perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kuinka väestökato kesytetään?

Suomen väestö kasvaa enää erittäin hitaasti, eikä kantaväestön osalta lainkaan.  Tästä on puhuttu paljon, ja esimerkiksi eläkeikää on sen seurauksena nostettu.

MTV3:n haastattelemat tutkijat esittivät kaksi keinoa ongelman ratkaisemiseksi. Ensimmäinen on työperäisen maahanmuuton lisääminen ja toinen lapsilisien nostaminen.

Työperäisen maahanmuuton osalta tosin ainakin itseäni ihmetytti irakilaisista ja syyrialaisista puhuminen, vaikka ainakin ensin mainittujen työllistyminen on osoittautunut Suomessa lähes mahdottomaksi. Samaan aikaan on kotoperäisen romanivähemmistömmekin työllistyminen osoittautunut vaikeaksi.

Eikä ihme, sillä heillä on valtaväestön parissa niin huono maine, että se tuhoaa yhteiskuntaan sopeutuvienkin mahdollisuudet menestykseen. Tilanteessa ollaan noidankehässä, jossa yhteiskuntaan pääsemisen vaikeutuminen johtaa epäsosiaaliseen käytökseen, joka puolestaan vaikeuttaa yhteiskuntaan sulautumista. Asiaa ei auta valtaväestöstä erottautumista korostava kulttuuri.

Esimerkiksi erikoissuunnittelija Anneli Weiste-Paakkanen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta on siten väärässä vaatiessaan romaninaisten "perinteisen" vaatetuksen hyväksymistä työpaikoille. Tosiasia on, että se epäkäytännöllisyydellään ja poikkeavuudellaan heikentää työnteon tulosta samaan tapaan kuin musliminaisten peittävimmät vaatemallit.

Sitä paitsi omasta kulttuurista tiukasti kiinni pitäminen myös työpaikalla viestittää niin työnantajalle kuin asiakkaallekin, ettei ihmisellä ole todellista tahtoa sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan. Vapaa-ajalla kukin pitäköön päällään mitä haluaa, mutta työpaikoille vaatetus on valittava työn vaatimusten mukaan - myyntimiehelle pikkutakki, asentajalle haalari, sotilaalle maastopuku ja sairaanhoitajalle korkeaa hygieenistä tasoa viestivä valkoinen asu.

Vähemmistöjen työllistymisen kannalta on pantava merkille myös se, että nopeasta työllisyysasteen noususta huolimatta ei maamme työttömyysaste osoita juurikaan laskun merkkejä. Pessimistisesti katsottuna se osoittaa, että työttömiltä puuttuu jotain sellaista, mille on tarve työelämässä. Mutta positiivisena puolena on huomattava, ettei maamme työvoimareservi ole ihan heti loppumassa.

Joka tapauksessa maamme väestö on vanhenemassa ja sen kautta huoltosuhde on heikkenemässä nopeasti. Sitä kiihdyttävät vielä humanitaarisin perustein maahan tulleet, joista naiset eivät juurikaan osallistu työelämään, eivätkä miehetkään tahdo sinne päästä vaikka haluaisivatkin.

Itse tarjoan tähän tilanteeseen kolmea ratkaisua. Ensimmäinen ja pitkällä aikavälillä kestävin on suomalaisten lisääntymisaktiivisuuden nostaminen.

Se tarkoittaa lasten hankkimisen yhteiskunnallisen arvostuksen nostamista. Erityisesti olisi vihervasemmistolaisesti ajatteleville naisille (ja miehille) tehtävä selväksi, ettei maailman väestöräjähdys johdu suomalaisista kuten ei myöskään kehitysmaiden alhainen elintaso.

Samalla olisi luotava järjestelmä, jossa lasten tekeminen Suomessa vaikuttaisi mahdollisimman vähän naisten etenemismahdollisuuksiin omalla työurallaan - ellemme sitten halua luopua tasa-arvon ihanteesta. Tämän järjestelmän pystyttäminen ei ole pelkästään julkisen sektorin asia, vaan talkoisiin olisi osallistuttava niin median kuin etenkin työnantajien.

