torstai 31. elokuuta 2017

Pitäisikö jihadistit palkita etuoikeuksilla

Ilta-Sanomat kertoi eilen suomalaisten viranomaisten näkemyksistä siitä, kuinka Suomeen palaavat jihadistit tulisi palkita. Sisäministeriön mukaan "taistelualueelta palaavan yhteiskuntaan integroitumisen kannalta on keskeistä saada hänen elämäänsä liittyvät perusasiat, kuten asunto ja toimeentulo, kuntoon".

Tämä ei riitä Vantaan kaupungin virkamiehille, vaan he ovat huomauttaneet, että palvelujärjestelmästä puuttuu taistelualueelta palaaville tarvittava erityispalvelu ja erityiskohtelu. IS:n jutussa vantaalainen virkamies tarkensi näkemyksenään, että vierastaistelijoiden radikalisoitumisen uhka voisi olla joskus perusteltu syy saada muita nopeammin asunto ja että pitäisi tietenkin olla muutakin tukea.

Asiaa ovat kommentoineet ainakin Jussi Halla-aho (ps) Facebookissa. Hänen mukaansa "ei ole kovin suuri ihme, että Suomi tuottaa väkilukuunsa nähden poikkeuksellisen paljon jihadisteja, jos terroristijärjestöön kuulumisesta rankaisemisen sijaan palkitaan". Jaan tämän käsityksen, mutta huomautan, että halutaanhan meillä palkita myös niitä, jotka hävittävät henkilöllisyystodistuksensa maahan saapuessaan.

Jihadistien palkitsemista kommentoi Oikeassa Mediassa myös Mika Niikko (ps), joka kiinnitti huomion siihen, että "tämä on iskun vasten kasvoja niitä tuhansia Vantaan asunnottomia kohtaan, jotka ovat jo vuosia jonottaneet omaa asuntoa. Verovaroin maata rakentaneiden asettaminen eriarvoiseen asemaan tällaisessa tilanteessa on käsittämätöntä." Olen samaa mieltä.

Niikko totesi myös, että "lähtökohtaisesti meidän tulisi ymmärtää, että lähtijät eivät ole uhreja, vaan vaarallisia rikollisia, jotka ovat rikkoneet yhteiskuntasopimuksen Suomen kanssa. Jo yksistään terroristisessa tarkoituksessa tehty matka on rikos, puhumattakaan terrorismiin osallistuminen... Taistelualueilta palaavat tulee saattaa oikeuden eteen vastuuseen teoistaan, eivätkä he sillä välin saa liikkua vapaasti kaduillamme, varsinkaan ilman valvontaa, hetkeäkään."

Niikon mukaan Vantaan kaupungin lausunnossa todetaan palkitsemisen lisäksi, että hallituksen tulisi "lainsäädännön keinoin vaikuttaa siten, että taistelualueelta tulevan henkilön palaaminen Suomeen estettäisiin, mikäli henkilön arvioidaan vaarantavan kansallista turvallisuutta". Hyvä näin: hallituksen on syytä aloittaa välittömästi lainvalmistelu ehdotuksen toteuttamiseksi, ellei työ sitten jo ole käynnissä kuten suotavaa olisi.

Itse kaipaisin muidenkin kuin perussuomalaisten poliitikkojen kannanottoja. Erityisen kiinnostunut olisin hallituksen mahtiministereiden Juha Sipilän (kepu) ja Petteri Orpon (kok) näkemyksistä tähän asiaan - eli mikä on hallituksen ja heidän puolueidensa tavoitteena maahan palaavien jihadistien suhteen. Myös sisäministeri Paula Risikko (kok) voisi kertoa oman näkemyksensä. Eli haluavatko he palkita, rangaista vai poistaa maasta jihadistiset terroristit.

