tiistai 2. tammikuuta 2018

Defaulttina vakiot tuntomerkit

Heureka on vantaalainen tiedekeskus, jonka tarkoituksena on esitellä tieteen saavutuksia suurelle yleisölle. Valitettavasti alueesta on tullut ajoittain myös nuorison rellestämispaikka - ja jopa vaarallinen siellä liikuskeleville.

Viimeisin väkivaltainen yö sattui vuodenvaihteeseen. Silloin noin kymmenen nuoren joukko mellasti Heurekan edustalla ja hyökkäsi ainakin kahden ihmisen kimppuun ryöstötarkoituksessa.

Asiasta kertonut Vantaan Sanomien uutinen ei kuvaillut väkivaltaista joukkiota muuten kuin mainitsemalla sen koostuvan 15-18-vuotiaista nuorista. Kommenttipalstan lukijat sen sijaan näyttävät uskovan yksimielisesti, että kyseessä on maahanmuuton lieveilmiö.

Kommentoijien näkemys ei ollut yllätys, sillä samoilla seuduilla on aiemmin liikuskellut väkivaltaisia maahanmuuttajajoukkioita. Ja toki muuallakin pääkaupunkiseudulla.

Tapaus on malliesimerkki siitä, mitä tapahtuu kun rikosuutisesta jätetään pois tekijöiden kuvaus. En tietenkään ota tässä mitään kantaa tekijöiden etniseen taustaan, mutta totean, että nykyisellä uutisointitavalla kaikki maassamme tapahtuneet väkivaltauutiset liitetään ajan myötä maahanmuuttajiin riippumatta heidän syyllisyysasteestaan.

Vantaan Sanomien kommentoijan mukaan "enää ei tartte kertoa edes tuntomerkkejä kun ne on defaulttina vakiot".

Tässä tilanteessa olisikin hyvä, mikäli lehdistö ja myös poliisi voisivat pohtia sitä, että onko etnisten tuntomerkkien mainitsematta jättäminen hyvä tapa vähentää kanta- ja uussuomalaisten välistä polarisaatiota. Vai olisiko sittenkin parempi lähteä siitä, että yritetään rakentaa näiden ryhmien välille luottamusta kertomalla aina ja kaikissa tapauksessa myös rikoksesta epäiltyjen etniseen alkuperään viittaavat tunnistetiedot.

Avoimen ja rehellisen tiedottamisen seurauksena maahanmuuttajiin kansan parissa liitettyjen rikosten määrä olisi todennäköisesti pienempi kuin nykytilanteessa - mutta kuitenkin todellisuutta vastaava. Ellei se sitten ole vieläkin suurempi kuin mitä tilastot kertovat.

Perään siis tässäkin blogissa moneen moneen kertaan mainitsemani Paasikiven oivalluksen - tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku - tunnustamista ja hyödyntämistä. Onhan selvää, ettei taloa sen enempää kuin yhteiskuntaakaan voi rakentaa valheella rakennettujen perustusten varaan. Näin siitä huolimatta, että niin poliisi kuin lehdistökin tuntuvat uskovan sellaiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rasistileiman julma seuraus?
Vantaalle ilmaantui pahoinpitelevä nuorisojoukko
Löyhä joukkoväkivalta, suomalainen oikeus ja illuusio vaaleissa vaikuttamisesta

4 kommenttia:

  1. Paasikivelle tunnusomaisena lausahduksena pidetään hänen arvostamaansa englantilaisen historioitsijan Thomas Babington Macaulayn lausetta: "Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku."
    https://fi.wikiquote.org/wiki/Juho_Kusti_Paasikivi#Paasikiven_sanomaksi_v%C3%A4itettyj%C3%A4

    Oli niin tai näin, Paasikiveä kaivattaisiin viisauttaan toimeenpanemaan Suomessa. Nykyisellä kokoonpanolla käy kuin jääkiekon nuoremmalle polvelle.

    VastaaPoista
  2. Tämän lauseen voi allekirjoittaa:
    " Onhan selvää, ettei taloa sen enempää kuin yhteiskuntaakaan voi rakentaa valheella rakennettujen perustusten varaan."

    Valitettavasti maahanmuutto ja monikulttuuri on rakennettu niin monen valheen varaan, että tosiasioiden tunnustaminen romahduttaisi koko korttitalon.

    Ihmisille voi valehdella ja suuri osa ihmisistä suhtautuu valehteluun välinpitämättömästi. Kaikki eivät kuitenkaan niele läpinäkyvää valehtelua. Tästä johtuu nyky-yhteiskunnan jakautuminen ja epäluottamus viranomaisiin, tutkijoihin ja valtamediaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taloja voi yrittää romahduttaa myös räjähteillä kuten Ruotsissa on kokeiltu.
      Default tietysti on ettei suomen media näitä huomioi vaikka syytä olisi.
      Jos hissikuilukin meinaa romahtaa, ei ihan pikkupaukusta ole kysymys.
      Kukahan kumma näitä tekosia tai murhia Ruotsissa tekee? Muslimitko vai kantaruotsalaiset?

      https://pt-media.org/2018/01/02/helsingborgissa-suuri-rajahdys-kerrostalossa-viime-yona/

      https://pt-media.org/2018/01/02/helsingborgissa-rajaytetyn-talon-hissikuilu-uhkaa-romahtaa/

      Tukholman Pikku poliisioperaatio kyllä meilläkin huomioidaan vai olisiko ollut jotain suuremmasta epäilys?
      https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005511147.html

      Nyt voit lukea Professorin viimeisen kappaleen uudestaan...

      Poista
  3. Yle tänään:
    "Myönteisten turvapaikkapäätösten osuus harppasi selvästi"
    "Maahanmuuttovirasto on joutunut ottamaan turvapaikanhakijoille suosiolliset oikeudelliset päätökset huomioon."

    https://yle.fi/uutiset/3-10003316

    Artikkelissa todettiin myös:
    – Viime vuonna Venäjän kansalaisten hakemukset nousivat aikaisempaan verrattuna, Repo sanoo.

    Pauli Vahtera on blogissaan huomioinut tarttuvat taudit, joita tulijat tuovat mukanaan.
    Ja nehän tarttuvat suomalaisiinkin ja tulijoiden sekä suomalaisten hoitaminen niiden osalta MAKSAA MALTAITA!

    https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2018/01/01/ensi-vuosi-on-taas-huonompi-kuin-alkanut/

    Miksi päättäjämme tietoisesti uhraavat terveytemme ja sairaanhoitojärjestelmämme matuille, oli ne sitten Afrikasta, Lähi-idästä tai Venäjältä?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!