Suomalaisen tieteen rahoitus elää suuren murroksen aikaa. Sen vipuvartena ovat kuluvan vaalikauden hallitusten säästötoimet, jotka ovat jo muutaman vuoden ajan pienentäneet julkista tutkimusrahoitusta toisin kuin juhlapuheiden perusteella voisi kuvitella.
Samalla on tutkimuslaitosten suorasta budjettirahoituksesta siirretty varoja käytettäväksi poliittisessa ohjauksessa. Sen seurauksena niissä toimivien tutkijoiden ajasta jopa kolmannes kuluu rahoitussuunnitelmien hakemiseen ja raportoimiseen sen sijaan, että he käyttäisivät aikansa varsinaisen tutkimuksen tekemiseen.
Lisäksi osa varoista joudutaan allokoimaan niiden jakamiseen tarvittavaan hallintoon hakemuksia käsittelevissä Suomen Akatemiassa ja valtioneuvoston kansliassa. Tämä kaikki on luonnollisesti poissa varsinaisesta tutkimustyöstä.
Rahoituksen hakeminen tutkimuksille ei sinänsä ole mitään uutta: näin on tehty ainakin koko minun tieteellisen urani ajan. Käytännössä suurimpia rahoja ovat hakeneet kaltaiseni varttuneet tutkijat, jotka ovat saaneillaan rahoituksilla palkanneet nuoria tutkijoita projekteihinsa, joiden puitteissa nämä ovat saaneet tutkijankoulutuksensa.
Näin nuoret tutkijat ovat meritoituneet hyvissä ryhmissä siirtyäkseen aikanaan yliopistojen tai tutkimuslaitosten opetus- ja tutkijantöihin tai yhteiskunnan muille sektoreille kuten tuotekehitykseen tai asiantuntijatehtäviin. Senioritutkija puolestaan on voinut hankkimansa rahoituksensa ansiosta viedä tutkimustaan eteenpäin nopeammin kuin se olisi ollut mahdollista yksin toimimalla.
Nyt tapahtuvassa muutoksessa vanhaa kaavaa muutetaan niin, että myös senioritutkijoiden tulee hakea palkkarahansa erilaisista projekteista. Näin heille jää tutkimusaikaa yhä vähemmän, eikä sitä saa kompensoitua ohjattavien nuorten tekemänä työnä kuten aiemmin.
Toisin sanoen nyt maahamme luodussa mallissa kilpailtu rahoitus on muuttunut parhaiden hankkeiden edistäjästä tutkimuksen vaikeuttajaksi. Vastineeksi tästä on saatu poliittisin perustein määriteltyjä tutkimusohjelmia, jotka tälle vuodelle sisältävät seuraavat aiheet: 1) teknologiamurrosten hyödyntäminen ja muuttuvat instituutiot, 2) ilmastoneutraali ja resurssiniukka yhteiskunta sekä 3) tasa-arvo ja sen edistäminen. Niiden tarkempi kuvaus löytyy täältä.
Lopuksi tutkimusrahoituksen supistamisen ja uudenlaisen allokoinnin seurauksena nyt noin nelikymppisille tutkijoille ei tule koskaan avautumaan vakinaista työsuhdetta ainakaan irtisanomiskierteissä elävissä yliopistoissa tai tutkimuslaitoksissa. Näin heille jää mahdollisuuksiksi työllistyä yhteiskunnan muille aloille (joilla tutkijankoulutuksen saaneita valitettavan usein vierastetaan), siirtyä ulkomaille (minne suomalainen tutkijankoulutus tarjoaa hyvät mahdollisuudet) tai jäädä työttömäksi. Minä veikkaan, että tulemme tutkimusrahoituksen supistamisen ja uusien rahoitusmekanismien kautta kasvattamaan merkittävästi aivovuotoa Suomesta muiden maiden hyväksi.
Tässä tilanteessa täytyy siis kovasti toivoa, että Antti Rinteen ja Timo Lankisen allekirjoittaman strategisen tutkimusvälineen tutkimusohjelmat tuottavat niin paljon hyödyllisempää tutkimusta kuin aiemmat rahoituskeinot, että niiden kautta saadaan takaisin se tutkimusajan menetys ja kustannus, jonka nyt päätetty rahoitusrakenne on aiheuttanut.
Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato kun Uskossa kuoli.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihmisen sukupuolet - hybridi-ihmisiä, miesten kohtuja, munakiveksiä jne...
Erityinen supistamiskohde
Hiilidioksidin vaikutus globaaliin ilmaston lämepenemiseen
Tekstit
-
Sääli juttu, mutta mitä voi odottaa ilman sarvia ja hampaita sanottuna, kun maata johtavat Kataisen kaltaiset lyhyen matikan kutosen tai Stubbin kaltaiset koulukiusaajat. Sama kuin laittaisi pukin kaalimaata vartioimaan. Mistä helpoimmalla pääsee yli, siitä menee kykypuolue.
VastaaPoistaHiukan tulee ikävä jotain Edwin Linkomiestä tai Jukka Rangellia noin nyt vain pari mainitakseni.
Jos joku olisi ottanut oikein missiokseen tehdä tutkimustyöstä mahdollisimman stressaavaa, ilotonta
VastaaPoistaja tuloksiltaan ennustettavan keskinkertaista, niin paljoa paremmin ei olisi voinut onnistua.
Prof Bruce Charltonin jeremiadi "The cancer of bureaucracy: how it will destroy science, medicine,
education; and eventually everything else" (Med Hypotheses 2010 Jun 74(6): 961-5) on yhä hyytävän
selvänäköistä luettavaa.
Juuri näin. Surullisinta tässä on se, että näiden muutosten arkkitehdeillä ei ole mitään käsitystä päätöstensä seurauksista. Siten odotettavissa ei ole myöskään korjaustoimenpiteitä.
Poista"Ilmastoneutraali ja resurssiniukka yhteiskunta"?
VastaaPoistaEli rajoitamme resurssejamme vapaaehtoisesti ja kärsimme "niukkuudesta", josta syytämme kapitalismia.