Eikä olisi pahaksi, jos myös opposition edustajat ottaisivat näyttävästi kantaa asiaan. Olisivatko esimerkiksi Li Andersson (vas) tai Touko Aalto (vihr) suopeita jihadistien palkitsemiselle samaan tapaan kuin he ovat ilmaisseet haluavansa palkita papereiden hävittämisestä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mosulin valloitus alkoi, entä sitten?
Marko Hamilo ja islamin seuraukset
Paula Risikko avasi suomalaista turvallisuusajattelua

29 kommenttia:

  1. Professori tarttui jälleen oikeaan asiaan. Näyttää siltä, että suomalainen poliitikko ei yksinkertaisesti voi tai uskalla olla Perussuomalaisten kanssa samaa mieltä.

    Olen ihmetellyt sitä, etteivät Sipilä, Orpo ja Soini sekä Risikko voi päättää rohkeasti, että joka ainoa jihadisti palautetaan heti takaisin sinne mistä ovat tulleetkin. Kyse on vain maamme turvallisuuden varmistamisesta.

    Suomea ei ole tarpeen muuttaa terroristien tukikohdaksi, josta matkustetaan tarvittaessa tekemään terrori-iskuja pitkin maailmaa ja palataan sitten takaisin odottelemaan uutta määräystä tänne lintukotoon.

    VastaaPoista
  2. Maailma on vissiin tullut liian valmiiksi. Sitä voidaan taas rakentaa kunhan entinen särjetään. Eikä siihen särkemisen aloittamiseen kauaa kulu jos tämä hulluus ei ota loppuakseen.

    VastaaPoista
  3. Oikeaa asiaa proffalta, [kirosanoja]. Tuollaisia julkisesti suustaan päästäneet sisäministeriön ja Vantaan kaupungin virkamiehet tulisi välittömästi ja ilman valitusoikeutta siirtää käsitys- ja muita kykyjään vastaaviin tehtäviin; kuten konttorin klemmarinlaskijoiksi, tms.

    VastaaPoista
  4. Tuhkaa mietityttää hieman kauan poliitikot tosiaan aikovat jatkaa uskomusta etteivät palaavat islamistit ole uhka. Toivottavasti ei tule uusia terrori-iskuja niiden taholta.

    Tuhkaa mietityttää myuös se vaikka tutkimusten mukaan iso osa kansasta ei halua musimimaasta tulevia muuttajia, mutta silti äänestää niitä jotka eivät estä niiden saapumista.

    Se on kai inhimillistä, tarvitaan aika rajua tapahtumia että kovet käytännöt maahanmuuttoa vastaan tulevat käytäntöön.

    Kyyneliin tämä vain päättyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota äänestäjien käytöstä minäkin olen ihmetellyt itsekseni. Miksi äänestää henkilöä/puoluetta, joka toimii vastoin omaa tahtoa.

      Järjettömältähän tuo tuntuu, mutta näin se vain tapahtuu. Ehkä osin siksi, että omalla tavalla toimivat leimataan kilpailijoiden toimesta a myös mediassa mitä moninaisimmin keinoin. Tai mistä minä tietäisin.

      Poista
  5. Aika mielenkiintoinen perustelu tuntuu olevan syy ohituskaistan avaamiseksi. Ettei nyt vaan Ahmed radikalisoidu jos ei heti ole kelagold kourassa ja huusholli valmiina.
    Eikös nämä kurkunleikkaajat olleet jo riittävän radikalisoituneita lähtiessään pelailemaan fudista ihmispäillä ja teurastamaan jengiä, voiko siis tuosta enää radikalisoitua enemmän?
    Mutta olemme näköjään antamassa pelolle valtaa ja oikein huolella.
    Ei luulisi olevan vaikeaa käännyttää päänkatkojia takaisin tulosuuntaan ja ilmoittaa, että menkää nyt ottamaan vastaan sitä mitä lähtiessänne tilasitte.
    Kalifaatti saa turpaansa mutta voi voi.

