tiistai 9. helmikuuta 2016

Tieteellisen vilpin ratkaisuehdotus

Helsingin Sanomat on nostanut tiedevilpin tikunnokkaan. Vetoamalla yhteen epäselvään tapaukseen VTT:ltä se on päätynyt vaatimaan julkista valvontaa kaikkeen tieteentekoon.

En osaa ottaa kantaan esille nostettuun tutkijaan tai hänen toimintaansa. Sen sijaan totean tiedevilpin lehden lailla suureksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, josta kärsivät niin rehelliset tieteenharjoittajat, tieteen kehittyminen kuin tiedettä rahoittava ja siltä hyötyjä odottava yhteiskunta.

En kuitenkaan kaipaa ongelman ratkaisuksi HS:n ehdottamaa itäsaksalaistyyppistä kyttäystoimistoa vaan tieteen omien yleisten periaatteiden vahvistamista. Niihin kuuluvat tutkimusmenetelmien, saatujen tulosten ja tulkintojen julkaiseminen sekä etenkin merkittävimpien löydösten testaaminen riippumattomissa kokeissa.

Syvimmältäänhän tiedevilpin suurin ongelma syntyy siitä, että tieteellinen maailmankuva vääristyy sen kautta. Näin siksi, että keksitty tulos, selektiivinen tulosten valinta sekä oman odotuksen mukainen tulosten tulkinta johtavat epätoden näyttämiseen todelta.

Jos valheellisia tutkimustuloksia sitten käytetään hyödyksi jatkotutkimuksissa, tuotekehityksessä tai julkisessa päätöksenteossa, on tuloksena turhaa työtä, yritysten resurssien haaskuuta tai vääriä yhteiskunnallisia päätöksiä.

* * *

Tässä yhteydessä on todettava, ettei Suomi ole ainoa maa, jossa tiedevilppi on nähty ongelmaksi. Esimerkiksi psykologian tutkijat ympäri maailman ovat ryhtyneet selvittämään oman alansa tutkimustulosten luotettavuutta. Tulokset ovat olleet järisyttäviä: noin kolmannes toistetuista alan ns. läpimurtoartikkeleista on osoittautunut epätoistettaviksi.

Myös biolääketieteen tutkimuksen alalla kannetaan huolta tutkimustulosten luotettavuudesta. Psykologian lailla sielläkin tutkimustulokset ovat usein epätoistettavia.

Yhdeksi ongelman syyksi todetaan kauniisti löydösten merkityksen liiallinen painottaminen. Siis yksi niistä asioista, joista VTT:n myrskyn silmään joutunutta tutkijaa syytetään.

* * *

Ellen siis ole valmis hyväksymään ratkaisuksi ongelmaan tieteen valvontabyrokratiaa, niin mitä ehdotan tilalle?

Yksinkertaisesti paluuta tieteen perusperiaatteisiin. Eli mahdollisuutta tutkimusasetelman, tutkimustulosten, tulosten tulkinnan ja johtopäätösten toistamiseen samaan tapaan kuin kansainvälinen psykologiyhteisö on parhaillaan tekemässä.

Nythän meillä Suomessa ei, enkä usko että juuri muuallakaan, ole saatavissa rahoitusta merkittävien tieteellisten havaintojen toistamiseen tähtäävälle tutkimukselle. Eli jos joku muu tutkija on julkaissut arvovaltaisessa tiedelehdessä jonkin mielestäni uskomattoman löydöksen, ei minulla ole mahdollisuutta saada rahoitusta - eli työvoimaa, käyttökuluja tai muita resursseja - asian varmistamiseksi.

Ja vaikka vielä pystyisinkin toistamaan jonkin epäilyttäväksi kokemani tutkimuksen, ei minulla ole mahdollisuuksia sen tulosten julkaisemiseen ainakaan siinä tapauksessa, että epäilemäni tieteellinen havainto on sittenkin totta. Sen sijaan olen tullut käyttäneeksi aikaan ja resurssejani hukkaan niin oman tiedeurani kuin rahoittajankin kannalta, sillä julkaisematon tulos jää pelkästään omaksi tiedokseni edes vahvistamatta tehtyä löydöstä tai edesauttamatta omaa urakehitystäni.

Edelle kirjoitetun perusteella ehdotankin, että Suomi ottaisi asian esille EU:n päättävissä elimissä ja ryhtyisi puuhaamaan EU-tason rahoitusta merkittävimpien tieteellisten löydösten toistamiseksi kaikilla tieteenaloilla. Osa tästä rahoituksesta tulisi ohjata sellaisen vertaisarvioidun tiedesarjan perustamiseen ja käyttömenoihin, jonka ainoana tarkoituksena olisi julkaista aiemmin tehtyjen tutkimusten toistokokeita.

Näin tieteen alkuperäisiin toimintaperiaatteisiin kuuluva itsekorjautuvuus vahvistuisi, merkittävimmät oikeat tutkimustulokset saisivat nopeasti lisätukea, säännöllisesti virheellisiä "läpimurtoartikkeleita" julkaisevat tutkijat paljastuisivat ja heidän väärät tuloksensa poistuisivat nopeasti pilaamasta tieteellistä tietoa tai sen sovelluksia.

