Aktiivimallia puoltaa moni asia

Lehdet ovat eilen ja tänään uutisoineen ns. aktiivimallin peruuttamista vaativasta kansalaisaloitteesta. Sen mukaan työnhakija ei päätä rekrytointiprosessin tuloksista, eikä järjestä työllisyyspalveluita, joten on kohtuutonta rangaista työnhakijaa.

Toisin sanoen kansalaisaloitteen allekirjoittajien näkemyksen mukaan aktiivimallissa on kyse rangaistuksesta syyttömille. Mallin kehittäneen hallituksen mukaan kyse ei kuitenkaan liene rangaistuksesta, vaan työttömyysturvan varaan jäämisen tekemisestä vähemmän houkuttelevaksi.

Tarkalleen ottaen aktiivimallissa on kyse siitä, että "työttömän työnhakijan on tarkastelujakson aikana täytettävä niin sanottu aktiivisuusedellytys, jotta työttömyysetuutta maksetaan täysimääräisenä myös tarkastelujakson jälkeen". Se tarkoittaa joko työn tekemistä tai sen saamisen mahdollisuuksia parantaviksi katsottuihin toimiin osallistumista.

Aktiivimallin puolesta ja sitä vastaan on julkisuudessa esitetty railakkaita argumentteja ja puhetta on ollut jopa lakoista. Etlan tutkimusjohtaja Niku Määttäsen mukaan malli todennäköisesti vähentäisi jonkin verran työttömyyttä, vaikka kritisoikin sitä, etteivät työllistymisen tai edes koulutuksen mahdollisuudet ole kaikkialla samanlaiset.

Omalta osaltani olen mallin kannalla - tai ainakin sitä on syytä kokeilla. Ellei malli sitten osoittaudu toimivaksi, on sitä syytä kehittää. Näkemykseeni on kolme syytä.

Ensinnäkin työttömyys on rasittanut maatamme jo lähes puoli vuosisataa alkaen vuoden 1974 öljykriisistä. Tilanne on sekä taloudellisesti, sosiaalisesti, inhimillisesti että yhteiskuntamoraalisesti kestämätön.

Toiseksi on käynyt ilmi, että osa työttömistä on tehnyt toisten työnteon tuloksilla loisimisesta elämäntavan - minkä tulkitsen merkiksi työttömänä olemisen liiallisesta houkuttelevuudesta. Tarkennettakoon tässä, että loisimiseksi katson sen, kun työkykyinen henkilö jättää tarkoituksella oman kortensa kantamatta yhteiseen kekoon - en siis tarkoita tällä esimerkiksi työkyvyttömiä, joiden ei edes kuuluisi olla työllisyystoimien piirissä tai eläkeikää lähestyviä, joiden työllistymismahdollisuudet ovat todellisuudessa olemattomat.

Kolmanneksi maatamme on viime vuosikymmeninä kansoitettu ihmisillä, jotka eivät itse, eivätkä edes heidän jälkeläisensä, syystä tai toisesta näytä kykenevän työntekoon. Seurauksena on etnisesti jakautunut polarisaatio ja sen mukanaan tuomat yhteiskuntaongelmat. Tämä kehitys on pystyttävä estämään, mutta koska etnisesti suunnatut pakotteet eivät ole yleisesti hyväksyttyjä on uussuomalaisen väestönosan syrjäytymistä pyrittävä ehkäisemään yleisillä keinoilla.

Toisaalta olen sitä mieltä, etteivät yhteiskuntamme ongelmien todelliset ratkaisut löydy ainakaan pelkästään työttömien aktivoimisesta. Sen sijaan ne löytyvät kyvystämme menestyä kansainvälisessä kilpailussa ja sitä kautta alati uusien työpaikkojen luomisessa.

Se puolestaan edellyttää monia asioita: tutkimusta ja koulutusta, kannustetta ja rohkeutta toteuttaa omia ideoitaan yrittäjänä sekä valmiutta ottaa vastaan työtä sieltä, mistä sellaista on saatavilla - vaikka se sitten vaatisi uudelleenkouluttautumista tai olisi ns. paskaduunia. Näissä kaikissa yhdet avaimet ovat maan hallituksella ja muilla vallanpitäjillä. Toiset avaimet löytyvät yrityksiltä. Ja kolmannet kaikilta kansalaisilta.

Suorimmin julkisen vallan rooli näkyy tutkimuksen ja koulutuksen laadusta huolehtimisena, mutta ei voi väheksyä myöskään poliitikkojen vaikutusta yrittäjyysilmapiirin ja -edellytysten luomisessa. Tutkimuksen tekemisen osalta on viime vuodet menty pelkkää takapakkia, eivätkä uudenlaiset ongelmaoppilaat kouluissa ainakaan helpota ratkaisujen löytämistä osaajapulaan.

Sen sijaan yrityselämän toimintaedellytysten luomisessa Suomi on onnistunut ainakin kohtuullisesti. Sen osoitti kouriintuntuvasti Nordean pääkonttorin siirtyminen Ruotsista Suomeen - toki länsinaapurin yritysvihamielisen ilmapiirin saattamana.

Kaiken kaikkiaan Suomen talouden tulisi perustua ainutlaatuiseen osaamiseen, jolla on sellaista kysyntää koko maailmassa, joka mahdollistaa korkean tulotason koko väestölle. Esimerkkeinä voidaan nähdä vaikkapa peli-, metsä- tai laivanrakennusteollisuutemme, mutta samalla on muistettava, että ne kaikki ovat kovasti kilpailtuja ja/tai suhdanneherkkiä toimialoja, joten yritystoiminnan pohjan laajentaminen erityisesti kulutustavaroiden tuottamiseen loisi vakautta maamme taloudelle.

Mutta palatakseni itse kansalaisaloitteeseen. Kaikki se raha, jota käytämme työttömien elättämiseen on pois muusta julkisesta toiminnasta kuten tutkimuksesta, koulutuksesta ja terveydenhuollosta sekä myös maassamme tehdyn työn määrästä. Siten työttömyys luo paineita joko julkisen palvelutason laskemiseen tai veroasteen pitämiseksi korkealla tasolla - tai ellei poliittinen rohkeus riitä kumpaankaan, lisävelan ottamiseen.

Samalla työttömien työpanos on pois siitä osaamiskentästä, jonka pohjalta uudenlaiset innovaatiot voisivat syntyä. Otan esimerkiksi nyt puheena olevan kansalaisaloitteen tekijän, joka on tehnyt töitä muun muassa it-alalla markkinoinnin ja projektinhallinnan tehtävissä sekä opiskellut kahta eri korkeakoulututkintoa, vaikka ei olekaan valmistunut.

Tämä tausta antaa hänelle erinomaisen lähtökohdan kehittää osaamistaan tämän päivän työelämää tai vaikka yrityksen perustamista varten. Opiskeluaikana saamansa tiedot hän voisi halutessaan viedä loppuun tai ainakin päivittää tätä päivä vastaaviksi. Tai ellei siihen riitä kiinnostusta, hän voisi hakea ja ottaa vastaan ns. paskaduunin, jotta sitä varten maahamme ei tarvitsisi työllistää ulkomaalaista tekijää, vaan verot ja kulutus kiertäisivät takaisin koko suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Palkankorotusten sijaan investointi tulevaisuuteen
Köyhät kyykkyyn vai töihin?
Koska ja miten Suomen yrityssektori kääntyy kasvuun?