    VastaaPoista
  6. Sipilällä on nyt muuta kiirusta. Kaveri Hannu Takkula täytyy saada EU:n tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi ja kun se paikka menee Mari Kiviniemeltä ohi niin sitten täytyy hänelle seuraavaksi sopiva "työtehtävä" löytää.
    Myös Orpon täytyy huolehtia Ville Itälälle seuraava homma.
    Että turha meidän odottaa näiden kärkipoliitikoiden, Sipilän tai Orpon, lotkauttavan korvaansa tavallisen kansan murheille kuten terroristien pelolle.

    VastaaPoista
  7. Keskustelin eilen ystäväni kanssa, joka oli aiemmin seurustellut arabitaustaisen miehen kanssa ulkomailla ollessaan. Hän hieman ihmetteli tätä tilannetta, että eikö Suomesta löydy asiantuntijaa, joka oikeasti ymmärtää arabitaustaisten ihmisten kulttuuria ja elämäntapaa.

    Ensimmäiseksi pitää ymmärtää, että arabitaustaiset asuvat aivan eri maailmassa (planeetalla) kuin me länsimaalaiset. Heidät on altistettu omille uskomuksille ja kulttuurille aivan yhtä paljon kuin meidät länsimaiselle kulttuurille ja uskomuksille. Länsimaiset ihmiset eivät voi ikinä ymmärtää arabitaustaista väestöä, eivätkä he meitä. Heissä on paljon niitä, jotka eivät ikinä sopeudu länsimaiseen kulttuuriin, eivätkä aio sopeutuakaan. (Tässä voit itse miettiä, että sopeutuisitko itse elämään loppuelämäsi vaikka apinatarhassa apinoiden ehdoilla? Näkemys maailmasta kulttuurien välillä on valtavan iso ettemme me sitä voi ymmärtää.)

    Arabitaustaiset ajattelevat (uskovat), että he ovat tulleet suorittamaan maapallolle omaa tehtäväänsä. Se tehtävä voi olla mikä vain. Kun he saavat kutsun suorittaa tehtävänsä, he tekevät sen, koska se on heidän tehtävänsä täällä väliaikaisessa tilassa (maapallolla). Heidän oikea maailmansa on jossain muualla kuin tässä maailmassa (en väitä tietäväni missä, mutta arvelisin, että jumalan luona). Kun he saavat kutsun, he toteuttavat sen. Ei ole väliä, vaikka olisi perheellinen isä / äiti, upea työpaikka, varallisuutta tms. Elämänsä tehtävän suorittaminen ja loppuunsaattaminen ovat heille kaikki kaikessa.

    Kutsun saaminen ja sen suorittaminen ovat arabitaustaiselle enemmän kuin meille länsimaisille voi olla mikään mitä me keksimme. Ei raha, ei ura, ei terveys, ei sisäinen rauha, ei onnellisuus, ei mikään voi olla heille enempää kuin suorittaa elämänsä tehtävä. Elämänsä tehtävän suoritettuaan he ovat ylpeyden aihe perheelleen, suvulleen, heimolleen jne. Jos tehtävässä menettää henkensä, niin maapallolle jääneistä lähiomaisista pidetään huolta. Perheet, suvut, heimot kylät huolehtivat sankariperheestä / omaisista paremmin kuin länsimainen sosiaalihuolto pitää huolta omistaan.

    Jos tällaisen ihminen saa tehtäväkseen vääräuskoisten tappamisen, niin hän tekee sen. Tehtävän suorittaminen on niin syvällä heissä, että mikään ei estä heitä tekemästä sitä.

    Hieman omaa tulkintaa käymästäni keskustelusta. Eivät nämä arabitaustaiset radikalisoidu. He ovat jo sitä mitä ovat. Se mitä me pidämme länsimaissa radikalisoitumisena, on itseasiassa sitä, että he ovat saaneet tehtävänsä ja alkavat valmistella sitä. He ehkä kohtaavat pelkoa ja käyvät hakemassa joko ihan konkreettisia ohjeita ”joltain” tai sitten rohkaisua jumalaltaan. Tällaista henkilöä ei pysäytä mikään. Tämä on mielestäni hyvin tärkeä ymmärtää. Tässä ei auta asunto Vantaalta tai mistään muualtakaan. Ei hyväntahtoisten ihmisten ohjaus ja rahallinen tuki. Kutsun / tehtävän saaneet tekevät sen, minkä ovat saaneet tehtäväkseen.

