sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Turkki lähetti uhkausviestin EU:lle

Euroopan Unioni teki Turkin kanssa diilin vuoden 2015 kansainvaelluksen päättämiseksi. Nyt tuo diili on tullut uuteen vaiheeseen, sillä Turkki on uhannut avata rajansa Unioniin pyrkiville, ellei se saa lisää rahaa ja läpi vaatimustaan sijoittaa syyrialaisia maassanotkujia Syyrian puolelle perustettavalle turvavyöhykkeelle. 

Turkin kanta on ymmärrettävä, sillä maassa oleskelee noin 3.5 miljoonaa syyrialaispakolaista ja ainakin 170 000 afganistanilaista. Siis ihmisiä, jotka ovat rasite turkkilaisille.

EU:n kannalta tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että sen onnistui edes jollain tavalla tasapainottaa tulijavyöry Turkin kanssa tehdyn sopimuksen avulla. Mutta samalla se teki itsestään kiristykselle alttiin. Ja tätä Turkki vaikuttaisi nyt olevan testaamassa ja hyödyntämässä.

Iso kysymys kuuluu, että mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Tulisiko alistua Turkin kiristykseen vai seistä uhmakkaasti sitä vastaan? Vai tulisiko EU:n tarkastella omaa turvapaikkapolitiikkaansa siten, ettei kehitysmaalaisia enää kiinnostaisi pyrkiminen Euroopan sisälle?

Itse kallistun jälkimmäiselle kannalle. EU:n ongelmat eivät ole mikään luonnonlaki, vaan seurausta harjoitetusta politiikasta. Siitä politiikasta, jonka vihreä sisäministerimme Maria Ohisalo (vihr) kiteytti sanoihin, joiden mukaan "turvapaikan hakeminen on perusoikeus, joka menee kaiken muun edelle".

Toisin sanoen Euroopan tulevaisuuden kannalta Unionin olisi tärkeä muuttaa nykyaikaisiin kansainvaelluksiin liittyviä periaatteitaan siten, että maanosan turvallisuus ja sen kansalaisten tulevaisuus olisivat niitä perustehtäviä, jotka menevät kaiken muun edelle. Samalla turvapaikkaa kärttävien ihmisten oikeus liikkua vapaasti Unionin alueella ennen siihen oikeuttavan luvan saamista olisi estettävä, jos turvapaikan hakuoikeus säilytettäisiinkin.

Samalla turvapaikan hakuprosessiin pitäisi tehdä sellainen muutos, että suojelun tarpeen osoittaminen olisi sitä hakevan henkilön vastuulla. Eli uusi elämä EU:ssa olisi mahdollista ainoastaan niille, joiden turvapaikantarve olisi osoitettu siten, ettei sen tarpeesta ole olemassa varteenotettavaa epäilyä. Ja heidänkin kohdallaan turvapaikan tulisi olla ehdollinen siten, että sen menettää automaattisesti, mikäli syyllistyy vakaviin rikoksiin.

Ennen kuin lopetan, muistutan vielä, että edelle kirjoittamani skenaariot ovat siis vaihtoehto sille, että EU altistuu naapuriensa (tässä tapauksessa Turkin) kiristykselle ja samalla maksaa kahdeksan miljardin euron lunnasrahat. Ainakin soisin maanosamme poliitikkojen tiedostavan ja ymmärtävän tämän realiteetin ja punnitsevan kumpi vaihtoehto - kiristyksen uhriksi asettuminen vai tosiasioiden pohjalta turvapaikkapolitiikan linjaaminen - vastaavat sitä arvopohjaa, jolla Euroopan Unioniamme johdetaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valmistellaanko Välimerellä uutta pakolaisvyöryä?
IL:n haastattelu paljasti, ettei Maria Ohisalo ole tehtäviensä tasalla
Mikä ajaa kehitysmaalaisia Euroopan Unioniin?

13 kommenttia:

  1. EU:n ei tarvitse ottaa vastaan edes turvapaikanhakijoita turvallisesta maasta kuten Turkki. Eikä ainakaan mitään siistolaisia tai elintasopakolaisia.

    EU voi sulkea Turkin vastaiset ulkorajansa. Rajoja voidaan mös valvoa siten ettei luvattomia tulijoita pääse tulemaan aalueelle - jos on halua?
    Nykyjohtajilla sitä ei jostain syystä ole?

    Syyrian sota on käytännössä loppunut jotain pientä osaa lukuunottamatta. Syyrialaiset voivat palata takaisin jälleenrakentamaan maataan kuten kuuluu eikä lähteä Euroopan elätettäväksi.

    Afganistanissa on rauhallista ja rauhanneuvotteluja käydään - muutamia pommi-iskuja tehdään kuten Ruotsissakin.
    Afganistanilaiset voivat palata takaisin jälleenrakentamaan maataan kuten kuuluu eikä lähteä Euroopan elätettäväksi.

