Helsingin Sanomat esitteli tänä aamuna viisi mallia siitä, kuinka autoilijoilta voitaisiin kerätä tieverkon ylläpidon rahoitus, mikäli niiden omistus yhtiöitettäisiin. Siis yhtiöitettäisiin valtion omistamaksi yhtiöksi, mutta ei yksityistettäisi.
HS:n juttu on hyvä ja selkeä, joten siitä ei sen enempää. On kuitenkin syytä kirjata pari sanaa uudistuksen veroluonteisista seurauksista.
Ensinnäkin ministeri Anne Bernerin (kesk) ehdottaman yhtiöittämisen varsinaisena tavoitteena lienee suurten tieverkkoinvestointien rahoittamisen helpottaminen. Tämä tarkoittaa irrottamista valtion budjetista, jonka vapaata käyttöä vaikeuttavat alijäämiä rajoittavat EU-tason päätökset.
Toisin sanoen yhtiön olisi mahdollista ottaa tieverkkoa varten lainoja silloinkin, kun valtiontalouden alijäämät eivät sitä muuten sallisi. Tämä luonnollisesti edesauttaisi maamme surkeaan tilaan ajautuneen tieverkoston kunnossapitoa.
Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että myös valtionyhtiön lainat on maksettava takaisin ennemmin tai myöhemmin. Tämä tapahtuisi nostamalla käyttömaksujen hintoja rahantarpeen mukaan. Tarkemmin ajatellen tämä tarkoittaa sitä, että ministeri Berner on synnyttämässä maahamme uudenlaista piiloverotuksen muotoa, jonka yhtenä tarkoituksena on harhauttaa sekä veronmaksajia että Euroopan Unionia.
Hyvää asiassa on kuitenkin se, että tieyhtiölle omasta autoilustaan maksava tietäisi mihin rahat menevät. Tämä olisi iso parannus nykyiseen tilanteeseen, jossa autoilun veroeurot palautuvat heikosti tieverkoston ylläpitoon.
Ellei sitten tieverkkoyhtiö alkaisi pöhöttyä hallintoa kasvattamalla ja johtajien tulotasoa korottamalla. Tämä on todellinen vaara erityisesti poliittisesta valvonnasta valtionlaitoksia enemmän irrallaan olevissa luonnollista monopolia pyörittävissä yhtiöissä. Esimerkkejä on helppo löytää.
Toinen puoli Bernerin esityksessä on tiemaksujen käyttöönoton yhteydessä luvattu muiden verojen alennus. Ministerihän on luvannut, ettei teiden käyttämisen hinta saisi ainakaan nousta uudistuksen yhteydessä.
On siis uskottava, että tiemaksua käyttöönotettaessa kompensaatio muuhun verotukseen vastaa tiemaksujen määrää. Sen sijaan en jaksa uskoa, ettei alentuvan verotuksen mahdollistamia veronkorotuksia otettaisi käyttöön ennemmin tai myöhemmin etsittäessä ratkaisuja julkisen rahoitusvajeen täyttämiseen.
Ellei näitä veroja haluttaisi kohdistaa suoraan autoverotukseen, voitaisiin samat rahasummat kerätä joko tulo- tai muun välillisen verotuksen kautta. Näin yhteyden osoittaminen tieverkoston yhtiöittämiseen olisi vaikeaa tai jopa mahdotonta. Veronmaksajan kukkarossa se kuitenkin näkyisi.
Missään ei ole myöskään ollut esillä sellaista näkemystä, etteivätkö aluksi päätetyt teiden käyttömaksut voisi ajan myötä nousta paljonkin korkeammiksi kuin nyt mahdollisesti käyttöön otettavat. Näin myös niiden kautta voitaisiin kerätä nykyistä enemmän veroluonteista rahoitusta julkisten palvelujen pyörittämiseen ja siitä leipänsä saavien ihmisten elättämiseen.
Ministeri Bernerin ehdotus sisältää siis sekä aidon mahdollisuuden tieverkkojen ylläpitomahdollisuuksien parantamiseksi, että ajan myötä realisoituvan veroluoteisten maksujen korotusriskin. Niiden kontrolloimiseksi olisi hyvä, mikäli tutkimuslaitokset tai mediatalot alkaisivat seurata kansalaisiin kohdistuvan verotuksen kehittymistä siten, että mukana olisivat myös monopoliasemassa palveluita tuottavien yhtiöiden keräämät tienkäyttömaksujen kaltaiset piiloverot.
