lauantai 2. toukokuuta 2015

Saksan presidentti avasi tien Suomen vaurastumiselle

Tämän aamun alkajaisiksi luin Saksan presidentin osoittavan ymmärrystä Kreikan vaatimuksille 278,7 miljardin sotakorvauksista yli 70 vuoden takaisista tapahtumista. Uutinen on näin suomalaisten kannalta ajatuksia herättävä kahdestakin syystä.

Ensimmäinen eli akuutti syy on se, että maksamalla korvauksensa Saksa pelastaa Kreikan talouden ja tulee samalla pelastaneeksi muiden euromaiden sinne lappamat rahat. Samalla eurojärjestelmän tulevaisuudesta johtuvan epävarmuuden poistuessa avautuu tie koko EU:n talouskasvulle.

Toisaalta saksalaisten ostovoima heikkenee, jolloin myös Suomen vienti EU:n suurimpaan talouteen saattaa yskähdellä. Asia ei ole merkityksetön, sillä Saksa on suurin vientimaamme. Asian kääntöpuolena Saksan ylivahvan talouden heikentyessä arvo suhteessa muiden maiden valuuttoihin saattaisi heikentyä, jolloin maamme vientiteollisuus saisi pienen d-vitamiiniruiskeen.

Toinen ja vielä paljon merkittävämpi asia on se, että Saksan vasemmistolaiseksi liberaali-konservatiiviksi itsensä määrittelevä presidentti perustelee kreikkalaisten vaatimusten ymmärrystään historiasta kumpuavilla velvoitteilla. Jos hän nyt saa tahtonsa läpi, avautuu historian saatossa vahvempiensa riistämälle Suomelle ennennäkemätön mahdollisuus vaurastua.

Jos aloitamme Ruotsin suurvalta-ajasta, voidaan jatkuvan sotaväenoton seurauksena käytännössä pysähtyneen väestönkasvun hinta koko Suomen kehitykselle varmasti laskea vähintään yhtä suurella tarkkuudella kuin kreikkalaiset ovat oman laskunsa räknänneet.

Siitä voimmekin jatkaa suoraan 1700-luvun alun venäläismiehityksen hintaan. Ruotsin suurvaltakausihan päättyi suureen Pohjan sotaan, joka tunnetaan meillä paremmin isovihana. Tuolloin venäläiset miehittäjät ottivat haltuunsa suomalaisilta kaiken arvokkaan minkä saivat käsiinsä. Osaamme varmasti laskea tuollekin tragedialle laskun, jonka Putinin valtakunta mielellään maksaa.

Ja ajatelkaapa sitä kertyneiden korkojen ja koronkorkojen määrää kun huomioimme edelle kirjaamistani tapauksista kuluneen ajan, Jo vaatimaton kolmen prosentin korkokanta tuottaa 300 vuodessa jokaiselle korvauseurolle noin 7000 euron koron.

Jos siis laskemme vaikkapa isonvihan aikana venäläisille syntyneen korvausvelvollisuuden saman kokoiseksi kuin kreikkalaisille toisen maailmansodan aikana syntyneet vahingot, voimme hyvällä omallatunnolla lähettää Putinin hallinnolle lähes kahden miljoonan miljardin eli kahdentuhannen biljoonan euron laskun.

Näin voimme siis saada korvauksena isonvihan vääryyksistä noin sadantuhannen Suomen valtion budjetin kokoisen korvauksen. Eiköhän sillä summalla saada hoidetuksi moni isompi ja pienempi ongelma kuntoon alkaen kestävyysvajeesta ja päätyen hävittäjäkauppojen rahoitukseen.

Isonvihan korvausten päälle voimme pyytää ruotsalaisilta epäilemättä monin verroin suuremman korvauksen suurvaltakauden aiheuttamista menetyksistä. Huomioiden Ruotsin aseman johtavana maailmanparantajana, ei liene epäilystä demaripääministeri Stefan Löfvenin innostuksesta korvata ilomielin esi-isiensä aiheuttamat historian vääryydet suomalaisille.

