lauantai 11. huhtikuuta 2026
Oliko yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen virhevalinta?
Suomen yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on tullut esiin vaatimuksella Venäjän rajan avaamisesta, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Näin siitä huolimatta, että nykyiseen tilanteeseen tultiin itäisen naapurin hybridisodan seurauksena.
Vähemmän on puhuttu siitä, ettei itärajan avaaminen Venäjän hybriditoiminnan jatkamiselle ole suinkaan ainoa asia, joka valaisee Hiltusen toimintaa suomalaisena virkamiehenä. Näin siksi, että hän heti virkaansa astuttuan lähti taisteluun maahanmuuttajanaisten säkittämisen puolesta – peittäen vaatimuksensa näiden oikeudeksi pukeutua kuten haluavat.
* * *
Nämä tapaukset enemmän kuin nostattivat kulmakarvojani, joten katsoin mikä mies tämä Hiltunen oikein on. Ja löysin Wikipedia-artikkelin, jossa todettiin seuraavaa.
"Hiltunen valmistui oikeustieteen kandidaatiksi Lapin yliopistosta vuonna 1995. Hän on toiminut muun muassa SETAn pääsihteerinä 1996–2002 ja työskennellyt vähemmistövaltuutetun ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa."
* * *
Tämän luettuani en jäänyt ihmettelemään hänen vaatimustaan itärajan avaamisesta. Sen sijaan katsoin, mitä muuta hänen toimistossaan on ehditty puuhailla. Ja olihan siellä.
Helmikuun 18. päivänä Hiltunen kiristi toimistolleen lisää resursseja turvapaikanhakijoihin liittyvien rajaviranomaisten valvontaan uhkaamalla, että mikäli rahaa ei tule, niin "valtuutettu tulee ilmaisemaan komissiolle, ettei Suomi täytä EU-sääntelyn vaatimuksia ja asiassa tulisi käynnistää rikkomusmenettely Suomea vastaan".
Helmikuun 11. päivänä hän puolestaan kehotti hallitusta muuttamaan esitystään maahanmuuttajien työllistymisvelvollisuudesta siten, että se ottaisi "huomioon haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten aseman ja oikeudet esimerkiksi säätämällä haavoittuvassa asemassa olevien tilanteen huomioivan mahdollisuuden poiketa lainsäädännön tiukoista edellytyksistä". Siis vesittäisi hallituksen linjauksen ongelmallisimpien maahanmuuttajien kohdalla.
* * *
Kaiken kaikkiaan näyttääkin siltä, että SETA-taustainen yhdenvertaisuusvaltuutettumme on ottanut erityistehtäväkseen Suomeen kohdistuvan maahanmuuton edistämisen keinoja kaihtamatta. Ja on sitä kautta muuttamassa suomalaista yhteiskuntaa turvallisesta kansallisvaltiosta monikulttuuriseksi helvetiksi.
Näin toimiessaan hän ei huomioi millään tavalla niitä negatiivisia muutoksia, joita olemme nähneet hallitsemattoman maahanmuuton seurauksena useissa muissa valtioissa, mukaan lukien rikollisjengien temmellyskenttänä toimiva länsinaapurimme Ruotsi tai raiskausringeistään ja niiden peittelystä tunnettu Iso-Britannia. Eikä näin tunnista oman palkkansa maksavien suomalaisten oikeutta turvalliseen kotimaahan.
Siksi on kysyttävä, että onko Suomen valtioneuvosto tehnyt virheen viime vuoden heinäkuun 3. päivänä nimittäessään Hiltusen yhdenvertaisuusvaltuututeuksi.
Tunnisteet:
EU,
hallitus,
hybridisota,
Iso-Britannia,
juristit,
kansainvaellus,
maahanmuutto,
monikulttuurisuus,
Rainer Hiltunen,
rajat,
resurssit,
Ruotsi,
seta,
turvallisuus,
työllistyminen,
uhkailu,
Venäjä,
yhdenvertaisuusvaltuutettu
9 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!

