Jälkeenjääneet islamistit

Israel liittolaisineen onnistui torjumaan Iranin hyökkäyksen ennennäkemättömän tehokkaasti, sillä vain muutama ohjus aiheutti vahinkoa juutalaisvaltiossa. Yhdysvallat käytti hyväkseen tätä tosiasiaa onnistuen - historiallisesti ainutlaatuisesti - taivuttamaan Israelin luopumaan vastaiskusta. 

Tapaus on kuitenkin mielenkiintoinen myös muista syistä. Niistä merkittävin on se, että hyökkäyksen aikana iranilaisten ohjuksia tuhosi Israelin lisäksi myös Jordania, joka tuli näin liittoutuneeksi ensimmäistä kertaa vuosikymmenien takaisen vihollisvaltionsa kanssa. 

Tämä tarjoaa hienon esimerkin palestiinalaisille siitä, että muutos on mahdollinen jos sitä vain halutaan. Ja siitä hyötyvät lopulta molemmat osapuolet. Jordanian tapauksessa se on tarkoittanut - Wikipedian mukaan - muun muassa meriveden pumppaamista Punaisesta merestä Kuolleeseen mereen sekä ristiriitoja palestiinalaisten ja islamistien lähestymistavan kanssa. Ja nyt siis myös puolustusyhteistyötä juutalaisten kanssa.

Toinen erityisen mielenkiintoinen seikka on hyökkääjän varsin kehnoksi osoittautunut teknologinen kyvykkyys. Abc-median mukaan vähintään puolet Iranin ampumista ballistisista ohjuksista joko jäi lähtemättä, epäonnistui lennon aikana tai syöksyi maahan ennen kuin ne saavuttivat kohteensa Israelissa.

Toisin sanoen Israelin liittolaisineen tarvitsi ampua alas vain puolet Iranin ampumista ballistisista ohjuksista. Tämä tieto vahvistaa Verkkouutisten välittämää käsitystä, jonka mukaan islamistivaltion sotavoimat ovat teknologialtaan jälkeenjääneitä.

Tämä on tietenkin mielenkiintoista itsessään, mutta lisäksi se saattaa selittää sen, miksi Venäjä on kärsinyt Ukrainassa suhteettoman suuria mies- ja kalustotappioita. Sehän on joutunut turvautumaan yhä suuremmassa määrin iranilaiseen aseistukseen, eikä niiden epäluotettavuuden takia ole ehkä pystynyt toteuttamaan operaatioitaan kovin tehokkaasti. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pappisvalta ja Iranin isku Israeliin
Taistelulennokkeja Iranista
Iran vastasi Trumpille

Venäläinen paperitiikeri ja Kiinan keisari

Venäjä on tehnyt itsestään naurunalaisen hyökkäyksellään Ukrainaan. Sen sijaan, että se olisi todellisen suurvallan tavoin onnistunut valtaamaan naapurimaansa muutamassa viikossa, se on juuttunut asemasotaan. 

Kuluneen viikonlopun aikana sota levisi myös Suomenlahden rannalle - aivan Pietarin lähistölle - kun Ukraina tuhosi droonillaan venäläisen maakaasuterminaalin. Eli osoitti hyökkääjän ilmatorjuntajärjestelmän heikon suorituskyvyn, minkä seurauksena tavallisellekin venäläiselle paljastuu yhä selvemmin sodan todellinen luonne.

Ja jo aiemmin viime viikolla ukrainalaisten käytössä oleva kevyesti panssaroitu ja aseistettu miehistönkuljetusvaunu tuhosi Putinin armeijan parhaimpiin kuuluvan taistelupanssarivaunun. 

Eikä siinä kaikki, sillä Putinin ylpeys - "supersooninen" Kinžal-ohjus - on osoittautunut paperitiikeriksi, joka on herättänyt jopa kiinalaisten huomion. Tosin idän suurvallan johdon ja sotakoneiston johtopäätökset jäävät tässä vaiheessa heidän omaan tietoonsa. 

* * *

Jos itse olisin Kiinan keisari, tekisin tästä kaikesta kaksi huomiota. Ensimmäinen liittyisi Ukrainan käytössä olevan länsimaisen aseistuksen paremmuuteen suhteessa venäläiseen - ja tekisin huolellisen selvityksen, koskeeko tämä myös sen suhdetta kiinalaiseen sotavoimaan. Ja sen seurauksena arvioisin tarkasti omaa Taiwanin-politiikkaani.

Toinen huomioni liittyisi sitten itse Venäjään. Nyt nähty Venäjän armeijan odotettua heikompi menestys Ukrainassa saattaisi nimittäin tarkoittaa myös mahdollisuutta palautta Kiinalle aiemmin kuulunut Amurin pohjoispuolinen Mantšuria takaisin keisarikunn... ei kun kansantasavallan yhteyteen. Tämä siis olettaen, että Kiinan oma sotilaallinen suorituskyky ei ole Venäjän kaltainen paperitiikeri.

