Taloudellisen vapauden airuet

Helsingin sanomain pääkirjoittaja kiinnitti huomiotaan siihen, kuinka poliitikot ovat ottaneet vähä vähältä taloutta omaan ohjaukseensa. Näin erityisesti Euroopan Unionissa, jossa erilaiset tukipaketit ja vihreät siirtymät ovat supistaneet merkittävästi markkinaehtoisen toiminnan pelikenttää.

Tämä muutos on johtanut - pääkirjoittajan mukaan - siihen, että "Eurooppa velkaantuu, ja markkinoiden kyky tarjota tuottavuuden kasvua heikentyy". Tähän näkemykseen on helppo yhtyä.

Pääkirjoittajan kirjoitus tuli sikäli sopivasti, että tänä aamuna tietokonetta avatessani ajattelin kirjoittaa Suomen pikkuruisesta Liberaalipuolueesta. Näin siksi, että se on saanut paljon huomiota sosiaalisessa mediassa #LeikattavaaLöytyy-kampanjallaan. 

Kyse on puolueen esille nostamista julkisista kuluista, joista voitaisiin hyvin luopua ilman, että siitä aiheutuisi sen kummempia ongelmia. Päinvastoin, julkisen talouden tervehtyminen mahdollistaisi suomalaiselle talouselämälle liikkumavaraa, joten liberaaleja voisi kutsua vaikkapa Suomen taloudellisen vapauden airuiksi.

Suomalainen poliittinen kenttä on sikäli vammainen, että sieltä puuttuu kokonaan arvokonservatiivinen vasemmisto. Myös maamme perinteinen poliittinen oikeisto siirtyi 1970-luvulta alkaen kohti arvoliberalismia, kunnes kohtuullisen arvokonservatiivinen Perussuomalainen puolue otti näin syntyneen vapaan tilan talouspolitiikan keskiviivan oikealta puolelta saaden vähitellen myös vapaata tilaa vastaavan poliittisen kannatuksen.

Suomessa tosiasiallista sisä- ja EU-politiikan valtaa käyttää hallitus, joka kootaan tyypillisesti talouspoliittisen keskirajan yli. Hallituksen kokoajana toimii kuitenkin aina vaaleissa suurimman kannatuksen saanut puolue. Tämä korostaa vaalien kokonaisvoittajan vaikutusvaltaa ja siten määrittää vahvasti myös kullakin nelivuotiskaudella harjoitettavaa politiikkaa.

Tämä on näkynyt selvästi vasemmistodemari Sanna Marinin Suomessa. Maa on velkaantunut rajusti ja samaan aikaan monilla politiikan lohkoilla on tehty varsin arvoliberaaleja ratkaisuja - erityisesti ympäristö-, kehitysapu- ja maahanmuuttopolitiikassa. Tosin joskus tuntuu siltä, että konservatismi-liberaaliakseli on viivan sijaan ympyrä, sillä arvoliberalismi johtaa helposti vapauden sijasta pakkovaltavaatimuksiin, kuten aamun lehteen sovitettu erään vegaanin henkilökuva osoitti.

Suomen itsenäisyyden aikana ei poliittinen valtavirta ole kuitenkaan oikeastaan koskaan sortunut äärimmäisyyksiin. Sen mukaisesti Marininkaan hallitus ei ole mennyt etenkään EU-politiikassaan aivan niin äärivasemmalle kuin sen apupuolueet eli Vihreät ja Vasemmistoliitto olisivat halunneet, vaan Suomi on sentään pyrkinyt - vaikkakin heikolla menestyksellä - puolustamaan omaa talouttaan Brysselin taistelukentällä. 

Tähän kokonaisuuteen pyrkivät lusikkaansa tuomaan jälleen myös liberaalit. Pidän sinänsä varsin paljon heidän poliittisista linjauksistaan. Sitä valaisemaan kopioin tähän heidän tavoitteensa mukaisesta tulevaisuuden Suomesta. 

