lauantai 6. helmikuuta 2016

Suomi on sopinut 90 miljoonan turvapaikanhakijan ottamisesta maahamme

Tapio Kuosma kirjoitti HS:n vieraskynäkirjoituksessaan, että "maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan ulkomaalaislain mukaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta."

Samalla hän toteaa, että "Suomeen vuonna 2015 saapuneista turvapaikanhakijoista 65 prosenttia saapui Irakista, 15 prosenttia Afganistanista, 6 prosenttia Somaliasta ja 2 prosenttia Syyriasta". Tarkastellaanpa siis näitä maita edellä olevan tekstin kirjaimen mukaisesti.

Irakissa vallitsee sekä sotatila terroristijärjestö ISISiä vastaan, että eri uskonlahkojen välinen vihanpito. Sen perusteella voidaan todeta jokaisen irakilaisen joutuvan ainakin jossain määrin pelkäämään vainoamista sekä uskonnon, että poliittisen mielipiteen perusteella.

Irakissa on Wikipedian mukaan noin 31 miljoonaa ihmistä, joille kaikille meidän tulisi Kuosman lausumaa sanatarkasti tulkittaessa myöntää Suomeen turvapaikka heidän niin halutessaan.

Myös Afganistanissa käydään sotaa ääri-islamilaista terroristijärjestöä vastaan. Ja lisäksi ilmeisesti myös eri klaanien ja muiden ryhmittymien välisiä nahinoita. Niinpä myös jokaisella afgaanilla on ainakin jonkin verran syytä pelätä joutuvansa vainon kohteeksi joko poliittisen mielipiteensä tai alkuperänsä takia.

Myös Afganistanissa on Wikipedian mukaan 31 miljoonaa asukasta, joille meidän tulisi Kuosman lausumaa sanatarkasti tulkittaessa myöntää Suomeen turvapaikka heidän niin halutessaan.

Seuraavassa tulijoiden lähteessä eli Somaliassakin käydään sotaa ääri-islamisteja vastaan, joten myös siellä eläminen on vaarallista ja voi johtaa vainoon sekä poliittisen mielipiteen että uskonnon tulkinnan johdosta.

Somaliassa elää Wikipedian mukaan noin 10 miljoonaa ihmistä, joille meidän tulisi Kuosman lausumaa sanatarkasti tulkittaessa myöntää Suomeen turvapaikka heidän niin halutessaan.

Ja lopulta Syyria. Se käy sekasortoista sisällissotaa, jossa aivan kaikilla on perusteltu syy pelätä vainoa useistakin edellä mainituista syistä.

Syyriassa asuu Wikipedian mukaan noin 18 miljoonaa ihmistä, joille meidän tulisi Kuosman lausumaa sanatarkasti tulkittaessa myöntää Suomeen turvapaikka heidän niin halutessaan.

En tiedä ajatteliko presidentti Niinistö edelle kirjoittamiani 90 miljoonaa Suomesta lain kirjaimen mukaan turvapaikkaan oikeutettua ihmistä todetessaan edukunnan avajaisissa, että "jossain vaiheessa jonkun on tunnustettava, että emme kykene, juuri tässä ja nyt, täyttämään kaikkia kansainvälisten sopimusten velvoitteita".

Presidentin lausahduksen taustasta riippumatta on kuitenkin todettava, että 90 miljoonan ihmisen asuttaminen Suomeen tai edes Eurooppaan on joka tapauksessa käytännössä mahdoton tehtävä, koska sen seurauksena olisi koko yhteiskunnan järkkyminen.

Edelle kirjoitettu tarkoittaa, että meidän on ensin muutettava lain tulkintaa siten, ettei 90 miljoonalla ihmisellä ole oikeutta hakea turvapaikkaa Suomesta. Se tapahtuu yksinkertaisesti siten, että Kuosman lausumaan lisätään sanat "eikä hänellä ole mahdollisuutta välttää vainoa kotimaansa rajojen sisällä".

Lisäksi sanan "vaino" merkitys tulee tulkita tarkoittamaan jotain sellaista kuin "toisia kunnioittavan poliittisen toiminnan takia kohdistuvaa henkilökohtaista vainoa". Ja kolmanneksi meidän on siirrettävä vastuu vainon osoittamisesta turvapaikanhakijalle itselleen sen sijaan, että hänen väittämänsä hyväksyttäisiin nykykäytännön mukaisesti aina, mikäli sen hylkäämiselle ei löydy tutkinnassa erikseen perusteita.

