tiistai 3. lokakuuta 2017

Yhteiskunnan muutoksessa uusi askel

Olen kirjoittanut jo aiemmin muutamia kertoja siitä, kuinka nykyaikainen kansainvaellus muuttaa syvällisellä tavalla yhteiskuntaa. Tämän aamun lehdessä asiasta kerrottiin pienehköllä uutisella, jonka mukaan ensihoitajille ja palomiehille on tulossa luotiliivit ja kypärät kohonneen uhka-arvion takia.

Suomi on kuitenkin nykyaikaisen kansainvaelluksen seurausten jälkijunassa. Koelaboratorio on länsinaapurissamme, jossa muutoksen merkkeinä on nähty esimerkiksi suuren ruotsalaisen musiikkifestivaalin peruuntuminen raiskausten ja seksuaalisen ahdistelun seurauksena.

Vielä sitäkin merkittävämpi uutinen on liittynyt sananvapauteen, josta parhaana esimerkkinä ovat olleet Tanskassa pilakuviin liittyvät jopa ampumiseen ulottuneet tapahtumat. Kolikon kääntöpuolena ovat väestöryhmien välit polarisoituneet ja myös kantaväestön piirissä on esimerkiksi Ruotsissa nähty radikalisoitumista, jonka seurauksena on syntynyt mielenosoituksia ja yhteenottoja.

Tätä taustaa vastaan oli irvokasta lukea Pekka Mykkäsen kirjoitus siitä, kuinka olisi olemassa muka järkisyitä ja inhimillisiä perusteluita sille, miksi Suomen kannattaisi olla mallioppilas turvapaikanhakijoiden sijoittelussa. Toki sovitusta kiinni pitämisen pitäisi olla kaikkien osalta itsestäänselvyys, mutta muut perustelut olivat lievästi sanottuna omituisia.

Mykkäsen mukaan "voi olla, että eräänä päivänä Suomeen marssii satojatuhansia ihmisiä itärajan yli ja maa on huutavassa solidaarisuuden tarpeessa". Oletan, ettei Mykkänen tarkoittanut vuoden 1939 tapausten toistumista, vaan jotain sellaista mitä on viime vuosina nähty Välimerellä.

Näin voi tietenkin käydä, mutta kuten tämäkin kansainvaellus on osoittanut, kyllä siinä tilanteessa keskeistä on Suomen oma toiminta. Tälläkään hetkellä EU:n alueelle suuntautuvan maahanmuuton "driving force" ei ole hätää ja vainoa pakeneminen vaan korkeamman elintason tavoittelu, kuten esimerkiksi malilaiset turvapaikanhakijat ovat osoittaneet.

Siksi myös itärajan yli tulvivan ihmisvirran syntymistä voidaan ehkäistä parhaiten minimoimalla Suomen vetovoimatekijät. On selvää, että turvapaikkahakemuksen tutkinnan ajalle ei pitäisi tarjota minkäänlaisia erityisetuja, eikä sen saamisen jälkeenkään pitäisi olla tarjolla sellaisia kotoutumista ehkäiseviä tekijöitä, joista eräs kunniaväkivaltaa kärsinyt irakilaisnainen on kertonut.

Vielä poskettomampi on Mykkäsen näkemys siitä, että "Suomi voi myös kuitata hieman sitä ´velkaa´, joka on kertynyt, kun maa ei ole sitten vuoden 1991 antanut kehitysapua YK:n tavoitteleman 0,7 prosentin bkt-osuuden verran".

Ensinnäkään en ole koskaan kuullut, että lahjan antamatta jättämisestä seuraisi velka. Toiseksi jo toteutuneen humanitaarisen maahanmuuton kustannukset ovat valtavat. Pelkät vastaanottokulut ovat vähintäänkin satoja miljoonia euroja.

Vieä suurempia ovat pitkän aikavälin kustannukset. Norjalaistutkimuksen mukaan kehitysmaalaisten maahanmuuttajien elinikäiset kustannukset ovat jopa puoli miljoonaa euroa. Se tarkoittaa, että jos nykytahdin mukaisesti 6000 ihmistä vuodessa saa Suomesta oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perustella, maksavat he elinaikanaan yhteensä kolme miljardia euroa.