    En väitä, että kaikki arabitaustaiset toimisivat lopulta näin. Mutta tämä ajattelu on heidän kulttuurissaan, geeneissään ja veressään. Se on niin syvällä heissä, ettei sitä kitke pois millään. Vaikka kaikki eivät toimisi näin, niin riittää, kun yksi miljoonasta toimii. Oman käsitykseni mukaan heitä, jotka ovat valmiita suorittamaan elämänsä tehtävän on jonoksi asti….

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon kyllä, että koulutus auttaisi. Mutta ei yhdessä eikä kahdessa sukupolvessa vaan satojen vuosien aikana. Uskon myös, että tämä on se syy, miksi muslimimaissa ei juuri sallita länsimaistyylistä tieteeseen tietoon perustuvaa koulua. He tietävät, että samalla heidän kulttuurinsa - ja maan johtavien henkilöiden asema - romahtaisivat.

      Poista
  8. Silloin vuonna 2014, kun viimeksi keksittiin, että maitojunalla kotiin palaavat terroristit ovat sotaveteraaneja, joille kuuluu kaikki se yhteiskunnan tuki ja kiitollisuus, jota ilman omat sotaveteraanimme jäivät, osoitti Hollanti esimerkillistä selkärankaa peruuttamalla kaikkien syyriaan lähteneiden passit.

    VastaaPoista
  9. Joidenkin suomalaisten virkamiesten typeryys tai pahantahtoisuus on suunnaton. Tällainen terroristien vuorotteluvapaajärjestelmä on uusin osoitus asiasta. Heidät palkittaisiin asunnolla, nopeutetulla sossupalveluilla ja jopa työpaikalla kuten Ruotsissa. Ei käy, sanon minä. Jätkät tulevat Suomeen lepäämään sotarasituksistaan ja palaavat muutaman kuukauden jälkeen tappotöihinsä lähi-itään. Tai sitten hyökkäävät Isiksen käskystä suomalaisten siviilien kimppuun.

    Lahjuksilla ei jihadistin ajattelutapa muutu hiukkaakaan. Tätä eivät typerät sossut kykene tajuamaan.

    VastaaPoista
  10. Proffa! Kyllä ne Sipilä ja Orpo tulevat sanomaan sanansa asiasta, mutta vasta sitten kun heidät on ohjelmoitu sanomaan mitä heidän pitää sanoa. Ei EU:ssa revitä turpaansa omiin nimiin. Merkel ja Macron voivat suuttua sellaisesta hävyttömästä käyttäytymisestä.

    VastaaPoista
  11. Tämä on kuin painajaista. Koko ajan keksitään yhä typerämpiä ja typerämpiä ideoita muslimien hyysäämiseksi.
    Kuinka hölmöjä ihmiset voivat olla?
    Englannissa näyttää hulluus olevan vielä pidemmällä kuin täällä: http://beta.oikeamedia.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin Ruotsin painajainen jatkuu. Tänään poliisia puukotettu takaapäin. Epäilty 30v mies.
      Tuskin tällaistaa tekoa tekee muu kuin kunnon jihadisti...

      Poista
  12. Päättäjien olisi syytä päästä pian hoitoon, ei tällaista voi henkisesti terve ihminen ehdottaa.

    Tuskin yksikään ihminen haluaa noita lähelleen, asumaan, töihin tai yhtään mihinkään. Muutenkin alkaa olemaan fiilis, että kierrän helvetin kaukaa kaikki vähänkin lähi-itään tai afrikkaan viittaavat tyypit ja ihan vain siksi, että hallitus päätti ottaa maahamme tietoisesti rikollisia.