Vain siten voitaisiin välttää kansalaisten kukkarosta julkisiin menoihin kupattavan rahamäärän nostaminen entisestään. Ja välttää siitä aiheutuvan työn tekemisen ja yrittämisen mielekkyyden vielä nykyistäkin tehokkaampi alasajaminen. Ja sen seurauksena tapahtuva koko yhteiskunnan kurjistuminen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maahanmuutolle uusi hinta: 220 euroa per kansalainen
Julkisen kulutuksen ja verotuksen dilemma
Osoittaako McDonalds suomalaisten ymmärtävän?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mopo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mopo. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 20. huhtikuuta 2016
perjantai 15. huhtikuuta 2016
Maahanmuutolle uusi hinta: 220 euroa per kansalainen
Suomen ja Venäjän sopimus pohjoisten rajanylityspaikkojen rauhoittamiseksi näyttäisi toimivan, koska ihmisvirta Pohjois-Suomeen on tyrehtynyt. Myös Turkin kanssa tehty sopimus näyttäisi pitävän; mahdollisesti Makedonian itsepuolustuksellisten toimien takia.
Juuri nyt näyttäisi siis siltä, että itäiset kulkureitit EU:n alueelle olisi saatu tukituksi. Käytännössä se tarkoittaa lähinnä syyrialaisten, irakilaisten ja afgaanien joukkorynnistyksen hiipumista. Ainakin väliaikaisesti.
Samaan aikaan Libyasta on muodostumassa uusi EU:n alueelle pyrkivien kansainvaellusreitti. Sen merkkinä tämän viikon maanantaina ja tiistaina Libyan ja Sisilian väliseltä merialueelta käytiin noutamassa EU:n alueelle noin 4 000 ihmistä. Ilmeisesti kesän sarastus on saanut ihmissalakuljettajien bisnekset kukoistamaan, sillä koko alkuvuonna tulijoita oli tiistaihin mennessä saapunut "vain" hieman alle 20 000.
Merkittävää tässä on se, etteivät uudet tulijat ole peräisin täysin sekaisin olevasta Syyriasta tai edes Irakista. Sen sijaan he tulevat Afrikasta.
Minusta oli mielenkiintoista huomata, että yleensä vahvasti löperöä maahanmuuttopolitiikkaa ajava Helsingin Sanomat tuli lipsauttaneeksi pääkirjoituksessaan, että "leijonanosa Afrikasta tulevista turvapaikanhakijoista pyrkii Eurooppaan taloudellisista syistä... takana on korruptoitunutta ja mielivaltaista hallintoa, liiallista väestönkasvua, nuorisotyöttömyyttä ja ruoan hinnan nousua." Nyt Välimeren yli pyrkiville ei siis liene tiedossa turvapaikkaa eikä toivottavasti muutakaan oleskelulupaa.
Edelle kokoamani tämän aamun uutisointi jätti avoimeksi yhden järisyttävän suuren asian. Se kuuluu näin: pysähtyykö Lähi- ja Keski-idästä viime vuonna räjähtänyt turvapaikanhakijavirta vai etsiytyykö se uusille reiteille?
Tämä kysymys ei ole triviaali eikä sen vaikutus olematon. Jos näemme tänä vuonna uuden ryntäyksen EU:n alueelle, voimme vain kuvitella, minkälaiset seuraukset sillä on niin EU:n yhtenäisyyteen, ihmisten turvallisuudentunteeseen tai talouteen.
Humanitaarisen maahanmuuton talousvaikutuksista saimmekin tänä aamuna pienen vinkin. Helsingin Sanomien uutisen mukaan hallitus varasi sen hoitamiseen 400 miljoonaa euroa enemmän kuin aiemmin oli suunniteltu.
Lisäys tarkoittaa noin 0,73 % kaikista valtion budjetin 54,4 miljardin euron menoista. Eli jokaisesta maksamastasi valtionverotuksen 1000 veroeurosta käytettäisiin 7,3 euroa tämän lisän kattamiseen, ellei sitä otettaisi velaksi, jolloin päälle on laskettava vielä korkokulut.
Samaisessa jutussa Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallion arvioi, ettei 400 miljoonan euron lisärahoitus riitä, vaan ”maahanmuutosta tullee satojen miljoonien eurojen lisäkustannukset, joista sitten tehdään lisätalousarvioita".
Ja tämä kaikki siis aiemmin päätetyn yli 800 miljoonan euron päälle. Kun luvut lasketaan yhteen, päädytään yli 1,2 miljardiin euroon. Se tekee noin 22 euroa jokaista maksamaasi valtionveroeuroa kohti. Keskituloiselle suomalaiselle se tarkoittaa tuloverosta noin 90 euroa. Lisäksi verovelvollisen maksettavaksi tulee jokaisesta arvonlisäverollisesta (24%) tuhannen euron ostoksesta noin viisi euroa.
Lisäksi kustannuksiin osallistuvat yritykset, sakotetut, tulleja maksavat ja kaikki muutkin valtion kassaa kartuttavat siten, että valtion kassaan saadaan yhteensä tarvittavat 1,2 miljardia euroa. Siis noin 220 euroa jokaista Suomen kansalaista kohti.
