Suomi ja EU:n turvapaikanhakijakiintiöt

Yleisradion tämän aamun pääuutisen mukaan Suomi kiristää pakolaispolitiikkaansa pienentämällä pakolaiskiintiötään. Tämä on tietenkin erinomainen uutinen Suomen talouden ja todennäköisesti myös suomalaisen yhteiskuntarauhan valossa.

Uutinen liittyy siihen, että EU suunnittelee ns. taakanjakona Välimeren yli tulleiden laittomien maahantulijoiden pakkosijoittamista jäsenmaihinsa. Suomen Kokoomuksen Petteri Orpo -ministeri on siihen liittyen toiminut selkärangattomasti ja ilmoittautunut pakkovallan kannattajaksi.

Tätä taustaa vastaan voidaan ajatella, että Suomen päätös sisällyttää maahan lähetettävät turvapaikanhakijat pakolaiskiintiöön on lyhyellä aikavälillä hyvä, sillä näin toimien Unioniin laittomasti pyrkivät eivät kasvata humanitaarisen maahanmuuton kokonaistaakkamme. Itse asiassa se saattaa jopa pienentää sitä, koska pieni osa turvapaikkaa hakevista tullaan palauttamaan lähtömaihinsa.

Samalla on kuitenkin huomattava, etteivät kiintiöpakolaiset eivätkä pakko-siirrettävät muodosta kuin osan Suomeen pyrkivistä kehitysmaalaisista. Vuonna 2014 meille ilmoittautui 3651 spontaania turvapaikanhakijaa, joten nyt kaavailtu 400 henkilön joukkio muodostaa noin 10% kokonaismäärästä.

Ongelmana tässä Petteri Orvon selkärangattomuudessa ei siis olekaan muutaman sadan tulijan ottaminen tutkittavaksi, vaan se, että orpolainen politiikka auttaa vähän kuin kusi sukassa pakkasella. Hetken lämmittää, mutta lopuksi olo on entistä kurjempi.

Näin siksi, että ongelma on ennen kaikkea periaatteellinen ja pitkäaikainen, kuten jo aiemmin kirjoitin. Ensinnäkään nyt esillä olevat pakkosijoitettavien määrät eivät muuta Välimeren maiden taakkaa oleellisesti, vaan pikemminkin toimisivat kutsusignaalina EU:n alueelle laittomasti pyrkimistä harkitsevia. Näin taakanjako tulisi toteutuessaan todennäköisesti vain kasvattamaan Välimeren yli tunkevien kehitysmaaalaisten vyöryä.

Toiseksi laittomia maahanmuuttoreittejä käyttävien määrien kasvu tulisi entisestään lisäämään kansainvälisten meripelastussääntöjä väärin käyttävien ihmissalakuljettajien tuloja. Näin EU tulisi taakanjakomekanismin säätäessään tosiasiallisesti tukeneeksi erittäin voimakkaasti kansainvälistä rikollisuutta.

Kolmanneksi pakkosijoittaminen ei tule auttamaan merkittävästi maailman pakolaisongelmaa, sillä EU ei voi ottaa vastaan kaikkia kehitysmaista tulossa olevia. Avointen rajojen politiikalla afrikkalaisten ja lähi-idän maista tulevien määrä nousisi luultavasti alueen väestönkasvun verran eli vähintään 20 miljoonaan ihmiseen vuodessa, mikä tuhoaisi sosiaaliturvajärjestelmät, aiheuttaisi Unionin alueelle ennennäkemättömiä sisäisen turvallisuuden ongelmia (esimerkkejä humanitaariseen maahanmuuttoon panostaneesta Ruotsista viimeisen viikon ajalta tässä, tässä, tässä ja tässä) ja pahimmassa tapauksessa kärjistäisi kantaväestön ja tulijoiden välille jatkuvan väkivallan kierteen.

