sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Vastaanottokeskukseksi suunniteltu hotelli paloi ihmisten riemuitessa

Saksassa tapahtuu hämmentäviä asioita. Yleisradion uutisen perusteella siellä on viime yönä poltettu vastaanottokeskukseksi tarkoitettu rakennus siten, että paikalle kertyneet ihmiset taputtivat käsiään. Lisäksi jotkut olivat pyrkineet estämään tulipalon sammuttamisen.

Eilisen Iltalehden uutisen mukaan taas satapäinen mieltään osoittava saksalaisjoukko oli yrittänyt pysäyttää pakolaisia kuljettaneen linja-auton matkan. Mieltä osoittaessaan he olivat huutaneet, että "me olemme kansa" - siis iskulausetta, jota käytettiin Itä-Saksan vapautumisen yhteydessä.

Minun mielestäni edelle kirjoittamiani sinänsä hyvin ikäviä tapahtumia ei voi tulkita kuin yhdellä tavalla: Saksaan viime vuoden aikana saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä ja yhteiskunnallinen vaikutus ovat ylittäneet rajan, jonka jälkeen ihmiset ovat valmiita lähes äärimmäisiin tekoihin julkisesti ja omilla kasvoillaan. Sellaiseen ei ryhdytä kuin silloin, kun pelätään kaiken sen menettämistä, mikä on ihmisille arvokasta.

Kirjoitin aamulla Visegrad-maiden viimeaikaisen poliittisen kehityksen motiiveista. Huomionarvoista on, että myös tässä käsittelemäni tapahtumat ovat entisen rautaesiripun takaa.

Siksi epäilen vahvasti, että näidenkin tapahtumien taustalla vaikuttavat samat tekijät kuin Visegrad-maiden politiikassa. Eli etteivät ihmiset halua takaisin sellaista menneisyyttä, josta päästiin eroon neljännesvuosisata sitten.

Niinpä myös Saksassa pitäisi ymmärtää, miten syntyneessä tilanteessa pitäisi toimia. Minun neuvoni on, että Merkelin hallinnon kannattaisi lopultakin harkita luopumista maahanmuuttopolitiikasta, joka muistuttaa pikemminkin diktatuurihallinnosta kuin aidosta ja avoimesta demokratiasta. Ja ryhtyä kunnioittamaan kansan enemmistön tahtoa.

Pelkään kuitenkin pahoin, että Saksan itäosissa asuville ja elinympäristönsä puolesta pelkääville tarjotaan maan hallinnolta ja ehkä EU:n päättäjiltäkin rautaesiripun takaa kurkkivia lääkkeitä. Siis propagandaa, valvontaa, rangaistuksia, syyllistämistä ja sananvapauden rajoittamista.

Toivottavasti olen kuitenkin väärässä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja
Monikulttuurista elämänmenoa
Ongelmista vaikenemalla muutamme Suomen paskastaniksi

5 kommenttia:

  1. Tuostakaan uutisesta vetäisi päätelmiä yhtään mihinkään suuntaan.. koitin nopeasti googletella kuvia niistä hurraavista väkijoukoista, enkä löytänyt sellaisia.
    Jos siellä on ollut joku parikymmenpäinen joukko juntteja iloitsemassa muiden katselijoiden joukossa, niin voidaan ennemmin puhua median tarkoituksenhakuisuudesta kuin mistään erityisestä uutisesta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki tuokin on mahdollista. Mutta ei ehkä sittenkään todennäköistä Kölnin tapahtumien jälkeen. Äijä näyttänee totuuden.

      Poista
  2. "Pelkään kuitenkin pahoin, että Saksan itäosissa asuville ja elinympäristönsä puolesta pelkääville tarjotaan maan hallinnolta ja ehkä EU:n päättäjiltäkin rautaesiripun takaa kurkkivia lääkkeitä. Siis propagandaa, valvontaa, rangaistuksia, syyllistämistä ja sananvapauden rajoittamista."

    Hollannissa aloittivat jo:

    Dutch police arrest man for wearing pig hat

    http://www.liveleak.com/view?i=da0_1456034866

    Loyala taputtaisi karvaisia käsiään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alankomaiden poliisi tehnyt uuden rimanalitusten ennätyksen! Mikä eurooppalaisista poliisivoimista aikoo alittaa tämän uuden ennätyksen? Siinä kyllä tarvitaan poikkeuksellista kekseliäisyyttä-

      Poista
  3. Pitkä rauhan aika on saanut eurooppalaiset kieltämään epämiellyttävät totuudet ennen kuin ne kaatuvat omille kotiportaille. Silloin onkin sitten jo aivan liian myöhäistä. Toistaiseksi nurkkajumalan Tosi-tv ja visailut turruttavat enemmistön pään, mutta pohtia sopii kuinka kauan.

    Jos metakka on keskellä talvea tällainen, mikä odottaakaan keväällä ja kesällä! Juuri luin, kuinka on oltu kauhuissaan partalapsien stressaantumisesta ilmoitetun iän ollessa vähintäänkin epäuskottava. Euroopalle ei ole tulevaisuutta niin kauan kun kaikki moska menee läpi sinisilmäisille vastaanottajille.

    Nyt kilpaillaan resursseista ja leipäkannikoista. Hölmö menettää tässä pelissä kaiken.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!