En tiedä onko tämä instanssi perustettu Suomeen EU:n pakottamana vai ovatko omat nerokkaat päättäjämme olleet asialla, mutta voin todeta, että sitä saa mitä tilaa.
VastaaPoistaIsoimman virheen tämä maa teki kun hevosnaama stuppikoppelo valittiin presidentiksi, "uusi maailmanjärjestys" kansalaiset ei omista mitään ja ovat onnellisia, kansamme rahat viedään kaikki wepin sioille.
VastaaPoistaNo niin, nyt rajat auki ja kaikki seksuaalivähemmistöiset tänne, Rainerin märkä uni.
VastaaPoistaHelsinki maailman homo-pääkaupungiksi ja sassiin!
PoistaSuuri virhe todella. Selkeästi viidennen kolonnan edustaja Tytti Tuppuraisen viitoittamalla tiellä, jolla suomalaisten edulla ei ole merkitystä.
VastaaPoistaSuurin osa päättäjistä sentään näkee, että Venäjältä tuleva turvapaikanhaku on masinoitua vahingon tekoa, mutta ei tämä valtuutettu.
Mitä ihmeen järkeä on ylläpitää verovaroilla tällaista toimintaa, joka tuhoaa suomalaista yhteiskuntaa.
Kyllä, Suomen valtioneuvosto on tehnyt tässä valinnassa erittäin suuren virheen kuten esimerkit osoittavat.
VastaaPoistaVirhe on syytä korjata mahdollisimman pian. Maanpetturuus ei ole vielä sallittua.
Suomessa näitä omaan pesään kakkivia valtuutettuja riittää.
VastaaPoistaEikö tasa-arvovaltuutettu olisi riittänyt, miksi pitää olla vielä yhdenvertaisuusvaltuutettu. Näissä instansseissahan on kussakin kymmeniä höpövirkamiehiä peukaloita pyörittämässä.
Eikö nyt pitänyt leikata valtion menoissa.
Näissä kahdessa yhteensä 50-55 henkilöä keksimässä olemattomia ongelmia.
PoistaKaipa jo sellainen virka jolla ei ole oikeasti edustuksellisessa demokratiassa legitimoitumisen ehtoja on ollut "virhevalinta".
VastaaPoistaVirkoja ei yleensä katsota viisaaksi täyttää, jos niihin ei ole yhtään pätevyysehdot täyttävää hakijaa. Tuo psidentitnvirka on siinä mielessä epämuodostunut, että siihen valitaan joka tapauksessa joku, vaikka olisikin usempien mielestä pikemminkin kaikkeen kansalaisten johtamiseen sopimaton ja kyvytön.
Valta on maaginen asia, se palautuu ihmisen alkulaumoihin ja lajityypilliseen sosiaalisuuteemme. Olemme yhteisöolentoja, jotka eivät voi valita onko meillä jokin "valtajärjestelmä" vai ei. Se on aina.
Ja magian pohjalta -- palautuen ihan noihin samoihin kaikkiallisen ja kaikkivoipan vallan tuntoihin, meillä on sitten näitä "valtuutettuja", joille ei välttämättä ole ihmisyyden ehdoista oikein minkäänlaista käsitykstä. He tarvitsevat maagisia yliyleistäviä yleiskäsitteitä joilla ajavat asioita, joita ei oikeasti edes voi olla olemassa. He voivat puhua "maahanmuutosta", vaikka kyseessä on kansainvaellus, he haluavat "yhdenvertaisuutta", vaikka se on pelkkä illuusio, he ovat valmiita kantamaan aina lisää vettä kaivoon vaikka kyseessä olisi kaikkein primitiivisin maagisin kaivonkatsojien kunniakulttuuri, tai jokin muu omalle perinteellemme totaalisen yhteismitaton "kansanryhmä".