torstai 26. heinäkuuta 2018

Elintasopakolaisten pelastajien oikeusturvaa on parannettava

Nuori ruotsalaisnainen onnistui estämään rikosten poluille eksyneen afgaanielintasopakolaisen palauttamisen turvalliseen kotimaahansa. Estäminen tapahtui niskuroimalla lentokoneessa miehistön käskyjä vastaan niin kauan, että elintasopakolainen poistettiin koneesta.

Seuraavaksi jäädään odottamaan kuka maksaa afgaanimiehen palauttamisen siirtymisestä aiheutuneet kustannukset. Naisen teko oli nimittäin laiton - Ylen mukaan hän voi saada sakot tai korkeintaan puolen vuoden vankeustuomion - joten olisi vain kohtuullista, että hän kantaisi vastuunsa myös aiheutuneesta vahingosta eikä jättäisi sitä ruotsalaisen veronmaksajan kuitattavaksi.

Minun nähdäkseni tapaus voidaan yleisessä mielessä rinnastaa mihin tahansa muuhun tahalliseen vahingontekoon - kuten näyteikkunan rikkomiseen, auton polttamiseen tai muuhun sellaiseen. Myös niihin liittyy aiheutettujen vahinkojen korvausvelvollisuus. Tässä tapauksessa olisi maksettava ainakin miehen elinkustannukset siihen saakka, kun hänet on palautettu sekä lisäksi uuden lennon hinta ynnä siihen liittyvät muut kustannukset kuten mahdollinen poliisivartio.

Toki uskon, että ruotsalaisnainen on reilu ja reipas ja ilmoittaa ilman oikeudenkäyntiäkin hoitavansa asian. Mutta jos hän onkin vastuuton reppana eikä hoida, jää korvausvelvollisuus oikeuden määrättäväksi.

Siinä tapauksessa täytyy toivoa, että oikeus on tehtävien tasalla, jotta saadaan samalla linjatuksi poliittisin ambitioin lakia rikkovan henkilön vastuu ennen kuin vastaavat tapaukset yleistyvät Ruotsissa ja muualla. Tämä parantaisi sekä veronmaksajan että lainrikkojan oikeusturvaa, koska ensimmäinen välttyisi tukemasta rikollista poliittista toimintaa ja jälkimmäinen tietäisi toimiensa hintalapun jo etukäteen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle raiskaajien ja vaimonhakkaajien asialla
Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa
Afganistanista, Irakista ja Somaliasta tuli turvallisia maita

9 kommenttia:

  1. Muistamani mukaan aikaisempien tapausten perusteella tämä ilmeisestikään ei ole Ruotsissa vain yksittäistapaus rangaistuksen lievyyden suhteen:
    "13-vuotiaan verisestä joukkoraiskauksesta vain muutaman kuukauden tuomiot Ruotsissa!", ttps://mvlehti.net/2018/07/24/13-vuotiaan-verisesta-joukkoraiskauksesta-vain-muutaman-kuukauden-tuomiot-ruotsissa/
    Näinollen tuo mainittu nainen ainakaan ei joutune korvaamaan Ruotsin valtiolle aiheuttamaansa ylimääräistä kustannusta.

    Suomessa Demlan ja vapaamuurari-satanistien saastuttama "oikeus"-laitos on rangaistusten lievyyden suhteen samaa luokkaa, ainakin jos rikos liittyy jotenkin kehitysmaalaiseen elintasopakolaiseen, joka esim. on raiskannut jonkun suomalaisnaisen, täysikasvuisen tai alaikäisen.
    Ks. myös "Mikä on Demla?", http://www.magneettimedia.com/mika-on-demla/

    Tässä on eräs kommentti professorin aikaisempaan artikkeliin http://professorinajatuksia.blogspot.com/2018/04/terroristimyonteinen-laintulkinta.html:

    "MikkoK29. huhtikuuta 2018 klo 11.15

    Ihmisoikeusprofessori, Demla-aktivisti Martin Scheinin on selitellyt pykäliä pyöritellen, että Turun jihadisti ei olisi teknisesti ottaen terroristi. Lakihenkilöt taitavat yleisemminkin olla Scheininin kanssa globalistikumouksen asialla ja ajettelevat jihadistienkin olevan sen eturintamassa. Siksi juristit julistavat rajatonta toleranssia "paremmalle väkivallalle" ja tietosuojaa sen toteuttajille."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En toki oikeasti olettanutkaan, että nuori nainen joutuisi - saati tarjoutuisi - maksamaan aiheuttamansa kustannukset yhteiskunnalle. Luullakseni se kuitenkin vastaisi yleistä oikeustajua.

