössä, jossa osa oppilaista tulee äo-68 etnisyyksistä. Jos oppimista korostettaisiin, jossain vaiheessa pitäisi ottaa kantaa siihen, mitä näille oppimaan kykenemättömille tehdään.

    VastaaPoista
  6. Äkkiä kokoomus ulos ennekuin koko suomen koululaitos on tuhottu. Terveydenhoitohan on siinä suhteessa jo valmista kauraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveyden huollon perustan laski bile-mariinin hallitus hyllyvälle suolle. Nykyhallitus on sentään yrittänyt korjata katastrofia, joka oli erittäin selkeästi näkyvissä kauan ennen v-viisikon hallituskauden päättymistä.

      Ja kouluasioista "vastasi" paremman väkivallan kannattaja. Parmpi väkivalta on eurostoliiton vahvassa suojeluksessa.

      Poista
  7. Niissä armovitosissa on täysin sama idea, kuin siinä, että ammatilliset oppilaitokset saavat rahoitusta pääluvun mukaan, ja on ihan sama vaikka opiskelija on täysin oppimis-ja työkyvytön. Nyt en syyllistä näitä oppilaita, vaan systeemiä. Esimerkkinä eräs etelä-suomalainen oppilaitos, joka otti kurssilleen narkomaani-vanhempien psyykkisesti lievästi kehitysvammaisen tytön, jolla oli myös hankalia fyysisia ongelmia. Kerrottakoon, että jopa oppilaitoksessa tyttö tarvitsi koulunkäynti avustajan. Kun väliharjoittelun aika tuli, vakituiset ammattilaiset näkivät heti, että opiskelija on vaaraksi hoidettaville vanhuksille ja ehkä jopa itselleen? Jokainen ymmärtää, että työnteosta ei voi tulla mitään, jos toista työntekijää täytyy pitää silmällä koko ajan ja korjailla hänen tekemisiään. Muutamat rohkeimmat tekivät asiasta jutun, mutta oppilaitoksen johto toisti käsitystään, että "vain erittäin hyvää palautetta on tullut". Tilanne jatkui täydellisenä sekoiluna, kunnes lopulta peli oli pakko viheltää poikki. Oppilaitoksen johto taas puolusteli täydellisen vääriä arvioitaan "tiedon kulun katkoilla ja väärin ymmärryksillä".