Minulla ei tietenkään ole käsitystä siitä, mikä on Kiinan armeijan tila. Selvää kuitenkin on, että siinä missä Venäjä on yleisellä tasolla tieteellis-teknologisesti jälkeenjäänyt valtiollinen peräkylä, on Kiina yhä vahvemmin länsimaita haastava tieteen nouseva suurvalta. Ja siinä mielessä myös sen sotakoneiston voisi kuvitella olevan teknisesti valovuoden edellä venäläistä... hmm... ratsuväkeä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ukrainalaisten on syytä säilyttää taisteltutahtonsa
Menettääkö USA johtoasemansa Kiinalle?
Puolustuskyvytön

Iranilaisohjuksen seurauksista

Jos uskomme Kanadan pääministeri Justin Trudeauta, ammuttiin Iranissa pudonnut lentokone iranilaisella ohjuksella. Näin arvelin itsekin pian tapauksen jälkeen ilman muita todisteita kuin ajallinen yhteys muihin tapahtumiin.

Nähtäväksi jää, saadaanko julkisuuteen koskaan pitäviä todisteita koneen putoamisen syistä. Trudeaun ulostulon jälkeen on tuskin kuitenkaan syytä epäillä koneen pudonneen siihen osuneen ohjuksen takia.

Samoin jää nähtäväksi mitä koneen pudottamisesta seuraa kansainväliselle politiikalle. Kiristyykö jo lientymässä ollut tilanne uudelleen, pyytävätkö iranilaiset tekostaan anteeksi vai paljastuuko putoamisen taustalta sittenkin jokin monimutkaisempi kuvio.

Mielenkiintoinen on myös vastuukysymys. Ukrainalaiskonetta olisi tuskin koskaan ammuttu alas, elleivät iranilaiset olisi lähteneet kostamaan kenraali Suleimanin kuolemaa. Ei myöskään, elleivät amerikkalaiset olisi tehneet täsmäiskuaan tämän tappamiseksi. Mutta ei myöskään, elleivät iranilaiset olisi sitä ennen teettäneet hyökkäyksiään Irakissa olleita amerikkalaisia vastaan. Ja niin edelleen.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että Iranin ja Yhdysvaltain tilanne on entistä monimutkaisemmassa takussa. Nähtäväksi jää, kuka on se valtiomies, joka osaa avata syntyneen solmun. Ja löytyykö hän nykyisistä valtionpäämiehistä vai nouseeko sellainen valtaan uusilla sotilaallisilla aggressioilla, Iranin sisäisellä vallankumouksella, Yhdysvaltain vaaliuurnilla vai jollain muulla tavalla.

Samoin jää nähtäväksi se, muuttuuko koko Keski-idän tilanne entistä sotkuisemmaksi vai purkautuuko se tavalla tai toisella. Ensimmäisen - ja ylivoimaisesti todennäköisemmän - vaihtoehdon seuraukset ovat kauheat erityisesti jos alueelle vaurautta luonut öljyteollisuus ajetaan ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä alas.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Iran vastasi Trumpille
Kolme kysymystä USA:n iskuista Irakiin
Irakilaisten asenne tuottaa kurjan tulevaisuuden

Iran vastasi Trumpille

Iranilaiset tekivät viime yönä ohjusiskuja Irakissa sijaitseviin tukikohtiin, joissa oli amerikkalaisia joukkoja. Iskujen vaikutukset jäivät ilmeisesti vähäisiksi, ellei sitten ukrainalainen matkustajakone tullut (vahingossa?) ammutuksi alas.

Tässä tilanteessa seuraava kysymys on se, millä tavalla USA vastaa iranilaisten iskuihin. Toteuttaako se presidentti Donald Trumpin lupaaman massiivisen iskun, jossa tuhottaisiin jopa kulttuurikohteita, vai pyrkivätkö amerikkalaiset täsmäiskulla poistamaan jälleen yhden iranilaisista sotilasjohtajista. Tai jopa poliittisista johtajista.

Iranilaisten aggressiot lienevät merkki siitä, ettei maan islamilainen hallinto uskalla näyttäytyä omille kansalaisilleen heikkona, vaan sen on osoitettava maskuliinista voimaa pitääkseen väestön tyytyväisenä taloudellisen ahdingon puserruksessa. Sehän johtuu paitsi hallinnon takaperoisuudesta, myös maahan kohdistuneista talouspakotteista.

On sanomattakin selvää, että tällaisessa tilanteessa kansannousun riski on erittäin suuri, mikäli hallinto näyttää heikolta. Sen sijaan vahvuuden osoittaminen saattaisi kerätä islamilaiseen hallintoon negatiivisestikin suhtautuvat ihmisen yhteisen asian taakse.

