keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Tanskaan on tulossa burkhakielto ja Irakissa on entistä turvallisempaa

Tanska on päättänyt ryhtyä toimenpiteisiin kieltääkseen kasvot peittävät asusteet julkisissa tiloissa. Se seuraa päätöksessään Ranskaa, missä on päädytty samaan johtopäätökseen jo aiemmin.

Päätöksen takana on nähtävissä ennen kaikkea pyrkimys helpottaa maahanmuuttajanaisten integroitumista länsimaiseen yhteiskuntaan sekä sukupuolten tasa-arvon korostaminen kaikissa väestöryhmissä. Lisäksi taustalla lienee pelko kasvonaamioiden hyödyntämisestä terroristisessa tarkoituksessa.

Tanska on edellä kuvatun päätöksen tehdessään erkanemassa yhä selvemmin muista pohjoismaista. Siellä humanitaariset pakolaiset halutaan tosissaan integroida yhteiskuntaan, kun etenkin Ruotsissa sotkeennutaan yhä syvemmälle paapomismentaliteettiin, jonka lopputulos ei ole kenenkään kannalta edullinen.

Tässä tilanteessa kaipaisinkin tietoon perustuvaa poliittista linjausta suomalaiselle integraatiopolitiikalle, jotta yhteiskuntamme välttäisi Ruotsin ongelmat. Naapurimme esimerkkihän osoittaa, ettei maahanmuuttajista ole tehtävissä kansakunnalle uutta voimavaraa ainakaan paapomislinjalla.

Yhtenä pienenä valopilkkuna toivomaani suuntaan panin merkille kovasti laittomien maassaoleskelijoiden Irakiin palautusten keskeyttämiseen painostetun Maahanmuuttoviraston pystyneen tekemään ilmeisen rehellisen selvityksen Irakin soveltuvuudesta turvapaikanhakijoiden palauttamiseen. Siellä maan turvallisuustilanne on parantunut jatkuvasti, eikä maan kansalaisten palautuksille kotimaahansa pitäisi olla esteitä.

Oletan, että Maahanmuuttovirasto toimii jatkossa selvityksen tulosten mukaisesti. Se on tärkeää jo siksikin, että asiasta uutisoineen Helsingin Sanomien mukaan "Irakissa kärsitään vakavista ympäristöongelmista ja laajasta työttömyydestä. Lähes joka kolmas irakilainen on ilman työtä."

Tuollaisessa tilanteessa Suomessa koulutusta saaneet ja järjestäytyneen yhteiskunnan toimintaan tutustuneet irakilaisnuorukaiset voivat halutessaan olla koko yhteisölle kullan arvoisia. Jos - ja miksei kun - näin käy, ovat voittajia niin paluumuuttajat, suomalainen yhteiskunta kuin Irakin valtiokin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vihreä maahanmuuttopolitiikka
EU-juristi: uskonnollinen vaatetus ei kuulu työpaikoille
Etelä-Pohjanmaan romanit ja Veijo Baltzarin näkemys


15 kommenttia:

  1. Se nyt vaan taitaa olla niin, että on yks hailee mikä tilanne esim. Irakissa on. Tärkeintä on monikulttuurisuus ja sen suvakkeja lämmittävä hyväntekemisen tunne. Vihervas.suvakkien psyyke ei kestäisi aarteidensa karkuuttamista juuri kun nämä ovat kotoutumaisillaan. Tosin avustuksia ehkä pitäisi lisätä, ne kun ovat vieläkin lähinnä tuulimyllytasolla:

    https://www.suomenuutiset.fi/startup-refugees-miehet-pummasivat-saivat-stea-avustusta-180-000-euroa-ministeri-mattila-jakaa-miljoonia-maahanmuutolle-monikulttuurille/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatuksia herättävä linkki. Kiitos siitä.

      Kirjoitit:
      "Aarteet" ovat juuri kotoutumaisillaan?

      Minulla on käsitys, että useimmat vain makoilevat VOK:ssa, tehtailevat hakemuksia ja Suomen kielen opiskelu ei todellisuudessa kiinnosta.
      Jos sitä ei opi, ei voida puhua kotoutumisesta.