    VastaaPoista
  8. A drop in the Ocean24. helmikuuta 2026 klo 8.58

    Onnittelut tänään 24.2. etelänaapuri Virolle. Sillähän on tavallaan kaksi itsenäisyyspäivää: Viro julistautui itsenäiseksi tasavallaksi Tallinnassa 24. helmikuuta 1918. Ja se palautti itsenäisyytensä Neuvostoliiton miehityksen jälkeen 20. elokuuta 1991.
    _ _ _
    Pikkumaa, jolla on kuitenkin suuri sielu, sai kokea kovia. Ensin ”Molo-Ribben” seurauksena kommunisti-Neukkula nielaisi Viron kitaansa kuin alligaattori vesilinnunpoikasen. Eikä aikaakaan, kun sakemannit pyyhälsivät tulemaan etelästä, ja taas oli pikkuvaltio sotatoimialueena. Lopuksi kera USA:n suunnattoman avun jenkkipresidentti Roosevelt höhlän, neukkuihin ihastuneen avustajansa Hopkinsin neuvomana esti Neuvostoliiton liki varman tappion, minkä jälkeen häijy Neukkula alisti Viron jälleen tuskallisesti ikeensä alle. Suomikin koko kovia ja menetti paljon ihmisiä, mutta säilytti itsenäisyytensä. Tulos nyt? Historian opetuksia? Heikosti.
    _ _ _
    Kun kuulin ensimmäistä kertaa, että monet merkittävät EU-maat sisältävät vahvan vasemmiston, suorastaan ikiomat sosialistipuolueet, niin järkytyin. Sosialistit! Ei ihme, että nämä ovatkin voimakkaana yhtymänä hääräämässä milloin mitäkin kansallisvaltioiden Euroopan päänmenoksi: kehittämässä keskusjohtoisuutta, suunnitelmataloutta, kurjuuden tasaamista, kunnollisilta jäsenmailta kuppaamista ja lopuksi vielä sopeutumiskyvyttömien ja –haluttomien kulttuurien sekä väkimassojen rahtaamista maanosaan vailla mitään mitta-asteikkoa.
    _ _ _
    Heidän logiikkansa on: Sinä, jokainen eurokansalainen, tosiasiassa haluat tätä, et vain vielä itse tiedä, kuinka mukavaa ja hyödyllistä se on. Suostu, tai itke ja suostu! Se on sitä vasemmistodemokratiaa.
    _ _ _
    Mainittakoon, että Virossa ei ole yhtään parlamenttipuoluetta, joka ajaisi tällaista kehitystä. Niin, ja Virossa ollaan nettosaajia, koska oma maa ensin. Entä Suomessa? No, mennäkö nurkan taakse nauramaan vai itkemään…? Molempi aiheellista...
    _ _ _
    Kuulin kuvaavan sanan: kulttuurivasemmisto. Siellä suomalainen uussosialismi on piileskellyt tuottaen piilopropagandaa ja odottaen oraalle puhkeamista. Nyt se mellastaa ylintä vallankäyttöä myöten, tunkee ruokalautasellesi, rajoittaa vapauksiasi ja vie rahasi. Ja on röyhtäissyt voimakkaan tukun ns. kansalaisjärjestöjä, jotka tunkeutuvat esiin joka mediasta.
    _ _ _
    Sokea päätösvallan antaminen globaaleille toimijoille ja rahalle näyttelee myös vahvaa roolia tässä näytelmässä. Huonot päättäjät, liian kauan, aina sama vaihtoehdottomuuden virsi, satuilu, vainoaminen, menneiden polkujen unohtaminen, että mistä tänne onkaan tultu ja keitä siitä on kiittäminen? Niistä kaikista aineksista se nykyaika muodostuu, ihmiset hyvät.
    _ _ _
    Siksi harkitseva konservatiivisuus, jossa ei lähdetä ehjää ja toimivaa korjaamaan, on huikeasti parempi kuin säntäilevä, tendenssimäinen yltiöliberaalius. Virossa tämä on käsitetty. Ainakin toistaiseksi. Kirjoitin jo kauan sitten, että Suomi ja Viro ovat erkaantumassa näkökulmiltaan.
    Kumpiko tie vie parempaan?
    _ _ _
    Vastaan nyt tai heti: ehdollisen yksiselitteisesti jompikumpi tahi toinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A drop in the Ocean24. helmikuuta 2026 klo 9.44

      Jos tällä kertaa itse lähde lähinnä ilmentäisi ajankuvaa puolestaan:

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7f338a76-00ef-49fa-9969-304ab62595d6

      Kehitys kehittyy, itse arvovaltaiset virkahenkilöt ja valtamedian kellokkaat JOUTUVAT tällaista julkaisemaan. Hiemahkon nolohkon tahattoman koomista jopa, sanoisinko. Jos vain niiltä kysyttäisiin, niin eivät varmasti laittaisi esille!

      Poista
    2. Viro kun näytti vihreätä valoa ydinaseille maaperälleen, niin ryssät sanoi heti että jos naton ydinaseita tulee viroon, he laukaisevat heti ydinohjuksia maahan. Joten ei taida kauaa olla enää viroa olemassa ja Suomi tukehtuu ydinlaskeumaan.

      Poista
    3. Mitenkähän tämä kirjoitus liittyy suomalaiseen kouluun.

      Poista
  9. Aikaan ennen peruskoulua neljänneltä luokalta tapahtui jako kahteen. Halukkaat pyrkivät oppikouluun, ja lahjakkaat sinne pääsivät. Loput jatkoivat muutaman luokan kansakoulua tavoitteena oppia edes auttava luku- kirjoitus- ja laskutaito.

    Nykyisin kognitiivisesti haasteellinen porukka on lahjakkaiden joukossa haittaamassa koko luokan oppimista. Ja tämä näkyy esimerkiksi pisa-tuloksissa.