Koska Iran on ollut varsin suljettu yhteiskunta, on sen tulevaisuutta tässä tilanteessa vaikea ennakoida ainakaan täältä tietokoneen takaa. Amerikkalaisilla saattaa olla parempaa tietoa tai sitten ei. Jos tuollaista tietoa olisi, saattaisi nyt nähdyn voimankäytön lopullisena tavoitteena olla vallan vaihtaminen islamilaisessa tasavallassa eli maallisen vallan palauttaminen historiallisen Persian ydinalueille.

Jos näin käy, on syytä toivoa amerikkalaisilla olevan suunnitelma myös Iranin asioiden järjestelyistä tulevaisuudessa. Ellei ole - ja tavoite toteutuu - on vaarana samanlaisen sekasorron syntyminen kuin Irakissa, jossa kansainvälisten joukkojen mahdollisen vetäytymisen arvellaan johtavan ISIS-järjestön uuteen aktivoitumiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kolme kysymystä USA:n iskuista Irakiin
YK:n ihmisoikeuskomitea tuomitsi naisten oikeuden vapauteen, tasa-arvoon ja menestykseen
Onko lapsimorsian pöyristyttävämpi kuin kulttuurirasisti?

Trumpin vaihtoehdot Koreassa

Pohjois-Koreassa on kovaotteisten Kimien dynastia kurjistanut väestöään jo kolmannessa sukupolvessa. Dynastian perustajan syntymästä tuli juuri kuluneeksi 105 vuotta ja maa esitteli sen kunniaksi uusia ohjuksiaan.

Kimien dynastia on muusta takapajuisuudestaan huolimatta onnistunut kehittämään itselleen ydinaseen. Sen ensimmäinen koelaukaisu tapahtui vuonna 2006. Lisäksi maassa on kehitetty ohjustekniikkaa, jonka avulla pommit saadaan maaliinsa.

Nykyisin pohjoiskorealaiset pystyvät lennättämään ohjuksiaan naapurimaidensa suuriin asutuskeskuksiin kuten Etelä-Korean Souliin tai Japanin Tokioon. Siten maan puolustusdoktriini näyttäisi perustuvan pelotteluun - vallassa oleva Kim voi vastata jopa sotilaallisesti täysin ylivoimaiseen hyökkäykseen tehokkaasti tuhoamalla suurkaupungin.

Sellaista riskiä eivät ainakaan demokraattiset valtiot voi ottaa. Tämän tosiasian edessä on juuri tällä hetkellä maailman suurimman sotilasmahdin johtaja eli Yhdysvaltain Donald Trump.

* * *

Iltalehden mukaan monet tutkijat ovat kritisoineet Trumpin bluffausdoktriinia, eli esimerkinomaista hyökkäystä Afganistanissa ja laivaston lähettämistä Pohjois-Korean lähettyville. Heidän mukaansa Kimin dynastia osoitti äsken tekemällään epäonnistuneella ohjuskokeella, että se on valmis katsomaan bluffin.

Nyt kun se on katsottu, on Donald Trump vaikeassa tilanteessa - uskottavuuden nimissä hänen tulisi rangaista Pohjois-Koreaa jollain tavalla, mutta kohteen arvaamattomuus yhdistettynä ydinasevalmiuteen saattaa johtaa täydelliseen katastrofiin. Mikä siis neuvoksi?

Periaatteessa Trumpilla on useita vaihtoehtoja.

Ensimmäinen on jo valmiiksi eristäytyneen maan vielä tehokkaampi eristäminen muusta maailmasta eli Kiinan saaminen mukaan saartorenkaaseen. Sen seurauksena jo muutenkin kurjissa olosuhteissa elävät pohjoiskorealaiset joutuisivat vielä nykyistäkin ankeampaan tilanteeseen etenkin, jos esimerkiksi heidän maatalouttaan kohtaisi katovuosi.

Nousisivatko he tämän seurauksena kapinaan diktaattoriaan vastaan? Entä olisiko tavallisten pohjoiskorealaisten rankaisemisella merkitystä diktaattorin mielenrauhalle?

Toinen vaihtoehto olisi vähäinen ja kertaluonteinen sotilaallinen isku. Eli Trump voi yrittää niin pientä sotilaallista näpäytystä, ettei Kim Jong-un lähtisi sen takia käyttämään ydinasettaan. Tähän ratkaisuun liittyy kuitenkin riski siitä, että vallassa oleva ja äärimmäisen arvaamaton Kim päättäisi pienenkin sotilasoperaation yhteydessä turvautua varmuuden vuoksi ydinaseeseensa.

