Suomen on valmistauduttava Kiinan vaikutusvallan kasvuun itärajan takana

Putinin kolmen päivän erityisoperaatio on johtanut venäläiset ahdinkoon. Esimerkiksi autojen polttoainetta saa vain pitkän jonotuksen kautta, sillä Ukrainan iskut maan öljynjalostamoihin ovat heikentäneet oleellisesti Venäjän öljyntuotantoa. Lisäksi se on vaatinut järkyttävän suuren inhimillisen hinnan kuolleina ja haavoittuneina sotilaina – minkä seurauksena Putinin epäillään suunnittelevan jopa liikekannallepanoa. 

Nämä eivät silti ole ehkä kaikista merkittävimpiä seurauksia erityisoperaatiosta, sillä Uutissuomalaisen julkaiseman artikkelin mukaan Kiina pyrkii tekemään Venäjästä itselleen eräänlaisen vasallivaltion. Se tarkoittaisi tilannetta, jossa maan pohjoinen naapuri olisi riippuvainen Kiinasta, enemmän yhteydessä Kiinaan, pitäisi Kiinaa mallina ja modernin ajattelun lähteenä. 

Artikkelin mukaan kiinalaiset ovat tästä syystä pitäneet yhteyttä sellaisiin venäläisiin, joiden he arvelevat nousevan merkittäviin asemiin Putinin jälkeen. Ja samalla he ovat hidastelleet tämän toivomusten täyttämisen kanssa ja vaatineet esimerkiksi Siperiasta Kiinaan johtavan kaasuputken rakentamiseksi sopimusta, jossa heille myytäisiin kaasua kansainvälisten hintojen sijaan Venäjän paljon halvempaan sisämarkkinahintaan. 

Kun vielä otetaan huomioon venäläisjoukkojen etenemisen pysähtyminen – ja paikoin jopa perääntyminen – on Ukraina osoittautumassa yhä selvemmin Putinin Waterlooksi. Eikä Kiinalla liene minkäänlaisia estoja tilanteen maksimaaliselle hyödyntämiselle. 

* * *

Jos ja kun Venäjä ajautuu sotansa seurauksena Kiinan vasallivaltioksi olisi Suomessa viimeistään nyt kysyttävä, mitä se tarkoittaa sen luoteiselle naapurille eli Suomelle. Lisääkö vai vähentääkö kiinalainen vaikutusvalta Moskovan Suomeen kohdistamaa turvallisuusuhkaa?

Selvää on tietenkin, että rauhan tultua kaupankäynti itärajan yli helpottuu, mutta tuleeko se olemaan luonteeltaan samanlaista kuin ennen erityisoperaatiota? Vai tuleeko siihen jonkinlainen kiinalainen vivahde? Ja jos tulee, niin onko se Suomelle hyvä vai huono asia?

En ole huomannut asiantuntijoiden, virkamiesten tai poliitikkojen pohtivat näitä kysymyksiä. Ja siksi kehotan heitä tekemään näin pikaisesti, jotta voimme mahdollisimman tehokkaasti hyödyntää avautuvat mahdollisuudet ja samalla välttää edessä vaanivat sudenkuopat. 

Eihän politiikka lopultakaan ole muuta kuin mahdollisuuksien taidetta, jossa onnistunut ennakointi on jo puoli voittoa? Tämä koskee ja on aina koskenut erityisesti Suomen idänpolitiikkaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Putinin harhautus, eskalaatio vai kuolema?

Ukraina nolasi Vladimir Putinin
Kiinalainen juttu

Ano Turtiainen asetti kielensä syvälle Putinin peräsuoleen

Venäjälle vapaata demokratiaa paennut entinen kansanedustaja Ano Turtiainen on kertonut, että "jos olisin nuorempi niin jopa lähtisin taistelemaan. Ja jopa rintamalle jos tarvii suomalaisia vastaan lähteä, niin lähden. Se on ihan varma juttu, että natseja vastaan niin lähden."

Lisäksi hän on väittänyt, että Suomi rakensi raja-aidan itärajalle, jotta suomalaiset eivät lähtisi Venäjälle hyvinvoinnin perässä. Tästä päätellen Turtiainen elää vielä vuoden 1918 jälkeisiä tapahtumia, jolloin tosiaan suomalaisia kommunisteja lähti joukolla Venäjälle uskottuaan leninistien propagandaa. Tällä oli hyvin tunnetut seuraukset, jotka lienevät tutuimpia suomalaisille elokuvan "Ikitie" ansiosta.

Turtiaiselle toki suotakoon sanan-, vai pitäisikö sanoa valehtelunvapaus – vaikka on häntä jo maanpetoksestakin syytetty. Siitä huolimatta täytyy todeta, että aika syvälle Putinin peräsuoleen hän on kielensä työntänyt. 

Miehen kielenkäytön motiiveja voimme toki vain arvailla, sillä syynä saattaa olla yhtä hyvin hänen järkensä lopullinen sekoaminen, pelko siitä, että Putin aikoisi lähettää hänet Ukrainaan tai yksinkertaisesti vain pyrkimys saavuttaa suosiota putinistisen hallintokoneiston silmissä. Mene ja tiedä.

