perjantai 1. kesäkuuta 2018

Vain siksi, että se kuvaa identiteettiä ja vakaumusta

Tanska on säätänyt lain, jonka perusteella kasvot peittävän asusteen käyttäminen julkisella paikalla on rangaistavaa. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, sillä samanlaisia lakeja on muuallakin.

Sen sijaan melkein putosin tuliltani kun luin Amnesty Internationalin kannanotosta asiaan. Niin sanotun ihmisoikeusjärjestön mielestä "kaikkien naisten pitäisi saada vapaasti pukeutua niin kuin haluavat ja pukeutua vaatteisiin, jotka kuvastavat heidän identiteettiään ja vakaumustaan. Tällä kiellolla on erityisen negatiivinen vaikutus musliminaisiin, jotka ovat valinneet pukeutua niqabiin tai burkaan."

Niinpä niin. Tosiasia on se, että vain häviävän pieni osa musliminaisista haluaisi pukeutua niqabiin tai burkaan, ellei heitä pakotettaisi siihen. Tämän osoittaa se, että silloin kun muslimimaissa on ollut maallinen hallinto - kuten aikanaan shaahiin Iranissa tai maallisessa Turkissa - suurin osa naisista etenkin kaupungeissa on heittänyt jopa tavalliset huivit romukoppaan.

Amnestyn kannanoton luettuani jäin miettimään, että ollakseen looginen tulisi Amnestyn myös viestiä, että kaikkien naisten pitäisi saada olla vapaasti masokisteja ja elää sellaisen miehen kanssa, joka pahoinpitelemällä säännöllisesti kuvastaa heidän identiteettiään ja vakaumustaan.

Tai että kaikkien juutalaisten pitäisi saada vapaasti kantaa keltaista Daavidin tähteä vaatteissaan, koska se kuvastaa heidän identiteettiään ja vakaumustaan. Tai kaikkien afrikkalaislasten pitäisi saada pukeutua paikallisen sotapäällikön joukkojen uniformuun ja saada käyttöönsä Kalashnikov, koska ne kuvastavat heidän identiteettiään ja vakaumustaan.

Enkä taitaisi nyt lukemani kannanoton jälkeen hämmästyä sitäkään, jos Amnesty vaatisi seuraavassa tiedotteessaan, että jokaisella naisella pitäisi olla oikeus omistaa silvotut sukupuolielimet, koska sellaiset kuvastavat heidän hurskauttaan ja koskemattomuuttaan.

Sen enempää sattuvia analogioita keksimättä totean vain sen, että jokaisella ääliöllä on oikeus kuulua Amnestyyn, koska se mitä ilmeisimmin kuvastaa heidän identiteettiään ja vakaumustaan. Valitettavasti.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Islamistien ihmiskilvet pommitusten kohteena
Amnesty ei yllätä eikä ymmärrä
Amnesty, Suomi ja ihmisoikeudet

14 kommenttia:

  1. Identiteettiä ja vakaumusta on varmaan myös "leikki poikien kanssa"?
    Amnestyllä on paljon tekemätöntä työtä muslimien parissa! Valitettavasti.

    "Afganistanilainen poikien raiskausperinne järkyttää – USA vaatii sotilasjoukoilta toimia"

    https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/afganistanilainen-poikien-raiskausperinne-jarkyttaa-usa-vaatii-sotilasjoukoilta-toimia/6054236#gs.TbZx2jw

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Bacha_bazi

    VastaaPoista
  2. Olen aina ihmetellyt sitä, että kovassa esim. 40-50 asteen helteessä, naiset "vapaaehtoisesti" pukeutuvat kaapuihin?
    Sellaisia lämpötilojahan pahimmillaan on Lähi-idässä.

    Toisaalta taas Australiassakin on lämmintä mutta naiset esiintyvät julkisilla paikoilla kuten uimarannoilla hyvinkin vähissä vaatteissa, vapaasta tahdosta.

    Tätä tuli jo kolme vuotta sitten ihmeteltyä, saa nahdä minkälainen kesä Lähi-itään tulee tänä vuonna?

    https://yle.fi/uutiset/3-8197043

    VastaaPoista
  3. Amnesty on noin muutoinkin aika hämärä järjestö ihan kuten terroristijärjestö Greenpeace. En pahemmin korvaani lotkauta niiden aivopieruille.
    Mielestäni Tanska teki ihan oikean ratkaisun vaikka siitä käninää on joissain piireissä tullutkin.
    Tanskassahan väitettiin, että musunaiset lukkiutuvat koteihinsa kun ei saa enään lärviänsä peittää. Se siitä vapaaehtoisuudesta.
    Jos lukkituu niin siitä vaan tai sitten muutto takaisin kotimaahan missä voi toteuttaa itseänsä ihan vapaasti.

    VastaaPoista
  4. Nyt pitää kyllä amnestyn toimia:

    "Tuomitulle IS-taistelijalle tuli koti-ikävä – Tanskaan"

    Artikkelista poimittua:
    "Hän istuu tänään pidätettynä ja sairaalahoitoa kaipaavana turkkilaisessa poliisivankilassa. Toisin kuin Ruotsissa, jossa miehelle olisi hankittu asunto, tukityöpaikka ja kunnon integraatio-insatsi maksoi mitä maksoi, niin Tanska ei tahdokaan kultapoikaansa takaisin."

    https://pt-media.org/2018/05/31/tuomitulle-is-taistelijalle-tuli-koti-ikava-tanskaan/
    --------------

    Ja siis jälleen kerran pisteet menevät Tanskaan!