Tämä yhdistettynä nykyiseen kehitysapuumme ylittää selvästi Mykkäsen mainitseman 0,7 prosentin tavoitteen. Eikä tämä luku sisällä epäsuoria kustannuksia kuten edellä mainitsemani yhteiskunnallista muutosta, maahanmuuttajien rikollisuuden uhrien kärsimyksiä tai lähihoitajien ja palomiesten luotiliivejä.

Valitettavasti näyttää silti, huolimatta Mykkäsen kirjoitelman tapaisista järjettömistä perusteluista, että nykyainainen kansainvaellus jatkaa eurooppalaisten yhteiskuntien muutosprosessia. Ja siitä uusimpana merkkinä ovat siis ensihoitajille ja palomiehille tarkoitetut luotiliivit ja kypärät.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Yhteiskunnallinen muutos peruutti festivaalin
Mihin he uskovat, mitä he haluavat, mihin he pyrkivät ja milloin he lopettavat?
Onko Pohjoismaiden muutos käsillä nyt?

15 kommenttia:

  1. Ensinnäkin: Kuinka moni maa maksaa sen 0.7% bkt:sta?
    Toisekseen: Kuinka paljon vahinkoa kehitysapu aiheuttaa estämällä omaehtoista kehitystä kohdemaissa ja lisäämällä korruptiota?

    Poliittinen hillotolppaeliitti kerää kermat kehitysmaiden saamasta kehitysavusta. Nekin projektit, jotka toteutuvat tavallisten kansalaisten tasolla, lopahtavat samaan aikaan, kun viimeistä kehittäjää viedään taksilla lentokentälle.

    VastaaPoista
  2. Yhteiskunnan uusimpana muutoksen merkkinä Professori kirjoitti luotiliiveistä.

    Varsin merkittävää on myös kuukauden takainen ilmoitus, että kaikki poliisipartiot varustetaan konepistooleilla.
    https://yle.fi/uutiset/3-9810149

    Tuskin niitä aseita nyt hankitaan kantasuomalaisten uhkaa varten vaan se uhka on jotkut muut?

    Entä sitten kun isompi joukko piirittää partion eli pari poliisia ja nappaa konepistoolit?

    Saammeko kokea Las Vegas:n tyyppisen massamurhan?
    https://yle.fi/uutiset/3-9861631

    Edellä kirjoitetun ja kaiken mitä päivän blokissa on, välttäisimme kun emme ottaisi korkeamman elintason tavoittelijoita turhaan maahamme.

    Näitä ongelmia ei ole Puolassa, Unkarissa jne., maissa, joissa johtajat priorisoivat maan omat kansalaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tjaa konepistooleja?

      Eräs presidenttiehdokas on julkisesti näin valmis ampumaan kansalaisia: "...Kumiluodit hyväksyttävyyden äärirajoilla..."

      Ala- vai Ylärajalla? ;)

      https://yle.fi/uutiset/3-9862583

      Poista
    2. Vanhanen on sitä kepulismia pahimmillaan!

      Poista
    3. Muutos on syvällinen, etenkin jos se viedään loppuun asti.

      Poista
  3. Tulee mieleen taas se tarina sammakosta, joka kuolee kattilaan kun ei reagoi kuumuuden hitaaseen mutta jatkuvaan nousuun. Näitä negatiivisia muutoksia tässä yhteiskunnassa on nyt tullut jatkuvasti, mutta nuo mykkäset ovat niille sokeita. He eivät näe asioita, jotka ovat selvinä silmien edessä mutta sen sijaan spekuloivat asioilla, jotka ehkä joissakin olosuhteissa saattaisivat tapahtua. Ja vaativat uskomaan niihin. He eivät usko asioihin joita näkevät, mutta uskovat asioihin joita eivät näe ja jotka eivät ylipäätään ole nähtävissäkään. Eräänlaisesta uususkonnollisuudesta tässä lienee kyse. Kun perinteinen uskonnollisuus väljähtyy ja menee muodista, uskonnoille ominaiset piirteet siirretään jokapäiväiseen elämään. Niinpä usko käy yli tiedon ja moralisointi yli moraalin. Ehkä tuo viehtymys islamiinkin kumpuaa samalta perustalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammakkovertaus on hyvä.