"Tulevaisuuden Suomessa yhteiskunta on vapaampi ja vähemmän hallinnoitu ja säädelty, jotta kansalainen voi saavuttaa täyden potentiaalinsa. Jotta tähän päästään:

1. Elinkeino- ja yksilönvapauden sääntelyä on merkittävästi purettava.
2. Verotusta on kevennettävä ja sen painopiste on siirrettävä haittojen ja kulutuksen verottamiseen.
3. Julkisen sektorin kokoa on supistettava, tehokkuusvaatimuksia lisättävä, tehtäviä karsittava ja henkilöstön käytön painopiste tulee olla suoraan kansalaisia palvelevalla operatiivisella tasolla, ei keski- ja ylimmässä johdossa.
4. Ajan mittaan on siirryttävä kansalaista lähellä olevaan suoraan alueelliseen demokratiaan ja samassa yhteydessä valtion keskushallintoa on pienennettävä ja tehtäviä karsittava. Alueet ovat erilaisia ja tuntevat omat olosuhteensa parhaiten.
5. Sosiaaliturvassa on siirryttävä perustulo- tai perustilimalliin. Työelämän ulkopuolella pysyvästi oleville (kuten vanhukset ja vammaiset) tarjottava sosiaaliturva on oltava riittävä.
6. Ulko- ja turvallisuuspolitiikallaan Suomen tulee ensisijaisesti varmistaa kansalaistensa turvallisuus."

Tosiasiassa puolue sijoittuisi näillä linjauksillaan lähelle nykyistä Kokoomusta ja erityisesti Liike Nytiä. Ja sen menestys vaaleissa näkyisi todennäköisesti näiden puolueiden kannatuksessa, sillä Liberaalien potentiaaliset äänestäjät tuskin tulisivat nukkuvien puolueesta kuten lienee ainakin osin käynyt Perussuomalaisten kohdalla. 

Kun otamme huomioon suomalaisen suuria puolueita suosivan vaalijärjestelmän, johtaisi tämä poliittisen vasemmiston ja osin myös Keskustan aseman suhteelliseen vahvistumiseen. Perussuomalaisista en osaa sanoa, sillä Liberaalien maahanmuuttopolitiikka on erittäin lähellä purralaisten linjauksia ja saattaa olla, että Perussuomalaisten kannattajissa on varsinaisten arvokonservatiivien lisäksi muiden puolueiden de facto ajamaa väestönvaihtoa vastustavia talousliberaaleja. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka uudelle suomalaiselle liberaalipuolueelle riittää ensi kevään vaaleissa kannatusta. Eli riittäkö maailman ensimmäisestä liberaalista eli Antti Chydeniuksesta sekä presidentti Kaarlo J. Ståhlbergistä ja Risto Rytistä alkaen suurmiehiä maallemme tuottaneelle aatteelle vielä kannatusta?

Hallituspolitiikan kannalta olisi kuitenkin toivottavaa, että Liberaalipuolue pystyisi solmimaan teknisiä vaaliliittoja talouspolitiikaltaan keskilinjan oikealla puolella olevien puolueiden kanssa. Näin puolueen mahdollinen menestys ei edistäisi suomalaisen vihervasemmiston tuhoisan valtakauden jatkumista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hyödyn aika
Harkimon lähtö herätti ajatuksia
Onko suomalainen sisimmässään sosialisti?

Hyödyn aika

Tämä on kuudes osa blogimerkintäsarjaa, jossa käyn läpi Suomen historian merkittävimmät vaiheet. Sen viidennessä kirjoituksessa kuvasin, kuinka maa siirtyi ylhäisimmän aatelin vallasta kuninkaan itsevaltiuden kautta virka-aatelin hallinnoimaan esikapitalistiseen yhteiskuntaan, jossa myös tavallisen kansan elinolot alkoivat vähitellen kohentua. 

Edellä kuvattua käännettä professori Heikki Ylikangas pitää merkittävimpänä Suomen historian käännekohtana. Ja sen kanssa tasavertaisena heti perään seurannutta 1700-luvun puolivälin tienoota - eli tämän kirjoituksen aihetta. 

Tuolloin nimittäin - poliittisesta johtoasemasta taistelevien myssyjen ja hattujen poliittisen kiistelyn lomassa - annettiin joukko äärimmäisen merkittäviä asetuksia, joiden perusteella maatilan sai jakaa useampaan osaan. Sitä ennen näin ei voinut tehdä, koska valtakoneisto pelkäsi tilojen muuttuvan sen seurauksena veronmaksukyvyttömiksi. 

Samoin sallittiin talonpojille torppien eli vuokratilojen perustaminen: tämä oikeus oli koskenut aiemmin vain aatelis- ja ratsutiloja. Ja kukkana kakussa päätettiin isojaosta eli maiden uudelleenjakamisesta tilojen kesken siten, että kunkin tilan maat sijaitsivat suurempina lohkoina aiempien yhteiseen kylvöön ja sadonkorjuuseen pakottavien kapeiden sarkojen sijasta. Näin talonpojille mahdollistui oman tilan kehittäminen muista riippumattomasti.

