sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Laura Huhtasaari, tshekkien asenteet ja intiaanikesän aurinko

Helsingin Sanomat kirjoitti moittivaan sävyyn tshekkien maahanmuuttopolitiikasta. Sen otsikon mukaan "Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää."

Jos ja kun otsikon väite pitää paikkansa, on mielenkiintoista huomata, että jossain päin maailmaa hallituksen maahanmuuttopolitiikka vastaa kansan tahtoa. Demokraattinen päätöksenteko näyttäisi siis toimivan ainakin itäisen Keski-Euroopan tunnetuimman jääkiekkokansan parissa.

Suomessakin kansan maahanmuuttopoliittista tahtoa on tutkittu moneen kertaan. Esimerkiksi maaliskuussa 2016 julkaistiin tutkimus, jonka mukaan 96% suomalaisista haluaisi rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa. Tänä vuonna maaliskuussa tehdyn selvityksen perusteella taas 55% suomalaisista haluaisi lopettaa muslimimaista tulevan maahanmuuton kokonaan.

Entä maamme napamiehet. Pääministeri Sipilän näkemyksen mukaan maahanmuuttajakiintiömme tulisi nostaa noin 2,5-kertaiseksi 2000 henkilöön. Myös valtiovarainministeri Petteri Orpo haluaisi nostaa kiintiötä, joskaan ei yhtä paljon kuin Sipilä. Kaiken kaikkiaan suurin osa puolueistamme haluaisi nostaa pakolaiskiintiötä, joskin Turun terroristi onnistui ilmeisesti tahtomattaan estämään sen.

Sen sijaan juuri kukaan poliitikoistamme ei halua rajoittaa spontaania turvapaikanhakua. Esimerkiksi Juha Sipilä on vedonnut kristittyjen velvollisuuteen auttaa hädänalaisia, vaikka on selvää, ettei maailman kaikkia kotinsa jättäneitä voida vastaanottaa länsimaihin ja heihin kuluvalla rahalla voitaisiin auttaa moninkertaisia ihmismääriä lähellä heidän kotimaitaan. Petteri Orpo puolestaan sammutti kansalaiskeskustelun liekkejä vuonna 2015 väittämällä, että "pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia".

Tätä taustaa vastaan tuntui kuin intiaanikesän aurinko olisi alkanut paistaa, kun Perussuomalaisten vasta valittu presidenttiehdokas Laura Huhtasaari tiivisti ongelman seuraavasti: "jos rajavalvontaa ei ole rajoilla, valvonta lisääntyy rajojen sisällä. Pariisissa on konepistoolimies metroasemalla, Helsingin Kampissakin heitä on jo nähty. Kun esteitä ei ole valtion rajoilla, esteet siirtyvät ostoskeskusten, kirkkojen, koulujen ja lopulta kotiemme eteen."

Niinpä. Ehkäpä tshekit haluavat välttää Huhtasaaren kuvaaman kehityksen omilla kotinurkillaan?  Tai ehkäpä he vain haluavat säästää ne rahat - Suomessa vuonna 2016 noin 220 euroa per kansalainen - jonka turvapaikkaprosessi maksaa vastaanottajalle. Tai kenties välttää tiettyihin maahanmuuttajiin liittyvän rikollisuuden - pahimmillaan jopa terrorismin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi EU-kansalaiset eivät halua lainkaan muslimeita kotimaihinsa?
Maahanmuutolle uusi hinta: 220 euroa per kansalainen
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa

17 kommenttia:

  1. "Esimerkiksi Juha Sipilä on vedonnut kristittyjen velvollisuuteen auttaa hädänalaisia,"

    Hädänalaisia?
    "YK:n raportin mukaan alle 3 % vuonna 2016 Italiaan Välimeren yli tulleista turvapaikanhakijoista pidettiin oikeina pakolaisina."

    PettUri Orpon syksyllä 2015 Torniossa vastaanottamista 30000 tulijasta suuri osa oli nuoria miehiä muotivaatteet päällä ja ipad kädessä. Varsinaisia hädänalaisia? Orpo olisi sitä paitsi Dublinin sopimuksen perusteella voinut käännyttää nuo kaikki välittömästi takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin.
    Noille vallankahvaan päässeille EU-diktatuurin ostmille EUnukeille on oma etu ylinnä, Suomen edulla ei mitään väliä kuten maanpettureilla konsanaan, kuten Orpolle ilmeisesti mahdollinen politrukin virka Brysselin lihapatojen äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esittämästäsi tosiasista huolimatta Sipilä on perustellut näkemystään kristittyjen velvollisuudella. En hämmästyisi mikäli joku vetäisi tästä johtopäätöksiä Sipilän tietoisuuden tasosta "pakolaiskriisin" suhteen.

