Onko Etelä-Afrikan tie myös Suomen tie?

Mitähän hallitus ajattelee hoitamalla valtion velanhoito-ongelmaa leikkaamalla kuntien valtionosuuksia  - vähentämättä smalla kuitenkaan niiden velvollisuuksia. Ainakaan kyseinen toimenpide ei vaikuta mitenkään julkisen sektorin kestävyysvajeeseen, sillä niin kauan kuin julkiselta sektorilta edellytetään nykyisiä palveluja, ei säästöjä synny sen enempää euroina kuin henkilötyövuosina mitaten. Eri asia sitten, jos palveluja karsitaan. Mutta tätähän ei ole ainakaan julkisanotusti tarkoitus tehdä.

Yksi vaikutus kuntien valtionosuuksien leikkaamisella kuitenkin on: julkisten menojen rahoituslähde siirtyy entistä enemmän valtionverotuksesta kunnallisverotukseen. Koska valtionverotus on progressiivinen ja kuntavero ei, siirtyy verotusjärjestelmämme jälleen askeleen kohti tasaverojärjestelmää.

Minulle melko suurituloisena kansalaisena tämä tietenkin sopii, ainakin lyhyellä tähtäimellä. Tosin mikäli sama kehitys jatkuu, syntyy Suomeen pidemmällä aikavälillä entistä suurempia varallisuuseroja, jotka voivat sitten aikanaan räjähtää kuten Britanniassa on nähty.

Tätä ongelmaa on äärevimmissä yhteiskunnissa, kuten Etelä-Afrikassa, hallittu palkkaamalla joukoittain aseistettuja vartijoita ja rakentamalla vauraiden asuinalueiden ympärille muurit. Tämäkö on se malli, johon haluamme Suomen kehittyvän?

Mikäli Etelä-Afrikan tie ei ole Suomen tie, ehdottaisin hallitusta vielä kerran tarttumaan säästötavoitteisiinsa ja katsomaan vakavalla mielellä mistä voidaan oikeasti säästää. Tästä aiheesta olen aiemminkin kirjoittanut, joten kopion sieltä vähän ohjenuoraa: valtion tärkeimmät tehtävät ovat väkivaltamonopolin ylläpito, tutkimuksen ja koulutuksen edistäminen, terveydenhuollosta huolehtiminen ja yhteiskunnan turvaverkon säilyttäminen.

Ennen kuin näiden tasoa heikennetään, on kammattava läpi kaikki muut julkisen sektorin toiminnot. Toisin sanoen juuri niihin pitäisi hallituksen uskaltaa kohdistaa säästötoimensa - vieläpä riittävän rankalla kädellä. Vain siten voidaan saada kestäviä tuloksia. Toivotan hallitukselle menestystä tässä urakassa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rasismia ja mellakoita
Valtion tehtävät
Miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan?
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi

Vauraiden ihmisten kakarat vähäarvoisempia kuin muiden lapset?

Uuden Suomen kyselyssä perussuomalaiset ilmoittivat kannattavansa lapsilisien porrastamista tulojen mukaan. Samalla kannalla on ainakin jossain määrin myös SDP. Ajatuksella lienee vankka kannatus myös kansan parissa. Tästä huolimatta se on mielestäni pöyristyttävä.

Lapsilisän tarkoitus on kattaa suomalaisille vanhemmille niitä kuluja, joita lasten hankkimisesta seuraa. Näin on tehty siksi, etteivät nuoret suomalaiset jättäisi lapsia tekemättä ainakaan taloudellisten syiden takia. Lasten hankkiminen kun on ehdoton edellytys suomalaisten geenien ja kulttuurin säilymiseksi myös tulevaisuudessa.

Sinänsä on varmasti totta, että köyhälle lapsilisä on tärkeämpi tulonlähde kuin hyvätuloisille. Mutta niin ovat heidän kaikki muutkin tulonlähteensä. Tämä on looginen seuraus pienistä tuloista, joista suuri osa kuluu välttämättömien asioiden hankkimiseen - toisin kuin suurituloisella.

