Hyväksyykö norjalainen ministeri huijaamisen?

Therese Johaugin rangaistukseksi klostebolin käyttämisestä muodostui lopulta 18 kuukautta. Kilpailukiellon pituus oli sikäli asiallinen, ettei hiihtokenttien kaunotar pääse mukaan seuraaviin olympiakisoihin.

Johaug vetosi asiassa siihen, ettei käyttänyt ainetta tahallaan. Tästä meillä ei ole kuin hänen ja Norjan hiihtojoukkueen silloisen lääkärin sana. Toisaalta käytetyn aineen pakkauksessa oli näkyvä doping-varoitus, joten puolustuksen väite tuntuu ainakin itsestäni lähes varmalta valheelta eli peitetarinalta.

Asiaa on luonnollisesti kommentoitu paljonkin. Yksi asia kuitenkin on jäänyt nähdäkseni huomiotta.

Se liittyy tuomion pituuteen: antamalla Johaugille "normaalin" ja sääntöjen mukaisen kahden vuoden tuomion, ei Johaugilta olisi jäänyt yhtään talven hiihtokilpailua väliin. Nythän tuomio päättyy 18 huhtikuuta 2018, joten kahden vuoden kilpailukielto olisi päättynyt jo 18 lokakuuta samana vuonna. Siten normaalilla rangaistuksella ei olisi ollut lisävaikutuksia Johaugin hiihtouraan.

Kahden vuoden tuomio olisi ollut kuitenkin sikäli hyvä, ettei Johaugin peitetarinasta olisi jatkossa tullut kaikkien kärähtäneiden keppihevosta. Samalla se olisi ollut linjassa esimerkiksi Virpi Kuitusen (nyk. Sarasvuo) saamaan kahden vuoden kilpailukieltoon.

Myös Kuitunen kiisti ja kiistää yhä tienneensä joukkueen lääkäreiden antamien pistosten sisältäneen hemohesiä. Tapaukset ovat siten täysin analogisia, mutta Suomessa kukaan ei usko Sarasvuota kun taas Norjassa Johaugin väitteet saavat vahvaa ymmärrystä.

Tästä pääsemme asian toiseen puoleen eli norjalaisten idioottimaiseen reagointiin Johaugin saamaan kilpailukieltoon. Sen perusteella on selvää, että maassa vallitsee kieroutunut antidopingkulttuuri.

Itse olen kiinnittänyt huomioni erityisesti siihen, että norjalaiset hiihtäjät näyttävät yksituumaisesti puolustavan kärähtänyttä kollegaansa. Ottaen huomioon, että kyseessä on jo toinen norjalaiskäry lyhyen ajan sisällä, ja että ensimmäinen ei voinut mitenkään olla kuin tarkoituksella syntynyt, tämä viittaa maan hiihtäjien ja urheiluvaikuttajien yleisesti hyväksyvän dopingaineiden käytön suoritusten parantamisessa.

Olen aiemminkin kirjoittanut norjalaisten suhtautumisesta omien urheilijoidensa kiellettyjen aineiden käyttöön. Siihen ei ole lisättävää muuten kuin sikäli, että maan dopingkulttuuri näyttää ulottuvan jopa ministeritasolle asti. Vastaavaa on mahdotonta kuvitella Suomessa, mutta muistamme asenteen hyvin Neuvostoliiton ja Itä-Saksan urheiluhistoriasta vuosikymmenten takaa.

* * *

Lopuksi kiinnitän arvoisan lukijani huomion tulevaa hiihtokautta odotellessa julkaistuun tietoon, jonka mukaan Krista Pärmäkoski on juuri nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin tähän aikaan kaudesta. Toivon mukaan huippuvire säilyy kilpailukauden huipennukseen eli talviolympialaisiin asti.

Muutenkin viime talven kotikisojen menestyksen jälkeen odotettavissa on mielenkiintoisia kilpailuja. Mikä on Iivo Niskasen isku? Vieläkö Matti Heikkinen jaksaa? Entä nouseeko aivan terävimmälle huipulle uusia suomalaisia?

Ainakin norjalaisten dopingtapausten jälkeen voimme olla hiukan luottavaisempia sen suhteen, että myös vuonomaan huiput joutuvat lähtemään samalta viivalta muiden kanssa. Se on ehkä parasta, mitä Sundbyn ja Johaugin surullisista tapauksista on odotettavissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Norjalainen trilleri
Therese Johaug - kärähtänyt kaunotar
Norjalainen dopingohjelma