      Suurin osa naisista ja monet miehetkin uskovat ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen. Tämä ajattelutapa on leimannut kaikkien sotien jälkeen syntyneiden polvien ajattelun niin perinpohjaisesti, että se on muuttunut toiseksi luonnoksemme.

      Tämä uusi toinen luontomme olisi hyvä jos se pohjautuisi todellisuuteen.

      Kuitenkin se joka on lukenut historiansa kunnolla tietää ihmisen olevan luonnostaan väkivaltaisen laumaeläimen joka ratkaisee riitansa nyrkillä ja sodalla, aina uudestaan ja uudestaan.

      Joskus väkivalta on pystytty kammitsoimaan ottamalla se klaanin tai valtion monopoliksi ja näin saatu yhteiskunta rauhoittumaan. Nämä hallintokoneistot pyrkivät kuitenkin ajan mukana taantumaan, laiskistumaan ja menettämään otteensa valtaan jolloin palataan alkuasetelmaan, yleistyvään kaaokseen, anarkiaan, siihen missä esim. Ruotsi on jo nyt.

      Keino järjestyksen palauttamiseen olisi vielä muutama vuosi sitten ollut olemassa mutta onko enää?

      Miehenä olemisen pelko ja siksi myös tarpeellisenkin väkivallan käyttämisen pelko on tehnyt heistä (ja kohta meistäkin) 'hen'-merkkisiä eunukkeja jotka jo ilmankin erikoistoimia ovat pian kyvyttömiä säilyttämään yhteiskuntaansa ja jatkamaan sukuansa.

      Tästä on vanhoja esimerkkejä, koko keskiaika esimerkiksi, valtavine ihmismassojen vaelluksineen, yhteiskuntien romahduksineen läpi koko Euraasian mantereen. Jos oma ylimielinen suhtautumisemme ei pian muutu voi sama toistua. Väestömatematiikka kertonee tarpeeksi. hh

      Poista
    2. Tuo sammakkovertaus kuvaa hyvin myös sitä pienten askelten taktiikkaa, jolla EU-diktatuuria täydellistetään ihmisten huomaamaatta - käytetään kaunistelevia peiteilmaisuja kuten "integraatio".

      Pekka Mykkänen "laulaa sen lauluja jonka leipääkin syö" eli suoltaa Brysselin Pravdan toimittajana propagandaa mm. Kalergi-suunnitelman edistämiseksi, jota on kuvattu seuraavassa: "Suomen tuhoamisohjelma", http://magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

      Ks. myös brittipatriootti David Noakesin sivustoa "Expose the EU dictatorship and its police state", www.eutruth.org.uk

      On myös syytä muistaa seuraava: "YK:n raportin mukaan alle 3 % vuonna 2016 Italiaan Välimeren yli tulleista turvapaikanhakijoista pidettiin oikeina pakolaisina.", http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/04/26/alle-3-valimeren-yli-italiaan-tulleista-pakolaisista-sai-turvapaikan/

      Pelkästään syksyllä 2015 PettUri Orpon avosylin vastaanottamalle melkein 30000 tulijasta, etupäässä nuorista miehistä koostuneelle ELINTASOPAKOLAIS-joukolle vallanpitäjämme tarjoavat anteliasta sosiaaliturvaamme KOROLLISTA ULKOMAANVELKAAMME kasvattaen. - Valtionvelkammehan on ylittänyt kriittiseksi katsotun 60% rajan bruttokansantuotteesta ja on n.107 miljardia euroa; kasvuvauhti on tänäkin vuonna kolmisen miljardia euroa vaikka on noususuhdanne, matukustannukset siitä miljardin tai miljardien eurojen luokkaa.
      Orpo olisi Dublinin sopimuksen perusteella voinut syksyllä 2015 käännyttää välittömästi takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin kaikki sieltä tulleet n. 30000 maahantunkeutujaa. Orpolle on ilmeisestikin hänen oma etunsa, näköpiirissä oleva politrukin virka Brysselin lihapatojen äärellä tärkeämpi kuin Suomen etu.