      Poista
  2. Näistä konepistoolimiehistä on syytä muistaa, että Turun kurkunleikkaaja hoiti hommansa 18.8. ja 1.9. oli ainakin Ylessä uutinen poliisista.

    "Poliisi aikoo varustaa kaikki partiot konepistooleilla"

    https://yle.fi/uutiset/3-9810149

    Näin siis meilläkin, eikä pelkästään Pariisissa, on konepistoolit heti käsillä.

    Olisi kansalaisten kannalta ja koko kansakunnan kannalta parempi ettei kurkunleikkaajia tallustelisi rajasta sisään. Pärjättäisiin vähemmällä konepistoolimäärällä...puhumattakaan mitä ym. seikat vaikuttavat arkiseen turvallisuuden tunteeseen.

    VastaaPoista
  3. Nämä entiset neuvostovallan alla olleet maat, Baltian maa, Puola, Tsekki, Slovakia ja Unkari ovat tässä asiassa kovasti samoilla linjoilla. Mitä ilmeisimmin kokemus on opettanut ja se on vielä riittävän tuoreessa muistissa. Se on opettanut esimerkiksi sen, että jos ulkopuolinen valta, olipa se sitten Kreml tai Bryssel, pyrkii pakolla tuomaan maahan siitolaisväestöä ja määrittelemään sille erilaisia oikeuksia, seurauksena on ongelmia. Ongelmia tulee monissa tapauksissa niille, jotka on pakon edessä vastaanotettu ja kaikissa tapauksissa vastaanottajille. On opittu myös se, että vaikka tuo ulkopuolinen taho, olipa se sitten Kreml tai Bryssel, höystää toimiaan hurskaalla ja moralisoivalla retoriikalla, todelliset vaikutukset eivät siitä yhtään kaunistu. Ovat oppineet myös sen, että retoriikkaa seuraavat uhkailut mutta Brysselin ja Kremlin välillä on tässä vahva ero. Brysselillä ei ole panssarivaunuja kuten Kremlillä oli ja EU:sta, toisin kuin Varsovan liitosta, voi erota.

    Kannattaisikohan Brysselin tässä tapauksessa oppia se, että noilla korteilla ei kannata nokittaa. Britannia voi muuten saada seuraa ja kun sille tielle mennään, EU:n kanssa kilpailevan yhteistyöjärjestön synty on vain ajan kysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siperiahan tunetusti opettaa. Sinänsä tämä menee koko ajan mielenkintoisemmaksi; aika paljon riippuu esimerkiksi tämän päivän vaalituloksesta Saksassa.

      Poista
  4. Sepä onkin mielenkiintoinen kysymys, miten on mahdollista, että maassa vallitsee ikään kuin kaksi "enemmistömielipidettä". Eli yhtäältä näennäisen demokraattisesti valitun poliittisen eliitin mielipide ja toisaalta mittauksissa selvästi todettu ja vahvaksi havaittu yleinen kansalaismielipide.

    Eliitin mielipide edustaa ihan tietynlaista valta-auktorisointia, jolla ei ole katetta kansalaismielipiteen pohjalta. Mutta miten on mahdollista, ettei eliitti ole kansan tunnoista moksiskaan?

    Selityksiä löytyy eri tahoilta ja tasoilta. Yksi on yksinkertaisesti se, ettemme elä aidossa demokratiassa. Järjestelmäämme voisi nimittää pikemminkin "puoluepukareiden ylläpitämäksi puolueparlamentarismiksi". Tämä merkitsee käytännössä sitä että korkean tason toimijat kokevat suurempaa lojaliteettia toisiaan kohtaan kuin äänestäjiensä suuntaan. Eliitin keskuudessaan tunnustama "suuri yhteinen valhe" ei kestä sitä että joku lipeäisi tunnustuksellisesta rintamasta ja alkaisi vedota suoraan kansaan.

    Syvempi selitys löytyy sitten vallan sosiologiasta. "Suuri yhteinen valhe" on tosiasiassa kielisosiologinen vakio. Tarvitaan aina jokin auktorisoitu totuus, joka kuitenkin tuppaa elämään ihan omaa elämäänsä kunnes se on yhteiskunnan julkispinnan alla syöty ihan tyhjäksi. Sitten seuraa jonkinlainen romahdus tai vallankumous.

