sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Miksi afgaanien lisääntymisterveyttä tuetaan verovaroista?

Aamun Helsingin Sanomat sisälsi juttuparin, joissa kerrottiin afganistanilaisten seksuaaliterveydenhoidon kiemuroista ja siitä, kuinka suomalaiset ovat tukeneet sitä miljoonilla euroilla. Jutuissa korostettiin anopin vaikutusvaltaa naisen oikeuteen hakeutua seksuaalivalistukseen, koska nämä tarvitsevat siihen miehensä luvan. Toiseksi kerrottiin, ettei islam ole perhesuunnittelun vastainen oppi, vaan jopa imaamit saattavat tukea sitä.

Suomalaisen avustustoiminnan osalta todettiin, että "panostukset lisääntymisterveyteen kohentavat suuren ihmisjoukon elämää – muun muassa synnytysikäisten naisten hyvinvointia. Lisääntymisterveyden edistäminen on suomalaisilta veronmaksajilta fiksusti käytettyä rahaa."

Toivottavasti edelle lainatun tekstin ensimmäinen virke tarkoittaa selkokielellä sanottuna sitä, että verovarojemme käytön ensisijaisena tavoitteena on afgaanien väestöräjähdyksen pysäyttäminen. Mikäli näin on, voin allekirjoittaa myös lainauksen jälkimmäisen virkkeen ja siten hyväksyä verojeni käytön tähän tarkoitukseen - ainakin mikäli työ on tuloksellista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorismia ja afrikkalaisia menestystarinoita
KHO elintasopakolaisten asialla
Muhammedin opetusten pitkä ja synkkä varjo

12 kommenttia:

  1. Afgaanien ja muiden muslimien suhteen olen tullut hyvin skeptiseksi niiden esimerkkien vuoksi joita mediasta tulvii toistuvasti.
    Ainakaan heidän puheisiinsa tai vilpittömyyteen on vaikea uskoa, pikemminkin päin vastoin.
    Niin paljon se länsimaiden elintaso ja taikaseinä vetoaa heihin.

    On täysin selvää, että suomalaisten verovaroja ei ole syytä ko. kohteisiin upottaa kun maassamme on leipäjonoja ja valtio velkaantuu järjetöntä vauhtia.
    Jos joku haluaa yksityisesti ylijäämävaransa sinne lahjoittaa niin siitä vaan. Ei sitten rutista liian korkeasta veroasteesta!

    Ylen artikkelissa tänään käsiteltiin nigerialaisen tytön tarinaa. Saattaisi muuten olla parempi kohden "lisääntymisterveydelle".
    Ikävä huomata, että Eurooppa on jäteastia johon ylijäämätytöt toimitetaan ja samahan se on muiden muslimimaiden nuorten miesten osalta.

    Jäteastian kansi olisi syytä sulkea ennen kuin astia täyttyy.

    Muuten, maailmassa on monia rikkaita muslimimaita joiden verovarojen käyttö olisi oikeampaa kuin suomalaisten tähän terveystouhuun.
    Jos se ei kiinnosta niitä maita, ei sen tarvitse kiinnostaa meitäkään.

    https://yle.fi/uutiset/3-9817930

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väestöräjähdys on nykyisen kansainvaelluksen ja kehitysmaiden ongelmien perimmäinen syy. Siksi sen pysäyttäminen on järkevämpää kehitysapua kuin mikään muu.

      Poista
    2. Onhan se näinkin mutta ajamme itsemme ja lansimaat ojasta allikkoon kun opetamme heille että länsi-maat aina kustantaa kaiken.
      Saudeilla, Iranilla ynnä muilla rahaa piisaa. Jotain painetta niillekin tulisi saada.
      Tietysti se liikaväestö on meille ikävä asia kun ei saada haittamaahanmuuttoa lopetettua.

      Poista
    3. Siksi ei pitäisikään kustantaa mitä vaan.

      Poista
  2. On tuo afgaanien lisäämisterveyteen panostaminen järkevämpää kuin suomalaisten sotilaiden lähettäminen Afganistaniin haahuilemaan ilman mitään selkeää tehtävää. "Tulta munille", toki palvelisi yllä mainittua asiaa.

    VastaaPoista
  3. Ulkoministeriön tilastoista selviää, että Afganistan kipusi vuonna 2015 suurimmaksi suomalaisen kehitysavun saajaksi. Kehitysyhteistyön maksatukset olivat 27 miljoonaa euroa sekä varsinaisen kehitysyhteistyön momentin maa- ja aluekohtaiset (24.30.66.2) maksatukset 23 miljoonaa vuonna 2016. Viehättäviä nimiä näillä momenteilla.

    Mitä tulee väestön lisääntymiseen, on Afganistan maailmantilastossa sijalla 31 kun tilastoituja maita on 264. Hedelmällisyys on 4,7 lasta per nainen vuonna 2015. Pientä kehitystä on tapahtunut siinä mielessä, että vielä vuonna 2000 hedelmällisyysluku oli 7,5,

    VastaaPoista
  4. Kunhan testaan, onko google-tilinikin estetty tänne kommentoimasta, anonyymini on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole estänyt kenenkään pääsyä tähän blogiin. Joitain viestejä olen poistanut, mutta silloinkin jättänyt tiedon siitä. Googlella on kuitenkin omat suodattimensa, joiden toiminnasta en tiedä.

      Poista
    2. Kokeilen taas anonyymina. Antoi aiemmin kirjoittaa ja julkaisen-nappia painaessa ei tapahtunut mitään.

      Poista
    3. Eli kyse onkin googlen sekoiluista. Kummallista.

      Poista
  5. Olisikohan tarkoituksena vähentää sisäsiittoisuutta?

    https://en.europenews.dk/-Muslim-Inbreeding-Impacts-on-intelligence-sanity-health-and-society-78170.html

    Ari

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!