Itse asiassa Suomessa turvapaikkoihin liittyvää lakia ja kansainvälisiä sopimuksia tulkitaan jo nyt toisin kuin Kuosma sen kirjoittaa. Meillähän ei myönnetä turvapaikkaa kaikille irakilaisille, somaleille tai afgaaneille, vaan ainoastaan osalle heistä. Riittää siis, että kokonaan uusien tulkintaperiaatteiden sijasta täsmennämme eli kiristämme nykyisiä tulkintoja oman yhteiskuntamme kestokykyä vastaavaksi.

Tulkinnan muuttamisen jälkeen on seuraavaksi syytä ryhtyä muuttamaan turvapaikkapolitiikan kansainvälisiä pelisääntöjä siten, että ne vastaavat todellisuutta. Siis sellaisiksi, että niistä on käytännössä mahdollista pitää kiinni. Se tarkoittaa esimerkiksi edelle hahmottelemieni tulkintojen viemistä sopimustekstien ja sitä kautta EU:n direktiivien ja Suomen lain sisään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Oli ilo kuunnella presidentti Sauli Niinistön puhetta
Poliitikkomme osoittivat jälleen kuinka viisas mies oli Axel Oxenstierna
Kahdessa päivässä räjähdys, varastelua, kähmintää ja ruumis Ruotsissa

14 kommenttia:

  1. Hyvä viikonvaihteen avaus Professorilta. Asia on juuri näin ja tätä Tasavallan Presidenttikin ajoi takaa.

    Roy Beckin kuuluisa ja pysäyttävä luento pitäisi esittää kaikkien Suomen koulujen yhteiskuntaopin tunneilla, eikä tekisi pahaa laittaa se pyörimään nonstoppina Sanomatalon sisäpihan screenille. Niin irti todellisuudesta en sentään ole että edes ehdottaisin Ylen esittävän sen jossain keskusteluohjelmassaan.

    Olen seurannut hämmentyneenä Niinistön puheen jälkeisiä puheenvuoroja, jotka ovat nouseet omituisen metakeskustelun tasolle siitä kuinka Suomessa tulisi käydä keskustelua. Suvaitsevaiston suulla käytetään surutta keppihevosena sitä, ettei Niinistön puhetta saa käyttää keppihevosena. Siitä Salelle kiitos että hyysäreitten täysin avoin shekki kyllä tietyllä tavalla mitätöitiin tällä ulostulolla.

    Vainotutkaan eivät tästä maailmasta lopu, Somaliassa on aina vuoron perään joku heimo niskan päällä listimässä toisia, ja näin on aina ollut. Valtasuhteiden keikahdettua alkaa sieltä lapata sitten näitä vainoajia jotka meidän pitäisi täällä sujuvasti integroida niiden sekaan jotka lähtivät heitä karkuun. Ja hetken kuluttua tilanne onkin kuin Rinkebyssä, jossa kohta viritellään kranaatinheittimiä vuokratalojen parvekkeille tähtäämään vastapäistä parveketta.

    Mitenkäs muuten Isis, kyseessähän on uskonnollinen kansanryhmä jonka olemassaoloa vainotaan jopa muutaman suurvallan armeijan voimin. Sen jäsen ei kohta saa enää hetkenkään rauhaa kotimaassaan alati vaanivan hengenvaaran johdosta, joten eiköhän olisi aika suunnata tänne. En usko heidän arvioivan Sipilän kotitalon turvallisuusuhkaakaan niin pahaksi etteikö uskaltaisi ottaa riskiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Professorille jälleen kiitos valaisevasta kirjoituksesta ja Torstille luento-linkistä!
      PS. "luennon" jälkeen tullut video muslimien syntyvyydestä vasta karmea olikin! Herääkö Eurooppa ajoissa vai onko esim. Ranska jo menetetty?

      Poista
  2. No näkyyhän mediamuuritkin järkkyvän
    tosiasioiden edessä.

    Mutta mitä seuraavaksi, eli ketä syytetään?

    Itse olen ammentanut Pointmanilta vaikka onkin niin kultivoitua tekstiä että putosin penkiltä enskerran nähessä.

    https://thepointman.wordpress.com/2016/01/21/the-end-of-the-eu/

    Ilkka

    VastaaPoista
  3. Ihan paskanjauhantaa on vedota kaikenmaailman EU-sopimuksiin kun niitä eivät monet muutkaan EU-maat noudata paskan vertaa, eikä siitä seuraa mitään.