Tässä tilanteessa on syytä toivoa, ettei elintasopakolaisille ryhdytä myöntämään oleskelulupia, että syyrialaisten ja irakilaisten joukkovaellus ei löydä uusia kulureittejä ja että niin Suomesta kuin muistakin EU-maista löytyy paljon iloisia veronmaksajia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuoret kaupunkilaiset haluavat eniten vastaanottokeskuksia
Monikulttuurisuus kukkii jälleen mediassa
Maahanmuuton kustannukset vuonna 2016
Juuri nyt näyttäisi siis siltä, että itäiset kulkureitit EU:n alueelle olisi saatu tukituksi. Käytännössä se tarkoittaa lähinnä syyrialaisten, irakilaisten ja afgaanien joukkorynnistyksen hiipumista. Ainakin väliaikaisesti.
Samaan aikaan Libyasta on muodostumassa uusi EU:n alueelle pyrkivien kansainvaellusreitti. Sen merkkinä tämän viikon maanantaina ja tiistaina Libyan ja Sisilian väliseltä merialueelta käytiin noutamassa EU:n alueelle noin 4 000 ihmistä. Ilmeisesti kesän sarastus on saanut ihmissalakuljettajien bisnekset kukoistamaan, sillä koko alkuvuonna tulijoita oli tiistaihin mennessä saapunut "vain" hieman alle 20 000.
Merkittävää tässä on se, etteivät uudet tulijat ole peräisin täysin sekaisin olevasta Syyriasta tai edes Irakista. Sen sijaan he tulevat Afrikasta.
Minusta oli mielenkiintoista huomata, että yleensä vahvasti löperöä maahanmuuttopolitiikkaa ajava Helsingin Sanomat tuli lipsauttaneeksi pääkirjoituksessaan, että "leijonanosa Afrikasta tulevista turvapaikanhakijoista pyrkii Eurooppaan taloudellisista syistä... takana on korruptoitunutta ja mielivaltaista hallintoa, liiallista väestönkasvua, nuorisotyöttömyyttä ja ruoan hinnan nousua." Nyt Välimeren yli pyrkiville ei siis liene tiedossa turvapaikkaa eikä toivottavasti muutakaan oleskelulupaa.
Edelle kokoamani tämän aamun uutisointi jätti avoimeksi yhden järisyttävän suuren asian. Se kuuluu näin: pysähtyykö Lähi- ja Keski-idästä viime vuonna räjähtänyt turvapaikanhakijavirta vai etsiytyykö se uusille reiteille?
Tämä kysymys ei ole triviaali eikä sen vaikutus olematon. Jos näemme tänä vuonna uuden ryntäyksen EU:n alueelle, voimme vain kuvitella, minkälaiset seuraukset sillä on niin EU:n yhtenäisyyteen, ihmisten turvallisuudentunteeseen tai talouteen.
Humanitaarisen maahanmuuton talousvaikutuksista saimmekin tänä aamuna pienen vinkin. Helsingin Sanomien uutisen mukaan hallitus varasi sen hoitamiseen 400 miljoonaa euroa enemmän kuin aiemmin oli suunniteltu.
Lisäys tarkoittaa noin 0,73 % kaikista valtion budjetin 54,4 miljardin euron menoista. Eli jokaisesta maksamastasi valtionverotuksen 1000 veroeurosta käytettäisiin 7,3 euroa tämän lisän kattamiseen, ellei sitä otettaisi velaksi, jolloin päälle on laskettava vielä korkokulut.
Samaisessa jutussa Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallion arvioi, ettei 400 miljoonan euron lisärahoitus riitä, vaan ”maahanmuutosta tullee satojen miljoonien eurojen lisäkustannukset, joista sitten tehdään lisätalousarvioita".
Ja tämä kaikki siis aiemmin päätetyn yli 800 miljoonan euron päälle. Kun luvut lasketaan yhteen, päädytään yli 1,2 miljardiin euroon. Se tekee noin 22 euroa jokaista maksamaasi valtionveroeuroa kohti. Keskituloiselle suomalaiselle se tarkoittaa tuloverosta noin 90 euroa. Lisäksi verovelvollisen maksettavaksi tulee jokaisesta arvonlisäverollisesta (24%) tuhannen euron ostoksesta noin viisi euroa.
Lisäksi kustannuksiin osallistuvat yritykset, sakotetut, tulleja maksavat ja kaikki muutkin valtion kassaa kartuttavat siten, että valtion kassaan saadaan yhteensä tarvittavat 1,2 miljardia euroa. Siis noin 220 euroa jokaista Suomen kansalaista kohti.
Tässä tilanteessa on syytä toivoa, ettei elintasopakolaisille ryhdytä myöntämään oleskelulupia, että syyrialaisten ja irakilaisten joukkovaellus ei löydä uusia kulureittejä ja että niin Suomesta kuin muistakin EU-maista löytyy paljon iloisia veronmaksajia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Nuoret kaupunkilaiset haluavat eniten vastaanottokeskuksia
Monikulttuurisuus kukkii jälleen mediassa
Maahanmuuton kustannukset vuonna 2016
torstai 14. huhtikuuta 2016
Nuoret kaupunkilaiset haluavat eniten vastaanottokeskuksia
MTV3 välitti Kalevan teettämän kyselyn tulokset, joiden mukaan 28% suomalaisesti suhtautuu positiivisesti vastaanottokeskusten perustamiseen omaan kuntaan ja 26% kannattaa sitä. Lopuille asia on yhdentekevä.