Toiseksi olisi lisättävä Suomen houkuttelevuutta korkean osaamisen työperäiselle maahanmuutolle. Valitettavasti sellaisen paras lähde, eli muut länsimaat kipuilevat samanlaisten väestökysymysten parissa kuin me suomalaisetkin. Taloudellinen menestys ja yhteiskunnan yleinen toimivuus lisäävät kuitenkin maamme houkuttelevuutta myös tässä tilanteessa.

Kolmanneksi olisi rajattava humanitaarinen maahanmuutto minimiin ja samaan aikaan asetettava uusille ja aiemmin tulleille kehitysmaalaisille maassa olemisen edellytykseksi yhteiskuntavelvoite, joka edellyttää kielen ja kulttuurin sekä myös työelämän taitojen oppimista sekä integroitumista ehkäisevistä kulttuuripiirteistä luopumista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kestävyysvaje väestöpyramidin valossa
Eläkeiän nostostako ratkaisu nuorisotyöttömyyteen?
Lapsettomuus ja kestävyysvaje

20 kommenttia:

  1. En tiedä konstia suomalaisten syntyvyyden lisäämiseen, jos presidentin esimerkkikään ei auta.

    Itsekäs mukavuudenhalu naisilla ja nuorten miesten heikot naintihalut matalan testosteronitason vuoksi painavat syntyvyyttä alas.

    Veteraani-isäni (94 v.) nauttii kolmen jälkeläissukupolven huolenpidosta ja käynneistä. Sellaisesta jäävät vanhatpojat paitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskimpa on ongelmana nuorten miesten heikot naintihalut mutta tämä itsekäs mukavuudenhalu naisilla sekä siihen lisätty vähättelevä, jopa ylimielinen asenne Suomalaisia nuoria miehiä kohtaan, on syytä tunnustaa.

      Ne vanhatpojat ovat vanhoja poikia siksi, etteivät ole kelvanneet Suomalaiselle naiselle. Ja tässä kohtaa naiset voivat katsoa peiliin.

      Poista
    2. Suomalaiset tai ylipäätään valkoiset miehet eivät ole kovin jännittäviä. Sen sijaan eri kulttuurista tulevat, vähemmän valkoiset miehet ovat huomattavasti houkuttelevampia, etenkin, kun yhteiskunnan odotetaan hoitavan tulopuolen. Biologia jyllää. Vieraita kohtaan ei suunnata MEETOOtakaan, vaikka yllättäen ja pyytämättä yrittäisivät lapsentekoa.

      Poista
    3. Ratkaisu väestökatoon on siis olemassa, aivan ilman ulkopuolistakin apua: miesten vallankumous ja naisten palauttaminen sinne hellan ja nyrkin väliin, sitähän he muslimimiehistäkin hakevat.

      Taisin hiukan kärjistää turhankin paljon, mutta en ole varmaan ainoa joka kärjistää hiukan liikaa Interwebissä?

      Poista
  2. Kyllä se on suorastaan anteeksiantamatonta idealismia proffalta, että vihervasemmistolaisesti ajatteleville naisille ja miehille pystyisi puhumaan järkeä. Kyllä se on jumalavit nähty. Idealismia on myös anon (10.19) toivomus, että naiset katsoisivat tässä asiassa peiliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sai naisilta kuraa niskansa, kun hän kannusti lasten hankkimiseen. Reaktiota ei lieventänyt sekään, että hän oli aiemmin julistautunut naisia miellyttääkseen äijäfeministiksi. Kantaväestön alhainen syntyvyys kaivaa loppupeleissä naisille itselleen kuoppaa, sillä naisvaltaisten alojen palkkakertymä rahoitetaan isolta osin veroilla. Helsingin Sanomien vihervasemmistolainen liite on nimeltään Nyt. Se kuvaa hyvin feministien aikaperspektiiviä: tässä ja nyt, huomisesta ei huolta.

