Kyseisen – ilmiselvästi maahanmuuttajataustaisen henkilön – kuvan voi toki nähdä edelleen sosiaalisessa mediassa niin halutessaan. Eikä kuvan poistamisella siten ole saavutettu muuta kuin entistäkin suurempi kiinnostus hänen henkilöllisyyteensä.
* * *
Koska maamme lehdistön aiemmin julkaiseman vakavista rikoksista epäiltyjen suomalaismiesten kuvat ovat edelleen näkyvissä (esimerkki ja toinen), ainakin itselleni syntyi tapahtuneesta epäilys, ettei nyt sensuroitua kuvaa poistettu lehtien nettisivuilta siksi, että miestä suojeltaisiin syytteiden mahdollisen kaatumisen takia. Sen sijaan arvelen – tai olen suorastaan vakuuttunut siitä – että se poistettiin vain ja ainoastaan hänen ilmeisen – mitä todennäköisimmin humanitaarisen – maahanmuuttajataustaisuutensa takia.
Toisin sanoen tarkoituksena näyttäisi olevan vaikuttaminen tavallisten suomalaisten käsityksiin maahanmuuttajista. Siis eräänlainen ihmisten aivopesu tai ainakin harhaanjohtaminen.
* * *
Sellainen ei tietenkään ole journalistin ohjeiden mukaista. Näin siksi, että niihin sisältyy muun muassa kohdat, joiden mukaan "yleisöllä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu" ja "journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen".
Nähtäväksi siis jää, miten suomalainen lehdistö tulee jatkossa käsittelemään rikoksista epäiltyjen kantasuomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten kuvia. Poistetaanko ne nyt nähdyn esimerkin mukaan jälkikäteen aina sen jälkeen kun haettu henkilö on saatu kiinni, vai koskeeko jälkisensuuri vain ulkomaalais- tai peräti pelkästään kehitysmaalaistaustaisia?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Sensuuria, tekoälyä, moraalia ja eurooppalaista kyvyttömyyttä
Yleisradio ja feministinen dramaturgi
Kuka sopi maahanmuuttajiin liittyvästä sensuurista?
Sensuuria, tekoälyä, moraalia ja eurooppalaista kyvyttömyyttä
Yleisradio ja feministinen dramaturgi
Kuka sopi maahanmuuttajiin liittyvästä sensuurista?