Tulos on varsin mielenkiintoinen ennen kaikkea siksi, että se osoittaa vastaanottokeskuskysymyksen olevan paljon vähemmän tunteita herättävä kuin itse polttopulloiskujen ja mielenosoitusten perusteella olin luullut. Mutta onko se ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että suomalaisista 96% haluaisi rajoittaa maahanmuuttoa?
Ihmisten vastauksiin kyselyssä ovat vaikuttaneet muun muassa seuraavat seikat. Vastaanottokeskukset tuovat paikkakunnalle julkista rahaa ja työpaikkoja. Lisäksi keskusten asukit lähtevät pois ainakin maaseudulta päätöksen saatuaan: joko etnisen viiteryhmänsä luokse isoihin kaupunkeihin, takaisin kotimaahansa tai kadotakseen maan alle.
Helsingissä ja muissakin isoissa kaupungeissa on puolestaan jo totuttu kaikenvärisiin ihmisiin, joiden määrä ei muutu sinne eikä tänne yhden vastaanottokeskuksen takia. Lisäksi näiden kaupunkien asukkaat on muutenkin aivopesty maaseutua tehokkaammin punavihreälle kuplalle ominaiseen maailmanparannukseen.
Monet saattavat myös ajatella, että jos näitä turvapaikanhakijoita nyt joka tapauksessa otetaan, niin jonnekinhan heidät on sijoitettava. Miksei siis myös oman kunnan alueelle - kunhan tuo paikka ei ole aivan naapurissa.
Myös Iltalehti uutisoi asiasta lyhyesti. Sen mukaan kaikkein varauksellisimmin vastaanottokeskuksen perustamiseen oman kunnan alueelle suhtautuvat keski-ikäiset ja maaseudulla asuvat. Siten vastaanottokeskuksia haluavat ovat tyypillisesti nuoria kaupunkilaisia.
Kaiken kaikkiaan näyttäisi siis siltä, että mikäli maahanmuuttopolitiikkamme on jatkossakin löperöä, olisi vastaanottokeskuksia sijoitettava lähinnä suurten kuntien alueelle. Ruotsin kokemusten mukaan tämä on myös maahanmuuttajien toiveissa.
Asian kääntöpuolena vastaanottokeskuksen pystyttäminen maaseudulle on paljon halvempaa ja siellä myös niiden tarjoamien työpaikkojen tarve on suurempi. Lisäksi vastaanottokeskusten sijainti tulijoiden mielestä epämiellyttävissä paikoissa saattaa vähentää uusien turvapaikanhakijoiden halua tulla juuri Suomeen.
Poliittisen päättäjän on siis syytä pohtia tarkasti, miten suhtautua nyt tehtyyn kyselyyn. Painottaako keskuksista syntyviä kustannuksia vai sittenkin vastaanottavan yhteisön suopeita asenteita?
Itse suosittelisin edelleen jättimäisen vastaanottokeskuksen rakentamista mahdollisimman kauas kaikesta muusta asutuksesta, koska se vähentäisi ajan myötä turvapaikkasirkuksesta koituvia kustannuksia sekä tulijamäärän vähenemisen, että suorien kulujen osalta. Lisäksi vastaanottokeskuksen asukkien aiheuttamat häiriöt kantaväestölle jäisivät näin mahdollisimman pieneksi.
Niin tai näin. Toistaiseksi turvapaikanhakijarintamalla on tyventä. Tosin Välimeren rantamilla on jo syntymässä seuraava kansanvyöry - ulottuuko se tänne Pohjantähden alle jää nähtäväksi, mutta joka tapauksessa on erinomainen asia, että Suomen turvapaikkapolitiikkaa ollaan reivaamassa edes hiukan nykyistä tiukemmaksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailmanparantaminen johti kiristykseen
Ulkomaalaistaustaisten osuus 21 prosenttiin seuraavan 14 vuoden kuluessa Helsingin seudulla
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
Tulos on varsin mielenkiintoinen ennen kaikkea siksi, että se osoittaa vastaanottokeskuskysymyksen olevan paljon vähemmän tunteita herättävä kuin itse polttopulloiskujen ja mielenosoitusten perusteella olin luullut. Mutta onko se ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että suomalaisista 96% haluaisi rajoittaa maahanmuuttoa?
