perjantai 23. tammikuuta 2015

Kreikan absurdit vaalit

Kreikan vaalikamppailu on huipentumassa juuri nyt. Tämän huomaa siitä, että historiallista vaalivoittoa hakevan Syriza-puolueen puheet kovenevat päivä päivältä.

Esille on nyt noussut mm. se, että puolue haluaa itselleen ehdottoman enemmistön, jonka varassa Syriza pystyisi yksinään hallitsemaan maata. Se vaatii myös 162 miljardin korvauksia saksalaisten toisen maailmansodan aikana tekemien hirmutekojen seurauksena.

Lisäksi Syriza aikoo vesittää monet jo tehdyistä talousuudistuksista. Esimerkiksi minimipalkkaan lupaillaan 50 prosentin korotusta ja julkiselta sektorilta jo irtisanottuja luvataan ottaa takaisin veronmaksajien elätettäväksi. Samaan aikaan puolue ilmoittaa haluavansa pysyä eurojärjestelmässä.

Käytännössä Kreikan tulisi eurossa pysyäkseen pystyä neuvottelemaan muiden unionimaiden kanssa sopimus siitä, ettei sen tarvitse lyhentää velkojaan eikä edes maksaa niistä korkoja. Näin siis parhaassakin tapauksessa, jolloin talous ei romahtaisi lopullisesti Syrizan "talousuudistusten" seurauksena. Nythän se olisi elinkelpoinen, ellei velkoja olisi.

Syrizan talousyhtälö on luonnollisesti mahdoton, joten vaalit näyttävät kreikkalaisten realismin tason. Syrizan voiton jälkeen maan vaihtoehdot olisivat lähinnä siinä, että puolue jättää radikaalit uudistukset tekemättä ja pitäytyy tiukassa talouspolitiikassa tai sitten se tekee uudistuksensa ja erotetaan eurosta.

Ensimmäiseen vaihtoehtoon liitettäisiin todennäköisesti EU:n vastaantulona velanmaksun lykkääminen niin kauas, että inflaatio hoitaa korottomaksi sovittavat lainat pois, jolloin esimerkiksi suomalaisilta jäävät Kreikalle myönnetyt tukirahat saamatta takaisin. Jälkimmäisestä vaihtoehdosta puolestaan seuraisi paluu drakmaan, jonka arvo asettuisi selvästi euroa alemmaksi ja parantaisi aikanaan maan kilpailukykyä.

Samalla Syriza voisi jättää yksipuolisella päätöksellään maan velat maksamatta. Sen seurauksena syntyisi paljon puhetta ja ääneen julmistelua, mutta tuskin sen kummempaa.

Aika yksin näyttää kuinka käy, mutta meidän eurooppalaisten on syytä muistaa kuinka ikävään tilanteeseen voi kokonainen kansakunta ajautua silloin kun hallinto on täysin korruptoiotunut ja sitä lainoittavat ulkomaiset pankit, jotka luottavat veronmaksajien kuittaavan riskit, mikäli ne toteutuvat. Tästähän Kreikan ajautumisessa nykyiseen ahdinkoonsa oli viime kädessä kyse.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Fantastista, sanoisi Angela
Kreikka aloittii prosessin, jonka lopuksi se jättää velkansa maksamatta
Faktoja Kreikan ja Iso-Britannian tukieuroista

4 kommenttia:

  1. Varmaan Syriza voittaa mutta jää ilman ehdotonta enemmistöä. Jos kreikkalaiset eivät kykene muodostamaan uutta hallitusta, niin maa ei saa lainaa markkinoilta. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää sen roikkuminen eurossa ja velkojen anteeksianto. Eli kunnon politiikkaa: kukaan ei pidä lupauksiaan vaan julistavat tekevänsä "vastuullista politiikkaa" ja haukkuvat kilpailijoitaan "populisteiksi".

    Suomen kannalta asialla ei ole merkitystä, Persujen kannatukseen asia tuskin vaikuttaa. Sekoomus, demarit ja kepulit saavat tehdä mitä haluavat vaalikaudesta toiseen, ja mikään ei muutu.

    VastaaPoista
  2. "Syrizan talousyhtälö on luonnollisesti mahdoton, joten vaalit näyttävät kreikkalaisten realismin tason. Syrizan voiton jälkeen maan vaihtoehdot olisivat lähinnä siinä, että puolue jättää radikaalit uudistukset tekemättä ja pitäytyy tiukassa talouspolitiikassa tai sitten se tekee uudistuksensa ja erotetaan eurosta."

    ...tai sitten se kolmas vaihtoehto on, että krekut piintyneinä ketkuina tosiaan katsovat kortit, saavat tyytyväisinä todeta kovistelijoidensa bluffanneen jälleen kerran, ja lypsäminen jatkuu kuten tähänkin saakka. Koska euro on peruuttamaton, vai mites se oli?

    "Kun kättelet kreikkalaista, laske sen jälkeen ovatko kaikki sormesi tallella!" (Vanha albanialainen (sic!) sanonta, toivottavasti ei nyt lipsahtanut jo vihaan kiihottamisen puolelle... ;)

    VastaaPoista
  3. http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2015/01/valheiden-vauhtipyora-ei-elvyta-taloutta.html

    VastaaPoista
  4. Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!