tiistai 9. kesäkuuta 2015

Mitä maahanmuuttokriittiset haluavat

Ruotsissa on käyty tulitaistelu, jonka lopuksi poliisi otti kiinni 27 henkilöä. Sen näyttämönä oli Malmön Rosengårdin kaupunginosa, jonka asukkaista 86% on maahanmuuttajataustaisia ja jonka huonon maineen Mikael Lönnroth kuvitteli päiväkävelyn perusteella olevan vain valhetta.

Maahanmuuttokriitikot sen sijaan tietävät, että kyseessä on kaupunginosa, jossa Ruotsin lait eivät enää ole voimassa ja jossa esimerkiksi juutalaisia vainotaan. He tietävät myös, että koko Malmön kaupungissa naisten raiskaukset ovat muuttuneet "tavallisiksi". Rosengård on siis esimerkki sellaisesta kehityksestä, jota maahanmuuttokriittiset eivät halua.

Toisin sanoen Suomen maahanmuuttokriittiset haluavat välttää sellaisen tulevaisuuden yhteiskunnan, joka on kehittynyt Rosengårdiin ja moniin muihin Ruotsin maahanmuuttajavaltaisiin lähiöihin. Siten heidän tavoitteenaan on säilyttää valtio, jossa demokraattisen prosessin kautta säädetyt lait koskevat koko yhteiskuntaa ja jossa vallitsee uskon- ja sananvapaus sekä naisten oikeus kulkea vapaasti ilman pelkoa raiskauksista.

Tätä kaikkea haluan myös minä. Sekä itselleni, läheisilleni että jälkeläisilleni.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
http://professorinajatuksia.blogspot.fi/2015/06/mita-nyrkkeilija-fitim-latifin-tapaus.html
Taakanjaosta
Maahanmuuttajat näkyvästi esillä Pietarsaaressa


2 kommenttia:

  1. Kaksi ruotsalaisprofessoria oli Ruotsin radiossa väittänyt kolmannen maailmansodan olevan jo alkanut. Tiedustelutiedon analyysin prof. Wilhelm Agrell ja historiaprof. Kristian Gerner ovat todenneet, että Ruotsissa on jo lähes 700 000 muslimia ja lisää tulee koko ajan. Länsimaissa on jo syntynyt rintama sekulaarin lännen ja islamin välillä. Länsi on kutsunut SS:n ja Wehrmachtin maahan, antanut heille kansalaisoikeudet ja elättää heidät elinaikansa. Agrell sanoo, että turha on eurooppalaisten tuntea oloansa varmaksi ja maanosaansa stabiiliksi, koska islamilaisen valtion saatua jalansijaa Euroopassa, tulevat konfliktit olemaan ihan toisella tasolla kuin nyt koetut yksittäiset terroriteot.

    Kun katsoo TV:stä vaikka Pohjois-Ranskan Rouboix'n ja Lillen alueen mellakoita, tulta, savua, ilmassa pörrääviä helikoptereita, niin saa kuvan, millaiselta tämä uusi sota näyttää. Siellä käydään oman sotamme kenraaliharjoitusta. Professorit sanovat, että Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan konflikteja sekä Euroopan terroritekoja voidaan kutsua Kolmanneksi maailmansodaksi. Tapahtumia ei YK eikä USA pysty hallitsemaan, mukana on jatkuva matkusteluongelma (resande problematik), turvapaikanhakijat...mitä tahansa voi tapahtua.

    VastaaPoista
  2. Maahanmuuttokirjoittelua seuratessani olen joutunut ihmettelemään (muun muassa) paria seikkaa.

    Ensimmäinen on tämä Lönnrothin tyyppinen argumentaatio, jossa kirjoittaja kertoo käyneensä lähiössä ja todenneensa, että ihan rauhallinen paikkahan se on. Ja kuitenkin se sama paikka loistaa vähän päästä väkivaltauutisissa.

    Toinen on se argumentti, että maahanmuuttajat asutetaan ihan paha pahuuttaan tällaisiin väkivaltaisiin lähiöihin. Toiset samannäköiset lähiöt (joissa asuu vain vähän maahanmuuttajia) ovat aivan rauhallisia, mutta maahanmuuttaja viedään tahallaan niihin pahoihin lähiöihin. Tällainen tavallinen tallaaja ihmettelee, että asustaako se väkivalta niissä lähiöissä jonkinlaisena ihmisistä riippumattomana henkiolentona, vai tuleeko se sittenkin niiden muuttajien mukana.

    Hämmästyttävää on se, että näitä ilmeisen falskeja väitteitä jatkuvasti toistellaan, vaikka ne on kerta toisensa jälkeen osoitettu vääriksi. Kyllähän Göbbels oli sitä mieltä, että jatkuvasti toistettu valheellinenkin väite muuttuu totuudeksi. Mutta hänellä olikin käytettävissään tiedotusmonopoli. Ja hänellekin kävi niin, että uskottavuus meni, kun tosiasiat kaatuivat niskaan.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!