Ihmisten vastauksiin kyselyssä ovat vaikuttaneet muun muassa seuraavat seikat. Vastaanottokeskukset tuovat paikkakunnalle julkista rahaa ja työpaikkoja. Lisäksi keskusten asukit lähtevät pois ainakin maaseudulta päätöksen saatuaan: joko etnisen viiteryhmänsä luokse isoihin kaupunkeihin, takaisin kotimaahansa tai kadotakseen maan alle.
Helsingissä ja muissakin isoissa kaupungeissa on puolestaan jo totuttu kaikenvärisiin ihmisiin, joiden määrä ei muutu sinne eikä tänne yhden vastaanottokeskuksen takia. Lisäksi näiden kaupunkien asukkaat on muutenkin aivopesty maaseutua tehokkaammin punavihreälle kuplalle ominaiseen maailmanparannukseen.
Monet saattavat myös ajatella, että jos näitä turvapaikanhakijoita nyt joka tapauksessa otetaan, niin jonnekinhan heidät on sijoitettava. Miksei siis myös oman kunnan alueelle - kunhan tuo paikka ei ole aivan naapurissa.
Myös Iltalehti uutisoi asiasta lyhyesti. Sen mukaan kaikkein varauksellisimmin vastaanottokeskuksen perustamiseen oman kunnan alueelle suhtautuvat keski-ikäiset ja maaseudulla asuvat. Siten vastaanottokeskuksia haluavat ovat tyypillisesti nuoria kaupunkilaisia.
Kaiken kaikkiaan näyttäisi siis siltä, että mikäli maahanmuuttopolitiikkamme on jatkossakin löperöä, olisi vastaanottokeskuksia sijoitettava lähinnä suurten kuntien alueelle. Ruotsin kokemusten mukaan tämä on myös maahanmuuttajien toiveissa.
Asian kääntöpuolena vastaanottokeskuksen pystyttäminen maaseudulle on paljon halvempaa ja siellä myös niiden tarjoamien työpaikkojen tarve on suurempi. Lisäksi vastaanottokeskusten sijainti tulijoiden mielestä epämiellyttävissä paikoissa saattaa vähentää uusien turvapaikanhakijoiden halua tulla juuri Suomeen.
Poliittisen päättäjän on siis syytä pohtia tarkasti, miten suhtautua nyt tehtyyn kyselyyn. Painottaako keskuksista syntyviä kustannuksia vai sittenkin vastaanottavan yhteisön suopeita asenteita?
Itse suosittelisin edelleen jättimäisen vastaanottokeskuksen rakentamista mahdollisimman kauas kaikesta muusta asutuksesta, koska se vähentäisi ajan myötä turvapaikkasirkuksesta koituvia kustannuksia sekä tulijamäärän vähenemisen, että suorien kulujen osalta. Lisäksi vastaanottokeskuksen asukkien aiheuttamat häiriöt kantaväestölle jäisivät näin mahdollisimman pieneksi.
Niin tai näin. Toistaiseksi turvapaikanhakijarintamalla on tyventä. Tosin Välimeren rantamilla on jo syntymässä seuraava kansanvyöry - ulottuuko se tänne Pohjantähden alle jää nähtäväksi, mutta joka tapauksessa on erinomainen asia, että Suomen turvapaikkapolitiikkaa ollaan reivaamassa edes hiukan nykyistä tiukemmaksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailmanparantaminen johti kiristykseen
Ulkomaalaistaustaisten osuus 21 prosenttiin seuraavan 14 vuoden kuluessa Helsingin seudulla
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
Maailmanparantaminen johti kiristykseen
Iltalehti kertoi eilen sensaatiohakuisesti siitä, kuinka Venäjä onnistui nöyryyttämällä Suomea sulkiessaan rajansa turvapaikanhakijoilta. Nöyrtyminen johtui lehden mukaan siitä, että neuvottelutulos ei ollut Suomen ehdotuksen mukainen, vaan Venäjä sekä järjesti turvapaikanhakijavyöryn että saneli sen ratkaisemisen ehdot lyöden samalla kiilaa Suomen ja EU:n välille.
Ulkoministeri Timo Soini totesi tuoreeltaan, ettei kyse ollut Suomen nöyryyttämisestä vaan neuvottelutuloksesta. Totta toki tämäkin, mutta on joka tapauksessa kiistatonta, ettei sopimus kohtele EU-kansalaisia yhdenvertaisesti.
Näin ulkopuolisena tarkkailijana näkisin, että kyseessä oli ahdinkoon ajautuneen Venäjän vastaisku Euroopan Unionia kohtaan. Siinä missä Unioni on yhdessä monien muiden länsimaiden kanssa tehnyt kaikkensa saattaakseen Venäjän taloudelliseen kaaokseen Ukrainan tapahtumiin vedoten, käytti Venäjä Unionia vastaan turvapaikanhakijoita päästämällä heitä joukoittain EU:n eli Suomen puolelle.