Tämä kaikki ilman, että tutkimuslaitoksilla hiiviskelisi "tiedestasin" agentteja luomassa epäluottamuksen ilmapiiriä, ohjaamassa tutkijoiden tekemistä kohti ongelmatonta keskinkertaisuutta tai poliittista oikeaoppisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Arviot globaalin ilmaston kehityksestä ovat epätarkentuneet viime aikoina
Tieteellinen huijaus
VTT:n johdolle oppia sananvapaudesta

8 kommenttia:

  1. Amen. Ja voitaisiin aloittaa vaikkapa ilmastotutkimuksesta.

    VastaaPoista
  2. ".. merkittävimpien löydösten toistamiseksi ..", hm, syntyisi EU:hun ainakin mahtava byrokratia :-)

    EU ei tähän mennessä ole tainnut osoittaa kyvykkyyttä juuri millään elämän alueella ja jos kurkkujenkin suoristaminen vei vuosia niin taitaa jatkokin mennä samaan malliin. Junkkerit ovat jäykkiä hallitsijoita.

    Hans Magnus Enzensberger kirjoittanut asiaa valaisevan, hauskan kirjan "Sanftes Monster Brüssel oder Die Entmündigung Europas". Tästä on ainakin Helmetissä lainattavissa ruotsinnos "Det mjuka monstret Bryssel eller Europas omymdighetsförklaring". Taidan toistaiseksi luottaa tähän. hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei rahanjako välttämättä tarvitse isoa byrokratiaa. Mutta ehkä EU tässäkin asiassa loisi sellaisen. Tai siis toivottavasti ei.

      Poista
  3. Taitaa olla enemmänkin pyhän byrokratiuksen palvontaa tuo Hesarin ajatus. Kun pintaan nousee joku ongelmatapaus, tässä mallissa lääkkeeksi tarjotaan aina milloin mitäkin asiamiestä. Kyseinen asiamies sitten nimitetään poliittisin perustein. Ja hänelle tietysti ryhdytään rakentamaan kasvavaa toimistoa. Kukaan ei sitten kysele moisen asiamiehen pätevyyden, objektiivisuuden ja aikaansaavuuden perään. Enintään joskus katsotaan, onnistuvatko he hankkiutumaan julkisuuteen. Toiminnan vaikuttavuus saati sitten hyödyllisyys on jo toisarvoinen asia. Ja se viimeinen asia, jota ei taatusti tarkastella on tuon asiamiestoiminnan kustannustehokkuus, eli se, kuinka paljon moinen byrokratiakuvio itsessään maksaa, kuinka suuret välilliset kustannukset se aiheuttaa erilaisia raportteja sun muita selvittykiä vaatiessaan ja kuinka paljon hyötyä - jos mitään - se aikaan saa.

    Mutta jos tieteenteon tasosta todella oltaisiin huolissaan, niin helppoja kohteita toki löytyisi erilaisten huuhaa tiedekuntien puolelta, vaikkapa naistutkimuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Byrokratian kasvattamisestahan siinä on tosiaan puhtaasti kysymys.

      Poista
  4. Tieteentekijöiden joukosta pitäisi jo uskottavuuden nimissä karsia pois sellaiset tieteen alat, jotka perustuvat tutkitun tiedon sijasta uskomuksiin.

    Hieman vaikea suhtautua kaikkeen tutkimukseen vakavasti niin kauan kuin meillä on yliopistossa esimerkiksi teologinen tiedekunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanotaanko näin, että näin niukkuuden aikoina pitäisi ainakin tarkastella eri tieteenaloilta valmistuvien työllistymistä. Eli heidän tarvettaan yhteiskunnassa.

      Teologian opetuksesta en osaa sanoa kovin paljon. Sinänsä kuitenkin esimerkiksi raamatun tarinoiden alkuperän tutkiminen täyttänee muun kansantaruihin ja uskomuksiin paneutuvan humanistisen tutkimuksen kriteeristön. Eikä sen ymmärtäminen ole arvotonta maailmassa, jossa suurin osa ihmisistä edelleen uskoo jumalallisiin totuuksiin.

      Sinänsä en kuitenkaan jaksa uskoa, että yliopistossa opetettaisiin esimerkiksi Raamatun opetuksia jumalallisina totuuksina samaan tapaan kuin seurakunnissa. Jos näin tapahtuu, sellainen ei luonnollisesti kuulu yliopistoon.

      Poista
  5. Eikä ongelma ole suinkaan pelkästään härski tieteellinen vilppi. Sen ja robustin toistettavissa olevan tutkimuksen välillä on laaja harmaa alue, jota ruodittiin jo 10 vuotta sitten artikkelissa Ioannidis J., 2005, Why most published research findings are false (http://journals.plos.org/plosmedicine/article?id=10.1371/journal.pmed.0020124). En kylläkään ole huomannut, että tätä artikkelia tai sitä seurannútta keskustelua olisi isommin referoitu täällä meillä. Syytä olisi ollut.

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!