sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Perheenyhdistämistä on rajoitettava, vaikka se haittaisi tulijoiden integroitumista

Kiinnitin huomioni tänä aamuna mielipidekirjoitukseen, jonka oli allekirjoittanut 15 Helsingin seurakuntien perheneuvonnan työntekijää. He protestoivat hallituksen kaavailuja vaikeuttaa maahanmuuttajien perheenyhdistämistä.

Kirjoittajien sanomana oli, että perheenyhdistäminen edistää tulijoiden integroitumista ja toisaalta huoli perheenjäsenistä jarruttaa sitä. Tämä saattaa hyvinkin pitää paikkansa ainakin monissa tapauksissa.

Kirjoituksen teki kiinnostavaksi se, etteivät kirjoittajat vaikuta ymmärtävän lainkaan sitä, miksi perheenyhdistämistä ollaan vaikeuttamassa. Siinähän kyse ei ole enempää eikä vähempää kuin kehitysmaalaisten kansainvaelluksen rajoittamisesta sellaiselle tasolle, että vastaanottava suomalainen yhteiskunta kestäisi tulijavirran seuraukset.

Käytännössähän kansainvaelluksen rajoittamatta jättäminen johtaa katastrofiin sekä yhteiskunnan talouden, että sen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta. Siitä ei ole epäilystä Ruotsin maahanmuuttajaghettojen, Ranskan terrori-iskujen ja Saksan seksuaalihäirinnän leimaamien uudenvuodenyön tapahtumien tarjoamien esimerkkien valossa.

Enkä tarkoita katastrofilla pelkästään maahanmuuttajien itsensä aiheuttamia yhteiskuntahäiriöitä, vaan myös niiden seurauksena syntyviä valtaväestön vastareaktioita, joista etenkin norjalaisilla on karmaisevia kokemuksia.

Suomeen kohdistuvan spontaanin maahanmuuton rajoittamiseksi on käytettävissä useita mahdollisuuksia, joista tehokkainta emme syystä tai toisesta halua käyttää. Se olisi yksinkertaisesti sulkea rajat tulijoilta.

Tänne saapuvat voitaisiin rajalla tavattaessa työntää takaisin rajan yli tai vaihtoehtoisesti rajalla tai muualla maassa tavattavat voitaisiin sulkea vankilanomaisiin olosuhteisiin jonnekin itärajan tuntumaan asumattomalle seudulle. Ellemme sitten haluaisi ulkoistaa vastaavaa palvelua lisäansioista kiinnostuneille venäläisille yrittäjille jonnekin Siperian itäosiin.

Seuraavaksi tehokkain keino olisi turvapaikanhakukriteereiden kiristäminen sellaisiksi, että maahan jääminen edellyttäisi tulijan esittämiä kiistattomia todisteita siitä, että heitä vainotaan valtaapitävien taholta erityisistä henkilökohtaisista syistä. Tämä perustelu sulkisi rajat esimerkiksi uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen takia turvapaikkaa hakevilta, koska heidän tapauksessaan kyse ei ole henkilökohtaisesta vaan yleisiin asioihin eli väestöryhmään perustuvasta vainosta.

Sen sijaan esimerkiksi syrjäytetylle demokraattiselle presidentille, pääministerille, diktaattoria vastaan toimineelle merkittävälle oppositiojohtajalle tai mielipidevaikuttajalle voitaisiin myöntää turvapaikka - edellyttäen luonnollisesti, että prosessin aikana tehtävä tutkinta toteaa aiemman poliittisen toiminnan olleen nuhteetonta. Tätäkään keinoa ei ole ainakaan toistaiseksi haluttu käyttää.

Kolmanneksi ja kahta edellistä paljon tehottomammaksi keinoksi jää Suomen houkuttelevuuden vähentäminen tulijoiden silmissä. Siihen liittyvät hallituksen suunnitelmat tulijoiden taloudellisten ja muiden etujen vähentämisestä tai perheenyhdistämisen vaikeuttamisesta. Molemmat asioita, joiden vaikutus heikentää tulijaperheiden asemaa Suomessa.