Koska ihmisten tulojen välillä on varsin suuret erot, on meillä haluttu tasata niistä johtuvia elintasoeroja. Näin lisätään yhteiskunnan turvallisuutta ja edistetään mahdollisuuksien tasa-arvoa kaikille sosiaaliluokkaan katsomatta. Tulontasauksen tärkeydestä lieneekin suuri periaatteellinen yksimielisyys suomalaisten parissa, ja ehkäpä juuri tästä syystä ovat perussuomalaiset ja SDP ehdottaneet lapsilisää yhdeksi keinoksi tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Tulontasaukseen on kuitenkin keksitty jo kauan sitten paljon parempikin keino. Se on progressiivinen verotus. Valitettavasti vain yhteisten menojen rahoitusta on viime vuosina siirretty valtion tuloverotuksesta yhä enemmän tasaveroluonteiseen kunnallisveroon sekä erilaisiin kulutus- ja haittaveroihin, jolloin verotuksen progressio on käytännön tasolla loiventunut erittäin merkittävästi aiemmasta. Lisäksi pääomien verotus on toteutettu kiinteällä veroprosentilla. Kaikki nämä seikat ovat aiheuttaneet suhteellisen köyhyyden  lisääntymistä, eli käytettävissä olevien tulojen erojen kasvua.

Vaikka myös minä muiden suomalaisten tavoin kannatan edellä mainitsemistani syistä melko voimakasta tuloerojen tasausta, olen sitä mieltä että perussuomalaiset ja SDP ovat nyt ottaneet väärän keinon yhteiskunnallisen epätasa-arvon lieventämiseksi. Ei voi olla oikein asettaa vauraiden ihmisten lapset vähempiarvoisiksi kuin köyhempien. Ei vaikka tarkoitus olisikin hyvä.

Nyt nähdyn ehdotuksen sijaan perussuomalaisten ja SDP:n poliitikkojen tulisi keskittyä keinoihin, joilla verotuksen progressio voitaisiin muuttaa nykyistä oikeudenmukaisemmaksi. Se edellyttäisi useiden viimeisten Suomen hallitusten noudattaman erityisesti kaikista suurituloisimpia suosivan verolinjan kääntämistä vaalien jälkeen. Sellaista tavoitetta minäkin voisin kannattaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi
Asiaan!

Miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan?

Helsingin Sanomissa todettiin tänään se, että Suomessa ollaan viime vuosien aikana siirrytty yhä selkeämmin kohti tasaverojärjestelmää. Kirjoitin tästä aiheesta jo jokin aika sitten, mutta HS:n kirjoitus ja etenkin sen paperiversiossa julkaistu puoluejohtajille tehty kysely vaativat muutaman jatkokommentin.

Kyselyssä eduskuntapuolueiden johtajille esitettiin kysymys "mikä on mielestäsi verotuksen tärkein tehtävä?"

Timo Soini vastasi "sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttaminen ja rahoittaminen" muiden puoluejohtajien ollessa eri sanakääntein sitä mieltä että verotuksen tehtävänä on kerätä rahaa julkisiin menoihin.

Kysely paljastaa kaikessa raadollisuudessaan puoluekenttämme (Soini pois lukien) älyllisen tason ja arvomaailman. Poliittiset johtajamme ovat joko sitä mieltä, että julkiset menot ovat sinänsä itsetarkoitus, tai sitten he ihan oikeasti eivät ymmärrä eroa toimenpiteen (varojen keruu menoihin) ja periaatteen (miksi niitä varoja kerätään) välillä.

Ihmettelin asiaa, ja kuin sattuman oikusta minulle tuli tilaisuus testata kysymyksen tulkintaa kahdella kaksikymmpisellä nuorella. Molempien vastauksessa esitettyyn kysymykseen korostui sosiaalinen oikeudenmukaisuus eli he osasivat täysin ongelmitta erottaa periaatteen käytännön toimenpiteestä. Kysymyksen ei siis olisi pitänyt olla liian vaikea myöskään puoluejohtajille. Mutta olipa kuitenkin.

On äärimmäisen mielenkiiintoista, mutta vielä surullisempaa huomata, miten vähän maailma on muuttunut 1600-luvulta kun Ruotsin valtakunnankansleri Axel Oxenstierna lausui kuuluisat sanansa "An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur" eli "poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan". Olen mykistynyt.


Lisää ajatuksia samasta aihepiiristä:
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi
Ihmisryhmien kollektiivinen älykkyys ja c-faktori
Kummallinen ajattelu vaikeuttaa maahanmuuttajien sopeutumista

Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi

Suitian herra Klaus Fleming oli suomalainen suurmies 1500-luvulla. Hän oli muodollisesti kuningas Sigismundin vasalli, mutta käytännössä Suomen yksinvaltias kuninkaan pysytellessä Puolassa ja tämän kilpailijan Kaarle-herttuan Ruotsissa. Hänen etunsa siis kävi yhteen Sigismundin kuninkuuden kanssa, mutta tosiasiassa hän ei toiminut kuninkaan vaan oman valtansa maksimoimiseksi.

