keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Pyrkikö HS lyömään uutta kiilaa PS:n kannattajakuntaan?

Helsingin Sanomat kirjoitti mielenkiintoisen ja informatiivisen jutun eri puolueiden budjettivaihtoehdoista. Ottamatta tässä kantaa noihin vaihtoehtoihiin haluaisin kommentoida jutussa ollutta kuvaa puolueiden esitysten vaihtoehdoista eri tuloluokkiin.

Kuvan mukaan vasemmiston (Vihreät, SDP ja Vasemmistoliitto) ehdotukset johtaisivat korkeimman desiilin nettotulojen laskuun, kun taas oikeiston (hallitus ja RKP) ehdotukset nostaisivat heidänkin käytössään olevia tuloja.

Näiden lisäksi tekstissä puhutaan vuolaasti Perussuomalaisten ehdotuksista, mutta niiden vaikutus on jätetty kuvasta pois. Ottaen huomioon HS:n yleisen PS-vastaisuuden en voinut juttua lukiessani olla ajattelematta, ettei kyseessä ollut vahinko.

Näin etenkin kun kuvan sanomaa tulkitessaan lehti kirjoitti, että "perussuomalaiset asemoituvat tulonjakopolitiikallaan vasemmistoon".

Olisi ollut mukava nähdä myös itse kuvasta, kuinka tarkasti mainittu lause vastasi lehden laskelmia, etenkin kun iso osa Perussuomalaisten kannattajista ei missään tapauksessa kannata vasemmistolaista jakopolitiikkaa. Siksi epäilen, että HS:n "unohdus" ei ollut vahinko, vaan tarkoituksellinen teko, jonka tavoitteena olisi hajottaa puolueen kannattajakunnan rivejä.

Todettakoon vielä lopuksi, että jutun mukaan PS:n ehdotukset:
"...lisäisivät pienituloisten ja pienentäisivät suurituloisten käteen jääviä tuloja."
"...perusturvaetuuksien indeksijäädytyksen poistoa sekä indeksileikkauksen perumista."
"...eivät koskisi tuloveroasteikkoihin, mutta rokottaisivat osinkoja, pörssiyhtiöiden verovapautta ja yritystukia."
"...palauttaisi varallisuusveron ja asettaisi suursäätiöt ja suuryhdistykset verolle."
"...pieni- ja keskituloisten työntekijöiden ja eläkeläisten verotusta keventäisivät."
"...yhteisöveroa ...perussuomalaiset laskisivat... 19,5:een."
"...kiristämällä otetta verotusta pakoilevista yrityksistä."
"...kehitysavusta vähennetään 546 miljoonaa ja 250 miljoonaa siirretään kertaluonteiseksi pääomaksi uuteen kehitysapurahastoon."
"...lisää varoja poliisille, tullille, suojelupoliisille, rajavartiolaitokselle, tuomioistuimille ja syyttäjälaitokselle."

Listasta puuttuvat kohdat, joissa puoluetta ei ole mainittu erikseen, vaan puhutaan "useimmista puolueista" tai muusta epämääräisestä kuvauksesta, jollaiseen PS saattaa sisältyä. Eikä se ole muutenkaan täydellinen, minkä takia kiinnostuneiden kannattanee katsoa puolueen budjettiehdotukset suoraan puolueen oman lehden eli Suomen Uutisten kirjoituksesta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kaikkien kotimaisten valemedioiden äiti
HS:n journalismi on vastuutonta ja lukijakuntaa halveksivaa
Kuka kiihotti kansanryhmää vastaan?

5 kommenttia:

  1. Valtakunnassa on kaksi mediaa joiden päätehtävä on mollata Perussuomalaista puoluetta ja sen kanattajia. Eli ylenanto ja lasitalon pravda. Muut ns. valtamediat sitten pesaa parhaansa mukaan.
    On tietävinään Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Tästä HS:n ajojahdista J.Kärkkäistä kohtaan oli J.Kärkkäinen tehny pitkän kirotuksen tänään ilmestyneessä kärkkäisen Kauppasuomi ilmoituslehdessä, onko proffa lukenut kyseistä aviisia ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sionisti-globalistien pääpropagandatorvi Suomessa, Bilderberg-Erkon Brysselin Pravda ei ole ainoa kansallismielisen Kärkkäisen vainoaja:
      ”Kärkkäinen sai liikaa ääniä? – Viha- ja valhemedia Kaleva sulki Oulun paras kauppa -äänestyksen!”, https://mvlehti.net/2017/11/15/karkkainen-sai-liikaa-aania-viha-ja-valhemedia-kaleva-sulki-oulun-paras-kauppa-aanestyksen/

      Brysselin Pravda ajaa sionisti-globalistien Uuden Maailmanjärjestyksen tyrannian agendaa, johon kuuluu mm. kansallisvaltioiden ja kansallisuuksien tuhoaminen, ks. myös "Suomen tuhoamisohjelma", http://magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

      Poista
  3. Se, että Ps:n presidenntiehdokas onkin karismaattinen, sanavalmis ja nopea vastaaja Laura Huhtasaari eikä demonisoitavissa oleva Halla-aho, on selvästikin pannut HS:lle ja YLE:lle ns "pelon persiisiin". Siitä tämä kampanja.
    -Halla-aho olisi helposti mollattavissa sillä (manipuloidulla) sakkotuomiollaan.
    -Beowolf-

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!