torstai 5. maaliskuuta 2015

Mutta kuka puolustaisi sananvapautta?

Luin juuri uutisen, jonka mukaan Ruotsin piraattipuolueen järjestämä keskustelutilaisuus on peruttu, koska samaan aikaan samoissa tiloissa kokoustaan pitävien opettajien ammattijärjestö huolestui turvallisuudesta. Siirto perjantaillekaan ei onnistunut, koska pitopaikaksi suunniteltu taidekoulu ei tahtonut tilaisuutta omiin tiloihinsa.

Olemme siis jälleen saaneet päin kasvojamme heitettynä monikulttuurisen yhteiskunnan keskeisen epäkohdan, eli sananvapauden tukahduttamisen. Perutussa tilaisuudessahan oli tarkoitus keskustella sananvapaudesta yhdessä jo vuosia muslimien tappoyritysten kohteena olleen taiteilija Lars Vilksin kanssa.

Tapahtuma liittyy samaan sarjaan, josta kirjoitin neljä päivää sitten. Silloin aiheen antoi muslimiterrorismin pelosta johtunut turvatoimien kiristäminen saksalaisessa jalkapallo-ottelussa. Muita merkkipaaluja länsimaisen sanavapauden omaehtoisessa tukahduttamisessa ovat olleet esimerkiksi helmikuisen piirrosfestivaalin peruminen Ranskassa, belgialaisen karikatyyrinäyttelyn peruminen helmikuussa ja saksalaisen karnevaalin sekä myös mielenosoituksen peruminen helmi- ja tammikuussa.

Kyse ei ole mistään yksittäistapauksista, sillä kaikki edellä mainitut olen kerännyt valtamedian tämän vuoden aikana julkaisemista uutisista. Sitä en tiedä, kuinka monta tilaisuutta on peruttu ilman näkyvyyttä suomalaisessa mediassa.

Edelle kirjoittamani perusteella onkin selvää, että länsimaista ainakin Ruotsi, Belgia ja Ranska ovat monikultturistumisensa nykyisessä vaiheessa ottaneet selviytymiskeinoksi sananvapauden tukahduttamisen.

Saksan osalta tilanne on vielä epäselvä, koska uhattu jalkapallo-ottelu kuitenkin lopulta pelattiin - ilmeisesti nimenomaisesti sillä ajatuksella, ettei uhkailun edessä haluta taipua. Aika näyttää ulottuuko tämä periaate myös suoraan sananvapauteen liittyviin uhkailuihin.

Myös Suomi on sananvapauden tukahduttamisen tiellä, kuten sananvapautta puolustaneen helmikuisen näyttelyn sulkeminen koetun turvallisuusuhan edessä osoittaa. Aika näyttää avataanko se luvatusti Rosenbudin kirjakaupassa: jos niin käy, tulisi se ehdottomasti palkita vuoden kulttuuritekona ja PEN:in sananvapauspalkinnolla.

* * *

Tämän kaiken kirjoitettuani tunnen oloni ahdistuneeksi. En ole yllättynyt siitä, että monikulttuurisuus aiheuttaa sananvapauden polkemista maahan, vaan siitä ettei yksikään merkittävä mediatalo, ei yksikään merkittävä poliitikko eikä yksikään kulttuurivaikuttaja ole nostanut asiaa erityisen näyttävästi esiin.

Voiko tosiaan olla niin, että me lampaiden lailla annamme pois sananvapautemme - ja ajan myötä koko länsimaisen elämäntapamme?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorismin uhka muuttaa maailmamme
Toimittaja Pirkko Kotiranta: patsas ja sananvapaus
Auttaako media etnisiä rikollisia tappamaan ja raiskaamaan?

JK Tämän päivän uutisen mukaan edellä mainittu suomalainen sananvapautta puolustava näyttely on luvattu avata Kallion kirjastossa. Toivottavasti näyttely pysyy tällä kerralla auki ja sille tilat tarjonnut kirjasto tulee mainituksi vuoden kulttuuritekona ja saa sananvapauspalkinnon.

9 kommenttia:

  1. Piittaamattomuus sananvapaudesta lisää ahdistusta. Juha Ahvion mielestä Euroopassa on meneillään häivyttävä pyhä sota. Media pyrkii häivyttämään islamiin viittaavat asiat uutisoidessaan islamismin väkivallan uhasta. Eurooppa itseislamisoituu, mukautuu islamiin, myöntyy islamin uhkailujen edessä. On paljon ihmisiä, jotka haluavat kunnioittaa islamin uskoa ja pitävät esim. pilakuvia rienaavina, tieten tahtoen ei pitäisi loukata. Douglas Murray sanoi yhdessä youtube-videossa hyvin tästä ilmiöstä. kun hän kysyi, mihin raja vedetään, pitäisikö juutalaisten sitten lakata olemasta juutalaisia, jottei heihin kohdistuisi aggressiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta Murrayn kommentistahan tässä kaikessa on viime kädessä kysymys.

      En itse pidä Muhammed-pilakuvien piirtämistä mitenkään järkevänä, mutta en myöskään näe, että voisimme niiden osalta antaa päätösvallan muslimeille. Emmehän me hyväksyisi myöskään Andres Serranon tappamista Piss Christin takia - joka on sentään monin verroin halventavampi kuin yksikään Muhammedista tehty pilapiirros tai taideteos.