      Poista
  3. Kunnollisia, mutta ylenkatsottavia miehiä voisi kannustaa hankkimaan valmiuksia työpaikan saamiseksi ajatuksella, että sen jälkeen voisi etsiä parisuhdetta Itä-Euroopasta tai Kaukoidästä. Puolison ja jälkeläisten työllistymisodotus olisi hyvä. Nythän korostetaan, että maahanmuutto on välttämätöntä. Mitäs arvelette, saisiko tämä maskulistihanke kannatusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopetetaampa hetkeksi raiskaajien hommaaminen etelästä ja otetaan naispuolisia turvapaikanhakijoita esim. Thaimaasta, Filippiineiltä tai Venezuelasta.

      Alkaa huoltosuhde hoitumaan ja lapsen teon jälkeen naiset voidaan kouluttaa esim. vanhustenhuoltoon työntekijöiksi.

      Väestökato kesytetty!

      Poista
    2. Unohdin mainita etuihin vielä sen, että menisi noin 18 vuotta ja "suomalainen" taas voittaisi Miss Universium tittelin.

      Poista
  4. Jos sulkisimme rajat haittamaahanmuutolta, tulevaisuudessa valkoinen, länsimainen ja hyvän elintason omaava maa voisi osoittautua yhdeksi viimeisistä linnakkeista, joihin paeta hulluutta muista mätänevistä länsimaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! Voisimme ottaa vaikka Ruotsista sen mätänevää yhteiskuntaa pakenevat tolkun ihmiset!

      Poista
  5. Täyttä asiaa jälleen.
    Muuten pieni detalji tuosta romaninaisten vaatetuksesta. Jostain luin, että se hame on suomalainen innovaatio, eli muualla romanit eivät sellaisia käytä. Eihän näillä romaniasta tulleilla kerjäläisilläkään kai sellaisia ole.
    On muuten maailma kehittynyt, kun jälleen on meillä kerjäläisiä keskuudessamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös vanhoissa kotimaisissa elokuvissa romaninaisten vaatetus on jotain aivan muuta kuin "perinteistä". Siksi hipsut myös päätekstissä.

      Poista
  6. "Tosiasia on, että se epäkäytännöllisyydellään ja poikkeavuudellaan heikentää työnteon tulosta samaan tapaan kuin ..."

    Kannattaa katsoa vanhoja valokuvia, 1900-luvun alkupuolelta. Katunäkymiä New Yorkista, kuvia Suomesta, kuvia suomalaisilta uimarannoilta ja USAlaisilta myös. Naisilla pitkät hameet ja yleensä valkoiset puserot. Peittävät uimapuvut miehillä ja naisilla.
    Miksi me olemme nyt sitä mieltä että vain tämän päivän länsimainen pukeutuminen on oikein, kaikilla farkut tai Halvat-ja-Mauttomat vaatteet.
    1950-luvulla käyttivät naiset yleisesti huvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskiajalla ne vaatteet vasta hienoja olivatkin, eiköhän oteta tavoitteeksi palata sinne.

      Poista
    2. Keskiajan vaatteet olivat kauniisti sanoen pliisuja rokokoovaatteisin nähden.

      Poista
    3. Raiskattiinko, hakattiinko vaiko peräti lynkattiinko silloin, yhteisönsä tai perheensä toimesta, naiset, jotka eivät käyttäneet huivia?

      Poista
    4. Muoti muuttuu, totta. Mutta työelämässä sen tulisi palvella työn tekemistä. Vapaa-aika on sitten erikseen.

      Poista
  7. Komppaan Professorin ajatukset.
    Heimokulttuuriset työasut. Jos samaistaa itsensä jonkin alkuperäiskansan edustajaksi, vahtoehtoja työasun valintaan riittää, esim:
    https://pixabay.com/en/bushman-indigenous-people-509238/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!