lauantai 21. maaliskuuta 2015

Miksi journalistit rakastavat ulkomaalaisia rikollisia?

Hyvä lukijani: mahdatko muistaa kun samaa sukupuolta olevien avioliiton puolesta puuhattiin kansalaisaloitetta. Esimerkiksi Helsingin Sanomat otti ja kirjoitti tapauksesta näyttävästi otsikolla "avioliittolakia aletaan ajaa nyt kansalaisaloitteella". Myös Yleisradio uutisoi asiasta näyttävästi heti keräyksen alettua otsikolla "kansalaisaloitekampanja tasa-arvoisen avioliittolain puolesta"

Näin oli julkisuus taattu välittömästi keräyksen alettua ja tarvittava kannatus saatiin kokoon ja jopa ylitettiin reilusti vielä saman päivän aikana. Loppu on historiaa: vuonna 2017 voivat myös samaa sukupuolta olevat sanoa toisilleen tahdon ja kansan enemmistön näkemys toteutuu.

Parhaillaan on käynnissä nimien keruu myös toiselle kansalaisten kannattamalle aloitteelle. Sen kannalla on yli 90% Suomen kansalaisista, mutta media ei ole katsonut aiheelliseksi mainostaa sitä samaan tapaan kuin tasa-arvoista avioliittolakia. Pikemminkin on vaikuttanut siltä, että koko aloite haluttaisiin vaieta kuoliaaksi.

Niinpä nimien keruu lähti liikkeelle varsin vaatimattomasti: ensimmäisen kuukauden aikana sille löytyi ainoastaan 758 allekirjoittajaa. Tämä tahti muuttui vasta helmikuun alussa kun uusporilaismies riisti hengen 17-vuotiaalta tytöltä ja poltti tämän.

Silloin kansalaisaloitteesta tiedotettiin useammallakin sosiaalisen median foorumilla mukaan lukien tämä blogi ja Homma-foorumi. Sen seurauksena kansalaisaloite sai muutamassa päivässä noin 4000 uutta allekirjoittajaa.

Sosiaalisen median heikkous suhteessa valtamediaan näkyi kuitenkin pian, sillä uusien kannattajien määrä hiipui jälleen noin sadan päivittäisen allekirjoittajan luokkaan, kunnes julkisuuteen tuli median peittely-yrityksistä huolimatta Tapanilan joukkoraiskauksen somalialainen ulottuvuus.

Tämä herätti suomalaisen nettikansan ja aloite on saanut viimeisten kymmenen päivän aikana noin 24000 uutta allekirjoitusta. Matkalla tässä avittivat ne tummahipiäiset, jotka pahoinpitelivät valvontakameran edessä noin 40-vuotiaan suomalaismiehen. Aloitteen kannattajien kokonaismäärä on tällä hetkellä 36310,  joista yli 30 on ilmaantunut tätä kirjoittaessani.

Toisin sanoen näyttäisi siltä, että aloite tulee saavuttamaan jäljellä olevien noin puolentoista kuukauden aikana tarvittavat 50000 allekirjoittajaa. Ja "kiitos" siitä kuuluu koko kansakuntaa järkyttäneisiin rikoksiin syyllistyneille maahanmuuttajille - ei siis niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

* * *

Jos minä olisin journalisti, näkisin edelle kirjoittamani tapahtumaketjun ehdottomasti uutiskynnyksen ylittävänä asiana. Sen sijaan suomalaisen valtamedian toimittajakunta ilmeisesti kokee rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten oikeuden tappaa, raiskata ja pahoinpidellä kantasuomalaisia ja toisiaan niin tärkeäksi, että se tekee kaikkensa saadakseen heidät pidettyä maassamme.

Olen tästä suorastaan pöyristynyt ja kysyn jälleen kerran miksi suomalaiset journalistit haluavat suojella ulkomaalaisia väkivaltarikollisia? Vihaavatko he ehkä jostain syystä väkivallan uhkaamia; etenkin nuoria ja naisia, mutta myös aikuisia miehiä (kansallisuuteen katsomatta); että haluavat tuottaa näille epäsuorasti kärsimystä?