    Jos poliitikot osaisivat katsoa peiliin, heidän pitäisi olla huolissaan siitä mitä "edustavat". Demokratiassa vallankäyttäjien pitäisi edustaa kansaa. Mutta sieltä peilistä katsoo vastaan totalitarismin tukipylväs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä uskon, että suomalaisella medialla on merkittävä rooli mainitsemasi dilemman ylläpidossa.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä Professorin kanssa. Maassamme valtamedia ei ole aikoihin ollut enää uutisoija, vaan vallankäyttäjä. Poliittinen eliitti ei uskalla olla sen kanssa eri mieltä.

      Poista
  5. Matti Vanhanen kertoi jo vuosia sitten, että kansalaisten ei pidä luulla, että äänestämällä voi vaikuttaa. Vanhanen sanoi ääneen sen totuuden, jonka älykkäämmät eliitin edustajat jättävät sanomatta. Suomen vienti euroon Sauli Niinistön johdolla ja nyt suunnitteilla olevat puolustus- ym. integraatiosuunnitelmat aiotaan viedä läpi henkilökohtaisilla sopimuksilla ja tiedonannoilla, perustuslaista ja sen hengestä viis veisaten. Tämän häpeällisyyttä vielä alleviivaa Timo Soinin "isänmaalinen" teko olla mukana maanpetoksessa mandaatilla, jonka hän on saanut valehtelemalla äänestäjille olevansa EU-kriittinen.
    Pääministeri Sipilän arvostelukyvystä on oiva esimerkki hänen lupauksensa luovuttaa asuntonsa tulijoille, mitä lupaustaan hän ei voinut pitää sattuneista, raiskauksellisista syistä. Tällaisella arvostelukyvyllä sitten mennään Pariisiin ja Berliinin antamaan sitoumuksia suomalaisen veronmaksajan takauksella. Niinistö-Sipilä-Orpo-Soini-ketjulla on kiire tehdä tuhoisia päätöksiä , ennen kuin äänestäjät heräävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseessä on ns. Keskustan linja. Perusteet täällä ja täällä.

      Poista
    2. Tuo Matti Vanhasen siteeraus, ettei maahanmuuttopolitiikkaan voisi vaikuttaa äänestämällä nousee esiin yhä uudestaan ja aina samalla tavalla väärin.

      Kyseinen sitaatti löytyy tästä osoitteesta:

      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/46740-vanhanen-hyokkaa-rasisteja-vastaan

      Tiivistettynä Vanhanen sanoi siis, ettei holtitonta maahanmuuttoa kannata kuvitella vastustavansa äänestämällä Perussuomalaisia, koska puolueen johto eli Timo Soini on hallituksen kanssa samalla linjalla maahanmmuutosta.

      Toistan:

      Vanhanen sanoi meille suoraan Soinin olevan hänen kanssaan samoilla linjoilla maahanmuutosta. Soini sanoi tämän itsekin kirjoissaan.

      Meille kerrottiin siis yhä uudestaan ja uudestaan, että Soini ei ole, toistan, EI OLE Jussi Halla-ahon kanssa samaa mieltä haittamaahanmuuton estämisen tärkeydestä. Päinvastoin: Vanhanen saattoi julistaa valtamedialle Soinin olevan hänen kanssaan samaa mieltä maahanmuutosta. - Tämän voisi tulkita niinkin, että Vanhanen epäsuorasti kehotti maahanmuuttokriittisiä etsimään toisen puolueen.

      Sitähän Halla-aholle oli tarjottukin Muutos 2011:n muodossa, mutta hän valitsi strategiakseen väistyä pois Timosaurus I Suuren silmistä ja mielestä Brysseliin, kunnes olisi aika iskeä.

      Strategia toimi. Nyt meillä on Soinin kostoiskuyrityksen seurauksena sellainen Perusuomalainen puolue, jonka äänestäjillä ei ainakaan enää toivoisi olevan sellaista deluusiota, ettei äänestämällä voisi vaikuttaa tuhomaahanmuuttoon.

      Sellaista deluusiota ei nimittäin ollut unkarilaisilla vuoden 2010 parlamenttivaaleissaan, joissa he valitsivat Fidesz-puolueen tekemään Unkarin kansan ja valtakunnan edun mukaista politiikkaa. Ja sitä tämä Perussuomalaisten unkarilainen veljespuolue on tehnyt ja tekee, tinkimättä ja perääntymättä.

      Ei tämä olisi sen vaikeampaa meilläkään. Seuraavan kerran meiltä kysytään keväällä 2019, kumpaa mieltä muslimi-invaasion käsittelystä olemme: Halla-ahon vai Vanhasen?

      Valinta on meidän.

      Poista
    3. Kiitos, hyvä ja valaiseva tarkennus Vanhasen lausumasta.
      Maamme EU-puolueiden johtoeliitin tavoite on joka tapauksessa pitää kansa galvaanisesti eristettynä varsinkin tärkeimmistä päätöksistä. Asenne on se, että kansa on liian yksinkertaista äänestämään "oikein".