Tässä tilanteessa on tärkeintä ja muutenkin hienoa, että Suomi toimi nopeasti ja pysäytti pakolaisvirran ennen sen muuttumista samalla tavalla täydeksi kaaokseksi kuin on käynyt Kreikassa. Tätä myös muut EU-maat epäilemättä kiittävät, koska ne ovat rakentaneet jopa aitarakennelmia Kreikan kautta tulevaa tulijavyöryä vastaan. Onhan nimittäin selvää, etteivät läheskään kaikki Suomen kautta tulevat turvapaikanhakijat olisi pysähtyneet Suomeen, vaikka heidät olisikin rekisteröity täällä.
Kokonaiskuvana näen, että Euroopan Unioni on ajanut maailmanparantamisellaan itsensä tilanteeseen, jossa se on muuttunut puolustuskyvyttömäksi härskisti käyttäytyvää Venäjää vastaan. Tilanteeseen ei näyttäisi olevan tulossa myöskään pikaista ratkaisua, sillä turvapaikanhakijavyöry Kreikkaan ei ole ainakaan toistaiseksi pysähtynyt, vaikka tulijoita onkin palautettu Turkkiin.
Käytännössä Suomi ja Euroopan Unioni voivat syyttää tapahtuneesta siis ainoastaan itseään. Asia ei ole kovin suuri käytännössä, sillä EU kansalaisia tuskin juurikaan kulkee Pohjois-Suomen kautta Venäjälle.
Sen sijaan, kuten aamun Helsingin Sanomat totesi, asia on erittäin merkittävä periaatteellisella tasolla. Ja juuri siksi se alleviivaa sitä, kuinka tärkeää Euroopan Unionin olisi saada koko turvapaikanhakijaongelma ratkaistuksi mahdollisimman pikaisesti.
Kestävä ratkaisu sisältää kontrolloidun ja Unionin vastaanottokyvyn kannalta hyväksyttävän tulijamäärän, joka juuri nyt on noin nolla. Lisäksi jäsenmaiden olisi päätettävä ja toteutettava keskinäinen sopimus siitä, millä ehdoilla turvapaikkoja myönnetään hakijoille ja miten turvapaikan saaneita kohdellaan sekä mihin heidät sijoitetaan Unionissa.
Se tarkoittaa ennen kaikkea ehtojen ja tulijan esittämän näytön oleellista kiristämisestä nykytilanteesta, Tai viimeisenä keinona jopa luopumista oikeudesta hakea turvapaikkaa Unionista.
Vaihtoehtona turvapaikkapolitiikan onnistumiselle on se, että Venäjä ja mahdollisesti myös Turkki nöyryyttävät Unionia kaikissa niille tärkeissä asioissa myös jatkossa. Sen hinta saattaa ajan myötä nousta aivan liian korkeaksi koko Länsi-Euroopalle.
Samalla myös suomalaisten olisi opittava, että vaikka maailmanparantaminen onkin kaunis ajatus, se saattaa nykymaailmassa osoittautua kovin vaaralliseksi. Jopa aivan liian vaaralliseksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjä-dilemma
Afgaaneja on pysäytetty Venäjällä
Venäjä yksinkö sotkee Syyrian tilannetta?
Ulkoministeri Timo Soini totesi tuoreeltaan, ettei kyse ollut Suomen nöyryyttämisestä vaan neuvottelutuloksesta. Totta toki tämäkin, mutta on joka tapauksessa kiistatonta, ettei sopimus kohtele EU-kansalaisia yhdenvertaisesti.
Näin ulkopuolisena tarkkailijana näkisin, että kyseessä oli ahdinkoon ajautuneen Venäjän vastaisku Euroopan Unionia kohtaan. Siinä missä Unioni on yhdessä monien muiden länsimaiden kanssa tehnyt kaikkensa saattaakseen Venäjän taloudelliseen kaaokseen Ukrainan tapahtumiin vedoten, käytti Venäjä Unionia vastaan turvapaikanhakijoita päästämällä heitä joukoittain EU:n eli Suomen puolelle.
Tässä tilanteessa on tärkeintä ja muutenkin hienoa, että Suomi toimi nopeasti ja pysäytti pakolaisvirran ennen sen muuttumista samalla tavalla täydeksi kaaokseksi kuin on käynyt Kreikassa. Tätä myös muut EU-maat epäilemättä kiittävät, koska ne ovat rakentaneet jopa aitarakennelmia Kreikan kautta tulevaa tulijavyöryä vastaan. Onhan nimittäin selvää, etteivät läheskään kaikki Suomen kautta tulevat turvapaikanhakijat olisi pysähtyneet Suomeen, vaikka heidät olisikin rekisteröity täällä.
Kokonaiskuvana näen, että Euroopan Unioni on ajanut maailmanparantamisellaan itsensä tilanteeseen, jossa se on muuttunut puolustuskyvyttömäksi härskisti käyttäytyvää Venäjää vastaan. Tilanteeseen ei näyttäisi olevan tulossa myöskään pikaista ratkaisua, sillä turvapaikanhakijavyöry Kreikkaan ei ole ainakaan toistaiseksi pysähtynyt, vaikka tulijoita onkin palautettu Turkkiin.
