Suosittua juuri nyt!

maanantai 8. kesäkuuta 2026

Valaisevaa marjanpoimintaa

Suomalaisilla marjayrityksillä on edessään hankala paikka. Niiden tuotannon raaka-aine kasvaa metsiin ja pelloille omia aikojaan, joten työvoiman tarve on lyhytaikainen, mutta silloin erittäin akuutti, koska sato on saatava talteen ennen kuin se mätänee pelloille tai metsiin.

Nämä syyt ovat vuosien ja vuosikymmenten kuluessa johtaneet siihen, että marjanpoiminta on siirtynyt ulkomaisen kausityövoiman harteille, koska Suomesta ei ole löytynyt tekijöitä – ja niistäkin, jotka ovat aloittaneet, aivan liian monet ovat kyllästyneet pikaisesti. 

* * *

Uutissuomalaisen mukaan tänä kesänä Suomeen on tulossa aivan liian vähän thaimaalaisia poimijoita. Tarve olisi nimittäin noin 3 200 poimijaa, mutta hakemuksia hommaan ryhtymiseksi on jätetty ulkoministeriölle vain 2 000 kappaletta. Toisin sanoen kotimaasta olisi löydettävä yli tuhat ihmistä paikkaamaan vajetta. 

Toisaalta marjayritykset itse ovat takavuosina toimineet laittomasti ja työvoimaa riistäen. Siitä on tosin sittemmin opittu, mutta menneisyyden haamut elävät edelleen – ainakin viranomaisten mielissä. Ja siksi lupien käsittelyt tehdään nykyisin Thaimaassa kasvokkain, jolloin käsittely on hidasta. Lisäksi kielteinen päätös on herkässä.

Kun sellainen iskee, se on tappio suomalaisille marjayrittäjille, mutta myös thaimaalaiselle työnhakijalle, joka on laskenut hankkivansa Suomessa – kotimaansa palkkatasoon nähden – hyvät rahat. Ja suunnitellut tulevaisuuttaa niiden varaan.

Tämä ongelma osoittaa todeksi vanhan sanonnan, jonka mukaan "minkä taaksensa jättää, sen edestään löytää". Olisi varmaan ollut koko marja-alalle hyväksi, mikäli takavuosien ulkomaalaisten marjanpoimijoiden asiat olisi hoidettu siten, ettei niistä tarvitsisi nyt käydä oikeutta.

* * *

Toisaalta ongelmaa ei myöskään olisi, mikäli suomalaisten leipä olisi kiinni pelkästää palkkatyöstä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan yhteiskunta tukee työttömiä – hallituksen paljon parjatuista leikkauksista huolimatta – edelleen varsin runsaskätisesti. Eivätkä kesälomalla olevat koululaiset ja opiskelijatkaan taida olla sen innokkaampia tai ainakaan raskasta työtä kestävämpiä kuin aiemminkaan. 

Nähtäväksi siis jää, kuinka Suomen pelloilla ja metsissä kasvavat marjat saadaan tänä vuonna talteen. Tässä vaiheessa on selvää vain se, että niiden poiminta ja siihen liittyvät ongelmat valaisevat varsin kouriintuntuvasti sitä, miten yhteiskunnan erilaiset interventiot vaikuttavat työmarkkinoiden ja sitä kautta koko talouden toimintaan. 

3 kommenttia:

  1. Näen päivittäin Malmilla ja usein Itä-keskuksessa todella monia mustia miehiä, jotka eivät tee mitään. Voitaisiinko heille ehdottaa marjanpoimintaa. Samalla suomalainen kulttuuri tulisi tutummaksi.

    VastaaPoista
  2. Jos ei laiskat suomalaiset viitsi vaivautua hakemaan marjansa itse, niin olkoon ilman niitä.
    Useimmilla on autot ja kesämökit, ei luulisi olevan vaikeaa.
    Sen sijaan huijataan ahkeria ulkomaalaisia, että pitäis saada nekin marjat ilmaiseksi !

    VastaaPoista
  3. Kuka hullu oleskeluvaltiossa lähtee ötököiden ja sääskien syötäväksi vesakkoon, ei kukaan viisas! Mukavampi on nukkua puolille päivin ja tilata ruokarobotti tuomaan shipsejä ja Colaa ja röökiä, ja jos mahdollista vielä tatska-lehtiä. Sitten tutkitaan netistä yleisötapahtumia, kuten "Maailma kylässä", tahi vaikka Mynämäen "maalaismarkkinoita", josta tulikin todellinen pride-juhla!

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!