lauantai 3. helmikuuta 2018

Miksi rikollisella on satunnaista uhria suuremmat ihmisoikeudet?

Kesäkuussa 2016 Vantaan Korsossa nähtiin murhenäytelmä, jonka aikana 22-vuotias pitkä, laiha ja tummaihoinen mies puukotti kolmea uhria. Nyt 23-vuotias luultavasti sudanilaistaustainen Matieb Matieb tuomittiin neljän vuoden ja seitsemän kuukauden ehdottomaan vankeuteen muun muassa kolmesta törkeästä pahoinpitelystä.

Matieb Matiebilla oli hovioikeuden tuomiosta kertoneen Helsingin Sanomien uutisen mukaan rikostaustaa. Lisäksi lehti kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) näkemyksestä, jonka mukaan nyt tuomittua miestä on pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle ja terveydelle, koska hänellä on antisosiaalinen persoonallisuus, epävakaan persoonallisuuden impulsiivinen häiriötyyppi sekä vaikea-asteinen alkoholi- ja monipäihderiippuvuus.

Lehti kertoi edelleen, että Matieb oli ennen puukolla riehumistaan päästetty THL:n lausunnosta huolimatta ehdonalaiseen, josta oli jäljellä noin kaksi kuukautta. Tästä kaikesta seuraava kysymys tietenkin kuuluu, että kuka ottaa vastuun tapahtuneesta?

Entä mitä tapahtuu Matiebille neljän vuoden ja seitsemän kuukauden jälkeen? Tai todennäköisemmin noin kolmen vuoden kuluttua, kun hän seuraavan kerran astelee meidän lainkuuliaisten ihmisten joukkoon. Pyyhitäänkö silloinkin THL:n lausunnolla ns. takapuolta, vai asetetaanko tavallisten ihmisten turvallisuus Matiebin vapaanaliikkumisoikeuden edelle?

Tämä on se kysymys, joka kerta toisensa jälkeen askarruttaa mieltäni kun kohtaan tämän kirjoituksen synnyttäneen lehtijutun kaltaisia uutisia. Eli miksi näyttää niin vahvasti siltä, että suomalaisessa oikeusvaltiossa näytetään asetettavan rikollisten ihmisoikeudet tavallisten rehellisten ihmisten turvallisuuden yläpuolelle. Ja miksi kukaan ei koskaan ota mitään vastuuta tällaisista asioista - saati että niistä seuraisi rangaistuksia.

Onhan selvää, että Matiebinkin tapauksessa pitkä rikoshistoria ja THL:n lausunto paljastivat jo etukäteen, että sivullisten joutuminen hänen päällekarkauksensa uhriksi oli vain ajan kysymys. Ja näin tulee olemaan mitä todennäköisimmin myös sitten, kun hän on tuomionsa kärsinyt.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ovatko pedofiilin vai lasten ihmisoikeudet tärkeämpiä?
Onko eurooppalaisten elätettäväksi pääseminen suurin ihmisoikeus?
Onko oikeus väkivaltaan Suomessa suurempi kuin oikeus turvallisuuteen?

20 kommenttia:

  1. Vangeilla on maksuton hampaidenhoito mutta vanginvartijat maksavat tavallisten kansalaisten tavoin joko kunnallisen tai yksityiset hoidon taksat. Ilmainen hammashoito on myös turvapaikanhakijoilla. Tämä on sitä arjen tasa-arvoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentistasi tuli jostain syystä mieleen Owrellin muotoilema tunnettu fraasi, jonka mukaan "kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset".

      Poista
    2. Kaksi Itä-Euroopasta tullutta maahanmuuttajaa miettivät uuden rikoksen tekemistä. He ovat tehneet Suomessa kaikenlaista pahaa ja toinen on ollut vankilassakin. Vankilan käynyt näytti hyviä hampaitaan ja kehui, että vankilassa hampaat laitettiin hyvään kuntoon. Ja kaverinsa hampaat olivat surkeassa jamassa. Siksi hyvähampainen sanoi. Nyt tehdään sellainen rikos, että jäät kiinni ja joudut vankilaan. Laitetaan hampaasi kuntoon.

      Tämän tosijutun minulle kertoi noiden rikollisten lähipiiriin kuuluva henkilö.

      Pauli Vahtera

      Poista
    3. Professorille
      Yhä useammat Orwellin visiot alkavat olla ajankohtaisia.
      Ja Orwell ei varmasti osannut kuvitella miten totaalista ja salavihkaista nykytekniikalla ihmisten seuranta voi olla.

      Poista
    4. Ihailuni Orwellin kaukonäköisyyttä kohtaan on kasvanut erityisesti viime vuosina.

      Poista
  2. Kenenkään mieleen ei ole tullut, että mies pitäisi karkottaa mitä pikimmin.