    Katsotaan nyt vaikkapa ensin vierestä miten ruotsi tuhoaa itsensä sekoittamalla öljyä veteen, ennen kuin lähdetään samalle tielle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että Ruotsi pelastaa meidät täyskatastrofilta. Tarkoitan sitä, että ehdimme saada sieltä kiistattomasti kuolemanvakavan varoittavan esimerkin ennen kuin on aivan liian myöhäistä.

      Poista
    2. Ennen kuin on liian myöhäistä
      Oi voi voi voi, milloin suomalaiset päättäjät olisivat tehneet itsenäisesti omia päätöksiään, etenkään sellaisia joiden tarkoitus olisi parantaa suomalaisten olosuhteita? Ei minulle ainakaan tule mieleen. Kaikenlaisesta Ruotsin töppäilyjen apinoinnista ja kansalaisten aseman kurjistamisesta voisi taas kirjoittaa lyhyen listan, joka olisi sidottuna 12-osainen kirjasarja.

      Päin helvettiä tässä ollaan menossa, ei sitä yksi mies kykene estämään, vaikka pikkuhiljaa alkaisikin ymmärtää asioita. Ei hän niitä voi kovin ponnekkaasti ajaa, koska presidentin valta on vain vaikutusvaltaa. Ja virkamiesten ja kansanedustajien etuna näyttää olevan Suomen tuhoaminen keinolla millä hyvänsä. Niin hullulta kuin se kuullostaakin, mutta teoillaan he osoittavat tämän.

      Älä kuuntele puheita, katso mitä kädet tekevät.

      Poista
    3. Kyllä Suomeen saadaan vielä iso maahanmuuttopolitiikkamuutos. Mutta vasta sitten kun maahanmuutto alkaa näkyä oikeasti puolueiden kannatuksessa.

      Sikäli oli ikävää, etteivät jytky-vaalit muuttaneet enempää maahanmuuttopolitiikkaamme, vaikka toki pienen muutoksen olemme saaneetkin ihmeteltäväksemme. Toivottavasti vaalikauden loppu tuottaa paljon lisää järkeviä päätöksiä.

      Poista
  4. "Suomeen vuonna 2015 saapuneista turvapaikanhakijoista 65 prosenttia saapui Irakista, 15 prosenttia Afganistanista, 6 prosenttia Somaliasta ja 2 prosenttia Syyriasta"

    Itseasiassa Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista yksikään ei tainnut saapua Irakista, Somaliasta, Syyriasta tai Afganistanista.

    He saapuivat meille kaikki Ruotsista, Norjasta tai Venäjältä. Jo voimassa olevien sopimusten mukaan heidät tulee myös palauttaa näihin maihin.

    Suomella ei ole asian kanssa mitään ongelmaa eikä uusia sopimuksia tarvita. Kunhan ryhdytään toimimaan nykyisten mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei Suomen virkahenkilöiltä puutu sopimuksia noudatettavaksi, ainoastaan halua noudattaa niitä kansalaisten eduksi. Ja Suomen kansalaisten hyvinvointihan on näille henkilöille... heh, no, tiedättehän... (huutonaurua)

      Poista
  5. Maahanmuuttokriittinen kansanliike kiittää erinomaisesta kirjoituksesta. Kuten sen luettuaan huomaa, ei vihapuhetta tarvita. Asiallisia vasta-argumentteja nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan on riittävästi ja enemmänkin. Toivotamme Professorin tervetulleeksi seuraamaan meitä Twitterissä; http://www.twitter.com/MaKriKaLi

    Maahanmuuttokriittinen kansanliike

    https://makrikali.wordpress.com/2016/01/27/maahanmuuttokriittinen-kansanliike

    VastaaPoista
  6. Niille, joiden turvapaikkahakemus hylätään ja jotka määrätään palautettaviksi, ei pidä antaa minkään sortin apua sentin senttiä, mikäli he jäävät vielä Suomeen notkumaan. Sama koskee julkisia palveluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täsmälleen samaa mieltä. Käytännössä matka rajan yli voidaan kuitenkin järjestää - mielellään mahdollisimman edullisesti - jotta henkilön poistuminen Suomesta saadaan varmistetuksi.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!