      Poista
  2. Belgia: "Zeebruggen asukkaat uhkaavat ottaa oikeuden omiin käsiinsä laittomien siirtolaisten suorittamien rikosten vuoksi",
    https://www.kansalainen.fi/belgia-zeebruggen-asukkaat-uhkaavat-ottaa-oikeuden-omiin-kasiinsa-laittomien-siirtolaisten-suorittamien-rikosten-vuoksi/

    VastaaPoista
  3. Näin Brysseliä kumartavan, Kalergi-suunnitelman mukaista valkoista kansanmurhaa toteuttavan punaliberaalin kansanpetturi-hallituksemme propagandakone Yle:

    "ARKISEN ISLAMISTITERRORISMIN ETNISTÄ TAUSTAA PYRITÄÄN HÄIVYTTÄMÄÄN"
    http://ylewatch.blogspot.com/2018/07/arkisen-islamistiterrorismin-etnista.html

    PettUri Urpohan otti syksyllä 2015 yhdellä rysäyksellä avosylin vastaan 30000 kehitysmaalaista ELINTASOPAKOLAISTA p-aukiseksi velkaannutetun Suomen veronmaksajien kustantamaan ilmaiseen täysihoitoon, tämäkin KOROLLISTA ULKOMAANVELKAAMME kasvattaen. Valtionvelkamme on yli 106 miljardia euroa, lähes kaikki ulkomaanvelkaa.

    Olen ymmärtävinäni, että esim. Italiassa nuo kaukaatulleet onnenonkijat koetaan laittaa mahdollisuuksien mukaan työhön jo vastaanottokeskuksessa olon aikana, kuten näyttää tapahtuvan seuraavan artikkelin perusteella:

    "Pettynyt pakolainen: “Näkemiin Italia, olit pettymys, palaan Ghanaan kasvattamaan lehmiä”",
    https://www.kansalainen.fi/pettynyt-pakolainen-nakemiin-italia-olit-pettymys-palaan-ghanaan-kasvattamaan-lehmia/

    Silloin tällöin sanomalehtien lukijainosastoissa näkee vaadittavan, että SUOMALAISIA työttömiä pitäisi kesäisin velvoittaa esim. marjojen poimintaan metsästä. Paljon suuremmalla syyllä noita kaukaa tulleita onnenonkijoita pitäisi velvoittaa esim. marjojen poimintaan, kun siinä ei tarvita edes kieli-, luku- ja kirjoitustaitoa, jotka monilta ELINTASOPAKOLAIS-onnenonkijoilta puuttuvat, mistään ammattitaidosta puhumattakaan.

    Onko tässäkin eurooppalaisten valkoista kansanmurhaa johtava Angela Merkel takana?
    "Tuhansia maahanmuuttajia tulee Saksaan suorilla “turvapaikkalennoilla”",
    https://www.kansalainen.fi/tuhansia-maahanmuuttajia-tulee-saksaan-suorilla-turvapaikkalennoilla/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  4. Itävallan armeijan ylipäällikön Robert Briegerin mukaan massamaahanmuutto on Itävallan suurin turvallisuusriski. Siksi hän ja Itävallan puolustusministeri Mario Kunasek vaativat puolustusbudjettiin korotusta.

    "Brieger: Massenmigration "größte Bedrohung" für Österreichs Sicherheit",
    https://diepresse.com/home/innenpolitik/5469744/Brieger_Massenmigration-groesste-Bedrohung-fuer-Oesterreichs

    Suomessa varmaankin nukutaan siinäkin asiassa ruususenunta.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä olisi suvakki-idiooteille opittavaa - tietoisesti valkoista kansanmurhaa toteuttavat vallanpitäjät tietävät sen muutenkin:

      "Todellinen rauhan imaami kertoo – Suurin osa islamin opeista ovat väkivaltaisia, eikä islamofobiaa ole olemassa!
      Imaami Tawhidi myös viittaa kintaalla käsitykselle "islamofobia" ja sanoo, että liian usein sitä vain käytetään aseena niitä vastaan, jotka kritisoivat islamia.

      Tunnettu australialainen imaami Mohammad Tawhidi antoi haastattelun ranskalaiselle uutissivusto Valeurs Actuellesille, jossa hän haluaa selventää ihmisille islamin vaarallista luonnetta.