Toisaalta molempiin liittyy myös taloudellinen kannustin: jos rahantarve tai perheenyhdistämisen halu ylittää veronmaksajien tarjoaman tason, on aina mahdollisuus korjata tilannetta oman yritteliäisyyden avulla. Sellaisen voi myös olettaa lisäävän tulijoiden integroitumishalukkuutta - monien kohdalla luultavasti jopa merkittävästi enemmän kuin seurakuntalaisten mielipidekirjoituksessaan vaatima päinvastainen käytäntö.

Edellistä vahvasti tukeva lisä maahanmuuton kansalliseksi hallitsemiseksi on myös yhteiskunnan tukien tekeminen vastikkeelliseksi. Se voisi tarkoittaa sekä jonkinlaista työntekoa että Suomen kielen ja kulttuurin tuloksellista opiskelua yhteiskunnan tarjoaman asunnon ja ruuan vastineeksi.

Nämä eivät välttämättä - tai edes toivottavasti - tee Suomea tulijoille vähemmän houkuttelevaksi, mutta lisäävät merkittävästi heidän integroitumisedellytyksiään. Esimerkiksi joidenkin uskonnollisten elementtien poistaminen naisten vaatetuksesta, luonteva ja kunnioittava suhtautuminen vastakkaiseen sukupuoleen tai Suomen kielen sujuva taito parantavat oleellisesti tulijoiden työnsaantimahdollisuuksia.

Samalla myös taakse jääneen kulttuuripiirin ääriainesten tai raiskausten houkuttelevuus ja siten niin tulijoiden mukana tuleva terrorismiriski kuina seksuaalirikollisuuskin vähenevät erittäin todennäköisesti. Ja se taas on kaikkien - niin kantasuomalaisten kuin maahanmuuttajienkin - pitkän aikavälin etu. Myös kirkonmiesten ja - naisten.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Monikulttuurisuus ei pelasta huoltosuhdetta, mutta lisää klamydiaa
Pika-avioliittoja turvapaikanhakijoille
14 vuoden kuluttua Vantaalla asuvista kolmannes on maahanmuuttajia

23 kommenttia:

  1. Sellaisissa maissa kuten esim. Irak, Afganistan ja Somalia, tapahtuu toisinaan pommi-iskuja kaupungeissa. Elämä sotien jälkeen saattaa olla "ei niin kovin kivaa" - eikä elintasokaan ole samalla tasolla kuin Euroopassa. Näissä maissa ihmiset saattavat olla myös työttömiä kuten suomalaiset Suomessa.

    Näiden maiden kansalaiset lähtevät kotimaastaan - ymmärrettävistä syistä - etsimään parempaa elintasoa, mukavampia kaupunkeja (ilman pommi-iskuja), tieten tahtoen mukavaa elämää länsimaisen sosiaalituen piirissä, minkä tietävät saavansa jne.
    Edellä mainitut syyt eivät kuitenkaan oikeuta
    turvapaikkaan eikä siten velvoita länsimaisia yhteiskuntia elättämään heitä.

    Hurmoshenkisille maahanmuuton kannattajille on varmaan vaikea tunnustaa itselleen, että suuri osa tulijoista suorastaan pissivät heitä silmään kuten sanonta kuuluu.
    Tosiasioiden tunnustaminen on kuitenkin viisauden alku.

    Suomalaisilla ei ole mitään velvollisuutta saattaa maatamme samaan järkyttävään tilaan kuin missä Ruotsi jo on.
    Viitteitä Ruotsin tilanteesta saa katsastamalla esim nettisivut:
    http://paavotajukangas.com/
    http://rahmispossu.net/

    Lasten lähettäminen etukäteen "pakolaiseksi" on vain ovela taktinen veto ulkomaalaisilta, millä pyritään varmistamaan, että "perheenyhdistämisvelvollisuuden" kautta saadaan isompi porukka näppärästi sosiaalitukien pariin.

    Älkäämme olko yhtä hölmöjä kuin Neville Chamberlain vuonna 1938, "Rauha meidän elinajaksemme".

    Suomalaisilla on velvollisuus pelastaa maa omille lapsillemme elintasopakolaisten invaasiolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tosiasioiden tunnustaminen on kuitenkin viisauden alku."
      - Mutta vasta alku. Seuraava kipeä askel on oman hölmöyden tunnustaminen.

      Esimerkiksi Ruotsin Löfven taannoin totesi "Ruotsin" olleen "naiva". Hän voisi ottaa toisenkin askeleen ja tunnustaa ITSE olleensa naiva ("en fucking idiot").

      Viisauden kolmas ja kenties vaikein askel on sitten oivaltaa, että tyhmälläkin on OIKEUS viisastua. Tyhmä näet typeryydessään saattaa uskoa, että hänen hölmöytensä on toisille "saavutettu etu". Sitä se ei ole. Tyhmyydessä tehdyt asiat voi, ja pitääkin pyörtää.

      Poista
  2. Siirtolaisuuden seurauksia esim USA:ssa HS:n mukaan:
    Texasissa valkoiset ovat jo vähemmistö – Mitä latino ja intiaani ajattelevat USA:n presidentinvaaleista?
    Vähemmistöistä tulee USA:ssa enemmistö 2040-luvulla. Texasissa vähemmistöillä on suuri rooli supertiistain äänestyksissä. HS haastatteli vähemmistöjen edustajia.

    Arvoisa lukija - Minkälaisen Suomen haluat meille 2040-luvulla?

    Sinä nuori tai vanhus, mietippä 24 vuoden päähän, haluatko kävellä kadulla rauhassa vai joudutko pelkäämään muita kadulla kulkijoita?

    Sen mukaan pitää toimia nyt, minkälaisen tulevaisuuden haluamme!

    Professorin ehdotukset ovat järjellä tehtyjä, missä huomioidaan suomalaisten tulevaisuus - niin lastemme kuin vanhustemme - meidän kaikkien.

    VastaaPoista
  3. Tänään Suomen saloissa liehuu siniristi-lippumme ja ruotsissa muutetaan kansallislaulua maahanmuuttajien vuoksi

    http://www.expressen.se/noje/gina-sjunger-national–sangen-pa-arabiska/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsin tapaus ei yllätä. Ei kaiken sen jälkeen, mitä maassa on tapahtunut viime vuosikymmeninä.

      Poista
  4. Mikähän noiden perheneuvojien todellinen motiivi oli? Tuon asteiseen naiiviuteen on nimittäin vaikea uskoa, vaikka täysin mahdotonta se ei liene. Kun tuollaisen naiiviuden pintaa on raaputettu, alta on useimmiten paljastunut paljon raadollisempia motiiveja.

    Jos nyt puuttuisi pariin kirjoitelmassa esitettyyn argumenttiin. Ensinnäkin, turvapaikanhakija ei ole suojelua tarvitseva ihminen. Hän vasta väittää olevansa sellainen. Sen väitteen paikkansapitävyys sitten selvitetään turvapaikkatutkinnassa. Toiseksi, tämän turvapaikanhakija-aallon tulijoista suurin osa on nuoria miehiä. Eivät he ole riippuvaisia perheestään. Siinä iässä nuoret ovat kautta aikojen lähteneet seikkailemaan ja etsimään itsenäisyyttä. Näiden perheneuvojien argumentit nyt ovat kohteliaasti sanottuna vähän köykäisiä.

    Turvapaikanhakumekanismin käyttö siirtolaisuuden oikotienä ja elatusautomaattina kyseenalaistaa koko systeemin oikeutuksen. Jos moinen hyväksyttäisiin, vastaanottavien maiden talous romahtaisi ennemmin tai myöhemmin. Avustajista tulisi avun tarvitsijoita. Kun nähdään, minkä asteisia häiriöitä yhden vuoden turvapaikanhakijavyöry on aikaansaanut Ruotsissa, Saksassa ja Suomessa, on helppo ennakoida, mitä tapahtuu, jos se saa jatkua useita vuosia. Puhumattakaan mitä tapahtuu, jos sitä vielä paisutetaan noiden perheneuvojien reseptillä, jonka mukaisesti jokainen tulija on oikeutettu tuomaan perässään vaikkapa puolen tusinaan perheenjäseniään, todellisia tai väitettyjä Mikä siis on motiivina sellaisilla tahoilla, jotka moista hulluutta ajavat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Motiivi?
      Jos Suomessa ei olisi henkilöitä, jotka tarvitsevat neuvoa perheen yhdistämisessä, heillä ei olisi työtä.