Kolmas vaihtoehto voisi olla kattava sotilaallinen isku, jossa yhtäaikaisesti sekä tapettaisiin itse diktaattori, että tuhottaisiin hänen ydinaseensa. Tässä vaihtoehdossa on useitakin riskejä: esimerkiksi tiedustelutieto ei välttämättä ole riittävää, jotta kaikki ydinaseet saataisiin kerralla tuhotuiksi. On myöskin mahdollista, ettei Kimiä saataisi sittenkään hengiltä - ovathan terroristijohtajatkin selvinneet useita kertoja amerikkalaisten likvidointiyrityksistä.

Tällaisen hyökkäyksen epäonnistuessa katsottaisiin Kimin bluffaus - enkä ainakaan minä epäile hänen kykyään lähettää ydinohjuksia naapurimaihinsa. Lopputuloksena saattaisi siten olla joukoittain kuolleita eteläkorealaisia ja japanilaisia, elleivät heidän turvakseen sijoitetut Patriot ohjuksentorjuntaohjukset sitten osuisi erehtymättä maaleihinsa.

Neljäs vaihtoehto olisi hyväksyä bluffauksen epäonnistuneen ja antaa pulskalle Kim Jong-unille sulka hattuun. Sen, kuten ensimmäisenkin vaihtoehdon, seurauksena Kimien diktatuuri saisi jatkoaikaa, jonka se epäilemättä käyttäisi joukkotuhoaseidensa lisäkehittämiseen.

Kehitteillä oleva mannertenvälinen ohjus ydinkärkineen voitaisiin kullakin hetkellä vallassa olevan Kimin niin halutessa suunnata myös Yhdysvaltoihin tai Eurooppaan. Siten myös niissä jouduttaisiin varautumaan Kimien suoraan uhkaan.

Viides vaihtoehto voisi olla systemaattinen Kimin syrjäyttämisoperaatio maan sisältä käsin. Sen suhteen nuori Kim Jong-un lienee oppinut läksynsä ja pitää kansalaisiaan sellaisen rautahanskan puristuksessa, että amerikkalaisten rekrytoimien kapina-agitaattoreiden työ päättyisi varmuudella ennen kuin on kunnolla alkanutkaan. En siis näe tällä vaihtoehdolla minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia.

* * *

Kaiken kaikkiaan Donald Trumpin vaihtoehdot näyttäisivät siis olevan huonoja tai vielä huonompia. Mutta eivät pelkästään Yhdysvaltojen vaan myös koko muun maailman kannalta.

Ennen lopullista tuomiota nostan kuitenkin esiin vielä yhden vaihtoehdon. Mikäli diktatuuria ei voi tuhota voimatoimin sen enempää ulkoa kuin sisältäkään, kannattaisiko yrittää silkkihansikkaita?

Mitä tapahtuisi, jos Kimin ihmisoikeusrikkomukset unohdettaisiin ja maa sidottaisiin kansainväliseen talouteen. Olisiko Kimien dynastia valmis sellaiseen - siis normaaliin kaupankäyntiin, koulutukseen ja diplomaattisiin suhteisiin? Ja tarvittaessa vaikkapa diktaattorin pieneen voiteluun?

Kaupankäynti piristäisi Pohjois-Korean taloutta ja Kimien alistaman väestön elinolosuhteet paranisivat. Ajan myötä myös heidän yleissivistyksensä lisääntyisi ja paineet hirmuhallinnon korvaamiseksi kasvaisivat. Mutta aavistaisiko Kim Jong-un juonen ja kieltäytyisi kaikesta avoimesta kanssakäymisestä ulkomaailman kanssa?

Kaiken kaikkiaan näyttäisi siis siltä, että ydinasepelote takaa Pohjois-Korean diktaattoreille sellaiset turvatakuut, ettei heidän toimintaansa voi juurikaan puuttua. Lisäksi heidän määrätietoinen pyrkimyksensä entistä suurempaan ydinpelotteeseen vain vaikeuttaa ratkaisujen löytämistä.

Yksi suuri riski asiassa liittyy myös esimerkkivaikutukseen. Jos esimerkiksi ISIS:in kalifaatin köytössä olisi Pohjois-Korean asearsenaali, ei sitä vastaan voitaisi käydä sotaa ilman riskiä länsimaiden valtavista omista tappioista.

Siksi olisi erityisen tärkeää, että Trumpin hallinto pystyisi minun ja Iltalehden siteeraamien tutkijoiden epäilyistä huolimatta tekemään asialle jotain - ja mahdollisimman pian. Onhan Kim kaikesta hulluudestaan huolimatta varsin säyseä otus verrattuna uskonkiihkoisiin jihadisteihin, jotka haluavat omien seuraajiensa lisäksi alistaa myös kaikki muut maailman ihmiset.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Veljesvihaa Koreassa ja Ruotsissa
Paavo Rautio osoittaa syvällistä ymmärtämättömyyttä
Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto