tiistai 7. huhtikuuta 2020

Onko hallitukselta unohtumassa oleellinen?

Kirjoitin pari päivää sitten valtiovarainministeri Katri Kulmunin (kepu) haastattelun innoittamana siitä, kuinka "nähtäväksi siis jää, haluaako koko hallitus peruuttaa jo tekemänsä päätökset lisärahoista esimerkiksi eläkeläisille, korkeakouluille, vanhustenhoitajille, kouluille, kehitysmaille ja pakolaisille. Eli saavatko tällaiset päätökset myös vasemmistoliittolaisten ja vihreiden ministereiden ja eduskuntaryhmien tuen."

Vastauksen olemme jo saaneet, sillä siitä kirjoittavat molemmat iltapäivälehtemme (Iltalehti, Ilta-Sanomat). Niiden mukaan kumpikaan mainitsemistani puolueista ei halua perua uudistuksia, vaan haluaa pitää niistä kiinni.

Myös pääministeripuolueen kansanedustaja Matias Mäkynen (sd) on samoilla linjalla, sillä hän kertoi näkemyksekseen, että "Katri Kulmunin ehdottamat leikkauslistat eivät ole ainut vaihtoehto, vaan mahdollisuus (ja tarve) tuottavuutta kasvattaviin investointeihin myös huomioitava”. Myös Jussi Saramo (vas) halusi kiristää verotusta, koska "helpot hedelmät kannattaa poimia ensin. Esimerkiksi osinkoverojärjestelmä on haitallinen markkinoiden normaalille toiminnalle".

Sisäministeri Maria Ohisalolla on puolestaan näkemys siitä, että talouden elvytystoimien on tuettava ihmisten työllistymistä sekä Suomen siirtymää hiilineutraaliksi hyvinvointivaltioksi. Työllistämisen nimissä tulisi esimerkiksi tehdä raideinvestointeja, jotka luovat työpaikkoja, mahdollistavat kaikille liikkumisen ja auttavat Suomea pääsemään ilmastotavoitteisiin.

Tässä tilanteessa olin siis varsin pettynyt hallituksemme vasemman siiven linjauksiin. Kukaan ei maininnut sanallakaan siitä, että koronalamasta meidät voi nostaa ainoastaan yksityinen yritystoiminta. Siten koronan jälkeistä aikaa suunniteltaessa keskeistä olisi sen toimintaedellytyksistä huolehtiminen sekä nyt että koronakriisin jälkeen.

Sitä ei ole julkisen sektorin kasvattaminen eli yksityisten ihmisten ja/tai yritysten verotuksen kiristäminen. Mutta juuri sitä näyttäisivät kuitenkin tahtovan niin vasemmistoliittolaiset, vihreät kuin sosialidemokraattisetkin edustajat. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Katri Kulmuni ja poliittinen realismi
Älyllisesti epärehellisen palkka
Uusi vero vaatii kompensaation

13 kommenttia:

  1. Ei noilla talousopeilla nousta. Turhauttavaa jos tässä tilanteessa mennään vasemmistolaisen pelikirjan standardikuvioilla. Yhä syvemmälle suomaahan... Vielä kun saadaan tehostajaksi Yhdysvaltain lama ja EUn haparointi ja meidän kasvava valtionvelka, niin pahalta näyttää.

    VastaaPoista
  2. Ei tule kehysriihestä leikkauspäätöksiä, ei edes tulevaisuushankkeiden osalta. Kulmunin ryhdikkyys taisi ollakin vain tyypillistä kepu pettää aina -retoriikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vielä heitetä kirvestä kaivoon, mutta pidetään mielessä kuitenkin.

      Poista
  3. YLEn saama n. 500 miljoonaa on myös täysin ylimitoitettu tähän tilanteeseen.

    VastaaPoista
  4. Ironiaa tai ei, mutta itseasiassa olemme hyvin lähellä vihreiden ja vasemmiston utopiaa... Yksityisautoilu minimissään, ihmiset etätöissä, tietullien esiaste Uudenmaan rajalla, "turha" kulutus poistettu, lentomatkailua ei ole enää jne...
    Huomioitavaa on että, taloudelle ja hyvinvoinnille tämä vihervasemmistolainen utopia on tuhoisaa. Voisiko tästä vetää joitakin johtopäätelmiä ko. utopian soveltuvuudesta reaalimaailmaan?

    - Raksaäijä -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, koska ko. utopian historia tukee noita johtopäätelmiä.

      Poista
  5. Hallituksella taitaa olla vahvasti Professorista poikkeava näkemys siitä mikä on "oleellista".

    VastaaPoista
  6. Se varsinkin viherkommunistien pyhistä pyhin kustannuserä (korollisella lisä-ulkomaanvelalla rahoitettava jo nyt), josta ei saisi edes puhua:

    "Maahanmuuton hinta 3,2 miljardia euroa [vuodessa]", https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/05/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-1-3-taustaa/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nähtäväksi jää kuinka äänestäjät reagoivat, mikäli tuohon ei tule muutosta. Sama koskee kehitysapuvaroja.

      Poista
  7. "Työllistämisen nimissä tulisi esimerkiksi tehdä raideinvestointeja, jotka luovat työpaikkoja, mahdollistavat kaikille liikkumisen ja auttavat Suomea pääsemään ilmastotavoitteisiin."

    Ratojen rakentaminen on kallista, junat raskaita ja kuluttavat energiaa paljon.

    Raideliikenne on 1800-luvun ratkaisu aikana, jolloin ei ollut nykyisiä raskaita ajoneuvoja. Vältämättä raideliikenne ei vähennä edes päästöjä.

    acc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raideliikenne on järkevää siellä, missä on tarve kuljettaa suuria ihmis- tai tavaramäärä. Muualla ei.

      Poista
  8. No pitihän se arvata, lisää veroja muttei minkäänlaisia vähennyksiä maahanmuutosta tai muista vastaavista kulueristä. Suomi on Elokuussa varmaan masentava maa asua.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!