keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Afrikassa tarvittaisiin vapaaehtoista kehitysapuaa

Suomalaisten kehitysjärjestöjen toiminnanjohtaja Juha-Erkki Mäntyniemi vaati mielipidekirjoituksessaan kansainvälistä rahoitusta koronaviruksen vastaisiin toimiin Afrikassa. Hänen mukaansa "yhteinen vastuunkanto ja toisista ihmisistä välittäminen pelastavat ihmishenkiä ja pienentävät vahinkoja."

Hän luonnosteli suunnittelemaansa toimintatapaa seuraavasti "viranomaiset, kehitysrahoituslaitokset sekä kehitysavun ja humanitaarisen avun järjestöt on tuotava saman pöydän ääreen ratkaisemaan haasteita yhdessä. Suomessa voimme tehdä osuutemme koordinoimalla kehitystoimijoiden työtä ja tätä kautta maksimoida toimiemme vaikuttavuutta kehittyvissä maissa."

Kirjoituksen jatkuessa minussa heräsi ikävä epäily, ettei kyse viime kädessä olisi afrikkalaisten hädästä, vaan kehitysapujärjestöjen oman toiminnan edellytyksistä. Tätä ajatusta tuki ennen kaikkea kirjoituksen kohta, jossa todettiin "kehitysjärjestöt taistelevat paikallisten kumppaniensa kanssa monin tavoin koronavirusta ja sen leviämistä vastaan eri puolilla maailmaa. Parhaillaan järjestöt nostavat valmiuttaan toimia koronavirusepidemiaa vastaan olemassa olevien hankkeiden resursseilla ja samalla tukevat paikallisten viranomaisten toimintaa."

Afrikan maiden mahdollinen auttaminen tapahtuisi kokonaan velkarahalla - jota toki on käytetty kehitysapuun jo aiemminkin alijäämäisten budjettien takia lähes miljardi euroa vuodessa. Tosiasia kuitenkin on, että juuri nyt esimerkiksi Suomi on ottamassa pelkästään oman yhteiskuntamme ylläpitämiseksi valtionvelkaa vähintään 20 miljardin euron verran. Eikä ole mitään takeita siitä, että sekään riittäisi.

Siksi lisärahan - ja jo budjetoidunkin rahan - syytäminen kehitysapujärjestöille käytettäväksi Afrikassa edellyttäisi tässä tilanteessa suomalaisten selvän enemmistön hyväksyntää. Näin siksi, että jokainen kehitysjärjestöille annettu euro olisi ylimääräinen taakka koronaviruksen jälkeisenä aikana otettavaksi veronmaksajien jo muutenkin äärimmilleen venytettäväksi tulevasta selkänahasta.

Niinpä ehdotan, että valtiovallan sijasta Mäntyniemi ja kumppanit pyytäisivät toimintaansa tukea vapaaehtoisilta. Jos sellaisia löytyisi suomalaisten joukosta esimerkiksi miljoona kappaletta, ja jokainen antaisi Afrikkaan vietäväksi vajaan tuhannen euron vapaaehtoisen tukisumman, tuottaisi keräys kehitysapujärjestöille samanlaisen potin kuin ne ovat tottuneet saamaan hallitukselta vuosittain. Eikä kenellekään jäisi epäselväksi, että rahojen antamiselle olisi maksajan hyväksyntä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

9 kommenttia:

  1. On se kummallista, kun yhteisvastuu on ollut vuosikymmeniä vain yhdensuuntaista. Emme ole kenellekään afrikkalaiselle velkaa mistään.

    VastaaPoista
  2. Kyllä Jutta pelastaa Afrikan. Onhan Suomi kokoaan suurempi...

    Meillä on vielä New York Timesin mukaan mahtavat varmuusvarastotkin. Kyllä sieltä Afrikkaankin riittää. Marinin läyhistely New Yorkissa tuottaa tulosta:

    Pertti Rönkön havoinyoja Saksanmaalta:

    "Focuslehti ylistää Suomen „giganttisia“ suojavälinevarastoja.
    „Valtava salainen varasto: suomalaiset ovat jemmanneet vuosia hengityssuojaimia ja se palkitsee nyt itsenä“, otsikoi saksalainen Focus-juttunsa.
    Lehdessä ylistetään amerikkalaista New York Timesia siteeraten Suomen henkilökohtaisten suojavälineiden „giganttisia“ varmuusvarastoja kriisitilanteen varalta.
    - Kansallisen huoltovarmuusviranomaisen varastossa ei ole pelkästään maskeja, käsineitä ja suoja-asuja, vaan suomalaiset varastoivat myös suuria määriä viljaa, polttoaineita ja muita raaka-aineita, lehti kirjoittaa.
    Jutussa lainataan huoltovarmuuskeskuksen johtajaa Tomi Lounemaa, joka sanoo New York Times-lehdessä, että valmiustautumisen tositilanteita varten on suomalaisilla DNA:ssa. Lounema ei ole kertonut kuitenkaan varastojen kokoa, koska se kuuluu salassa pidettäviin tietoihin.
    Focus kirjoittaa, että varastoja tarvittiin, kun COVID-19-virukseen sairastuneiden määrän kasvoi nopeasti, ja terveysministeriö määräsi antamaan suojamaskeja maanlaajuisesti sairaaloille ja klinikoille. Maskit olivat tosin vanhoja, mutta Louneman mukaan ne täyttävät yhä tehtävänsä, lehdessä kerrotaan.
    Lehden mukaan Suomesta ei ole raportoitu, että terveydenhuollossa olisi puutetta suojavarusteista. Skandinaavisten maiden terveyenhoitoa pidetään muutoinkin parhaana maailmanlaajuisesti.
    Vaikka noin 5,5 miljoonan asukkaan Suomella on muihin valtioihin verrattuna helppo varastoida tarpeellinen määrä lääketieteellisiä suojavarusteita ja ottaa ne nopeasti käyttöön pandemiatilanteessa, niin vilkaisu Pohjolaan kertoo Focus-lehden mukaan, että kriisitapauksessa ei tarvitse olla riippuvaisia globaaleista toimitusketjuista."