    Suomen yksi ongelma on sisäministeri Ohisalo ja hänen mielipiteensä kuten Professori kirjoitti.
    Toinen karu ja törkeä huijaus on koskee laittomasti maassa olevia:
    IL 26.8.2019
    Haastattelija:
    "Sanoitte samassa Ylen haastattelussa toivovanne, että kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat voisivat jatkossa saada oleskeluluvan työn perusteella."
    "Eikö tämä vesitä koko turvapaikkajärjestelmän idean, jos siihen luodaan tällainen takaportti?"
    Ohisalo:
    "– Tämä on eurooppalaisittain tunnistettu asia, ja olen keskustellut siitä muiden EU-maiden sisäministerien kanssa."
    "Hallitusohjelman kirjaus lähtee siitä ajatuksesta, että me tarvitsemme Suomessa ulkomaista työvoimaa."

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/58fddc94-a6a7-4c09-b852-6ae22add7f9c
    ///////////////

    Onko Suomen hallitus todella tämän ajatuksen takana?
    On myös muistettava, että Suomessa on työperäisen maahanmuuton järjestelmä. Siksi en voi mitenkään käsittää ministerin tavoitetta ujuttaa laittomat maassaolijat kepulikonstein maahamme.

    VastaaPoista
  2. ""Hallitusohjelman kirjaus lähtee siitä ajatuksesta, että me tarvitsemme Suomessa ulkomaista työvoimaa."

    Ohisalolle kelpaa varmaankin "työvoimaksi" jokainen, joka osaa sanoa "asylum". Suomalaiset työnantajat voivat olla hiukan eri mieltä esim. meille tulleiden kehitysmaalaisten lammaspaimenten, kamelikuskien ja muiden melkein varmuudella kielitaidottomien ja melko suurella todennäköisyydellä lisäksi luku- ja kirjoitustaidottomien "ammattilaisten" suhteen.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On osoittautunut, että Suomi ei ole kovin korkealla ulkomaisen korkean koulutustason omaavan työvoiman suosituimmuus-luettelossa. Ohisalolle tämä on luonnollisesti epäolennainen seikka huomioonottaen hänen unelmansa Suomesta maailman sosiaalitomistona.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  3. Kaikki perustavanlaatuiset edellytykset kansainvaelluskriisin ratkaisemiseksi -- alkaen siitä että tätä tällä vuosisadalla maailmanhistorian toistaiseksi ehdottomasti suurimmaksi kasvavaa liikakansoitusongelmaa edelleen käsitellään täysin invalidilla "turvapaikkapolitiikan" käsitteistöllä -- ovat edelleen tuuleen puhallettuja.

    Kun lähtökohdaksi pitäisi ottaa tosiasia, ettei nykytrendeillä ole mahdollista että sekä Eurooppa että Afrikka (ja Lähi-itä) selviytyisivät -- kansainvaelluksen jatkuessa ja kasvaessa kumpikin maanosa romahtaa taloudellisesti, sosiaalisesti, terveydellisesti ja myös "tiedollisen" kognitiivisen hallinnan hajotessa -- eurooppalaiset poliitikot edelleen huijaavat itseään ja äänestäjiään puhumalla "turvapaikoista".

    Ja koko joukko muitakin täydellisiä älyllisiä väistöliikkeitä yhä kyhäytyy todellisuutta peittelemään. Kun ministeri vastaa kysymykseen siitä ettei vaeltajia mitenkään pystytä palauttamaan, hän vetäisee esiin "hallitusohjelman kirjauksen siitä että me tarvitsemme Suomeen ulkomaista työvoimaa". Voiko enää täydellisempää älyllistä häränpyllyä heittää?

    Poliitikkomme puputtavat kuin nukketeatteri vuorosanoja, joiden on ilmeisesti tarkoituksena saada katsomon lapset kiljumaan ihastuksesta. Kulissien takaakaan ei sitten löydy aikuisia vaan vihreitä poliitikkoja, jotka ovat narsistisen ihastuneita ruskeasilmäisiin mammaaleihin.

    Ollaan siis totaalisesti hukassa. Lähtökohtaiset käsitteistöt ovat pelkkää väistöliikettä ja kulissia, suursijoittajat erehtyvät raskaasti kun lainoittavat vaelluksen seurauksena rahakriiseihin ajautuvia valtioita, kukaan ei pysty estämään etelän väestöräjähdystä -- ja oma eurooppalainen kognitiivinen asiahallintamme ei tule kestämään toisilleen sosiodynaamisesti erisuuntaisten kulttuurien kohtaamista.

    En tiedä mitä pitäisi tehdä. Sen tiedän, että ensin pitäisi edes nähdä todellisuus oikein. Siitä ollaan koko ajan menossa kauemmas. Ja mitä kipeämmäksi tilanne tulee, sitä enemmän sensuurin ja totalitarismiin ajautumisen voimat tulevat eurooppalaisissa yhteiskunnissa ottamaan valtaa.

    VastaaPoista
  4. Asian vierestä, kansakunnan puolesta:

    Keskustalla on nyt uusi puheenjohtaja.

    Onko keskustan parempi olla punavihreän vai keskustaoikeiston apupuolueena?

    Kumpi vaihtoehto turvaa Suomen tulevaisuuden?