Vai onko heillä kenties joku lääketieteelle tuntematon outo perversio, jonka seurauksena he saavat sairasta tyydytystä jokaisesta maahanmuuttajan tekemästä rikoksesta? Tai haluavatko he vain kostaa väkivallan uhreille sen, ettei kansan ylivoimainen enemmistö näyttäisi olevan mielipidevaikuttajina itseään pitävien journalistien kanssa samaa mieltä maamme maahanmuuttopolitiikasta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Valtamedia valehtelee Rajamäen ja Mäntylän kaatamasta paperittomien terveydenhoitoesityksestä
HS jatkaa ulkomaalaisten raiskaajien avustamista
Yle uutisoi vajavaisesti maahanmuuttajanuorten peloista


3 kommenttia:

  1. Valtamedian nykytila on hävettävän surkea. Minulle riittäisi se, että valtamedian omistajat ohjeistaisivat palkollisiaan rehellisyyteen, tasapuolisuuteen ja hyvään
    journalismiin. Edes tähän ne eivät pysty, Koneiston kun pitää pyöriä niin kovilla kierroksilla kuin mahdollista.

    Emme kuitenkaan ole aseettomia emmekä voimattomia taistelussamme 1930-luvun Natsi-Saksan touhuja muistuttavaa sensuuria ja muuta vastaavaa vastaan.

    Eniten minua sylettää verorahoitteisen YLE:n tilanne. Sen budjetti on yli kolme miljardia markkaa aee ("aika ennen euroa"). Näistä miljardeista suhteettoman suuri osa haaskaantuu ruotsinkielisen vähemmistön palvelemiseen ja mocu-uskonnon saarnaamiseen.

    Tähän pitää tulevalla vaalikaudella saada suuri muutos. Muun valtamedian osalta voimme aina äänestää lompakoillamme eli irtisanoa lehtien tilaukset per heti. Ilahduttavan monet näin jo ovat tehneet Pravdan suhteen, tähän taloon tuo pamfletti ei ole tullut moneen vuoteen.

    VastaaPoista
  2. Eelä-Suomen totuus (Pravda/Hyysäri) on vaikenemisessa jo oma legenda.

    Pohjoisen Suomen ja koko valtakunnan ns. riippumaton keskustalainen tabloidlehti on toinen naurettavuuksiissaan tuossa moku-kiihkossa ja etnisen värinän kehuissaaan.

    Siellä toimituksessa kommentointi joko 1) suljetaan ensisijaisesti tai 2) ilmaantuu kesken ketjun "viesti poistettu" taikka 3) niitä kommentteja ei edes moderoinnissa päästetä läpi.

    Onneksi en tilaa kumpaakaan ja voivat mahdollisine tulevine lukuoikeuksineen minun puolesta mennä vaikka sen maksumuurin taakse. Tähän peukku.

    heppa

    VastaaPoista
  3. Liberaali eliitti pyrkii muodostamaan kannattamistaan asioista enemmän tai vähemmän ehdottomia, vaihtoehdottomia ja tabuja. Maahanmuutto kuuluu sarjaan enemmän ehdottomia. Eliitti pitää kiinni kynsin hampain maahanmuuttajarikollisista sen takia, että ehdottomuuden ja vaihtoehdottomuuden "sädekehä" ei poistu maahanmuuton ympäriltä, ja että he eivät tule luoneeksi ennakkotapausta, jonka perusteella erilaisia ongelmallisia ja hyödyttömiä maahanmuuttajia aletaan lähettää suuremmassa määrin pois Suomesta. Suurelta osin samasta syystä media valehtelee maahanmuuttajarikollisista ja pyrkii pimittämään heidän tekojaan ja/tai identiteettejään, pyrkii tekemään heistä vääristelyn avulla uhreja, ja tavalla tai toisella toisella syyttämään heidän tekemistään rikoksista suoraan tai epäsuorasti suomalaisia.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!