    VastaaPoista
  3. "Tosiasia kuitenkin on, että juuri nyt esimerkiksi Suomi on ottamassa pelkästään oman yhteiskuntamme ylläpitämiseksi valtionvelkaa vähintään 20 miljardin euron verran. Eikä ole mitään takeita siitä, että sekään riittäisi."

    Eikä siinä kaikki likimainkaan - Olli Pusa 07.04.2020:

    "Pelastetaan saksalaiset pankit?

    Tänään on tullut uutisia, että Saksa on taipumassa Italian kiristykseen ja haluaa syytää sinne valtavat määrät rahaa. Toki Saksalla on omat syynsä. Saksan vienti Italiaan on suurta ja pitämällä Italiaa pystyssä, Saksa tukee vientiään.

    Italian joutuminen vaikeuksiin aiheuttaisi ongelmia myös saksalaisille pankeille. On jo pitkään puhuttu laajasti, että Deutsche Bank on käytännössä konkurssitilassa. Jne.

    https://yle.fi/uutiset/3-11294296?fbclid=IwAR0U0g7CJxjiRElQ3l6N54H8Y71e8I0exrcItdofyb3Ua-NAkxUFiAHNaeA

    Suomella ei ole tuollaisia motiiveja syytää valtavia rahamääriä Italiaan. Mutta kun avun nimi muutetaan, varmaan Suomen hallinto innolla ryntää pelastamaan Italiaa kymmenillä miljardeilla. Eli köyhemmät suomalaiset kotitaloudet lahjoittavat rahaa varakkaammille italialaisille kotitalouksille.

    Toki niitä kymmeniä miljardeja tarvittaisiin Suomen talouden jaloilleen nostamiseen koronan jäljiltä, mutta Suomi halutaan sitoa tähän hulluuteen entistä tiiviimmin hinnasta välittämättä.

    Samalla kun Suomen pelastamiseen tarvittavat rahat lahjoitetaan Italialle ym., miten se vaikuttaa Suomen politiikkaan. Suomella on ollut suuruudenhullu ilmastopolitiikka. Kun Ruotsi on tuhonnut suuren osan yhteiskunnastaan esiintymällä humanismin suurvaltana, Suomessa poliitikot ovat saaneet suuruudenhullun ajatuksen, että heidän pitää esiintyä ilmastoasioiden suurvaltana. Noihin hulluuksiin ei enää ole rahaa koronan takia ja otettava velkakin lahjoitetaan Italialle ym. Onko siis odotettavissa edes paluuta järkeen?

    Yle kyseli asiasta kansanedustajilta. Valtava osa vastanneista ei suostunut tinkimään ilmastohulluudesta. Erityisen vahvaa tällainen linja oli vihreissä, vasemmistoliitossa ja demareissa." - https://oikeamedia.com/o1-136400

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  4. Kun Afrikan maat itsenäistyivät vuonna 1960 oli maanosassa 283 miljoonaa asukasta. Tänään heitä on 1,3 miljardia. Ennusteen mukaan 2050 afrikkalaisia on 2,5 miljardia ja vuonna 2100 4,3 miljardia. Suomen vastaavat luvut ovat 4,4 – 5,5 – 5,5 – 5,3 miljoonaa. On mahdotonta, että Suomi voisi mitenkään auttaa Afrikkaa. Vain he itse voivat itseään auttaa.

    Kehitysapu on johtanut väestöräjähdykseen, koska ainoa asia, mikä rahan syytämisellä Afrikkaan on saatu aikaan on väestön kasvu. Kasvu johtuu pääasiassa siitä, että lapsikuolleisuus on puhtaan veden ja neuvolapalvelujen myötä vähentynyt eurooppalaiselle tasolle.