Ruotsin armeija oli koottu kokoon jälleen kerran Venäjää vastaan käydyn sodan takia. Tällä kertaa Fleming ei suostunut rauhan tultua päästämään miehiä valtion leivistä, vaan ylläpiti joukkojaan kasassa. Taustalla olivat Kustaa Vaasan jälkeiset valtataistelut, joissa Kaarle-herttua pyrki nousemaan kuninkaaksi Puolassa majailevan laillisen kuninkaan Sigismundin sijalle. Sigismundin puolesta valtaa Suomessa pitävä Fleming puolestaan hyötyi tilanteesta ja halusi armeijan koossa pitämällä estää Kaarlea saapumasta Suomeen.

Periaatteessa Flemingin joukoilla oli oikeus saada ylläpito talonpojilta. Tämän olisi pitänyt tapahtua keräämällä jokaiselta talolliselta hänen osuutensa. Käytännössä se olisi ollut vaivalloista, joten joukoilla oli tapana hakea koko ylläpitonsa kylän vauraimmasta talosta, ja jättää vahingon tasaaminen kyläläisten riideltäväksi. Kun tämän "linnaleirin" kantoon vielä käytettiin yleisesti vääriä mittoja (eli otettiin säädettyä enemmän) ja suoranainen ryöstely ja mielivaltakin olivat varsin yleisiä oli kansan pettymys suuri, kun rauhan tultua armeijaa ei hajotettukaan. Tämän tyytymättömyyden pohjalta nousi nuijamiesten viha ja kapina. Sodan varsinaiseksi syylliseksi usein mainittu herttua Kaarle vain heitteli bensiiniä jo kytemässä olevaan rovioon, jonka syttymiseen hänen vaikutuksensa lienee lopulta ollut mitätön.

Kaarlen synniksi nuijasodan syttymisessä voi siis laskea lähinnä sen, että hän antoi nuijamiehille sellaisia toiveita, joiden kattamiseen hänellä ei ollut eväitä. Täsmälleen ottaen Kaarlen kehoitus kuului (Ylikankaan Nuijasota-kirjan käännöksenä): "En voi antaa muuta neuvoa kuin hankkikaa rauha omalla kädellänne. Onhan teitä toki niin monta, että pystytte huovit päältänne karistamaan - ellette muuten, niin aidanseipäillä ja nuijilla. Puolustakaa itse itseänne, minä merta vartioitsen."

Mutta eivät eteläpohjalaiset niin tyhmiä olleet, etteivät olisi ymmärtäneet olevansa yksin, ja ettei Ruotsista olisi tulossa apua. Tilanne oli kuitenkin kestämätön ja näin tavalliset talonpojat tapattivat itsensä turhan takia. Sen seurauksena heidän asemansa kurjistui ennestään kun suomalaisen aatelin sijaan astuivat vielä heitäkin vähemmän tavallista kansaa kunnioittavat ulkomaalaissyntyiset vapaaherrat. Eikä asiaa auttanut 1600-lukulaisen Ruotsin suurvaltapolitiikka, joka kiristi veronkantoa entisestään ja tapatti miehet sotaseikkailuissa pitkin Eurooppaa. Mutta se on oma tarinansa.

1500-luvun lopun kehityksessä näen valitettavan selvän analogian nykyiseen Suomen tilanteeseen. Viimeisten kymmenien vuosien kuluessa on Suomessa vahvistunut sellainen kehitys, että ne ottavat kenellä on siihen mahdollisuus. Kansan eli veronmaksajan tehtäväksi on jäänyt maksaa yhä suurempi osa verotaakasta. Korruptoituneet "hallitsijat" puolestaan eivät joko ole huomaavinaan tai hyväksyvät kaiken muodollisesti laillisena menona.


Toisin kuin 1500-luvulla, on Suomen kansalla kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa hallitsijoihinsa. Se tapahtuu seuraavan kerran eduskuntavaaleissa 2011.

Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Populismin vastavoima
Vihreilla on seuraavissa vaaleissa kohtalon hetki
Puolueiden maahanmuuttoasenteista