      Toisin sanoen muslimit pitäköön omat lakinsa ja tapansa siellä, missä he ovat enemmistönä, mutta käyttäytyköön länsimaissa niin kuin mekin.

      Poista
  2. Niinpä. Mielensä pahoittajalle löytyy aina syy. Ruotsin mieleipidekäytävä toimii. Jotain minusta kulminoitui tähän taideyliopiston rehtori T.Rosenbergiin: On ollut perin hiljainen julkisen keskustelunkävijä siitä alkaen, kun hävisi väittelyn persujen S.Elolle pressiklubissa. Rosenbergille taisi tulla yllätyksenä se, miten heikkoja hänen argumenttinsa ovat ilman mielipidekäytävän suojaa.
    Sananvapauden puolustus on tällä hetkellä blogistanialaisilla ja muilla someilijoilla. Täältähän ihmiset nykyään tarkistavat uutisten oikeellisuuden. Sananvapaussota on somessa voitettu. Hitler-kortilla voi Suomi-somessa ilmoittaa vain olevansa hävinnyt väittelyn, sekä olevansa pahantahtoinen ja halpamainen ihminen. Täällä ei pitkälle sillä pötkitä, että nimittelee fasisteiksi kaikkia eri tavalla ajattelevia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksihän minäkin näitä kirjoitan, että arvelen tosiasioiden tulevan tällä tavalla ihmisille tiedoksi. Valitettavasti somea kuitenkin vaivaa sellainen ongelma, että ihmiset eksyvät vain harvoin itsensä kanssa eri tavoin ajattelevien seuraan. Niinpä tätäkin blogia lukevat todennököisesti lähinnä sellaiset henkilöt, joiden näkemykset jo valmiiksi vastaa pitkälle omaa näkemystäni.

      Sananvapauden kannalta olisikin tärkeää saada samanmielisten piiri murretuksi tavalla tai toisella. Nähdäkseni siinä on parhaiten onnistunut Jussi Halla-aho, jonka Scriptaa lienevät ainakin vilkaisseet myös monet vihervasemmistolaiset.

      Poista
    2. Arvokasta työtä teettekin. Yritin itse jokunen vuosi sitten pitää blogia, mutta siitä ei tullut yhtään mitään.
      Millaistakohan olisi valtamediauutisointi, jos ei siihen otettaisi kantaa somessa?
      Valtion virallista uutislinjaa tukevia blogeja on oikeastaan aika turha lukea, koska sitä jo ajetaan propagandana eetteriin. No olisiko sitten näiden ns.hyvien ihmisten syytä lukea myös vaihtoehtoisia tulkintoja ja tarkennuksia virallisiin tiedotteisiin. Olisi varmastikin.
      ...jos vihervasurille näyttää kuvan natsien tekemistä raakuuksista, niin hänelle herää ajatus: Ei koskaan enää natseja. Kun vihervasurille näyttää kuvan muslimien tekemistä raakuuksista, niin taas hänelle herää ajatus: Ei koskaan enää natseja. Aivopestyillä vastaukset antaa liskoaivot. Kun sinne on kerran istutettu vastaukseksi "natsi", niin perin vähän on tehtävissä.

      Poista
  3. Tämä on sitä käytännön monikulttuurisuutta. Sen suhde monikulttuurisuuden ideaaliin on kutakuinkin sama kuin reaalisosialismin suhde ideaalisosialismiin. Ihminen on laumaeläin ja laumojen välillä on aina jännitteitä. Joskus ne pienempiä ja joskus kehittyvät räjähdyksiksi. Se takia kulttuurien sekoittamisessa ainoa malli, jonka voi suuremmassa mittakaavassa odottaa toimivan, on niiden sulauttaminen. Kaikista hölmöin menettelytapa on vastaanottavan kulttuurin mukautuminen tulijoiden vaatimuksiin. Joka haluaa tietää lisää tämän reseptin menestyksellisyydestä, voi kysyä Amerikan intiaaneilta.

    VastaaPoista
  4. Ruotsalaisten on pakko tarttua aseisiin mikäli aikovat pitää edes jonkinlaisen yhteiskunnan jonka esikuva ei ole myöhäispronssikautinen.He ovat tosin monikulttuurisuusmädätyksellä niin heikennettyjä että eivät siihen kykene.Ikävä juttu niin tai näin.Suomalaisilla on idässä venäjä ja lännessä pohjolan libanon.Ei ole geopolitiikka tulevaisuudessa sen helpompaa kuin aiemmin.

    VastaaPoista
  5. Oman kulttuurin ylläpitoa perustellaan sillä, että näin tulijat sopeutuvat helpommin Suomeen.

    Voi olla tottakin. Mutta se unohtuu, että samalla tullaan varmistaneeksi se, että myös seuraava sukupolvi jää ihan samalla tavalla yhteiskunnan ulkopuolelle kuin vanhempansakin.

    Summa summarum: ainoa oikea keino on Strix Senexin toteama sulautuminen valtakulttuuriin. Tämän voinevat vahvistaa 1500-luvulla Etelä-Pohjanmaalla eläneiden romanien jälkeläiset, joiden sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ei juuri jätä toivomisen varaa.

    VastaaPoista
  6. Aihetta hiukan sivuten. Sinua saattaa kiinnostaa professori Bruce Charltonin valaiseva mini-kirja mediasta, Addicted to Distraction:

    http://addictedtodistraction.blogspot.co.uk/

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!