tiistai 16. helmikuuta 2016

Julkisen kulutuksen ja verotuksen dilemma

Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli mielipidekirjoitus, jonka mukaan nyt suunnitteilla olevan ravintoloissa tarjottavan arvonlisäveron alennuksen sijasta näin syntynvä laskennallinen verotulojen väheneminen kannattaisi korvata vastaavan rahasumman sijoittamisella parempaan kohteeseen, kuten esimerkiksi opetustoimen leikkausten pahimpien haittavaikutusten lieventämiseen.

Ottamatta tässä kantaa millään tavalla ravintolatarjoilun arvonlisäveron tasoon tai koulutoimen leikkausten haittavaikutuksiin, haluan tuoda esiin julkisen varainkeruun ja sen käytön välisen problematiikan - tai oikeastaan dilemman.

Suomessa on varsin korkea verokanta, joka omalta osaltaan vähentää sekä suomalaisten yrittäjien että palkanmaksajien käteen jääviä nettotuloja. Samalla se nostaa työllistämisen kustannuksia yhdessä palkkoihin liittyvien sosiaalikulujen kanssa. Tämän seurauksena sekä kannuste ryhtymisestä yrittäjäksi, että ihmisten palkkaamiseksi on pienempi kuin alhaisemmalla verotuksen ja sosiaalituvan tasolla.

Yrittämisen alhaisen motivaation ja korkean työllistämiskynnyksen takia ihmisistä suuri osa ei pysty elättämään itseänsä työllä, vaan jää työttömäksi sosiaaliturvan varaan. Näin suomalaisten palkkasumma jää pienemmäksi kuin se olisi ilman verotusta, minkä seurauksena verotettava tulo on pienempi kuin se olisi ilman verotusta. Lisäksi verovarojen tarve kasvaa sosiaaliturvan kustannusten noustessa. Ongelmaksi muodostuu siis kasvavien julkisten menojen rahoittaminen verotuksen avulla.

Verotuksen kautta syntyy suomalaiselle yritysmaailmalle toinenkin ongelma: suomalaisen työn hinta nousee niin, että yritysten kansainvälinen kustannuskilpailukyky ja myös kotimainen hintataso heikkenevät. Nämä tosiasiat heikentävät ulospääsyä kotoisesta noidankehästä.

Siihen taas auttaa (työn kustannusten alentamisen) ohella osaamisen lisääminen, jolloin työn tuottavuus kasvaa ja voimme valmistaa esimerkiksi vientituotteita ja palveluita. Siis sellaisia, joita ei ole mahdollista tuottaa alhaisemman osaamisen yhteiskunnissa.

Opetus ei kuitenkaan ole ilmaista, vaan siihen tarvittavat varat otetaan meillä pääosin julkisista varoista. Niiden keräämiseksi on jälleen kannettava veroja, jotka omalta osaltaan lisäävät veroastetta. Mikä puolestaan...

* * *

Ehkäpä edelle kirjoitettu sinänsä hyvinkin epätäydellinen kuvaus riittää taustaksi siihen, mitä haluan sanoa.

Verojen alkuperäinen tarkoitus lienee ollut italialaisen mafian tapaan kerätä mahtimiehille varoja. Vastineeksi nämä lupasivat puolustaa verovelvollista vihollisia vastaan (tai ainakin jättää itse ryöstämättä veroja enempää).

Myöhemmin olemme siirtyneet hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa verojen avulla pidetään turvallisuuden lisäksi huolta heikoimmista, hoidetaan ihmisten koulutusta, järjestetään terveydenhoito ym.

Periaatteessa tämä kaikki hyödyttää myös yhteiskunnan taloudellista toimeliaisuutta, koska sen seurauksena toimintaympäristö pysyy niin vakaana, että siellä tapahtuvaan taloudelliseen toimeliaisuuteen kannattaa sijoittaa suuriakin rahasummia. Siis perustaa yrityksiä, rakentaa tehtaita tai vaikkapa pitää ravintoloita. On kuitenkin selvää, ettei verotusta voi nostaa miten korkeaksi tahansa, kuten edellä yritin kuvata, sillä ilman taloudellista kannustinta ja kustannuskilpailukykyä kaikelta taloudelliselta toiminnalta katoaa pohja.