    Hallituksen toiminta vetää koko ajan juopaa normaaleiden ja näiden tiettyjen ulkomaalaisten välille, tarkoituksellako saadakseen aikaan mitä? Siinä menee mukana sitten ne hyvätkin tyypit, kun luottamus horjuu ja sen luottamuksen takaisin saaminen ei enää ole pikkujuttua hallitukselta, epäilen että mahdotonta tai sen pitäisi alkaa melko koviin toimiin, mihin ei niiden poikasten rohkeus riitä.

    VastaaPoista
  13. Paljonpa meitä auttaa, jos muslimit joskus vuonna 3300 ovat yhtä rauhallisia kuin me nyt. Pitäisi miettiä, mitä voi tehdä nyt heti.

    Leikitäänpä vähäsen mielikuvituksella. Oletetaan, että meille saapuu ryhmä maahanmuuttajia, vaikkapa 30.000, joista tiedetään, että pieni osuus kantaa erittäin vaarallista tautia, eikä ole mitään keinoa selvittää, kellä tauti on, ennen kuin se puhkeaa ja sivullisia kuolee.

    Miten THL suhtautuisi tilanteeseen? Määräisikö se koko porukan karanteeniin? Miten tämä eroaa nykytilanteesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä juuri on kysymys. Me tiedämme, että humanitaaristen maahanmuuttajien joukossa on kantasuomalaisia selvästi enemmän radikaaleja islamisteja, raiskaajia ja muita väkivaltarikollisia, mutta meillä ei ole resursseja tai keinoja erottaa heitä muista tulijoista. Siksi sekä jihadismi sekä seksuaalinen ja muu väkivalta lisääntyvät maassamme sitä enemmän, mitä useampia tulijoita otamme vastaan.

      Näin voidaan tehdä, mutta jonkun olisi otettava siitä suoraselkäisesti vastuu, eli esimerkiksi pääministerin tulisi ilmoittaa tahtovansa lisätä Suomessa tapahtuvaa yllä mainittua rikollisuutta, jotta tänne halajavat voivat saapua maahan. Äänestäjät voisivat sitten puolestaan vaaleissa ilmaista, pitävätkö he pääministeriä ja hänen politiikkaansa järkevänä.

      Poista
    2. Niinpä pitäisi, mutta silloin ei tulisi valituksi, tätähän Juncker taisi valitella. Niinpä hallitus on kuunnellut Bertolt Brechtia, joka runoili näin

      Eikö olisi yksinkertaisempaa,
      että hallitus hajottaisi kansan
      ja valitsisi tilalle uuden?

      Kansa on menettämässä luottamuksensa hallitukseen ja hallitus kansaansa, siksi hallitus on päättänyt vaihtaa kansan. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

      Poista
  14. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovitaanko, ettei tässä blogissa ehdoteta edes leikillään keneenkään kohdistuvaa väkivaltaa.

      Poista
  15. Ylen artikkeli käsitteli Helsingin ajatusta laajentaa laittomasti maassaolevien palveluja.

    Tämä lause on mielenkiintoinen:
    "Monet heistä ovat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ihmisiä, jotka eivät halua tai pysty palaamaan kotimaahansa."

    ...jotka eivät halua...

    Eihän ole kysymys siitä HALUAAKO kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut lähteä Suomesta vai ei.

    Päätöksen mukaan hän lähtee. Joko vapaaehtoisesti tai avustettuna.

    Tämä tulee kaikkien lakia kunnioittavien ymmärtää ja sen mukaan toimitaan.

    Jos joku näyttää mallia että lakia ei noudateta, siihen saattaa toisetkin yhtyä, tavalla tai toisella - ja tuskin sitä kukaan haluaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pystymisessäkin on yleensä kyse siitä, että on tarkoituksella hävitetty paperit, jotta palauttaminen ei onnistuisi. Ei sellaisesta pitäisi palkita oleskelun mahdollisuudella.

      Poista
  16. Oikeastaan terrorismin voisi nähdä myös positiivisesti. Mitä enemmän terroristeja, sitä enemmän myytyjä betoniporsaita, uusia työpaikkoja ja valtiolle verotuloja. Sipilän ja Orpon uusi slogan voisi olla: Suomi nousuun terrorismilla.