      Poista
  6. Tuo kristityn vastuu on muuten aikamoinen harhautus sekin. On vedottu Paavalin saamaan apuun, kun hän haaksirikkoutui Maltan saarelle. On aivan totta, että Apostolien tekojen 28 luvussa maltalaiset kohtelevat Paavalia tavattoman ystävällisesti, mutta he auttavat vapaaehtoisesti, he eivät vaadi muita mukaan, käytä toisten rahoja, eivätkä moraalisäteile, kuten oman aikamme paremmisto. Miten se menikään sosialisteilla, mikä on minun, on minun, mikä on sinun, on yhteistä?

    Ei Jeesuskaan vaatinut roomalaista esivaltaa auttamaan, hän vetosi auttamaan vapaaehtoisesti. Vertaus lesken rovosta menee täysin ohi nykyisiltä kirkkoruhtinailta. Ei hän ollut mikään pehmo hippi, hän tuomitsi oman aikansa paremmiston varsin tylysti.

    VastaaPoista
  7. Medialla on varmasti keskeinen rooli, kuten professori totesi. Puolueet kannattavat toisinajattelijoiden vainoa ja demonisointia suvaitsevaisuuden nimissä ja valtamedia toteuttaa sitä mielellään vihervasemmistolaisesta maailmankuvastaan käsin. Perussuomalaiset on nyt selkeä vaihtoehto muille puolueille ja sitä pelätään tosissaan. YLE ja muu valtamedia tekevät kaikkensa, jotta PS nähtäisiin ala-arvoisena roskaväkenä, jonka edustajat ovat rumia, suorastaan alempirotuisia. Muistanette varmaan eduskuntavaalien alla lehdessä oleen arvausleikin, jossa piti arvata, kuka on ulkonäön perusteella perussuomalainen. Vaikka suvaitsevaiset lätkivät natsikorttia pöytään, heidän oma kampanjansa PS:aa vastaan vertautuu juutalaisia vastaan suunnattuun propagandaan kansallissosialistisessa Saksassa.
    Uutena toimintamuotona EU-puolueet ovat ottaneet käyttöön kantasuomalaisiin kohdistetun vihapuhekyttäyksen ja siihen on ohjattu huomattavasti resursseja. Vallassa oleva puolue-eliitti siis haluaa median lisäksi käyttöönsä väkivaltakoneiston. Samaan aikaan imaamit saarnaavat kaikessa rauhassa vääräuskoisten tappamisen autuaaksitekevää vaikutusta. Kuten historia opettaa, jossain vaiheessa propaganda ja väkivaltakaan eivät riitä patoamaan painetta.

    VastaaPoista
  8. Vokin opettajalla tuli mitta täyteen: Turvapaikkajärjestelmä perustuu valheelle,
    https://www.kansalainen.fi/vokin-opettajalla-tuli-mitta-tayteen-turvapaikkajarjestelma-perustuu-valheelle/

    VastaaPoista
  9. Ylen piristävä aamu. Otsikoita peräjälkeen.
    "Analyysi: Saksan vaalien suurin maanjäristys oli äärioikeiston AfD:n selvä vaalivoitto"
    Toivottavasti saa aikaan tsunamin yli Euroopan.

    "Sipilä: Merkelin vaalivoitto tarkoittaa jatkuvuutta"
    Ikävä kyllä.

    "Analyysi: Merkel kärsi tappion Saksan johdossa, ja se voi olla hankalaa suomalaisillekin"
    Eli tarkoittaa Sipilän kertomaa jatkuvuutta. Vrt edellinen otsikko.

    "Teija Tiilikainen: Saksassa ääriliike ajaa nyt tavoitteitaan parlamentissa" Voisi melkein toivoa, että tavoitteet sisältävät kaiken sen mistä merkelöijät AfD-puoluetta syyttävät. Merkelöinti on uusiosana Angelin tavasta hoitaa politiikkaansa pitääkseen Merkelin vallassa ( http://www.politico.eu/article/angela-merkel-the-unknowable-chancellor-germany/ )

    Yllä olevaan Seppo Oikkosen analyysiin on rutistettu se Totuus!

    VastaaPoista
  10. "Analyysi: Merkel kärsi tappion Saksan johdossa, ja se voi olla hankalaa suomalaisillekin"

    Erityisesti se voi olla hankalaa Suomessakin vallankahvaan päässeille EU-diktatuurin ostamille EUnukeille, jotka kannattavat Merkelin ajamaa valkoisen kansanmurhan agendaa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!