      Jos Suomi kieltää tai tiukentaa perheen yhdistämisen - heiltä vähenee tai loppuu työt ja seurauksena on
      työttömyys.

      Kyse voi yksinkertaisesti olla oman toimeentulonsa turvaaminen. Niin heillä kuin muillakin maahanmuuton ympärillä huseeraavilla.
      Valtio tai seurakunnat ovat varmoja palkanmaksajia kun vaan on vakanssi alla.

      Poista
    2. Minä uskon, että edellä esitettyjen lisäksi esiintyy kyllä myös hyväntahtoista sinisilmäisyyttä.

      Poista
  5. On tosiaankin erikoista, että todistustaakka turvapaikan tarpeesta tai tarpeettomuudesta on suomalaisella viranomaisella, eikä hakijalla itsellään. Jos se tieto leviäisi lähtömaissa, ettei täällä sentään ihan mitkä tekaistut kertomukset hyvänsä riitä, vaan vainosta pitää olla myös jotain näyttöä, niin ehkä se rajoittaisi tulijoita. Strix senexille muistuttaisin vanhasta neuvosta: seuraa rahaa!

    VastaaPoista
  6. Itsekin luin kirjoituksen aamun lehdestä.

    En voi välttyä ajatukselta, että allekirjoittajilla on oma lehmä ojassa. Plus kukkahattutätien naivius päälle.

    Kirkon perheasiainneuvonta on tähän mennessä useissa seurakunnissa kyennyt tarjoamaan palveluita vain noin kolmannekselle niitä tarvitsevista. Lain mukaan näitä palveluita voidaan myydä myös ulkopuolisille.

    Kirjoittajilla voi olla motiivina myös halu saada myytyä perheenyhdistämiapalveluita maahanmuuttajien perheidenyhdistämisbisnekseen. Hyvä lisätulo kirkon supistuvien verotulojen avuksi.

    Jos Kirkon perheasiain neuvontaa hyödynnettäisiin perheenyhdistämisissä ilman lisärahoitusta lopettaisi se kotimaisten hädänalaisten perheiden tukemisen lähes kokonaan, koska nykyisinkin rahat riittävät vain murto-osaan tarpeesta. Tähän kirjoittajat tuskin pyrkivät vaan taustalla lienee halu palvelun ja oman työpanoksen myyntiin.

    VastaaPoista
  7. Tuota, onkohan kukaan ehdottanut libera-henkisesti että humanitaarinen maahanmuutto kustannettaisiin perustilillä? Vastaanotto ja kotouttamiskustannukset menisivät piikkiin tilille. Perheenyhdistämistä ja pysyvää oleskelulupaa voisi anoa, kun tili olisi omalla työnteolla kuitattu.

    Muuten olen sitä mieltä, että kirkko ja seurakunnat voisivat lopettaa jeesustelun. Lafkalla on kuitenkin veronkanto-oikeus, joten 'put your money where your mouth is'. Valtion rahan vaatiminen oman omantunnon rauhoittamiseksi ei ole oikein kosheria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo perustili-ajatus ei ole sattunut ainakaan minun silmiini. Kuulostaa kyllä minusta ihan hyvältä idealta.

      Toisaalta siihenkin liittyy käytännön ongelmia - syntyisikö maahanmuuttajien välille esimerkiksi jonkinlaista kahdenkeskistä liiketoimintaa, jossa ei oikeastaan tuoteta mitään vaan raha liikkuu ensin yhdeltä toiselle ja sitten takaisin, jolloin perhettä yhdistävien perustili karttuu?

      Poista
  8. Miksi Irakilaiset shiiat eivät hae turvapaikkaa Iranista, joka on turvallinen ja vakaa maa? Miksi Irakin sunnit eivät hae turvapaikkaa Saudi-Arabiasta, joka on turvallinen ja vakaa maa?
    Miksi Afganistanilaiset eivät hae turvapaikkaa Pakistanista, joka on turvallinen ja vakaa maa (poislukien jotkin rajaseudut)?
    Miksi Somalit eivät hae turvapaikkaa naapurimaista esim. Keniasta tai Etiopiasta?

