tiistai 19. kesäkuuta 2018

Ei syytä huoleen

Yleisradio kertoi meille, että Eurooppaan saapuneiden turvapaikanhakijoiden määrä on pudonnut vuoden 2015 pakolaiskriisiä edeltäneelle tasolle. Asian tueksi esitetyssä kuvassa näkyi kuitenkin selvästi, että tulijoiden määrä on edelleen selvästi korkeampi kuin ennen vuoden 2015 pakolaiskriisiä. Mutta siitä huolimatta tekstiin oli siis kirjoitettu "Eurooppa on kuitenkin palannut kolmessa vuodessa käytännössä vuotta 2015 edeltäneeseen tilanteeseen".

Sanan "käytännössä" arvo on kuvasta tulkittuna noin 20 000 henkeä kuukaudessa - tai toisin ilmaistuna suunnilleen 40 prosenttia. Kuvio päättyy vuoteen 2017, eli se ei sisällä tämän vuoden lukuja: onkohan selitys kuvan ja tekstin ristiriidalle kuvion päättyminen viime vuoteen, mutta sitä seurannut turvapaikanhakijoiden määrän romahtaminen jota ei näy kuvassa, vai yleläinen elintasopakolaisten agendan ajaminen? Selvää on kuitenkin, ettei se tue jutun sanomaa.

Suomessa tilanne on se, että alkuvuodesta 2015 tulijoita oli tammikuusta maaliskuuhun (eli ennen tulijavirran kiihtymistä) 300-400 henkeä kuukaudessa ja yhteensä 1009 kansainvälistä suojelua hakevaa. Tänä vuonna tulijoita on ollut samoina kuukausina (siis tuoreimpien tilastojen mukaan) niin ikään 300-400 ja yhteensä 1010 henkeä, eli meidän kohdallamme tulijavirta on tosiaankin palautunut pakolaiskriisiä edeltävälle tasolle.

Olivat asiat koko EU:n tasolla niin tai näin, saimme tänä aamuna lukea Ylen uutisista myös siitä, kuinka Malmön keskustassa on jälleen ammuskeltu ilman, että sivullisille olisi aiheutunut vaaraa. Eikä yleisönkään ole syytä olla huolissaan. Olikohan kyse siis jonkinlaisesta turva-ammunnasta?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yle raiskaajien ja vaimonhakkaajien asialla
Herättääkö Stefan Löfven ajatuksia?
Muhammed ja Ylen intiaanipäähine

9 kommenttia:

  1. Yksi totuus on tämäkin:

    "Rohingya-kriisi ja Afrikan konfliktit kylvivät sekasortoa – pakolaisten määrä kasvoi viime vuonna eniten koskaan"
    "Pakolaisia on maailmassa enemmän kuin Ranskassa asukkaita. Yli puolet kotinsa jättäneistä vuonna 2017 oli lapsia."

    Artikkelista poimittua:

    Syyrian sisällissota on saanut 6,3 miljoonaa ihmistä pakenemaan maan rajojen ulkopuolelle ja 6,2 miljoonaa maan sisällä.
    Toiseksi eniten ihmisiä pakeni vuonna 2017 Afganistanista.

    Suurin pakolaisten määrän kasvu koettiin viime vuonna sisällissodan kourissa olevassa Etelä-Sudanissa: 1,4 miljoonasta 2,4 miljoonaan.

    https://yle.fi/uutiset/3-10262265
    ------------------

    Voiko olla myös niin, että osalle porukasta riittää pääse Euroopan alueelle?
    Ei välttämättä haeta turvapaikkaa vaan ollaan laittomasti maassa kuten ihmiset USA:ssa?

    Jos näin on, on entistä tärkeämpää hoitaa rajakontrolli ja lopettaa hyväntekeväisyys laivojen matkat!
    Päivän pisteet tällä kertaa Italialle.

    VastaaPoista
  2. Yle näkemys:

    Parrakas muslimi paistattelee lehtien kansissa sankarina eikä vihollisena –
    Liverpoolin tähti vähensi islamvihaa jo Englannissa, voiko hän tuoda MM-kisoissa rauhan koko maailmaan?
    -----------------

    Kolmas professori:

    "Jaakko Hämeen-Anttila, Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori, ei usko,
    että jalkapallon MM-kisat olisivat erityisen hedelmällinen maaperä kulttuurien kohtaamiselle."

    https://yle.fi/urheilu/3-10200712

    VastaaPoista
  3. Entäs jos Malmön ammuskelussa olisi kuollut kaksi sivullista ja haavoittunut viisi, niin olisiko Yle raportoinut tähän tyyliin: Malmön ammuskelussa kuoli vain kaksi sivullista ja viisi haavoittui erittäin lievästi.

    VastaaPoista
  4. "Valencialaiset opiskelijat joutuvat jättämään asuntonsa, jotta Aquariuksen siirtolaiset voivat muuttaa tilalle",
    https://www.kansalainen.fi/valencialaiset-opiskelijat-joutuvat-jattamaan-asuntonsa-jotta-aquariuksen-siirtolaiset-voivat-muuttaa-tilalle/

    Milloin tulee Suomeen vastaava tilanne?

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  5. Malmössä arabigangsterit taistelivat huumereviireistä. Lopputulos hyvä: kolme vainaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykypolitiikalla myös Suomen tulevaisuuskuvaa. Kunpa kansa ymmärtäisi tämän seuraavissa vaaleissa.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  6. Onko mm. valuuttakeinottelulla miljardejaan ansainnut Rotschild-agentti Soros asettanut tarjoamiensa avustus-, lue lahjusrahojensa ehdoksi seuraavanlaisen tekstin suoltamisen?

    "Amnesty International: 22 miljoonaa siirtolaista pitää tuoda turvallisesti Eurooppaan vaarallisen Välimeren yli",
    https://www.kansalainen.fi/amnesty-international-22-miljoonaa-siirtolaista-pitaa-tuoda-turvallisesti-eurooppaan-vaarallisen-valimeren-yli/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  7. Olikos tämä Ylen uutinen nyt jotain sukua tälle tunnetulle periaatteen ja käytännön erojen havainnollistamisen esimerkille, että kun Henkilön A nasaalikarvat sidotaan Henkilön B perianaalikarvoihin, on periaatteessa molemmilla nenä perseessä, mutta Henkilöllä B on käytännössä hiukan mukavampi olla.

    VastaaPoista
  8. Eihän tähän voi muuta taas lisätä kuin vanhan kommenttini syntyvyyden säännöstelystä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Ehkäisyhormonihilloa hirssipuuroon aamuisin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!