Käytännössä Suomi ja Euroopan Unioni voivat syyttää tapahtuneesta siis ainoastaan itseään. Asia ei ole kovin suuri käytännössä, sillä EU kansalaisia tuskin juurikaan kulkee Pohjois-Suomen kautta Venäjälle.
Sen sijaan, kuten aamun Helsingin Sanomat totesi, asia on erittäin merkittävä periaatteellisella tasolla. Ja juuri siksi se alleviivaa sitä, kuinka tärkeää Euroopan Unionin olisi saada koko turvapaikanhakijaongelma ratkaistuksi mahdollisimman pikaisesti.
Kestävä ratkaisu sisältää kontrolloidun ja Unionin vastaanottokyvyn kannalta hyväksyttävän tulijamäärän, joka juuri nyt on noin nolla. Lisäksi jäsenmaiden olisi päätettävä ja toteutettava keskinäinen sopimus siitä, millä ehdoilla turvapaikkoja myönnetään hakijoille ja miten turvapaikan saaneita kohdellaan sekä mihin heidät sijoitetaan Unionissa.
Se tarkoittaa ennen kaikkea ehtojen ja tulijan esittämän näytön oleellista kiristämisestä nykytilanteesta, Tai viimeisenä keinona jopa luopumista oikeudesta hakea turvapaikkaa Unionista.
Vaihtoehtona turvapaikkapolitiikan onnistumiselle on se, että Venäjä ja mahdollisesti myös Turkki nöyryyttävät Unionia kaikissa niille tärkeissä asioissa myös jatkossa. Sen hinta saattaa ajan myötä nousta aivan liian korkeaksi koko Länsi-Euroopalle.
Samalla myös suomalaisten olisi opittava, että vaikka maailmanparantaminen onkin kaunis ajatus, se saattaa nykymaailmassa osoittautua kovin vaaralliseksi. Jopa aivan liian vaaralliseksi.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Venäjä-dilemma
Afgaaneja on pysäytetty Venäjällä
Venäjä yksinkö sotkee Syyrian tilannetta?
tiistai 12. huhtikuuta 2016
Lämpimin maaliskuu
Kirjoitin kuukausi sitten siitä, kuinka viime helmikuun globaali lämpötilapoikkeama oli alailmakehän satelliittimittausten historian suurin: kokonaista 0,9736 astetta. Pari päivää sitten ilmestyneen tilaston mukaan poikkeama on tarkentunut 0,9781 asteeksi, eli "ennätystulos" on vielä vähän "parantunut".
Samassa kirjoituksessa jäin odottamaan syntyisikö maaliskuussa jälleen uusi ennätys. Näin ei kuitenkaan tapahtunut samassa mielessä kuin helmikuussa, mutta kaikista mitatuista maaliskuista tämänvuotinen oli kuitenkin lämpimin.
Poikkeamaksi ilmoitettiin 0,8419 astetta, joka on kaikista kuukausista kolmanneksi suurin ja kaikista maaliskuista suurin. El Ninõ on siis edelleen ollut voimissaan.
Asian poikkeuksellisuuden voi hahmottaa seuraavasta kuvasta, johon olen piirtänyt viimeisen viidentoista vuoden lämpötilapoikkeamat.
Näemme, että kuluvan vuoden ensimmäisten kuukausien globaalit lämpötilapoikkeamat (sininen viiva) ovat poikkeuksellisen korkeita. Sen sijaan 15 vuoden trendi (punainen viiva) on vain hiukan yläviistossa.
On kuitenkin selvää, että mikäli lämpötilapoikkeamat ovat vuoden muinakin kuukausina yhtä korkeita, tulee tästä vuodesta kaikkien aikojen (so. vuodesta 1979, jolloin tilastot alkoivat) ylivoimaisesti lämpimin.
Minusta me elämme juuri nyt jännittäviä aikoja. Siten palannen asiaan taas kuukauden kuluttua kun olemme yhtä datapistettä viisaampia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi ennätys on syntynyt
Ilmaston mittaamista vai tilastohuijausta?
Alaska ja globaali ilmastonmuutos
Samassa kirjoituksessa jäin odottamaan syntyisikö maaliskuussa jälleen uusi ennätys. Näin ei kuitenkaan tapahtunut samassa mielessä kuin helmikuussa, mutta kaikista mitatuista maaliskuista tämänvuotinen oli kuitenkin lämpimin.
Poikkeamaksi ilmoitettiin 0,8419 astetta, joka on kaikista kuukausista kolmanneksi suurin ja kaikista maaliskuista suurin. El Ninõ on siis edelleen ollut voimissaan.
Asian poikkeuksellisuuden voi hahmottaa seuraavasta kuvasta, johon olen piirtänyt viimeisen viidentoista vuoden lämpötilapoikkeamat.