    VastaaPoista
  10. Purra kirjoitti aiheesta muutama kuukausi sitten: https://riikkapurra.net/2025/11/16/koulukriisi-peruuta-ja-pelasta/

    Aivan kuin olisin lukenut omia ajatuksiani.

    Virheiden myöntäminen näyttää olevan mahdotonta, päätä hakataan seinään ja kiistetään kaikki. Valehtelu on pop. Helsinki sai uuden toimialajohtajan (?) pari vuotta sitten ja hän ilmoitti, ettei voida peruuttaa, on jatkettava valitulla linjalla. Tulokset ovat nähtävissä. Ideologia kun ohjaa tekemistä niin optimaalista tulosta ei kannata odottaa.

    Asioissa, joissa pitkäjänteinen suunnittelu ja olosuhteiden pitäminen vakaina vaikkapa yritysten verotuksen ja muun sääntelyn suhteen olisi välttämätöntä, poukkoillaan sinne ja tänne, yleensä toimintaa hankaloitetaan kehittämällä uutta byrokratiaa.

    Sitten taas asiat, joissa pitäisi tehdä korjausliikkeitä - niin, mehän tiedämme.

    VastaaPoista
  11. Opetusministeriö haluaa kasvattaa koululaisista peräänantavia pehmokomukoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opetushallituksen pääjohtaja Kelhä on entinen Li Anderssonin salkunkantaja, eli siis kommunisti. Aivan tuntuu siltä, että hänellä voi olla vaikutuksensa näihin tulevaisuusvisioihin, joissa lyhyen referoinnin perusteella tavoite tuntuisi olevan hyvä ihminen-unelma (kommunisti) enemmän kuin arkinen lukemisen, kirjoittamisen ja laskennon oppiminen.
      Periaatteella: Hienompi ylevä tarina kuin tylsä todellisuus (eli työnteko).

      Poista
  12. Kun peruskoulu 1970-luvulla perustettiin ei tiedetty, että suomeen tulee täysin lukutaidottomia, vieraskielisiä, oppimishaluttomia, ilman käytöstapoja olevia ulkomaalaisia kouluihin aikaa viettämään ja häiriköimään. Nyt tämä ongelma pitäisi tietysti ratkaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja lisäksi kotoiset häiriköt tarkkailuluokille, jotka on palautettava. Miksi ne edes aikanaan poistettiin? Demarien idea varmaan. Kaikkien on oltava kaikissa asioissa samaa harmaata tasaista massaa.

      Poista
    2. Näin. Valitettavasti enemmistö ei ymmärrä, miten monet Suomen nykyisistä ongelmista ratkeaisivat: palauttamalla rottien tavoin sikiävät islamistit sinne, mistä tänne valuivat.

      Poista
  13. Joo kalliita veronmaksajilta pakotetulla rahalla maksettuja sanateoksia, joita voisi tuottaa työttömien pajassa uuden jok'ikistä viikkoa kohden. Kirottu påliittinen ohjaus. Tätä hyvätuloisen sosio-opintohyvislukeneiston toisilleen tuputtamaa ohjeistusrämettä det ei on kiva olla veroista pakkokustantamassa, ja tämä käy läpi yhteiskunnan. Sepät tahtoo takoa uusia ideoita ja tavaraa myyntiin. Opettajat tahtoo takoa oppilailleen oppia päähän. Ja sitten nämä rälssin onnettomat ei voi olla tunkematta kapuloita kehityksen rattaisiin. Ei vaan voi. Valtiomme on sairas, hyvin sairas. Mutta kansan suuri osa on edelleen tarmokas, vaikka kirottu valtiopaska monine virkapaskoineen oikeusmädätyksestä puhumattakaan on tukkeena kansakunnan menestyksen tiellä osa ummartamattomuuttaan osa tietoisena valintanaan. Miksi ja miten näin on päässyt käymään? Onko tuonelan irtipäässeet pahat henget hiipineet kermaperseiden aamupuuroon?

    VastaaPoista
  14. Opetushallitukselle voin antaa neuvon; kun olette montussa, lopettakaa lapiointi.
    Suomessa on liian paljon paperin pyörittelijöitä jotka pitäisi laittaa tuottaviin töihin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!