Tämä kaikki siis vinkkinä Sipilän ensimmäiselle, kunhan se saa itsensä synnytetyksi. Ei kannata käyttää aikaansa näpertelyyn vaan tarttua kiinni jättipottiin kun sellainen on tarjolla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Miksi enää ei ole varaa piikoihin?
Suomi ja Etelä-Sudan nousivat maailman kärkeen!
EU:lta miljoonia euroja Suomen köyhille

12 kommenttia:

  1. Tai jos aloitetaan "kevyesti" lähettämällä ensimmäinen lasku Lapin tuhoista! Ja sitten seuraava Karjalasta jne. Eikä muuten edes tarvitse ahtaasti tulkita niin olemme tosiaan olleet siirtomaa sekä Ruotsille että Venäjälle, joten "maksamme velkaa" olisi jo korkea aika toteuttaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapin sodan tuhojen kaltaisia "pieniä" korvauslähteitä on lukemattomia. Luullakseni kuitenkin Ruotsin suurvalta-ajan kärsimykset ja sitä seurannut isoviha ovat potentiaalisesti suurimmat korvauslähteet niin alkuperäisiltä kustannuksiltaan kuin korkojen pitkän kertymisajan perusteella.

      Vakavammin: minusta oli äärimmäisen hätkähdyttävää että Saksassa istuu virassa presidentti, jolla on kirjoitukseni laukaisseiden kaltaisia näkemyksiä. Kuinka se Axel Oxenstjärna sanoikaan: "poikaseni, kunpa tietäisit miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan".

      Poista
  2. Jos Saksa suostuu edes osittain Kreikan vaatimuksiin, muista korvausten vaatijoista ei tule olemaan pulaa. Puola voisi esittää oman laskunsa. Samoin Tanska, Norja. Alankomaat, Belgia ja Ranska. Englanti voisi vaatia pommituskorvauksia. Venäjäkin ja Valko-Venäjä varmaankin keksisivät vaadittavaa.


    acc

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Euroopan historia on sen verran sotaisa, etteivät vaatimukset lopu ihan heti. Sitä paitsi Saksa voisi saada Kreikka-rahansa takaisin vaatimalla korvauksia Ruotsin tekemistä mittavista tuhoista 1600-luvun uskonsodissa. Ei kai suvaitsevaisuuden suurvallalla voisi olla mitään sitä vastaan?

      Poista
  3. Lapin polttaminen tulee kuitatuksi, kun huomioidaan Saksan antama aseapu Suomelle kesällä 1944. Ilman tätä apua, olisi koko maa miehitetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta ei kerrota saksalaisille.

      Poista
    2. Saksa ei antanut aseapua ainoastaan -44, vaan Saksa kustansi Suomelle jatkosodan kokonaisuudessaan. Suomi oli erittäin huonosti varustautunut talvisotaan ja jatkosotaan ei ollut niitäkään vähiä.

      Poista
  4. Mutta entäs kun afrikkalaiset keksivät vaatia korvauksia suomalaisen laivatervan käytöstä ja orjuudesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisen tervan kansainvälinen kauppa alkoi vasta 1800-luvun puolivälin tietämillä. Orjakauppaa ei silloin enää käyty. Afrikan sarvi oli muuten orjakaupan keskus. Alue oli muuten asumaton. Somalian kansa taas on turkkilaisten orjakauppiaiden ja afrikkalaisten orjahankkijoiden jälkeläiset. Miksi meidän maksaa moraalista velkaa orjakaupasta, jota emme käyneet, niiden jälkeläisille joiden elinkeino se oli?

      Poista
    2. Ei meidän tietenkään pidä maksaa tervan takia yhtään kenellekään. Tervanmyyjät ovat aikanaan saaneet maksunsa tervasta ja samalla mahdollinen vastuu sen käytöstä on siirtynyt ostajalle.

      Poista
    3. Niinpä. Samalla logiikalla pitäisi syyttää afrikkalaisia orjakaupasta, koska myydyt orjat olivat afrikkalaisia. Nyrjähtää aivot, kun joutuu vastatusten suvakki-logiikan kanssa. :D

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!