perjantai 20. toukokuuta 2016

Rikemaksujen korotus ja monikulttuurisuuden lieveilmiöiden hallinta

Usein kuulee väiteltävän siitä, voisiko rikollisuutta vähentää rangaistuksia koventamalla. Oikeusoppineiden mukaan kiinnijäämisen riskin kasvattaminen on rangaistusten koventamista tehokkaampaa ainakin silloin kun seuraamus rikoksesta on jo ennestään uskottava.

Tämän päivän Helsingin Sanomat kertoi, että ainakin näiden kahden yhdistelmä tehoaa. Maan hallitushan päätti jokin aika sitten nostaa ylinopeudesta annettavia rikemaksuja merkittävästi perusteena lähinnä varainkeruu valtiolle.

Lopputulemana kävi niin, että tienopeudet alenivat huomattavasti. Samaan aikaan kuitenkin myös valvontakameroiden määrä on kasvanut tasaisesti, joten valvonnan lisääntymisen ja liikennerangaistusten koventamisen osuutta muutokseen on vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta eritellä.

Liikennerikkomuksen merkitystä ei pidä vähätellä, vaikka moni ei pidäkään niitä yhtä vakavina kuin omaisuus- tai väkivaltarikoksia. Näkemyksen taustalla vaikuttanee näkemys siitä, että ylinopeuden takia syntyneessä vahingossa, edes kuolemantuottamuksessa, varsinainen vahinko ei synny tarkoituksellisesti. Sen sijaan varas tai murhaaja tekee tekonsa tieten tahtoen. Kuitenkin liikenteessä tapahtuviin surmiin liittyy ylinopeus noin 30 prosentissa tapauksista.

Asiaa voisi ehkä verrata siihen, että monet pelkäävät susia, mutta eivät lainkaan hirviä. Silti jälkimmäinen on mukana kuolemaan johtaneissa tapahtumissa käytännössä joka vuosi, kun taas susi ei ole tappanut ihmistä yli vuosisataan. Erona on se, että hirvi ei koskaan pyri tappamaan ihmistä, kun taas susi voi tehdä sen nälissään.

Monikulttuurisessa yhteiskunnassa, jollaiseksi Suomikin näyttää yhä kiihtyvällä tahdilla muuttuvan, tiedetään eräiden rikollisuuden lajien kasvavan huomattavasti. Tarkoitan lähinnä seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksia.

Tuhannen taalan kysymys tässä tilanteessa onkin se, millä näitä rikollisuuden ilmenemismuotoja pystyttäisiin hallitsemaan yhä värikkäämmäksi käyvässä Suomessa. Tyypiltään molemmat rikollisuuden lajit ovat tekijänsä tarkoituksella aiheuttamia, eli kansankin parissa pelkoa aiheuttavia ja kovan tuomion ansaitsevia.

Kannattaisikohan rikesakkojen koventamisen seurauksena saatujen hyvien tulosten perusteella koventaa nykyisiä rangaistusasteikkoja näissä rikollisuuden muodoissa? Sekä samalla kehittää tapoja ja lisätä resursseja juuri näiden rikoslajien kiinnijäämisriskin kasvattamiseksi?

Tässä yhteydessä on myös huomattava, että maahanmuuttajille tyypillisiin rikoksiin liitetyt riittävät rangaistukset auttavat ehkäisemään yhteiskunnan polarisoitumista. Ja siten myös monikulttuuriselle yhteiskunnalle tyypillistä epävakautta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Brysselin iskut juonsivat oikeuslaitoksen rikollisia suosivasta linjasta
Häpeä hyötykäyttöön
Integrointi ja rangaistukset - niistäkö apu toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan luomiseksi?

8 kommenttia:

  1. Rangaistusten kovuudella ei noissa rikoksissa ole mitään merkitystä koska valtavan enemmistön rikoksista tekevät ihmiset, joiden ei varattomina tarvitse maksaa sakkoja ja joiden piirissa vankilassa istuminen on niin normaalia touhua, ettei sillä ole läheskään samaa pelotevaikutusta kuin tavallisille ihmisille. Professorina tunnet varmastikin erilaiset potenssijakaumat ja sen, miten ne vallitsevat luonnossa ja todellisuudessa. Rangaistusten koventaminen on lineaariseen maailmaan uskovien maatiaisten tunnereaktio joka johtaa lähinnä oikeusmurhien lisääntymiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoo mädättäjä jonka mielestä esim joukkoraiskaajasomalin saamat KORVAUKSET teostaan ovat sopiva rangaistus.

      Poista
  2. Kyllä minä yöllä maantiellä ajaessani enemmän hirviä kuin susia pelkään. En usko olevani ainoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin olet kuitenkaan esimerkiksi lähtenyt salametsästämään hirviä ammuttavaksi kotiseudultasi. Tai salannut salametsästyksen, mikäli joku toinen on tehnyt niin. Susien kanssa tätä on kuitenkin tehty paljon.

      Poista
    2. Johtuu varmaan siitä että hirvi ei tule raatelemaan lampaita tai muita kotieläimiä laitumilla ?

      Poista
  3. Anteeksi mutta osaako Professori kertoa Miksi ei Takkirauta sivustolle pääse sisään ?. Ei edes Googleen sisään kirjautuneena. Hänhän lopettaa juuri. Tulipa tyly loppu.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!