perjantai 8. kesäkuuta 2018

Onko EU tekemässä ensimmäistä järkevää turvapaikkapoliittista päätöstään?

Tänä aamuna oli hauskaa lukea uutinen, joka kertoi itse aiemmin esittämästäni toiveesta. Siis Helsingin Sanomien juttu EU:n ulkopuolelle perustettavasta siirtolaisleiristä, jonne kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet elintasopakolaiset sijoitettaisiin.

Itse tosin käytin pari vuotta sitten tuollaisesta leiristä sen tarkoitusta paremmin vastaavaa nimitystä turvapaikka. Ja onhan samaa viime vuonna ehdottanut myös Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.

HS:n juttu oli olevinaan analyysi, mutta keskittyi lähinnä tuomaan esiin turvapaikkojen perustamiseen liittyviä ongelmia, joista osa oli selvästikin väkisin väännettyjä. Esimerkiksi se, että tulisiko niistä "suljettuja linnoituksia, joissa ihmiset viruvat vuosikausia". No ei varmasti tulisi, mikäli turvapaikasta pääsisi halutessaan palaamaan takaisin kotimaahansa.

HS:n toimittaja tuli kuitenkin kertoneeksi myös sen todellisen syyn, miksi tällaisten turvapaikkojen perustaminen olisi erinomainen ja toimivaksi osoitettu ajatus: "Australia on tällä tavoin onnistunut tyrehdyttämään laittoman siirtolaisuuden". Tosin Australiassa myös turvapaikkahakemukset käsitellään siten, että hakijat viettävät aikansa turvapaikassa.

Samaa olisi toki järkevää soveltaa myös EU:ssa - ei vähiten siksi, että se vähentäisi varsinaista turvapaikkaturismia, jossa ainoana tavoitteena on hyödyntää hakemuksen käsittelyn aikana tarjottavia etuja ja nähdä vähän maailmaa. Eikä varsinkaan siksi, ettei turvapaikassa olevalla tulijalla ole mahdollisuuksia tehdä kantaväestöön kohdistuvia rikoksia.

Jääkäämme siis odottelemaan tekisikö EU ensimmäisen järkevän päätöksensä turvapaikkaturismin suhteen. Vaikka mielessäni kaihertaakin epäilys, on asia niin merkittävä, että puheena olevan päätöksen toteutumista on syytä toivoa kaikella sydämellä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tehokas maahanmuuttopolitiikka
Turvapaikka ehkäisisi laittomaan oleskeluun liittyviä negatiivisia ilmiöitä
Kielteisen päätöksen saaneille on rakennettava turvapaikka

19 kommenttia:

  1. Kuvaavaa tälle kotimaiselle suvakkimössötykselle oli ministeri Mykkäsen esittämät vakavat epäilyt siitä, toteutuvatko matujen KAIKKI oikeudet nyt ihan varmasti tuommoisissa leireissä. Suomihan ei hänen mukaansa voi olla missään tekemisissä tuommoisten järjestelyjen kanssa, mikäli tästä ei ole 110%:n takeita.

    VastaaPoista
  2. Mykkänen loi lausunnollaan taas uuden vahvan vetovoimatekijän tulla Suomeen lomailemaan.
    SDP: maahanmuuttopoliittinen ohjelma, mikäli voittavat vaalit tulee aiheuttamaan todellisen katastrooffin. Kaikki, myös rikolliset läpsyttelijät saavat jäädä maahan elinikäisen elatusautomaatin ääreen. Jos ei muutoin onnistu niin jokaiselle hylsyn saaneelle palkataan verovaroin ikioma konsultti joka hoitaa asian tavalla tai toisella.
    Todellinen kansanvaihto on vasta alussa ja rikollisetkin kelpaavat kunhan ovat etnisesti edistyksellisiä.
    Ei tainnut olla vitsi kun eräs SDP:n ehdokas ehdotti jokin aika sitten, että ISIS tappajille täytyy antaa sotaveteraanistatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Näin etenkin, jos hallitukseen tulevat demareiden lisäksi vihreät ja/tai vassut.

      Poista
    2. Tämähän oli ihan kansanedustajas nainen,joka näin järjettömiä ehdotti...siis tätä veteraanistatusta ja ilmeisen tosissaan.
      Onneksi putosi "sopeutumaan" eläkkeelle.

      Poista
  3. Sisäministeri Mykkäsestä (kok.) ei ole puolustamaan Suomen etua kansainvälisessä turvapaikkapolitiikassa

    VastaaPoista
  4. Mykkänen on esimerkki poliitikosta, joka yrittää pelata varman päälle viimeiseen asti. Ja olisihan härdelli tietysti varma, jos hän olisi vastannut kannattavansa ideaa. Kaikkien maailman abdulkarimien pöyristymisissä olisi HS:llä riittänyt raportoitavaa kuukausiksi.