      Imaami Tawhidi on yksi tunnetuimpia islamin tutkijoita maailmassa ja hän on mielipiteillään aiheuttanut sen, että on jatkuvassa hengenvaarassa. Hänen viimeisin haastattelunsa kertoo selvästi, miksi äärimuslimit haluavat miehen niin kovasti hengiltä..."
      https://mvlehti.net/2018/07/26/todellinen-rauhan-imaami-kertoo-suurin-osa-islamin-opeista-ovat-vakivaltaisia-eika-islamofofiaa-ole-olemassa/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  5. PS:n Ronkainen: “Ulkomaalaiset rötöstelevät ja SPR hyysää vankilassa”.
    Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen arvostelee ulkomaalaisten rikollisten saamia löysiä rangaistuksia ja Suomen Punaista Ristiä, joka pyrkii “helpottamaan ulkomaalaisten vankien paineita”."
    https://www.kansalainen.fi/psn-ronkainen-ulkomaalaiset-rotostelevat-ja-spr-hyysaa-vankilassa/

    VastaaPoista
  6. Eipä em. Itävallan puolustusministerin ja armeijan ylipäällikön vaatimus puolustusmäärärahojen korottamisesta varmastikaan ole perusteeton:

    "Siirtolaiset käyttivät rajapoliiseja vastaan liekinheittimiä Ceutassa
    "Tulijat väkivaltaisempia kuin koskaan."
    Peli kovenee Espanjan afrikkalaisten enklaavien, Ceutan ja Melillan, rajoilla: Varhain torstai-aamulla (26.07.) noin 600 afrikkalaista kiipesi raja-aidan yli Ceutaan, käyttäen rajapoliiseja vastaan omatekoisia tuliaseita, joista Die Welt käyttää nimitystä ”Flammenwerfer”. Se tarkoittaa ”liekinheitintä”. Kuvasta päätellen esineet olivat jonkinlaisia pulloja, joista saattoi ruiskuttaa palavaa nestettä lähietäisyydelle.

    Polttoaseiden lisäksi rajanylittäjät olivat varanneet mukaansa sammuttamatonta kalkkia, joka vettä sisältävään kohteeseen – kuten ihmiseen – osuessaan kuumenee voimakkaasti, ja on vaikutukseltaan syövyttävää ja polttavaa. (Jatkuu twiitin jälkeen.)
    Afrikkalaiset Eurooppaan-pyrkijät ovat siis asennoituneet nyt aiheuttamaan vammauttavia ja jopa kuolemaanjohtavia vaurioita rajaa vartioiville viranomaisille. Tilanne on siis nyt uudella vakavammalla levellillä..."

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/07/27/siirtolaiset-kayttivat-rajapoliiseja-vastaan-liekinheittimia-ceutassa/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voidaan kysyä, kuinka suuri osa enemmäm tai vähemmän väkivaltaisista maahantunkeutujista on lähtenyt liikkeelle valheellisen, ylioptimistesen tiedon perusteella:

      "Afrikka tuli Eurooppaan (Karmea VIDEO)
      "Huutavan työvoimapulan" paikkaaja ilmaisee riemuaan, huutamalla.
      Raja-aita ylitetään piikkilangoissa kiipeämällä, joko huumeiden turruttamana tai poppamieheltä ostettuun Jujuun turvautuen. Espanjan puolella sitten näytetään verisiä käsiä ja huudetaan suoraa huutoa. Tämä jengi ei ole tullut anomaan apua, vaan vaatimaan itselleen kaikkea mitä eurooppalaisilla on. Espanjalainen Faro-TV näyttää sen, mikä suomalaiselta katsojalta salataan.

      Eurooppa on Afrikan maaseudun toimettomalle väelle jonkinlainen paratiisi, jonka ihmeet ovat tuttuja elokuvista ja mainoksista. Sensijaan se, miten eurooppalaiset ovat saavuttaneet tämän kaiken, ei ole tuttua. Kuvat ja filminpätkät eivät näytä kolmivuorotyötä tehtaissa, vuosikausien pänttäämistä koulutuksen hankkimiseksi, eivätkä pitkälle järjestyneiden yhteiskuntien kurinalaisuutta. Työn korkea tuottavuus, mikä on elintason tausta, ei tule bailaamalla ja vaatimalla.

      Afrikkalaisten suurkaupunkien laidoille akkultturoituneet kylien tarpeettomat nuoret miehet tuijottavat viihdettä ja mainospätkiä, ja uskovat saavuttavansa kaiken sen, mitä on eurooppalaisilla, kunhan laskevat jalkansa Euroopan maaperälle..."

      Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/07/27/afrikka-tuli-eurooppaan-karmea-video/

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!