keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Mitä muut ajattelevat meistä ja muista?

Mitä muut ajattelevat meistä? Se on kysymys, jonka sanotaan kuvaavan suomalaisia; erityisesti suomalaista itsetunnon puutetta.

Tämän aamun Helsingin Sanomissa saimme kysymyksen yhden vastauksen. Sen antoi Oulussa toimiva amerikkalainen ilmastonmuutostutkija Jeff Welker, joka totesi ihastuneensa suomalaisuuteen.

"Huolenpitoon toisista, terveydenhuoltoon, laadukkaaseen ruokavalioon ja uskoon, että verotus kannattaa kaikkien hyödyksi. Uusiutuvan energian käyttöön, kestävään metsätalouteen ja poronhoitoon sitoutumiseen."

Hän totesi myös lähiruuan olevan arvostettua: "on luonnonmarjat, laaturuokien huippua. Kalatuotanto ei ole ehkä samalla tasolla kuin Alaskassa, mutta hyvä ravinnonlähde läheltä sekin on. Samoin kuin poro."

Mukavahan tuollaista oli lueskella. Vastapainoksi saimme samassa lehdessä luonnehdintoja toisenlaisesta yhteiskunnasta, jossa järki-ihmisten lajina pidetyn shakin maailmanjärjestö päätti järjestää omat maailmanmestaruuskilpailunsa. Seuraavassa vertailukohtaa kotimaahamme.

"Parin päivän päästä menetän kaksi maailmanmestaruutta... Vain siksi, että päätin olla menemättä Saudi-Arabiaan. Etten pelaa jonkun toisen sääntöjen mukaan, etten käytä abayaa [koko kehon peittävää huivia], etten suostu siihen, että ulkona minulla on saattaja, ja etten kaikkiaan suostu tuntemaan itseäni toisarvoiseksi olennoksi."

Jopa lajin ammattipelaajien liitto otti kantaa turnauksen järjestämiseen islamin kehdossa. Sen mukaan "tällaista tapahtumaa ei pidä järjestää maassa, joka ei takaa pääsyä kaikkien liittojen jäsenille ja jonka lainsäädäntö on sukupuolisesti ja uskonnollisesti syrjivää."

Seuraavaksi aioin jollain tavalla kommentoida näitä kahta uutista. Lopulta tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei siihen ole tarvetta. Suomalaisen ja saudiarabialaisen kulttuurin erot välittyvät edelle kokoamastani kahden jutun yhdistelmästä muutenkin.

Niinpä päätin koota itsestäänselvien kommenttien sijaan muutaman faktatiedon Suomen ja Saudi-Arabian kyvystä tuottaa hyvinvointia asukkailleen. Valitsin kolme mittaria: taloudellisesta toimeentulosta kertovan bruttokansantuotteen, inhimillisen kehityksen indeksin sekä tulonjaon tasaisuutta kuvaavan Gini-indeksin.

Maailman suurimpien öljyvarojen päällä asuvat saudit ovat onnistuneet rakentamaan itselleen BKT:n, jonka koko on 31 300 dollaria. Kaukana pohjoisessa sijaitsevan Suomen BKT on puolestaan 43 482 dollaria.

Vastaavasti Saudi-Arabian inhimillisen kehityksen indeksi on ainakin itselleni yllättävän korkea 0,837, kun taas Suomessa on saavutettu lukema 0,883. Tässäkin tapauksessa korkeampaa indeksilukua pidetään maan asukkaille parempana kuin alhaista.

Tulonjaon tasaisuutta mittaavat Gini-indeksit ovat näissä maissa puolestaan 21,5 ja 45,9, Suomi ensin mainittuna. Tässä tapauksessa suurempi luku tarkoittaa yhteiskunnan voimakkaampaa jakautumista köyhiin ja rikkaisiin.

Ihan lopuksi en malta olla nostamatta esille vielä kolmatta kulttuuriuutista. Se koskee itäistä naapuriamme, jonka asukkaista peräti 58% kaipaa takaisin Neuvostoliittoa.

Perusteluina venäläisten toiveelle mainitaan yhteisen talousjärjestelmän tuhoutuminen, suurvalta-aseman menettäminen, keskinäisen epäluulon ja katkeruuden lisääntyminen, siteiden tuhoutuminen sukulaisiin ja ystäviin, yhteiskunnan muuttuminen vieraammaksi sekä lomalle lähtemisen vaikeutuminen.

Luonnonvaroiltaan maailman rikkaimmalla maalla, Venäjällä, BKT on 17 000 dollaria, inhimillisen kehityksen indeksi 0,798 ja Gini-indeksi 41,2. Ei siis ihme, ettei naapurimaassa olla tyytyväisiä kun olot näyttävät olevan Saudi-Arabiaakin surkeammat. Mutta olisikohan ongelma Venäjälläkin pohjimmiltaan kulttuurinen?

Epäilen tätä siksi, että myös Neuvostoliiton sortumiselle oli omat syynsä. Wikipedian mukaan niistä "keskeisempiä olivat ideologinen ja taloudellinen romahdus, ympäristöongelmat, kansallisuusriidat sekä moraaliset syyt... laajentuminen ja sotilaallinen tukitoiminta alkoi käydä valtion taloudelle liian ylivoimaiseksi... Reaganin aloittama kilpavarustelu, jota Neuvostoliiton talous ei enää kestänyt ja joka vääristi sen kansantaloutta entistä militaristisemmaksi."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kumpi ompi parempi - Suomi vaiko Saudi-Arabia?
Miksi tieteellis-taloudellinen vallankummous tapahtui Pohjois-Euroopassa?
Putin itkee.... ja Medvedev myös





4 kommenttia:

  1. Tuhkaa jäi mietityttämän mitkä tulokset kysely Neuvostoliitosta olisi saanut muissa entisissä Neuvostotasavalloissa. Tuhka veikkaa että vähän erilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhka taitaa olla oikeassa. Etenkin entisten Baltian neuvostotasavaltojen osalta.

      Poista
  2. Neuvostoliiton ulkorajoja haikailee myös Putin. Seuraavan 3-4 vuoden aikana se yrittää jotain pahaa jollekin naapurimaalle. Sitten on vielä 2-3 vuotta jäljellä vaalikaudesta liennytystä varten.

    VastaaPoista
  3. Wikin inhimillisen kehityksen indeksi on vuodelta 2012-2013 https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_inhimillisen_kehityksen_indeksin_mukaan

    Olisi mielenkiintoista saada dataa Suomen osalta 2016 lähtien.
    Suomen kulttuuria monirikastamaan rekrytoitujen moniosaajien lähtömaiden indeksit näyttävät olevan etelän puolella...

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!