lauantai 22. lokakuuta 2022

Huippukauppakorkeakoulut syrjivät naisia

Yhdysvaltain tiedeakatemian lehdessä oli tutkimusraportti, jossa kerrottiin naisten olevan amerikkalaisissa huippuyliopistoissa vakavammin aliedustettuina kuin eurooppalaisissa. Sen mukaan USA:n yliopistoissa ja kauppakorkeakouluissa 20 prosenttia ylimmän tason ja 32 prosenttia alemman tason tutkijoista oli naisia. Euroopassa vastaavat luvut olivat 27 ja 38 prosenttia. 

Artikkelin tekijöiden johtopäätöksenä tutkimuksestaan oli, etteivät amerikkalaisyliopistojen tasa-arvopyrkimykset johda haluttuun tulokseen. Syiksi tähän arveltiin mm. sitä, että naiset saavat miehiä vähemmän kunniaa tiimitöistä, heille suodaan meriittiin perustuvia apurahoja vähemmän kuin miehille, he saavat heikompia arvioita kuin samantasoisesti suoriutuneet miehet ja esimiehet kannustavat naisia miehiä vähemmän hakemaan ylennyksiä. Kaikille näille syille on myös olemassa tutkimusnäyttöä.

Tutkimuksessa pisti silmiini kuitenkin yksi jännittävä seikka, jota tutkijat eivät pohtineet lainkaan. Se oli amerikkalaisten ja eurooppalaisten kauppakorkeakoulujen ja yliopistojen tasa-arvon ilmiselvä korrelaatio niiden tasoon. 

Jutussa esitettiin nimittäin taulukko, jonka mukaan maailman viidenkymmenen parhaan kauppakorkeakoulun joukossa oli vain 16 eurooppalaista instituuttia kun amerikkalaisia oli peräti 30. Sadan parhaan joukossa vastaavat luvut olivat 46 ja 43 sekä kahdensadan joukossa 104 ja 70. 

Toisin sanoen eurooppalaisia innokkaammin naisia syrjivät amerikkalaiset kauppakorkeakoulut olivat selvästi yliedustettuina parhaista parhaimpien joukossa. Onko siis sukupuolten välillä sittenkin ero siinä, kuinka laadukasta tutkimusta ja opetusta ne pystyvät tuottamaan?  

Tähän kysymykseen en osaa antaa vastausta, sillä korrelaatio ei välttämättä tarkoita syy-seuraussuhteita - eikä sukupuolten välinen ero ole tietenkään ainoa mahdollinen selitys tälle asialle. Luulisi kuitenkin, että näin selvästi näkyvän ja yhteiskunnallisesti merkittävän asian pikainen selvittäminen nähtäisiin erittäin tärkeäksi sekä koulutuspolitiikka- että tasa-arvotutkijoiden parissa. 

Jostain syystä kuitenkin epäilen, ettei juuri tämä kysymys tule selvitetyksi. Se kun kuuluu sellaisten kiellettyjen aiheiden joukkoon, joihin kajoaminen tartuttaa sitä selvittämään lähtevään tutkijaan automaattisesti epäilyttävän leiman. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

10 kommenttia:

  1. Syrjinnän sijasta yhteiskuntatieteilijöiden pitäisi, jollei se tuhoaisi uraa, lähestyä tämäntyyppisiä "epäkohtia" evoluution kautta. On ollut hauska seurata kipuilua liittyen teokseen https://en.wikipedia.org/wiki/Race,_Evolution,_and_Behavior.

    VastaaPoista
  2. Nykymuotoinen mielisairas "tasa-arvo ideologia" on misandriaa.

    VastaaPoista
  3. Tehtäviin valittaessa ei pidä käyttää kriteerinä miesten ja naisten lukumäärää, vaan yksinomaan pätevyyttä. Kaikenlainen kiintiöajattelu johtaa epäpätevien valitsemiseen, eli pätevien syrjintään. Se on tuhon tie, oli kysymys yksityisestä yrityksestä tai julkisesta organisaatiosta.

    VastaaPoista
  4. Missään nimessähän tämä naisten miehiä huonompi suorituuminen ei voi johtua naisten älynlahjojen puutteesta, koska länsimaiset naiset ovat samaan aikaan sekä Kaikkien Alojen Asiantuntijoita että syyntakeettomia kuin sylivaavit.

    Niinpä tällä(kin) kertaa miehen on oltava syyllinen ja kannettava vastuu siitä, mitä nainen itselleen vaatii mutta johon ei kykene.

    VastaaPoista
  5. Tai sitten naisia ei vaan kiinnosta. Itse naisena kallistun sille kannalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää kiinnostavan, kun kerran valittavat asiasta suuren ääneen.

      Poista
    2. Naiset ja miehet ovat hyvin pitkälti kiinnostuneita eri asioista, vaikka tätä ei tietenkään saisi sanoa. Siksi "huippunaisten" pooli, joista valinnat tehdään, ovat tietyillä aloilla pienemmät kuin "huippumiesten". Se johtaa tietysti lukumääräiseen epätasapainoon.

      Poista
    3. On ihan tutkittu asia että mitä vapaampia ammatinvalinta ja muutenkin valinnat ovat, eli niitä ei yhteiskunnassa ohjaa mikään pakko tai perinne tai mitä vapaampia ne ovat, sitä enemmän naiset suuntaavat niille perinteisille naisten aloille ja valintoihin. Naisten valinnat kohdistuvat ns. aiemmin miesten aloina pidettyihin yhteiskunnan murrosvaiheessa jossa naiset vapautuvat perinteen tms. vallasta, mutta sitten tilanne muuttuu kun perinteet tai pakot eivät enää ohjaa, ja naiset pääsevät valitsemaan vapaasti. Feminiitat haluavat aktiivisesti unohtaa ja pimittää tämän tosiasian ja syyttävät edelleen yhteiskuntaa "syrjinnästä" vaikka se on jo mennyttä aikaa ja naiset valitsevat vapaasti omien halujensa mukaan. Se että naiset saavat valita itse ei siis ole feminasseille mikään tavoite, vaan se että naiset saavat puolet hyvistä paikoista vaikka kyvyikkäitä naisia ei ole niihin riittävästi haluamassa. Eli pitää ottaa kyvyttömiä jotta kiintiö täyttyy.

      Poista
  6. Voisiko syy olla se, että kaupallisilla aloilla tarvitaan matematiikkaa ja ymmärtääkseni siitä miehet ovat kiinnostuneempia ja siinä myös lahjakkaaampia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehissä on enemmän kiinnostuneita ja enemmän lahjakkaita. Ei tarkoita ettei naisissa olisi, monet historian huippumatemaatikot ovat olleet naisia, mutta se määrä. Ja vaikka olisi lahjakas, jos kiinnostus puuttuu...

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!