    Kun afrikkalaiset joutuvat itse vastaamaan elämästään, väestönkasvu muuttuu paljon pienemmäksi. Se toki tarkoittaa ensin luonnon valintaa kun liian suuri populaatio ei pysty elättämään itseään ja ilmaista ruokaa ei enää tuoda. Se olisi onneksi niin Afrikalle kuin Euroopalle. Tapasin masai-kylässä isän, jolla on 170 lasta. Jos korona vaikuttaisi vähentävästi 90 % perheen lapsimäärään, jäisi isälle vielä 17 lasta. Ja sadat lapsenlapset.

    Kyse ei ole vain koronasta. Mieletön väestön kasvu tuo yhä uusia ja uusia epidemioita kuten AIDS ja ebola osoittivat. Liikaväestö ja siihen liittyvät elintavat tuo koronaakin pahempia viruksia joko Afrikkaan tai Aasiaan tai molempiin. Puhumattakaan siitä, ettei Afrikka nouse koskaan omille jaloilleen, jos väestöräjähdystä ei saada kuriin. Kaksi lasta miestä kohden ja sen jälkeen clip. Sen tulisi olla kaiken avun ehto.

    Kehitysapujärjestöt eivät ole saaneet mitään hyvää aikaan Afrikassa. Siellä olevat avustustyöntekijät elävät suomalaisten rahoilla kuin kuninkaat. Ystäväni oli Namibiassa ilman mitään järkevää työtä Suomen Lähetysseuran palkkaamana. Hänellä yksin oli 7 huoneen + keittiön työsuhdeasunto, katettu uima-allas, 3 palvelijaa ja auto käytössä. Edes vuorineuvokset eivät elä tällaisessa rikkaudessa Suomessa.

    Korona tulee näille järjestöille kuin taivaan lahja. Helppoa rahaa saa vain vaatimalla lisää. Suomen päättäjien olisi lopultakin sanottava, että jo riittää. Ensi vuoden kehitysapu on nolla euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä aloitusblogi ja hyvä vastaus sinultakin. Kuin omasta suustani..

      Poista
    2. Tunnen myös henkilön, joka on elänyt Afrikassa herroiksi paikallisten palveltavana.

      Poista
  5. Elleivät eurooppalaiset ota oppia unkarilaisista, niin ei ole mitään syytä epäillä prof. Heinsohnin tekemän synkän ennusteen paikkansapitävyyttä:

    "Gunnar Heinsohn: 950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä",
    https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/

    "Unkarin pääministeri Viktor Orbán kertoi radiolähetyksessä perjantaina [29.4.2017], että etelärajan puolustusjärjestelmä takaa Unkarin kansalaisten turvallisuuden pitkäksi aikaa. Vaikka siirtolaispaine Balkanilla säilyykin, raja-aidat ovat hänen mukaansa läpipääsemättömiä ja kykeneviä pysäyttämään minkä hyvänsä ihmismäärän.

    Euroopan komissio, George Soros sekä kansalaisjärjestöt yrittävät pakottaa Unkarin purkamaan vahvistetut rajansa, muuttamaan siirtolaislainsäädäntöään sallivaksi ja päästämään laittomat siirtolaiset maahan, Orbán sanoi." - https://www.kansalainen.fi/unkarin-toinen-raja-aita-valmis/

    Kreikankin hallitus näyttää viime aikojen tapahtumien perusteella olevan samalla omaa maataan ja kansaansa puolustavalla linjalla -
    päinvastoin kuin moni muu Euroopan valtio, jossa maanpetturihallitus toteuttaa enemmän tai vähemmän tietoisesti EU-diktatuurin Coudenhove-Kalergi-suunnitelmaa eurooppalaisten tuhoamiseksi: http://kalergisuunnitelma.blogspot.com/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  6. "Suomalaisten kehitysjärjestöjen toiminnanjohtaja Juha-Erkki Mäntyniemi vaati mielipidekirjoituksessaan kansainvälistä rahoitusta koronaviruksen vastaisiin toimiin Afrikassa."


    Koska Mäntyniemi on järjestöjohtaja, niin helpostihan tuo rahansaanti onnistuu. Sen kun järjestää rahankeräyksen. Organisaatio ja johtajan asema ovat jo valmiina. Nyt vain töihin.

    Jos vaikkapa puoli miljoonaa suomalaista lahjoittaa vapaaehtoisesti 100 euroa kuussa, niin siitä kertyy 600 miljoonaa vuodessa.

    Jos joku kokee Afrikan auttamisen sydämen asiakseen, niin voi ottaa sivutöitä ja lahjoittaa nekin tulot. Komean könttäsumman lahjoitettavaksi saa myymällä asuntonsa ja muun omaisuutensa.

    Nämä vaatijat vaativat, että joku muu maksaa auttamisen. Heille itselleen ei tule mieleenkään omista varoista lahjoittaminen. Ei edes esimerkin vuoksi.

    acc

    VastaaPoista
  7. Eikös ne kiinalaiset ole siellä Afrikassa vapaaehtoisina hyväntahdon lähettiläinä? Ei meidän kannata sinne mennä isojen jalkoihin häiritsemään.
    Suomeenkin saatiin lähes käyttökelpoisia suojamaskeja. Kiitos avusta, CCCP (China Communist Corona Party).

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!