    Sudanissa hän todennäköisesti joutuisi ammutuksi ennen pitkää joko poliisin tai muiden sudanilaisten toimesta. Jos olisi kerrankin rehellinen ja sanoisi, että onneksi niin saattaisi käydä. Sillä hänestä ei koskaan tule Suomessa eikä missään muuallakaan kunnon kansalaista, mutta väkivaltaa hän tulee kylvämään heti vankilasta päästyään. Tuskin hänen elämänsä kovin auvoista olisi missään. Toki hyvänä ihmisenä pitäisi sanoa, että ihmisoikeudet. Mutta kai uhreillakin on ihmisoikeudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pottunollaisilla suomalaisilla ole mitään ihmisoikeuksia. meillä on vain ja ainoastaan okíkeus maksaa näden elätys, oliva he sitten vapaalla tai vankilassa.

      Poista
    2. Yhä useammin ihmettelen tätä paasaamista jakamattomista ihmisoikeuksista ja ihmisten tasa-arvosta. Olemmeko tällaisten tapausten yhteydessä todella sitä mieltä, että tuokin ihminen on yhtä hyvä ja tärkeä kuin uhrinsa. Tai yhtä hyvä kuin veronmaksajat, jotka kaiken tämän kustantaa.

      Poista
    3. Pauli
      Mikä on tilanteesi fb-bannien suhteen.
      Itse en ole liittynyt kyseiseen puulaakiin periaattelisista syistä.
      Ja en ole nähnyt blogejasi iltiksessä vähään aikaan.
      Tietty porukka haluaa varmasti "hiljentää" sinun blogin.
      Koska uskallat sanoa että haittamaahanmuuton keisarilla ei ole vaatteita.

      Poista
    4. Karkottamisen pitäisi olla tällaisissa tapauksissa itsestäänselvyys. Ellei Matieb sitten ole jo toista sukupolvea ja täällä syntynyt.

      Poista
    5. Rajasin Facebook sivuni vain kavereille ja sen jälkeen olen saanut olla rauhassa. Lukijoiden määrä romahti.

      Iltalehden blogissa kaikki hyvin, paitsi en ole ehtinyt kirjoittaa tänä vuonna.

      Poista
  3. Suvakkikommari sanoo, että toisen euro on toisen euroista pois, mut ihmisarvo on "jakamaton". Suvakit on jo myöntäneet niin paljon "ihmisoikeuksia" että vääjäämättä kikrun ihmisoikeus on pois ihmiskunnalta ja koko planeetta ajautumassa tuhoon

    VastaaPoista
  4. Haittamaahanmuuttaja par excellence.

    VastaaPoista
  5. Ketkä ovat uhreja ja ketkä rikollisia?
    Kenelle tosiaankin kuuluu se ihmisoikeus?

    US tänään:

    "Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoo, että Suomen turvapaikkakäytäntöön tehtyjen kiristysten kokonaisvaikutukset on selvitettävä ja
    tehtyjä linjauksia on arvioitava uudelleen."
    –Suomen on varmistettava, että turvapaikanhakijoiden oikeusturva ja ihmisoikeudet toteutuvat, hän kommentoi Twitterissä.

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/240982-arkkipiispa-arvostelee-turvapaikkapolitiikkaa-suomen-varmistettava-etta-oikeusturva

    Ehdotan, että arkkipiispa ensin laittaa kotipesän kuntoon eli hoitaa piispa Laajasalon epäselvyydet ja koko sen sopan kuntoon.
    Sitten huolehtii leipäjonoissa olevien asiat kuntoon ja vielä kun tarmoa näyttää riittävän, tukee myös työttömien aktiivimallin uhreiksi joutuvia!

    Lopuksi voi katsoa peiliin ja miettiä vakavasti kuka sen palkan kirkollisveron muodossa maksaa?
    Suomalaiset vai turvapaikkaoikeutta väärinkäyttävät elintasopakolaiset?

    Lopuksi toivon, että arkkipiispa viettää eläkepäivänsä jossain muualla kuin Suomessa koska suomalaisten asiat eivät näytä kiinnostavan. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin vähän ajatellut, että kirjoittaisin huomenna ajatuksiani arkkipiispan kannanotosta; siksi pöyristyttävä se oli. Ellei aamun lehdestä sitten tule vastaan jotakin vielä akuutimpaa.

      Poista
    2. Anteeksi! Pisti vaan niin vihaksi a-piispan kommentti!

      Poista
  6. "Ampumatapaus järkyttää italialaista kaupunkia – kohteena ilmeisesti afrikkalaiset siirtolaiset"

    "Paikallisessa mediassa ammuskelu on kytketty äskettäiseen murhatapaukseen.
    Kaupungista löydettiin 18-vuotiaan italialaisnaisen ruumis, ja murhasta epäiltynä on pidätetty 29-vuotias nigerialainen siirtolainen."

    https://yle.fi/uutiset/3-10057606

    VastaaPoista
  7. Professori taannoin ihmetteli bloginsa suosiota. Ehkä syy löytyy asiallisesta päivääpolttavien aiheiden sammuttelusta ja vpk-kommentoijista. Kuka tietää?
    Kivapuhetta saada Pauli Vahtera mukaan! Kiitos!

    VastaaPoista
  8. Jos muuttaisin jotain Suomen lainsäädännössä, niin sitä, että rikoksesta kakku olisi aina samankokoinen, mutta sille voitaisiin löytää useampia jakajia. Esimerkiksi tässä olisi vapauteen laskijoiden nimikirjoitukset todisteena osasyyllisyydestä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!