lauantai 30. syyskuuta 2017

Kuka kiihotti kansanryhmää vastaan?

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään syytteen kiihotuksesta kansanryhmää vastaan saaneesta "suomalaismiehestä" ns. luotettavalle medialle tyypillisen huvittavalla tavalla vihjaillen. Sen mukaan ISISiä tukevalla sunnalaisella muslimilla oli "suomalaista alkuperää oleva nimi".

Jutussa jäi avoimeksi, oliko kyseessä kantasuomalainen käännynnäinen, suomalaisen nimeämä ottolapsi, kantasuomalaisen ja muslimin jälkeläinen vai kenties nimensä suomalaiseksi vaihtanut maahanmuuttaja. Siis varsinaista epäuutisointia ja salailua, joka ei kuitenkaan poista sitä, ettei tätäkään oikeuslaitostamme rasittavaa tapausta olisi ilman islamilaista maahanmuuttoa.

Heikkotasoinen uutisointi ei muuta sitä, että mikäli syytteet pitävät paikkansa mies ansaitsee ilman muuta tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Näin siksi, että sellaisia on jaettu paljon vähäisemminkin syin.

Perusteluksi esitän, että HS:n jutun mukaan mies on kiihottanut ihmisiä shiiamuslimien joukkotuhontaan ja terroristisessa tarkoituksessa tehtäviin tappoihin sekä kirjoittanut, että "meidän suomea puhuvien jihadistien" on lähdettävä tappamaan shiiamuslimeita Syyriaan. Lisäksi hänen mukaansa "meidän muslimien täytyy antaa kaikki tukemme ISIS:lle".

Lisäksi hän oli levittänyt netissä ISIS:in propagandavideota, jossa näkyy raakaa väkivaltaa ja jopa teloitustilanteita. Tämän tuomittavuus riippuu tietenkin siitä, missä mielessä hän on niitä levittänyt: ihastellen vai tuomiten. Miehen muun toiminnan huomioiden kyse on todennäköisesti ollut ensimmäisestä.

Jään siis suurella mielenkiinnolla odottamaan oikeuden ratkaisua ja miehen tuomiota. Ja pikku anekdoottina oikeaa tietoa miehen todellisesta taustasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Juho Eerolan tutkintapyynnöstä
Palkitaanko turkmenistanilainen sitkeys?
Ei tarvetta epäillä kunniamurhan suunnittelua


4 kommenttia:

  1. När slutade vi vara vuxna, egentligen?

    Ann Heberlein kirjoittaa Johan Weasterholmin tämänpäiväisessä blogissa siitä miten aikuiset eivät enää käyttäydy kuten aikuisten kuuluu, tietyllä vakavuudella siis, vaan lapsekkuus leimaa heidän habitustansa. Sen seurauksena infantiilisuus leimaa jo koko yhteiskuntaa ja niinpä perustaa johon nojata ei kenellekään enää ole. On vain kaikkien vapaus joka tulee muuttumaan anarkiaksi. Tehtailemme kulloinkin tilanteeseen sopivia iskulauseita ja julkilausumia joiden toteuttamiseen kenelläkään ei ole aikaa, saati aloitekykyä. Sanominen ja 'keskustelu' riittää .. ja sitä riittää.
    Sama näkyy koskevan Suomeakin. Näin jatkuessaan on tuho edessä. hh

    Blogin nimi on: ledarsidorna.se

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuiset ovat entistä lapsellisempia, naiset maskuliinisempia ja miehet feminiinisempiä.

      Poista
    2. Jetsulleen näin, professori. Lähes koko työurani siisteissä sisätöissä tehneenä 68-vuotiaana miehenä nostin toissa päivänä penkkipunneruksella 100 kg. Tosimiehistä on pula politiikassakin. Hätätilassa sopii miehenkuorikin kuten vihreille.

      Poista
  2. ISIS on katkonut myös länsimaalaisten päitä. Onko tämä "suomalaismies" pidättäytynyt kiihottamasta heitä/meitä vastaan vai saako sitä harrastaa seuraamuksitta? Tähänastisen oikeuskäytännön mukaan suomalaiset ja muut länsimaalaiset eivät ole olleet lain suojaamia kiihotusta vastaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!