    VastaaPoista
  5. Yhdyn professorin mielipiteeseen ja totean Amnestyn ylittäneen sen rajan että se ei tarvitse analyysejä vaan diagnoosin. Eikös omissa harhamaailmoissa eläville semmoisia ole tapana kirjoittaa? Laitetaanpa vielä tommonen ennen / jälkeen-kuva myös Afganistanista:

    https://akm-img-a-in.tosshub.com/indiatoday/images/story/201503/collage_650_032315050726.jpg

    VastaaPoista
  6. Avoin kysymys Amnestylle:

    Mitä teette suojellaksenne tyttöjä kesälomalla?

    "Tyttöjä uhkaa matka entiseen kotimaahan silvottavaksi koulujen loma-aikana: ”Tyttöjen ja naisten sukupuolielinten silpominen on ongelma Suomessa”

    Artikkelista poimittua:

    "– Suomessa elää tuhansia naisia jotka on silvottu ja monia tyttöjä, jotka ovat vaarassa tulla silvotuksi. Nämä ovat meidän suomalaisia tyttöjä, täällä kasvaneita,
    mutta heidän kulttuuritaustaansa kuuluu silpominen ja sitä perinnettä pidetään yllä, hän sanoo."

    https://yle.fi/uutiset/3-10230068

    VastaaPoista
  7. Eihän amnestyä äärifeministisenä järjestönä jokin pikkujuttu kuten tyttöjen silpominen kiinnosta tai se, että ukot köyrivät pikkutytöiksi puettuja poikia a-maassa. Paljon tärkeämpää ja seksikkäämpää on suojella ja puolustaa niitä tekijöitä. Aivan ihqua on päästä puolustamaan päänleikkaajan oikeuksia ihmisyyteen.

    VastaaPoista
  8. "kaikkien naisten pitäisi saada vapaasti pukeutua niin kuin haluavat..."

    Myös esimerkiksi bikineihin muslimimaissa? Siellähän se pukeutuminen perustuu vapaaehtoisuuteen? Eiku... Mites tää ny menikään...


    t: Vitjaantunut Stadilainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys. Mutta muslimimaat eivät ole sivistysmaita, eikä niiltä voi odottaa ihmisoikeuksia.

      Kyllä minäkin kannatan pukeutumisvapautta, paitsi silloin kun tuon vapauden seurauksena on pakottaminen. Tästä juuri on kysymys burka-asiassa. Juuri kukaan ei pukeudu sellaiseen vapaaehtoisesti, vaan ainoastaan pakotettuna. Siksi sen käytön kieltäminen on hyväksyttävää ja naisten etu.

      Poista
  9. Amnesty ei aja ihmisoikeuksia, vaan ryhmäoikeuksia, ja niitäkin vasemmistolaisesti islamin liittolaisena toimien. Burkakiellolla yritetään säilyttää naisten yksilölliset oikeudet. Länsimaissa on jo alueita, missä jopa ei-musliminaisten on lähes pakko turvallisuutensa vuoksi käyttää peittävää asua, muslimihuivia, sharian mukaan. Amnestyn kannanotot ovat vanhakantaisia, taantumuksellisia, eikä tasa-arvoa kunnioittavia. Odottaisi, että Amnesty ymmärtäisi puolustaa länsimaisia perusarvoja, mutta asettuessaan puolustamaan ideologisesti epäilyttäviä näiden arvojen vastaisia käytäntöjä, näyttää paikkansa siinä kansalaisjärjestöjen joukossa, jotka toimivat vapaata maailmaa vastaan.

    VastaaPoista
  10. Jonkun selväjärkisen ja kriittisen ihmisen tulisi kirjoittaa selvitys, miten Amnesty on ajautunut nykyiseen jamaan. Kyllä se aikoinaan oli ihan oikealla ihmisoikeusasialla, mitä sivusta seuraten näytti.

    VastaaPoista
  11. Meni täysi maku Amnestyyn - jos sitä nyt oli ollutkaan - kun taannoin tuli ilmi, ettei heitä kiinnosta suojella etnisiä tyttöjä silpomiselta. Se käytäntö, mikä voisi tyttöjä auttaa, ei heille kelpaa, mutta eivät itse kyllä keksi mitään parempaakaan tilalle.

    Espoolainen varavaltuutettu Henna Kajava (ps) on ehdottanut, että meilläkin voitaisiin ottaa sama käytäntö kouluissa, kuin esim. Ranskassa. Siellä tyttöjen terveystarkastuksissa tutkitaan, onko joku tytöistä jo mahdollisesti silvottu, ja tartutaan myös asiaan, jos kuulevat, että joku aiotaan lähettää kotimaahansa. Silvottavaksi ilmeisesti.

    Tätä Amnesty (ja tod.näköisesti muutkin tahot) pitävät rasismina, sen takia asia ei ole edennyt). Pelkäävät, että etnisen taustan omaavat tytöt näin nostetaan tikun nokkaan, josta sitten kärsivät. Mielestäni se brutaali silpominen on paljon pahempaa, kuin ehkä tulla jotenkin erityishuomion kohteeksi. Se aiheuttaa elämänikäiset kärsimykset, ja jo sellaisen toimenpiteen kuvitteleminen suorastaan kuvottaa. Mutta ei, Amnestyllekin on tärkeämpää, ettei vaan löytyisi mitään rasismiin viittaavaakaan, yhtään mistään. Rasistiksi leimautumisen pelko aiheuttaa valtavasti lisäkärsimyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasisminpelkohan on mahdollistanut paljon pahaa. Siksi sen lietsominen on moraalitonta ja painii vähintäänkin samassa sarjassa kuin rikoksiin yllyttävä vihapuhe.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!