      Poista
  4. Tuossa 0,7 %:n kehitysapuosuudessa ei liene semmoisenaan sen suurempaa viisautta kuin useimmissa muissakaan ns. kansainvälisten neuvottelujen lopputulemissa; kompromissin kompromissi. Sitä paitsi kyseessä on suositus, joka on jostain syystä otettu Suomessakin (ainakin tietyissä piireissä) jonkinlaisena velvoittavana ilmoituksena.

    Ja toisaalta, miksi kehitysapuun lasketaan vain kaikenlaiset "kivat" asiat ja niiden parissa askarteleminen? Onhan Suomi ollut jo 60 vuotta mukana rauhanturvaoperaatioissa milloin missäkin päin maailmaa, joten miksi sitä ei voida ihan hyvin laskea mukaan tuosta kehitysapuosuudesta kiisteltäessä? Asia erikseen sitten on, mitä tekoa suomalaisilla on esim. jossakin Afganistanissa, mutta onhan rauhanturvaamisen historiassa aidosti myönteisiäkin esimerkkejä, kuten vaikkapa Siilasvuon aikanaan vetämät kilometripylväs 101:n neuvottelut, jotka lienevät olleet aika keskeisessä roolissa mm. Camp Davidin rauhansopimusta pohjustettaessa.

    VastaaPoista
  5. Varusmiehiä kehoitetaan kulkemaan ryhmissä ja välttämään lomapuvun pitoa.
    Yleisötilaisuuksia suojataan kuorma autoilla tai betoniesteillä.Pysyvät betoniesteet on ilmaantuneet esim.temppelinaukion kirkon eteen.
    Tyttöjä kehoitetaan pukeutumaan peittävästi ja välttämään liikkumista pimeällä ja yksin.
    Turvakameroita lisätään.Kohta on Ruotsin tapaan vartijat kirjastoissakin.

    VastaaPoista
  6. Varusmiehiä kehoitetaan kulkemaan ryhmissä ja välttämään lomapuvun pitoa.
    Yleisötilaisuuksia suojataan kuorma autoilla tai betoniesteillä.Pysyvät betoniesteet on ilmaantuneet esim.temppelinaukion kirkon eteen.
    Tyttöjä kehoitetaan pukeutumaan peittävästi ja välttämään liikkumista pimeällä ja yksin.
    Turvakameroita lisätään.Kohta on Ruotsin tapaan vartijat kirjastoissakin.

    VastaaPoista
  7. Tuhka luulee edelleen että maahaanmuuttoa aletaan rajoittaa siinä vaiheessa kun rahat alkavat tulla liian tiukalle.
    Silloin aletaan karsia kuluja.

    Kyyneliin tämä vain päättyy

    VastaaPoista
  8. Maahanmuuttoa aletaan rajoittaa vasta sitten, kun EU-diktatuurin ostamilta EUnukeilta estetään pääsy vallankahvaan ja nykyisenlainen kantasuomalaisia vastaan sotaakäyvä maanpetturihallitus korvataan vastaavanlaisella kansallismielisellä hallituksella kuin esim. on Unkarissa.

    VastaaPoista
  9. Pidetään peukkuja että Kataloniassa siviilejä pahoinpidelleiden franconsteinin asuntovelallisten rauhanturvaajien toimet sekä etenkin niiden saama tuki EU:n vallaspalatseissa saa aikaan Euroopan Onionin hajoamisen.

    VastaaPoista
  10. YLE kertoo kuitenkin vaihteeksi hyvän uutisen, nimittäin FIFA on kehittänyt luotettavan menetelmän määritellä, kuka on alle 17-vuotias:
    Nigerian ikähuijaus

    Sama menetelmä soveltunee myös muille kuin juniorijalkapalloilijoille.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!