    VastaaPoista
  5. Enpä ole varma onko leireistä mitään apua sellaisille reissaajille jotka matkustelevat omin keinoin salakuljettajien avustamana. Rajalle ilmestyisi entiseen malliin asylymin mutisijoita. Mykkäsen ja Niinistön olisi hyvä käydä Orbanin puheilla opiskelemassa miten rajavalvonta toimii.
    Tämä on noiden löperöiden johtamina täysin avoin maa valloittajille, riittää, kun opettelee mutisemaan tämän kuuluisan taikasanan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelman ratkaisu löytyisi siitä, että turvapaikkaan ohjattaisiin myös kaikki turvapaikkahakemuksen jättäneet odottamaan ratkaisuaan. Siis Suomeen vasta sitten, kun siihen on lupa.

      Poista
  6. Esitin eilen 7.6.2018 joukon linkkejä, joiden takana oleva teksti osoittaa varsin selvästi, että EU-diktatuurin agendaan edelleen kuuluu tukevasti Kalergi-suunnitelma eli eurooppalaisten valkoinen kansanmurha.
    Nuo linkit löytyvät kommenteista 'Anonyymi7. kesäkuuta 2018 klo 12.16' ja 'Anonyymi7. kesäkuuta 2018 klo 12.21', http://professorinajatuksia.blogspot.com/2018/06/iiro-rantala-taisi-olla-oikeassa-porin.html.

    Vaikka olenkin professorin kanssa täysin samaa mieltä seuraavasta:
    "Jääkäämme siis odottelemaan tekisikö EU ensimmäisen järkevän päätöksensä turvapaikkaturismin suhteen. Vaikka mielessäni kaihertaakin epäilys, on asia niin merkittävä, että puheena olevan päätöksen toteutumista on syytä toivoa kaikella sydämellä.", niin voisin uskoa tuohon vain siten, että EU-diktatuurilla olisi siinä tapauksessa monta ketunhäntää kainalossa kuten esim. maahantunkeutuja-invaasion lisääminen homoliittojen verukkeella.

    Sen sijaan lupaavalta näyttää 'kapinallisten' Italian, Espanjan ja Visegrád-maiden orastava yhteistyö maahantunkeutujien torjumiseksi jo EU:n ulkopuolella ja toivoa voi että samaan rintamaan liittyy lisää EU- ja miksi ei EU:n ulkopuolisiakin maita, joita invaasio uhkaa.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  7. Mykkänen on liittynyt niiden ihmisoikeusfundamentalistien joukkoon, joita mediassa ja punavihreissä poliitikoissa on jo ihan tarpeeksi, ja joita ei kantaväestön ihmisoikeudet ja hyvinvointi kiinnosta pätkääkään. Ihmisoikeuksiin vetoaminen on retorinen keino olla toimimatta oman kansan parhaaksi. Useimmille pelkkää hurskastelua ja hyvän ihmisen farisealaisuutta.

    VastaaPoista
  8. Yle tänään:

    "Itävalta karkottaa imaameja ja sulkee moskeijoita"
    "Itävalta ei hyväksy muslimijärjestöjä, joilla on poliittisia tarkoitusperiä."

    https://yle.fi/uutiset/3-10244611

    Artikkelista poimittua:

    Itävalta aikoo karkottaa jopa 60 imaamia, jotka maan viranomaisten mukaan saavat rahoitusta Turkilta.
    Viranomaiset sulkevat lisäksi seitsemän moskeijaa, ilmoitti liittokansleri Sebastian Kurz tänään perjantaina. Kurz syytti moskeijoita muslimien radikalisoinnista.

    VastaaPoista
  9. Toivoa lisäävä uutinen:

    "Tanska haluaa rakentaa palautusleirin EU:n ulkopuolelle
    Tänä vuonna noin 1000 ihmistä on hakenut turvapaikkaa Tanskasta, kirjoittaa TT.

    Tanska neuvottelee Saksan, Itävallan ja Hollannin kanssa palautusleirin rakentamisesta EU:n rajojen ulkopuolelle, jonne voisi lähettää maahanmuuttajia, jotka ovat kieltäytyneet lähtemästä kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen.

    Jostain syystä katsotaan tärkeäksi, että leiri sijaitsee valkoisessa Euroopan maassa, mutta EU:n rajojen ulkopuolella. Kyse ei ole kuitenkaan länsimaisen hyvinvointijärjestelmän saatavuudesta, toteaa Tanskan pääministeri Løkke Rasmussen.

    ”Jos olen täysin rehellinen, ei leiriä tulisi rakentaa maahan joka on siirtolaisten suosimien maiden kärkipäässä”, hän sanoo.

    Lähde: Fria Tider"

    https://mvlehti.net/2018/06/08/tanska-haluaa-rakentaa-palautusleirin-eun-ulkopuolelle/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  10. Vallanpitäjiemme propagandakone Yle pyrkii muun valtaVALEmedian kanssa jakamaan kansaa - "hajoita ja hallitse":

    "VASTAKKAINASETTELUN AIKA EI OLE OHI - SE ON VASTA ALKAMASSA

    Valtamediat kertoivat eilen Suomen kulttuurirahaston ja ajatuspaja E2:n teettämästä tutkimuksesta, jossa kysyttiin yli 6000 kansalaiselta, mistä suomalaiset ovat huolissaan, mikä meitä erottaa ja jakaa. Ylen uutisessa Maata riivaa riitely ja vastakkainasettelu – kansalaiset katsovat Suomen nykymenoa huolissaan korostettiin tutkimuksen havaintoa, jonka mukaan kolmannes kansalaisista nimesi jakavaksi tekijäksi yhteiskunnallisen keskustelun repivyyden ja arvoristiriidat.