Tosin kävi niin, etteivät talonpojat ensi alkuun olleet lainkaan halukkaita tarttumaan mahdollisuuteen. Syynä olivat yhteismetsät, joita ei haluttu jakaa uudistilojen perustajille vaan pitää tuottoisan tervanpolton resurssina. Asiaan tuli muutos vasta, kun kruunu ilmoitti, ettei valtiovalta tule enää isojaon jälkeen puuttumaan maiden - edes metsien - jakamiseen, vaan ne jätetään itsenäisten isäntien vastuulle.

Neljäs uudistus oli väestökirjanpito, jota tarvittiin armeijan väenottoja varten, koska monet perheet olivat aiemmin huijanneet viranomaisia esimerkiksi antamalla useammalle pojalleen saman nimen, jotta he välttyisivät sotatantereelle joutumiselta. Sehän oli etenkin 1600-luvulla tarkoittanut käytännössä lähes kuolemanrangaistusta - ei niinkään taisteluiden kuin joukko-osastoja raskaasti verottavien kulkutautien takia. 

Tilojen halkominen oli kuitenkin sallittua vain, mikäli luvan hakija oli aikeissa mennä naimisiin. Toisin sanoen tehtyjen uudistusten perimmäisenä motiivina oli se, että Ruotsin valtio halusi kasvattaa väkilukuaan, koska maassa vallitsi krooninen pula työvoimasta - siis ruukeissa, manufaktuureissa ja kartanoissa. Ehkäpä talonpoikien taloudellisten mahdollisuuksien lisääminen auttaisi työvoiman määrän kasvattamisessa? 

Näin laajentuneen yksityisen omistusoikeuden seurauksena ihmiset innostuivat aiempaa enemmän taloudelliseen yritteliäisyyteen ja voitontavoitteluun. Toisin sanoen 1700-luvun puolivälissä Ruotsi ja sen myötä Suomi siirtyivät hyödyn aikakauteen.

Myös yliopistolaitos osallistui taloudellisen hyvinvoinnin edistämiseen, sillä vuonna 1747 muutettiin Turun yliopiston runousopin professorin virka talousopin professuuriksi - saman kohtalon koki Uppsalassa oikeuden oppituoli. Turun akatemiasta valmistui myös yksi taloudellisen liberalismin keksijöistä eli Antti Chydenius, joka esitti teoriansa vuosikymmentä ennen kuin Adam Smith kirjasi samanlaisilla ajatuksilla itsensä maailman taloushistoriaan. 

Samalla oikeudenkäyttö alkoi muuttua ja paine rangaistusten keventämiseksi kasvoi. Myös kunnallista valtaa alettiin siirtämään kruunun virkakoneistolta takaisin pitäjänkokouksille. Ja jopa kirkko alkoi suhtautua aiempaa myötämielisemmin erilaisiin herätysliikkeisiin. 

Näin yhteiskunnan 1500-luvulta alkanut kehityssuunta kohti aatelisvallan kasvua ja äärimmäisen eriarvoista yhteiskuntaa oli peruuttamattomasti kääntynyt kohti koko kansan elintason nostamista ja demokratiaa. Ja sitä kautta alkoi vähitellen syntyä taloudellista pohjaa, joka oli aikanaan mahdollistava nykyaikaisen pohjoismaisen hyvinvointivaltion syntymisen, vaikkei tämä kehitys ollutkaan suora ja polveilematon.

Sarjan kaikki kirjoitukset:
Osa I: Suomen liittyminen osaksi läntistä kulttuuria
Osa II: Suomen tie unionin takamaasta osaksi modernia valtiota
Osa III: Kansan aseman oikeudellinen ja taloudellinen heikentyminen
Osa IV: Suomen historian kurjin aika
Osa V: Voiton tavoittelu pelasti maan
Osa VI: Hyödyn aika
Osa VII: Valistusajan diktaattori edisti kapitalistista taloutta
Osa VIII: Suomen liittäminen Venäjään johti rikollisuuden nousuun
Osa IX: Valistunut itsevaltias käynnisti talouskasvun
Osa X: Suomalaisuuden synty
Osa XI: Suomalainen demokratia ja naisten tasa-arvo
Osa XII: Verinen sisällissota
Osa XIII: Äärioikeiston kapina
Osa XIV: Suomen ensimmäisen tasavallan loppu
Osa XV:Paasikiven-Kekkosen linja
Osa XVI: Nousun ja tuhon kautta uudenlaiseen tulevaisuuteen

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Uskonnollinen vaino lamauttaa yhteiskunnan sadoiksi vuosiksi
Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia
Onko suomalainen sisimmässään sosialisti?