Jostain edelle kirjoitetun kaltaisesta logiikasta lienee kyse myös hallituksen tahdossa alentaa ravintoloiden juomatarjoilujen alv:tä. Sen seurauksena ajatellaan ihmisten alkoholinkäytöstä nykyistä suuremman osan siirtyvän ravintoloihin, jotka siksi tulevat työllistämään nykyistä useampia ihmisiä. Ja näin sekä veropohja laajenee että työttömien elättämiseen kuluvat julkiset kulut pienenevät.

Entä se dilemma?

Se syntyy siitä, ettei minulla eikä varmasti myöskään hallituksella ole todellista tietoa siitä, tuottaako saman rahasumman sijoittaminen ravintoloiden toimintaedellytyksiin (eli sisämarkkinoille) suuremman yhteiskunnallisen hyödyn kuin samansuuruinen sijoitus mielipidekirjoittajan ehdottamaan (työntekijän tuottavuutta nostavaan) koulutukseen. Näin siitä huolimatta, että jokainen ymmärtää varmasti, että ravintoloiden verotuksen nostaminen tappiin johtaa yhtä varmasti tuhon tielle kuin koulutuksesta kokonaan luopuminenkin,

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Osoittaako McDonalds suomalaisten ymmärtävän?
Rahaa riittää yhteen vaan ei toiseen
Iloinen veronmaksaja?

5 kommenttia:

  1. Oikeasti minua huvittaa kun ihmiset, jotka saavat palkkansa verovaroista maksettuna nillittävät veroista. Inkl. eri alojen professorit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mjaa, mutta kuinka paljon verovaroista siirretään julkisenpuolentöitten töiden yksityisille maksamina ?
      Ei tuo ole nyt niin yksinkertasta ...

      Poista
    2. Professori toki saa ainakin suurimman osan palkastaan verovaroista. Se ei kuitenkaan tarkoita, että hänen tulisi vaatia kaikkia yksityisen sektorin tuloja sosialisoitavaksi oman palkkansa saadakseen. Siinä saattaa ajan myötä tulla jopa pää vetävän käteen.

      No, minä en käsittääkseni valittanut omasta verotuksestani, vaan puhuin verovarojen käyttämisestä ja kartuttamisesta vain yleisellä tasolla.

      Totta on myös se, että viime vuosina yhä suurempi osa palveluista on maassamme hoidettu ostamalla ne yksityisiltä yrityksiltä. Se on toki kannattavaa, mikäli yksityisen yrityksen työ tulee tehdyksi niin paljon tehokkaammin, että julkinen tilaaja saa sekä yhtä hyvän työn että yrityksen liikevoiton samalla rahalla kuin tekemällä palvelun itse. Valitettavasti vain siitä on aika vähän selvityksiä, kuinka yleistä sellainen tehokkuus on.

      Poista
  2. Mitä mieltä professori mahtaa olla yliopistojen julkisesta eli poliittisesta rahoittamisesta. Kun käytännössä kaikki tutkimus rahoitetaan valtion varoin, on seurauksena tieteellisen tutkimuksen politisoituminen.

    Eivät tiedemiehet tyhmiä ole. Vähänkin alalla toiminut pian huomaa, mistä tuutista se raha tulee. Millaisia TULOKSIA tutkimuksen pitää tuottaa, että jatkotutkimukselle löytyy (ministeriöstä) rahoitus. Vaihtoehtona on lopulta tuottaa poliittisesti haluttuja tuloksia, jotta rahoitus löytyy jatkotutkimukselle tai sitten tehdä se yksi ja viimeinen tutkimus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pitkälti samaa mieltä tutkimuksen politisoitumisesta. Hyviä esimerkkejä ovat EU:n puiteohjelmarahoitus, Strategisen neuvoston rahoitus ja ainakin osin myös Tekesin rahoitus.

      Kaikki julkinen rahoitus ei kuitenkaan ole poliittisesti suunnattua; eli siltä osin ei ole pelkoa politisoitumisesta. Esimerkkeinä tästä ovat ECR-rahoitus ja Suomen Akatemian akatemiahankkeet. Niiden tärkeimpänä jakoperusteena on tieteellinen erinomaisuus.

      Sen sijaan ainakin itse tuntemillani tieteenaloilla eri rahoitusmuodoilla syntyvät tulokset eivät riipu poliittisista tarkoitusperistä. Eivät ainakaan pääsääntöisesti. Joillain muilla tieteenaloilla näin voi ehkä käydä.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!