    Yhteenlaskettu edustajamäärä PS+kok+kepu=108.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissa sos.demit ja vihreät ovat saaneet matu-politiikalla aikaiseksi "unelmamaan", jossa pommit räjähtelee, ihmisiä ammutaan päähän keskellä kaupunkia, jengiväkivalta kukoistaa ja raiskaukset ovat arkipäivää. Suomesta en toivo sellaista maata!

      Entä Suomi? Jos valtion rahat rahat menee matujen syöttämiseen ja ylläpitoon kaupungeissa, on syrjäseutujen ihmisten turha odottaa valtionapuja, teiden korjausta, rautatietä itään yms.
      Entä syrjäseutujen vanhukset? Kuka heistä huolehtii ja millä rahalla?

      Perussuomalaiset sentään on vilpittömästi suomalaisten asialla minkä luulisi olevan yhteinen tavoite kepun kanssa?

      Poista
  5. Kannatan tiukempaa linjaa kuin mitä blogisti esittää: turvapaikkoja ei tule myöntää lähtökohtaisesti ollenkaan; sen sijaan maahan tai rajalle saapuneet suojelua hakevat on toimitettava YK:n pakolaisleireille saamaan suojelua yhdenvertaisesti, kaikkien YK-maiden yhteisvastuullisella rahoituksella.

    Olisi kestämätöntä, jos turvapaikan saisi tulevaisuudessakin yhtä helposti kuin nyt, koska silloin turvapaikkaan Suomessa olisi oikeuttu kymmeniä tai jopa satoja miljoonia ihmisiä. Ajatellaanpa esimerkiksi vaikka vain islamistisissa maissa asuvien homoseksuaalien määrää.

    Kestämätöntä olisi kuitenkin jo sekin, jos turvapaikkaa voisi hakea kuten nyt, vaikka myönteisten päätösten osuus putoaisi kymmenesosaan. Nimittäin silloinkin onneaan koettavia voisi olla tulossa Eurooppaa ja Suomeen kymmeniä miljoonia. Eikä Suomella edes ole tehokkaita keinoja palauttaa kielteisen päätöksen saavia.

    Kun jokainen suojelua hakeva toimitetaan YK:n leirille, loppuu onnenonginta ja vain todellisessa hädässä olevat lähtevät liikkeelle. Tällöin heidän auttamiseen riittää enemmän resursseja, eritoten koska kehittyneiden maiden resurssit eivät kulu kalliiseen kotouttamiseen, sosiaalitukiin yms. Näin säästyy paljon resursseja, jotka voidaan osoittaa YK:n pakolaisleirien olojen kohentamiseen. Tokikaan leirien oloja ei tule kehittää "liian hyviksi", jotta leirit eivät ala vetää puoleensa onnenonkijoita.

    -- Aika ajatella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin.

      Jos nyt jotkut kansalaiset haluavat auttaa turvapaikanhakijoita ottamalla heitä Suomeen, niin voisivat tehdä sen omalla kustannuksellaan. Siis vastaisivat kaikista turvapaikan saaneen yhteiskunnalle aiheuttamista kuluista vaikkapa ensimmäiset 15 vuotta. Ja vastaisivat myös turvapaikan saaneiden rikoksista kuin omistaan eli saisivat saman rangaistuksen kuin rikoksen tehnyt turvapaikan saanut.

      Tietystikään pelkkä lupaus kulujen maksamisesta ei riitä. Pitää olla vakuuksia. Sellainen voisi olla esimerkiksi Valtiokonttoriin tehty kahden miljoonan euron talletus, josta kulut otetaan tarvittaessa. Saldo ei saisi koskaan olla alle kahden mljoonan eli jos tililtä peritään kuluja, turvapaikan saaneen takaajien tulee täyttää vajaus.

      Tämä voisi rauhoittaa suvakkeja. Tällä hetkellä he esittävät hyväntekijää ja lähettävät laskun naapureille verotuksen ja rikosuhrihaittojen muodossa.

      Acc

      Poista
  6. Ikä- , ulkonäkö- ja sukupuolipainotteinen päättäjävalinta johtaa "meillä on unelma"-tyyppiseen politiikkaan. Siinä kantasuomalaiset ovat sortajia ja muu maailma sorrettua vähemmistöä. Zimbabwe ja Etelä-Afrikka osoittavat, miten sorrettu "vähemmistö" järjestää asiat: aluksi tapetaan lypsävät lehmät ja ryöstetään kaupat. Sitten ...?

    VastaaPoista
  7. Tuhka sanoo että arvot ja periaateet myydään kun tulee sopiva hinta, tai niiden ylläpito käy liian kalliiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Ei ole enää Sipilän arvopohjaa ja Orpokin nikottelee, että asiakysymyksissä voi tehdä PS:n kanssa yhteistyötä...

      Poista
  8. Orpo löperöä turvapaikkapolitiikkaa sisäministerinä on vaikea ylittää epäisänmaallisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa suomalaisten enemmistö älyäisi lakata äänestämästa Brysseliä kumartavia suomenkansanvihollisia vallankahvaan.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!