Neljänneksi ihmisten pakkosijoittaminen korkean elintason maihin nostaa ihmiskunnan hiilijalanjälkeä merkittävästi: tämän mukaan vauraiden teollisuusmaiden hiilijalanjälki on noin 60% koko ihmiskunnan hiilijalanjäljestä, vaikka niissä asuu vain 20% ihmisistä. Mikäli otamme ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen todesta, tulee meidän ehkäistä maahanmuuttoa korkean hiilijalanjäljen EU:hun kaikin tavoin.

* * *

Koska laittomasti maahantunkevien turvapaikkakiintiöinti ei siis poista ratkaistavaa ongelmaa vaan synnyttää ja kasvattaa sen lisäksi useita muita suuria ongelmia, tulisi esitetty taakanjakomekanismi tyrmätä mahdollisimman selväsanaisesti jo nyt. Samalla voitaisiin haluttaessa siirtää resursseja ongelmien ratkaisemiseksi niiden syntysijoilla tai ehkäisemään kansainvaelluksen suuntautumista Euroopan Unioniin.

Jälkimmäisen osalta tehokkaiksi saattaisivat osoittautua esimerkiksi tulijoiden sijoittaminen muusta yhteiskunnasta eristettyihin tiloihin hakemuksen käsittelyn ajaksi sekä sellaisen kotouttamisohjelman lanseeraus, jossa säädettäisiin tulijoille turvapaikanhakuprosessin ajaksi täysiaikainen työ- ja opiskeluvelvollisuus. Niistä jälkimmäisen oleellisia sisältöjä voisivat olla ainakin turvapaikka-hakemusta käsittelevän maan kielen ja kulttuurin opettaminen, tasa-arvon periaatteet käytännön harjoitteineen sekä tulijoiden oman kulttuurin kehitystä ehkäisevien piirteiden kattava läpikäyminen.

Porkkanana ahkerasti töitä tekeville ja opiskelussaan edistyville voitaisiin tarjota majoitus. Ja keppinä niille joille työ ja opiskelu ei maistu tarjottaisiin pakollista menomatkaa takaisin kotimaahan tai kumilautalle Välimerelle Libyan aluevesirajalle.

Nämä toimenpiteet toteuttamalla Euroopan Unioniin suuntautuva turvapaikkavyöry supistuisi todennäköisesti murto-osaan nykyisestä. Näin ei myöskään tarvittaisi taakanjakomekanismeja, eikä sellaisia luomalla synnytettäisi lisäongelmia eikä tuettaisi kansainvälistä rikollisuutta. Ja voisi jopa toivoa, että näin syntyvä tilanne kannustaisi ihmisiä kehittämään kotimaistaan nykyistä kelvollisempia asuinpaikkoja.

Nämä sanat siis saatteeksi Juha Sipilälle hänen matkatessaan päättämään mm. tästä asiasta EU:n huippukokoukseen tällä viikolla.

JK  Tätä kirjoitettaessani Yle uutisoi myös Suomen pakolaisavun kannanoton samaan aiheeseen. Koko uutinen hakee vertaistaan älyllisessä epärehellisyydessään.

Ihanko oikeasti järjestö on sitä mieltä, että ottamalla Suomeen 1050 onnekasta voitaisiin maailman 60 miljoonan pakolaisen tilannetta jotenkin oleellisesti auttaa. Onko järjestö siis ihan varmasti sitä mieltä, ettei valittaviin tuhanteen onnekkaaseen heidän loppuelämänsä aikana tuhlattavaa noin miljardia euroa voitaisi käyttää paremmin jollain muulla tavalla? Vai voisiko olla, että lausunnossa on kyse vain Suomen pakolaisavun toimihenkilöiden omien tulojen puolustamisesta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi somali-invaasio edellyttää solidaarisuutta tulijoita ja naapuria kohtaan
Petteri Orpo myi Suomen laittomille maahanmuuttajille
Suoraan somalin suusta