Tanskalainen tutkija Jacob Nielsen Arendt antoi suomalaisille maahanmuuttopoliittisia neuvoja. Niiden mukaan kotoutumisessa tulisi yhdistää työ, kielikoulutus ja ammatillinen opetus sopivassa suhteessa.
Hän myös huomautti, ettei kielikoulutusta saisi laiminlyödä muiden asioiden kustannuksella. Näin huolehdittaisiin myös maahanmuuttajien jälkikasvusta, sillä vanhempien paikallisen kielen osaaminen vaikuttaa myönteisesti maahanmuuttajien lapsiin.
Nämä seikat ovat tavallaan itsestäänselvyyksiä, mutta on hyvä, että ne tuodaan esille näin suoraan. Samalla on muistettava, ettei kielen oppiminen ole viime kädessä maahanmuuttoviranomaisten vastuulla, vaan pikemminkin tulijalle kuuluva oikeus ja velvollisuus.
Toisaalta juuri tämän velvollisuuden tähdentäminen kuuluu viranomaisille. Samoin kuin kielen opiskelun mahdollistaminen suomalaisessa yhteiskunnassa niin humanitaarista suojelua hakeville, täällä työtä tekeville kuin heidän perheenjäsenilleenkin.
Tässä mielessä on hyvä, että Petteri Orpon hallitus on juuri säätänyt lain, jossa määrätään, ettei Suomen kansalaisuutta voi saada, ellei hakijalla ole näyttöä maamme ainakin yhden kansalliskielemme riittävästä osaamisesta.
Toisaalta ainakin itsestäni on selvää, ettei tämä ole riittävä kannustin kaikille maahamme saapuneille henkilöille. Siksi kannattaisi harkita myös maassamme vain väliaikaisesti elävien ihmisten oleskeluluvat kytkettäisiin kansalliskielten osaamiseen – ainakin silloin, kun kyse on niin sanotusta humanitaarisesta maahanmuutosta, jonka kustannuksista vastaavat suomalaiset veronmaksajat.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pari ajatusta somaleiden miljardihuijauksesta
Kotoutumistukea maahanmuuttajille
Ovatko integroituneet arabit positiivinen asia?

Malmi on - infraa lukuunottamatta - kuin Bantustan: ainoa kieli on "äbäläväbälä"-
VastaaPoistaMinulle tässä maassa ei ole kuin yksi oikea kieli ja se on, Suomen kieli, ei mikään Suomea orjanaan pitänyt hurrien kieli. Eli jos ei vuodessa osaa 5 lausetta Suomeen ryöminyt karvaurpa niin nuo voi lähettää rajalta vaikka venäjälle.
VastaaPoistaSuomessa opetetaan ensisijaisesti sosiaalipummausta ja oikeiden numeroiden raapustamista äänestyslippuun.
VastaaPoista