Täällä Suomessa Turtiaisen vaikutusvalta lienee kutakuinkin nollassa, joten voimme suhtautua hänen höpötyksiinsä kaikessa rauhassa. Siitä huolimatta on tunnustettava, että niillä on oma absurdi viihdearvonsa, joka sijaitsee jossain Pentuliven ja Euroviisujen välimaastossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halusiko Ano Turtiainen juhlistaa Venäjän alennustilaa?
Perinteinen vasemmisto on edelleen rähmällään itään - mutta Vihreät ei
Koronahörhöille on tulossa oma puolue - mutta mitä muuta Valta kuuluu kansalle-puolue haluaa

Euroopan Unionin ongelmat ja niiden perussyyt

Euroopan Unionia vaivaa heikko todellisuudentaju eli tosiasioiden ymmärtämisen puute. Siksi oli hyvä, että Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusstrategia tuo esille oman näkemyksensä vanhan mantereen asioista. 

Sen mukaan Euroopan ongelmia ovat taloudellisen painoarvon lasku, ylisääntely, hallitsemattomaksi nähty muuttoliike ja syntyvyyden romahdus. Amerikkalaisten lista ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä siihen on lisättävä yletön arvoliberalismi.  

Nämä kaikki ovat asioita, jotka kuka tahansa älyllisesti rehellinen eurooppalainen voi todeta todellisiksi. Tarkemmin ajateltuna kaikki viisi kohtaa eivät kuitenkaan ole toisistaan riippumattomia, vaan ne jakautuvat perus- ja seurannaisongelmiin - siis ultimaattisiin ja proksimaattisiin tekijöihin. 

EU:n ultimaattisia ongelmia ovat ylisääntely ja yletön arvoliberalismi. Ensin mainitun seurauksena maanosamme talous on menettänyt kansainvälisen kilpailukykynsä ja jälkimmäinen on puolestaan tuottanut syntyvyyden romahduksen ja hallitsemattoman muuttoliikkeen. 

Tämä lista ei ole yhdentekevä, vaan se tulisi ymmärtää sekä kansalaisten että poliitikkojen tasolla, sillä vain sitä kautta Euroopan Unioni voi katkaista luisunsa kohti köyhyyttä ja surkeutta. Ja siten varmistaa kansalaistensa elintaso ja turvallisuus sekä myös kyky puolustaa aktiivisesti omaa etuansa kansainvälisten turbulenssien pyörteissä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Matias Marttinen pitää kiinni hallituksen tavoitteesta
Nyt nähdään, onko EU maailmanpolitiikan toimija vai paperitiikeri?
Eurooppalainen hyvinvointivaltio – menneisyyden utopia

Saksan vaalit määrittävät Suomen tulevaisuuden

Saksassa poliittinen kenttä heilahti eilen rajusti, kun sosiaalidemokraatit ottivat niskalenkin kristillisdemokraateista. Samalla vihreät ottivat kolmannen, liberaalit neljännen ja kansalliskonservatiivit viidennen sijan. Äärivasemmisto putosi parlamentista. 

Näistä aineksista kootaan Saksan tuleva hallitus, jonka koostumus ja poliittinen linja nähdään aikanaan. Juuri nyt näyttää kuitenkin siltä, että kansalliskonservatiivien hylkiminen johtaa Kristillisdemokraatit oppositioon samaan tapaan kuin Suomessa kävi Kokoomukselle viime eduskuntavaalien jälkeen, kun puolue kieltäytyi yhteistyöstä Perussuomalaisten kanssa. 

Suomessa SDP:n johtama vihervasemmistolainen hallinto on kahdenkin eilisen arvion (yksi, kaksi) perusteella johtanut pääministeripuolueen kannatuksen laskuun. Syynä ovat kansalaisten suuren enemmistön vastustamat äärivihreät linjaukset, joiden kautta pääministeripuolue on yrittänyt kosiskella nuorisoa ja samalla tyydyttää hallituskumppaniaan Vihreitä.

Suomen kannalta oleellista on, minkälaiseksi Saksan tulevan hallituksen EU- ja talouspolitiikka muodostuvat. Itse pidän epäuskottavana, että Merkelin linja jatkuisi ennallaan ainakaan siinä tapauksessa, että hallitus rakennettaisiin SPD:n ja Vihreiden akselin varaan.

Suomen kannalta oleellisia kysymyksiä ovat Saksan hallituksen suhtautuminen liittovaltiokehitykseen eli velkaunionin rakentamiseen, metsien kestävään käyttöön ja ydinvoimaan. Mikäli metsien käyttöä rajoitetaan kohtuuttomasti, katkeaa Suomen puujalka tai jos ydinvoimastaan luopunut - ja samalla sähkön hinnan taivaisiin nostanut - Saksa taivuttaa EU:n vaatimaan samaa myös muilta jäsenmailta, joutuu vaikeuksiin ainakin suomalainen terästeollisuus. Velkaunionin edistyminen puolestaan tarkoittaisi Suomelle vastuita eteläisen Euroopan talousahdingosta.

Näistä syistä on selvää, että Saksan tulevan hallituksen kokoonpano ja sen myötä etenkin sen poliittinen linja ovat Suomen kannalta äärettömän tärkeitä. Valitettavasti vaikutusvaltamme tehtäviin päätöksiin on kuitenkin pieni, ellei suorastaan olematon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tavoitteena sähköinen yhteiskunta
Euroopan Federalistinen Unioni
Saksalainen dilemma