    VastaaPoista
  17. Päivän byrokraatilla oli päivitys tähän professoriakin pohtimaan kiihottaneeseen totuusmedian artikkeliin.

    VastaaPoista
  18. Lainaus erääästä netti kommentista..
    "Vantaan kaupungin lausunnosta sisäministeriön ehdotukseen huomautetaan,että palvelujärjestelmästä puuttuu taistelualueelta palaaville tarvittava "erityispalvelu ja ertyiskohtelu".

    -Riskinä on,että kyseessä oleva ryhmä jää kokonaan vaille tarvitsemiaan palveluita jos ohituskaistaa ei kehitetä,Vantaan lausunnossa sanotaan.
    Iltasanomat siis pyysi Vantaan perhepalveluiden johtaja Anna Cantell-Forsbomia selventämään lausuntoa.

    Cantell-Forsbom on paitsi Refugee Hospitaly Clubissa,niin myös Rasmus-ryhmässä liki perustatason jäseniä.
    Asiaan perehtyneet tietänevät kuinka sekopäisiä äärisuvakkeja molemmista ryhmistä löytyy.



    VastaaPoista
  19. Tuosta haluaako palata kysymykseen niin olen sitä mieltä, että toimitaan kuten vaikkapa Thaimaassa. Overtime on 500 tbh päivä. Siellä otetaan laiton maassalonnija ( niitä muuten on aika paljon rahansa hassanneita) äijä pistetään siksi aikaan karkoitussäilöön, ei läpsyttelemään sossun kautta pitkin kaupunkia.
    Fyrkka kun on sakkona maksettu niin maasta ulos ja saman tien maahantulokielto. Näin toimii sivistysvaltio eikä mikään koko maailman sosiaalitoimisto.
    Olen jokainen talvi ollut joitakin kuukaisia siellä suunnalla ja näihin rahansa dokanneisiin törmää aina välillä.
    Sama systeemi tännekkin, poliisi saattaa kysyä passia tai sen kopiota, jos ei ole edes hotellilla esittää niin eikun häkkiin.
    Ai niin, muutta kun se rasismi. Meneppäs tuo heittämään kaakkoisaasiassa niin nauravat kurat housussa.
    Vieras tulee ja lähtee ajallaan, siellä ei perseillä. Siksi noi ilmaista elämää tavoittelevat tänne tunkeekin.
    Tosin oli joku juttu kähtävistä jotka ostivat väärän arvan ja paukkivat Bangkokiin, siitä oli joku ylen juttukin telkkarissa. Eivät voi lähteä kun se päiväsakko on 500 tbh, se kun kerrotaan joka päivältä per vuosi niin ? Ei ihme, että nämä Irakilaiset uikuttivat Suomalaisia apuun, ne olivat lonnineet siellä jo jonkin aikaa. Turistiviisumilla sisään ja musta pekka kouraan, Thaimaassa ei ole taikaseinää. Luostarit auttavat jos auttavat.
    Ai, että nauroin sille esiintymiselle, joka jätkän akka oli sohvan kokoinen ja kuulemma kuoleman sairas, ihan pakko päästä Suomeen.
    Heitä kuulemma jahdataan pitkin katuja( ihan täyttä paskaa, ellei varasta)
    Tulipas vähän pidenpi juttu mitä oli tarkoitus.

    VastaaPoista
  20. Ylen mukan: "Poliisi aikoo varustaa kaikki kentällä liikkuvat poliisipartiot MP5-konepistooleilla. "

    Suomessa siis jihadisti-ongelmaa muka hoidetaan aseistusta lisäämällä kun oikea tapa hoitaa asia olisi olla ottamatta vastaan tätä maailmalta tulevaa tuntematonta joukkoa.

    Mitä vähemmän heitä on maassamme, sitä paremmassa turvassa kansalaiset ovat.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!