      Poista
    2. Auttaisiko, jos suomalaiset kommennettaisiin kotouttamisen suhteen Aktiivimalliin sanktioiden uhalla?
      Ruotsissa harpattu lajissa eteenpäin! Pakistanilainen muslimi on valittu Ruotsin kulttuuriperintöä vaalivan lafkan johtoon. Hän on kiertänyt moottoripyörällä ympäri Ruotsia, joten ei ole ilmeisesti ollut aikaa lukea mitään Ruotsin kulttuuriperimästä. Johan sitä viime vuonna ehdittiin toteamaan, että viikingit olivat muslimeja, joten islam on aina kuulunut osaksi Ruotsia.
      https://www.frontpagemag.com/fpm/269244/sweden-appoints-pakistani-muslim-head-national-robert-spencer

      Poista
  2. Jos suurin osa irakilaisista on tullut vuoden 2015 syksyn invaasiossa, ei reilussa kahdessa vuodessa ole kyllä kotouduttu kuin Kelan asiakkaaksi ja perheellisenä tehtailtu kantasuomalaisille lisää elätettäviä.

    Suomalaisia nuoria äitejä patistellaan työelämään, mutta musliminaisia ei hätyytellä samalla tavalla. Aktiivimalli ei taida koskea miehiäkään, koska ovat jonkinlaisessa ”koulutuksessa”. Näin tasa-arvoisesti toimii suomalainen yhteiskunta.

    Sen tasa-arvoisuuden muuten näkee muutamalla vilkaisulla; musliminaisten viimeistä mallia olevat lastenvanut ja työttömänä ostareilla notkuvien jannnujen muotivaatteet ja älypuhelimet. Poliitikot kehtaavat vielä puhua kaikkein heikoimmassa asemassa olevista, mikä todistaa vain sen, että he eivät tiedä mitään elämästä oman kuplansa ulkopuolella.

    Tuula Haatainenkin eräässä vaalitentissa kehui asuvansa alueella, jossa on paljon maahanmuuttajia. Hänen mielestään kai englantilaiset pankkiirit tai intialaiset insinöörit ovat sitä porukkaa, jota tänne puskee pilvin pimein. Onneksi jäi valitsematta; tuollainen unelmahöttö on jo liian paksua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Työntekijöitä uhkailtu neljä kertaa enemmän kuin aiemmin – ”Vain harva asiakas osaa suomea”
      Kela joutui uhkailujen vuoksi loppuunpalaneiden työntekijöiden ja työntekijöiden vaihtuvuuden vuoksi jopa sulkemaan kaksi toimipistettä Espoon keskuksessa ja Hakunilassa..."

      https://mvlehti.net/2018/02/07/onnela-saapui-kansanelakelaitokselle-tyontekijoita-uhkailtu-nelja-kertaa-enemman-kuin-aiemmin-vain-harva-asiakas-osaa-suomea/

      Poista
    2. "Tuula Haatainen valehteli härskisti vaalikeskustelussa
      MV-media tarkasti faktat..."
      https://mvlehti.net/2018/01/26/tuula-haatainen-valehteli-harskisti-vaalikeskustelussa/

      Poista
  3. Ajatella, Tanskassa jopa sosialidemokraatit pystyvät jo järkevään ajatteluun maahanmuuttoasioissa.
    Millä ihmeellä saataisiin Sipilät, Orpot ja Risikot ravisteltua todellisuuteen. Ei riittänyt Turun terrori-isku siihen. Ei taida onnistua millään, kun heillä on se Arvo Pohja. Tämä viides kolonna pitäisi saada pois vallasta tekemästä suomalaisille vahingollista politiikkaa. Ikävä tosiasia Suomessa vain on se, että pääosa oppositiossa nyt olevasta porukasta on vielä hullumpaa. Ainoa toivo on siinä, että kansa lopulta ymmärtäisi äänestää sitä puoluetta, joka ainoana asettaa suomalaisten edun kaiken maailman joutoväen edun edelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, sillä vaalikopissahan tämän maan kohtalo ratkaistaan.