Vihreän suunnitelmatalouden kukkasia

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi on tehty ja ollaan tekemässä monenlaisia toimenpiteitä. Samalla on pyritty huolehtimaan siitä, etteivät nämä toimenpiteet johda luonnon monimuotoisuuden heikkenemiseen. 

Tällaisen vihreän suunnitelmatalouden toteuttamisessa on hyvistä tarkoitusperistä huolimatta jouduttu kerta toisensa jälkeen ongelmiin. Siitä ikävän esimerkin on tarjonnut esimerkiksi pyrkimys siirtyä fossiilisista polttoaineista biopolttoaineisiin, mistä kirjoitti tämän aamun Helsingin sanomat.

Kun öljykasveille syntyi ennen näkemätöntä kysyntää, johti se markkinatalouden lainalaisuuksien mukaisesti öljykasvien viljelypinta-alan kasvamiseen niiden tuotantomaissa. Käytännössä siis trooppisten metsien hävittämiseen peltojen tieltä.

Näin EU:n politiikka on HS:n mukaan saattanut johtaa peräti neljän miljoonan hehtaarin eli Hollannin pinta-alan suuruiseen metsä­katoon. Ja tämä on luonnollisesti herättänyt huolta ja sen mukaisia kommentteja. 

Transport and Environment nimisen järjestön raportinenergiajohtajan Laura Buffetin mukaan pyrkimykset korvata dieselöljyn kaltaiset saastuttavat polttoaineet ristiriitaisesti ovat lisänneet maapalloa lämmittäviä hiilidioksidipäästöjä. Asiaa on vielä pahentanut se, että palmuöljyyn liittyvien ongelmien tultua ilmi ryhdyttiin sen sijaan kasvattamaan soijaa, jonka käyttö biodieselin tuotannossa on kasvanut rajusti. 

Ongelmalliseksi koko bioöljybisneksen tekee järjestön mukaan se, että vaikka soijan kokonaispäästöt ovat hiukan alhaisemmat kuin palmuöljyn, ovat ne silti kaksinkertaiset dieselpäästöihin verrattuna, kun huomioidaan metsien välitön ja epäsuora menetys. Amazonian ja muiden tärkeiden öljykasvin tuotantoalueiden metsäkato taas lisää ilmastouhkia, kun hiiltä imevät puut kaadetaan - samalla menetetään biologista monimuotoisuutta.

Lienee niin, että seuraavaksi vihreän suunnitelmatalouden arkkitehdit kehittelevät uusia uljaita toimia. Mutta kuten sosialismin historiasta tiedämme, seuraa siitä vain uusia ongelmia niin kauan, kuin markkinatalouden näkymätöntä kättä ei osata tai tahdota huomioida.

Tästä tosiasiasta muistutti päivän kolumnissaan keskuskauppakamarin Juha Romakkaniemi, joka muistutti pohjoismaisen hyvinvoinnin perustuvan Antti Chydeniuksen perintöön eli vahvaan yksityiseen omistus­oikeuteen, suhteellisen vapaisiin markkinoihin ja kilpailuun sekä avoimeen asenteeseen kansainvälistä kauppaa kohtaan. Siis markkinoiden näkymättömän käden toiminnan mahdollistamiseen ja sitä kautta varallisuuden luomiseen hyvinvointivaltion rahoittamiseksi.  

Vihreästä todellisuudesta puolestaan raportoi toimittaja Sonja Parkkinen, joka kertoi Saksan Vihreiden tuoreen puheenjohtajan edesottamuksista. Hän on mm. valehdellut ansioistaan, unohtanut raportoida sivutuloistaan ja tullut kiroilleeksi mikrofoniin. Lisäksi hän on kirjoittanut kirjan, josta on paljastunut runsaasti kopioituja kohtia. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka EU:n vihreä siirtymä onnistuu ja mihin se johtaa. Yhtenä isona kysymyksenä siihen liittyen on suomalaisen metsänomistuksen tulevaisuus ja oikeutemme päättää uusiutuvien luonnonvarojemme käytöstä. Siirretäänkö nekin - ministeri Krista Mikkosen toiveen mukaan - EU:n yhteiseen käyttöön, vai heräävätkö suomalaiset lopulta puolustamaan oman olemassaolonsa edellytyksiä? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmalla laidalla
Helsinkiin halutaan ideologista mainontaa
Vihreä realismi