    Naapurimaahan kun voisi vaikka turvallisesti kävellä tai muuten matkata, ei tarvitsisi tehdä sitä vaarallista merimatkaa...

    Siksi, että vain Euroopasta löytyy riittävästi hölmöjä, jotka uskovat partaisten "lasten" tarinoita ja ovat valmiit kustantamaan maahanmuuttajien elämisen heidän hakiessaan parempaa elintasoa mitä kotimaa tai naapurimaa tarjoaa.
    Myös perheen yhdistäminen sujuu Pohjolassa kantaväestön myötävaikutuksella kun taas sama tuskin onnistuu naapurimaissa.

    Hei haloo Helsinki! Avatkaa silmänne! Tunnustakaa tosiasiat!

    VastaaPoista
  9. Historiallisesti myös tuo "ristin usko" taitaa olla näitä Lähi-Idästä lähteneitä "maahanmuuttajia". Ei siis kovin suuri yllätys, että korkeakirkolliselta taholta on ilmoitettu, ettei Kirkon asia ole ajaa Suomen tai suomalaisten etua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun nähdäkseni kyse on siitä, ettei kirkon edes ole tarkoitus ajaa suomalaisten etuja. Sen tarkoitus on tehdä maailman kaikista ihmisistä kristittyjä. Ja siinä sillä on 2000 vuoden vankka ja menestyksellinen kokemus.

      Poista
    2. Jos kirkon tarkoitus on tehdä maailman kaikista ihmisistä kristittyjä, miksi se tekee työtä nimenomaan Islamin levittämiseksi?

      Poista
    3. Koska se uskoo olevansa lopulta islamia vahvempi. Siis mikäli olen oikeassa.

      Poista
    4. Pahoin pelkään että asia on päinvastoin. Jokin atavistinen selkäytimen vaisto saa minulle kylmät väreet niskaan, kun näen kristittyjen kirkonjohtajien pussaavan imaamia.
      Vrt Honeckerin ja Breznevin pussaaminen
      -Beowolf-

      Poista
    5. Mutta uskovainen ihminen ei ajattele noin. Hänellä on vahva luottamus siihen, että Jumala auttaa häntä voittamaan. Sama ajatus on valitettavasti myös sillä muhamettilaisella, joka uskoo toisin.

      Poista
  10. Että jotkut kehtaavatkin murehtia maahan pyrkivien nuorten miesten ja "lasten" perheenyhdistämistä kun samaan aikaan hallitus...

    * nostaa roimasti päivähoitomaksuja

    http://yle.fi/uutiset/paivahoitomaksuihin_esitetaan_roimaa_korotusta__korkein_maksu_nousee_viidenneksen/8613830

    * vie yliopistoilta rahaa

    http://yle.fi/uutiset/helsingin_yliopisto_matokuurille__valtio_vie_83_miljoonaa_euroa/8025129

    * supistaa opetus- ja koulutoimesta

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/82259-nyt-sattui-opiskelijoita-todella-raju-leikkaus

    * vie lapsilta koulurauhan

    http://yle.fi/uutiset/saastot_suoranaista_hulluutta__lapsiasiavaltuutettu_tyrmistyi_hallituksen_koulurauhaesityksista/8685187

    * säästää vanhustenhoidossa

    http://www.hs.fi/kotimaa/a1445745903752

    * säästetään poliisin määrärahoissa

    http://yle.fi/uutiset/kaleva_poliisi_vahentaa_rajusti_vakea/8507638

    * säästetään puolustusvoimien menoista

    http://yle.fi/uutiset/hs_puolustusvoimille_lisaa_leikkauksia/8370512

    Hei perheenyhdistäjät! Kummat ovat teille tärkeämpiä, suomalaiset vai maahan pyrkivät "turvapaikan" hakijat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys. Pelkään pahoin yllättävän monen vastaavan että jälkeläiset.

      Poista
    2. Suomalaisten sinisilmäisyys ja höynäytettävyys ovat juuri niitä seikkoja jotka tulevat esille kun juttelet sellaisten eurooppalaisten kanssa jotka tuntevat Suomea ja maan kieltä hyvin (ja päässeet keskustelukumppaninsa kanssa luottamuksellisempiin väleihin). hh

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!