    Valtamedian eli hallitsevien tiedotusvälineiden kannalta tutkimustulos on hälyttävä, koska enemmistö suomalaisista pitää tutkijoita puolueellisina ja mediaa rintamalinjojen rakentajana. Kansa saattaa olla tyhmää, mutta ei sentään niin tyhmää etteikö se ymmärtäisi, että järjestelmään vahvasti kytköksissä oleva valtamedia pyrkii valikoiduilla uutisoinnillaan jakamaan kansaa, koska suomalaisvihamielisten voimien on helpompi hallita epäyhteinäistä kansakuntaa:

    Yli puolet (57 %) suomalaisista on sitä mieltä, että tiedotusvälineet kärjistävät yhteiskunnan ristiriitoja tahallaan. Yhtä heikko on usko tutkijoihinkin. Sama 57 prosenttia kansalaisista ajattelee, että tutkijat ajavat julkisuudessa omia päämääriään.

    Epäusko tutkijoihin ei tosiasiassa kerro suomalaisten heikosta luottamuksesta tieteeseen, vaan ainoastaan politisoituneisiin tutkijoihin, jotka ajavat omaa agendaansa.
    ...
    Kun puheenaiheina ovat pakolaiset ja ihmisoikeudet voi olla varma, että Ylen asiantuntijana on Martin Scheinin, sensuuria ja viharikoslakeja ovat puolestaan puolustamassa professorit Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen.
    ...
    Jotkut tutkijat eivät pelkästään manipuloi, vaan suorastaan valehtelevat agendansa puolesta kuten UPI:n Teemu Sinkkonen, jonka mukaan turvapaikanhakijoiden tuoma terrorismi on "punahilkka satua". Yle käytti Sinkkosen sittemmin UPI:n sivulta poistettua artikkelia "Satu terroristeista" (2016) lähteenä todistaakseen, että ISIS ei ole todellinen uhka ja päinvastaista väittää vain paranoidi äärioikeisto, jonka jutut ovat verrattavissa Punahilkka-satuun. Onneksi Yle Watch tallensi osan tästä sadusta myös jälki..."

    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2018/06/vastakkainasettelun-aika-ei-ole-ohi-se.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin väittää blogisti Teemu Vehkala:

      "Tiesitkö että SUOMI ENSIN ry:n perusti SUPO salaisella toimeksiannolla",
      http://nwohavaintoja.blogspot.com/2018/06/tiesitko-etta-suomi-ensin-ryn-perusti.html

      Poista
  11. Onkohan tuo usarinkirjottaja ihan tosissaan vai trollako tahallaan ?
    http://artoartovihavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/256564-islam-vainot-inkvisiittion-aika-palaa-eurooppaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet aktiivisesti seurannut usarin "puheenvuoro"palstaa, olet varmastikin saanut riittävän selkeän kuvan kyseisen blogistin ideologisesta ajatusmaailmasta. Kyseisessä keskustelukerhossa kirjoittelee ja kommentoi kyllä ihan täyspäisiäkin henkilöitä

      Poista
    2. Voi ollakin, tuntuu että vaan tahallaan provosi tuolla, mutta en enään kovinkaan varma ole, toinen idiootti on tämä Petteri Ritala, tainut haistella liikaa antivaraatissaan homeisia kirjoja, tosin kaverin tollosu paistaa kirjotuksista niin läpinäkyvästi ..

      Poista
  12. Eva Nilsson, kehityspolitiikan asiantuntija ja väitöskirjatutkija analysoi Euroopan ja Afrikan unionien välistä yhteistyötä:
    https://www.ulkopolitist.fi/2018/06/08/euroopan-ja-afrikan-valit-ovat-kaannekohdassa-vanhojen-valtarakenteiden-purkaminen-vaatii-konkreettisia-toimia/

    "Keskeinen kysymys Euroopan ja Afrikan välisen yhteistyön tulevaisuudelle onkin, onnistutaanko se dekolonisoimaan. Se vaatisi Euroopalta nöyrtymistä, rakenteellisen kolonialismin tunnistamista ja täysin uusien toimintatapojen keksimistä.
    Uudenlaiseen yhteistyöhön siirtyminen ei myöskään näytä tapahtuvan hetkessä. Vaikka AU:lla on kova tarve itsenäistyä ja omavaraistua, oli sen ensimmäinen kantaluonnos kuitenkin paradoksaalisesti vanhan tyylinen ”ostoslista”, johon oli listattu hankkeita, joille Afrikan maat halusivat rahoitusta."

    Että siltähän se taas näyttää...

    Toisaalta:
    "Eurooppa on yrittänyt kehittää Afrikkaa ilman afrikkalaisia."
    Eiköhän se ole hyvää vauhtia etenemässä, kohtahan Afrikka on ilman afrikkalaisia, jotka ovat integroituneet eurooppalaisiksi Euroopassa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!