keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Arvoitus

Mikä on helppoa kuin heinänteko? No tietenkin jakopolitiikan mukainen budjetti, jossa kaikki hallituspuolueet saavat eikä kukaan jää ilman.

Tämän osoitti Antti Rinteen (sd) hallitus, joka teki budjetin nopeammin kuin valokopiot sen käsittelijöille. Ja otti samalla pari miljardia velkaa sekä päätti kaupata yhteistä omaisuuttamme vajaalla miljardilla.

Jatkossa yhteisten varojemme käyttö sidotaan työllisyyden kehitykseen, eli siihen, että saavutamme 75 prosentin työllisyysasteen. Oppositiojohtajat Petteri Orpo (kok) ja Jussi Halla-aho (ps) ovat epäileväisiä.

Ensimmäisen mukaan työllisyystoimet eivät ole riittäviä ja jälkimmäisen mukaan ne vähätkin ovat luonteeltaan sosialistisia. Lisäksi on syntynyt epäilys siitä onko hallituksen tavoite todellinen vai pikemminkin teoreettinen.

Suurimmalle osalle palkansaajista hallituksen toimet tarkoittavat kiristyvää verotusta. Professorin palkalla tämä tarkoittaa yli 400 euron kiristymistä ja jo 2300 euron palkalla pääsee maksamaan 30 euroa vuodessa lisää hallituksen mällättäväksi. Vain aivan pienituloisimpien palkkaverotus kevenee.

Tosiasia on kuitenkin, että näillä mennään seuraava vuosi. Olkoon Suomi siis siunattu ja löytäköön jostain sen viisastenkiven, jonka avulla maan talous lähtee lentoon ja saavuttaa tuon 75 prosentin työllisyysasteen.

Siinä helpottaa hiukkasen se, että työssä käyvien ikäluokkien koko pienenee vuosi vuodelta. Veronmaksajan rasitusta tämä ei kuitenkaan pienennä, sillä maahanmuuton seurauksena koko väestön määrä on edelleen kasvussa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Antti Rinne linjasi hallituksen rahankäyttöä
Budjetti heijastaa hallituksen uskoa keskusjohtoisuuteen
Vihreät ja kepulaiset nuoret tahtovat sosialisoida työeläkkeet

7 kommenttia:

  1. Kaikki menonlisäykset voimaan täysimääräisinä heti ensimmäisestä budjettivuodesta alkaen. Että tillun-lillun.

    VastaaPoista
  2. Tarvittais arviolta miljoona Husua lisää.

    VastaaPoista
  3. Viherkommunistista talousajattelua: rahaa saa automaatista, sähköä tulee seinästä eikä valtionvelkaa tarvitse koskaan maksaa takaisin.

    "Kansanedustajat Tavio ja Mäkelä hallituksen linjauksista: ”Lisää velkaa, mamuja ja veroja”",
    https://www.kansalainen.fi/kansanedustajat-tavio-ja-makela-hallituksen-linjauksista-lisaa-velkaa-mamuja-ja-veroja/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  4. Natsittaja-sisäministeri Ohisalon ja pääministeri Rinteen olisi syytä käydä opintomatkalla Ruotsissa:

    "Ruotsin kunnat ovat ajautuneet kriisiin rajun maahanmuuton vuoksi – ”Ratkaisu on pakolaisten kotiuttaminen”",
    https://www.kansalainen.fi/ruotsin-kunnat-ovat-ajautuneet-kriisiin-rajun-maahanmuuton-vuoksi-ratkaisu-on-pakolaisten-kotiuttaminen/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  5. Olettaa sopii että Antti Rinne on ay-mafiosona tottunut saamaan tahtonsa läpi sillä tavalla, että aina joku muu maksaa viulut ja korjaa tuhot.

    Itse olen sitä ikäluokkaa että muistan kun radiossa sanottiin jäänmurtajien konemiesten lakosta ja heti seuraavalla viikolla radistien. Myös Paperiliiton Jouko Ahosen muistan uhonneen lakon aikana ruotsalaiskollegansa kanssa. Molemmissa tuli vesiperä - elinkeinoelämä näytti ay-liitolle närhen munat.

    Nyt Rinne toteuttaa historiallisesti ay-liikkeen toimintatapaa koko valtion johtamisessa. Jokainen asioihin perehtynyt tajuaa, että edessä on kaikkien aikojen pahin lama. Globaalin keskuspankkirahoituksen romahdus yhdistettynä robotisaatioon ja digitalisaatioon. Rinnettä ei huoleta asia pätkän vertaa, kuten ay-pomoilla tapana on.

    Viime lamasta Suomella kesti nousta kahdeksan vuotta. Tämä lama jatkuu 30-luvulle asti, koska vaadittavia uudistuksia talouden dynamiikan lisäämiseksi ei haluta tehdä. Suuret ikäluokat on päätetty saada hautaan hyvinvointivaltion toimin. Seuraava sukupolvi, X-generation, saa sitten pohdiskella, millä ilveellä rahoittavat oman eläkkeensä, koska nyt syntyville sitä ei voida jättää maksettavaksi. Tulen vielä elinaikanani todistamaan Helsingin romahduksen Pohjolan Chicagoksi.

    VastaaPoista
  6. Lisäaihetta natsittaja-sisäministeri, viherkommunisti Ohisalolle käydä opintomatkalla Ruotsissa:

    "Ruotsi pyytänyt USA:n poliisilta tukea ampumisten ja pommi-iskujen torjuntaan

    Ruotsia ravistelevat pommi-iskut ja ampumavälikohtaukset ovat saavuttaneet tason, joka "herättää kauhua koko maassa", kuten Ruotsin valtamedia myöntää. Tueksi rikostorjuntaan on pyydetty Yhdysvaltain liittovaltion viranomaisia...",
    https://mvlehti.net/2019/09/18/ruotsi-pyytanyt-usan-poliisilta-tukea-ampumisten-ja-pommi-iskujen-torjuntaan/

    PT-media olisi myös Ohisalolle samoin kuin Rinteelle erityisen suositeltava uutissivosto, https://pt-media.org/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  7. Pieniä huomioita Ruotsista noin ruohonjuuritason matkailijalta.. Kiersin taannoin useita Etelä-Ruotsalaisia ja rannikon kaupunkeja yli vuosikymmenen tauon jälkeen ja kaikilla näillä paikkakunnilla oli nähtävissä kaksi asiaa. Ykkönen on, että ulkoisesti kaikki näyttää olevan niinkuin ennenkin. Paikat ovat siistejä ja infra on kunnossa, kuin myös maaseutu uhkuu ulkoista rauhaa. Kaksi. Joka kylä on täynnään matuja. Illalla kun käyt jossain, voi sanoa että kahdeksankymmentä prosenttia liikkujista on etnisesti ei-ruotsalaisia. Koko maassa tunnelma on kuin juuri ennen ukonilman puhkeamista ja matujen käytöksestä huomaa jo että ne kuvittelevat olevansa voitolla..mikä voi hyvinkin olla mahdollista. Väittäisin, ettei mene enää kauan, kun dialogin aika on ohi.
    t. Arskaparska.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!