      Poista
    2. Siitäkin on esitetty epäilyjä:
      "Vaalivilppiä tapahtui Lauralle annetuilla äänillä",
      http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2018/02/vaalivilppia-tapahtui-lauralle.html

      Poista
    3. "Millä ihmeellä saataisiin Sipilät, Orpot ja Risikot ravisteltua todellisuuteen."

      Näiden maanpetturien toiminta on heidän kumartamansa EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaista:

      "Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ‘New Norm’",
      http://www.breitbart.com/london/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

      Ks. myös "Suomen tuhoamisohjelma", http://magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

      Mutta Unkarissa eivät EU-diktatuurin ostamat maanpetturit ole vallankahvassa:

      "Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti”,
      http://magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/

      Britti-patriootti David Noakes:

      "The EU has bribed 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war, as Adolf Hitler did.

      The EU is an unelected 3 tier dictatorship on the soviet model, with a sham parliament in Brussels. In time, that's slavery for all of us." - "Expose the EU dictatorship and its police state", https://eutruth.org.uk/


      Poista
  4. Sunnuntain tai maanantain Hesarissa oli juttu siitä, kuinka virastot ym. kärsivät siitä, että aikoja ei peruta ajoissa, eikä käynneille ilmestytä. Kyseinen artikkeli omi oikein asiallinen, mutta silmään pisti kuitenkin se, että kaksi kolmasosaa pääkaupunkiseudun Kelan konttoreissa asioivista on maahanmuuttajataustaisia. Peruutuksissa on ongelmallista mm. se, että tilatut tulkit pitää joka tapauksessa maksaa. Palveluita tarjotaan nykyään myös puhelimitse useilla kielillä.

    Itse jäin ihmettelemään sitä, että miten on mahdollista, että Suomen valtio vuosi toisensa jälkeen kustantaa paitsi täällä olevien tuet, myös tulkit ihmisille tukien hakemista varten. Mielestäni olisi kohtuullista, että tietyn ajan, esim. viisi vuotta Suomessa asunut, asioisi Kelassa ilman tulkkia tai tarvittaessa järjestäisi itse itselleen tulkin. Ei edistä kotoutumista, että ilmiselvä kannuste kielen opiskeluun on täysin olematon.

    Ihmettelimme mieheni kanssa, jo ajatus siitä että itse mahdollisesti ulkomaille muuttaessamme saisimme a) taloudellista tukea siellä elämiseen ja b) vielä tiedon saatavista palveluista meille suomeksi, täysin ilmaiseksi. Kyllä, Suomi on hölmölä.

    Ohessa vielä linkki artikkeliin.
    https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005552252.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisi vuotta on aivan liian pitkä aika. Kielen kuin kielen oppii kahdessa vuodessa erinomaisesti, mikäli siihen on halua.

      Poista
  5. "Pohjois-Afrikka ei halua tanskalaista pakolaisleiriä"

    https://yle.fi/uutiset/3-10063512

    Jos Afrikkalaiset valtiot eivät halua yhteistyötä, turha kai Euroopankaan on jakaa kehitysyhteistyö-rahoja tai ottaa vastaan heidän ylijäämäporukkaansa.
    Täytyy sitten hiukkasen tarkentaa rajavalvontaa ja ajatella enemmän sitä mikä on Eurooppalaisten etu.
    Se on jo monessa maassa koettu, että kansojen vaihto ei ainakaan ole Eurooppalaisten etu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Afrikasta halukkaita löytyy, mikäli leirien ylläpidosta saa korvauksen. Kyse on vain hinnasta ja Tunisian + Marokon tapauksessa kaupankäynnistä.

      Poista
  6. Hieman aiheen vierestä mutta tärkeää asiaa.
    Tutkimus on artikkelin mukaan julkaistu 2016.
    Miksi siitä kirjoitetaan vasta vaalien jälkeen?

    "Nämä ovat yleiset syyt muuttaa pois lähiöstä Helsingissä:
    Humalaisten metelöinti ja monikulttuurisuuden tuomat jännitteet"

    https://yle.fi/uutiset/3-10054215

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!