Näemme, että kuluvan vuoden ensimmäisten kuukausien globaalit lämpötilapoikkeamat (sininen viiva) ovat poikkeuksellisen korkeita. Sen sijaan 15 vuoden trendi (punainen viiva) on vain hiukan yläviistossa.
On kuitenkin selvää, että mikäli lämpötilapoikkeamat ovat vuoden muinakin kuukausina yhtä korkeita, tulee tästä vuodesta kaikkien aikojen (so. vuodesta 1979, jolloin tilastot alkoivat) ylivoimaisesti lämpimin.
Minusta me elämme juuri nyt jännittäviä aikoja. Siten palannen asiaan taas kuukauden kuluttua kun olemme yhtä datapistettä viisaampia.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uusi ennätys on syntynyt
Ilmaston mittaamista vai tilastohuijausta?
Alaska ja globaali ilmastonmuutos
tiistai 29. maaliskuuta 2016
Miksi EU on epäonnistunut?
Helsingin Sanomat kirjoitti aamulla Euroopan Unionin suuresta muutoksesta viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana. Tämän se teki haastattelemalla ranskalaista sosialistipoliitikkoa Huber Védrinea.
Itse kirjoitus ei vaadi pitkiä kommentteja. Niistä selvitään parilla Védrinen siteerauksella.
"Eurooppalaisilla oli tuolloin [2000-luvun alussa] hyviä ja mukavia, vaikkakin hieman abstrakteja ajatuksia. Haluttiin ´enemmän Eurooppaa´. Ikään kuin maailmassa olisi ollut vain miljardeja sympaattisia ihmisiä. Olemme kylpeneet epärealistisessa politiikassa ja nyt olemme kokeneet brutaalin törmäyksen todelliseen maailmaan."
"Tavoitteena on säilyttää eurooppalainen elämäntapa, joka on yhteinen meille kaikille. Eurooppalainen yhteiskunta on ainutlaatuinen, sellainen, jota parempaa ei historiassa olla nähty. Täydellinen se ei tietenkään ole, mutta kaikki on tehty, jotta olemme päässeet mahdollisimman hyvään."
Molemmat siteeraukset voin allekirjoittaa ongelmitta. Näin uskoisin myös arvoisan lukijani voivan tehdä niihin perehdyttyään, sillä nähdäkseni molemmissa pitäisi olla kyse itsestäänselvyyksistä.
On kuitenkin hyvä, että myös EU-politiikan vasemmalla laidalla joku lopultakin sanoo ääneen sen, että poliittisten johtajien älyllinen epärehellisyys on johtanut Euroopan Unionin henkiseen epäonnistumiseen. Ja että tuosta epäonnistumisesta on syytä oppia ja ryhtyä toimiin, joiden tavoitteilla on myös kansalaisten hyväksyntä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Käyvätkö EU:n päättäjät kauppaa hengenhädässä pakenevilla ihmisillä?
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja
Itse kirjoitus ei vaadi pitkiä kommentteja. Niistä selvitään parilla Védrinen siteerauksella.
"Eurooppalaisilla oli tuolloin [2000-luvun alussa] hyviä ja mukavia, vaikkakin hieman abstrakteja ajatuksia. Haluttiin ´enemmän Eurooppaa´. Ikään kuin maailmassa olisi ollut vain miljardeja sympaattisia ihmisiä. Olemme kylpeneet epärealistisessa politiikassa ja nyt olemme kokeneet brutaalin törmäyksen todelliseen maailmaan."
"Tavoitteena on säilyttää eurooppalainen elämäntapa, joka on yhteinen meille kaikille. Eurooppalainen yhteiskunta on ainutlaatuinen, sellainen, jota parempaa ei historiassa olla nähty. Täydellinen se ei tietenkään ole, mutta kaikki on tehty, jotta olemme päässeet mahdollisimman hyvään."
Molemmat siteeraukset voin allekirjoittaa ongelmitta. Näin uskoisin myös arvoisan lukijani voivan tehdä niihin perehdyttyään, sillä nähdäkseni molemmissa pitäisi olla kyse itsestäänselvyyksistä.
On kuitenkin hyvä, että myös EU-politiikan vasemmalla laidalla joku lopultakin sanoo ääneen sen, että poliittisten johtajien älyllinen epärehellisyys on johtanut Euroopan Unionin henkiseen epäonnistumiseen. Ja että tuosta epäonnistumisesta on syytä oppia ja ryhtyä toimiin, joiden tavoitteilla on myös kansalaisten hyväksyntä.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Käyvätkö EU:n päättäjät kauppaa hengenhädässä pakenevilla ihmisillä?
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
Kommunismin varjo selittää Visegrad-maiden ja Länsi-EU:n poliittisia eroja
lauantai 26. maaliskuuta 2016
Terrorismimyönteiset asukkaamme
Iltalehti kertoi aamuyöstä Savon Sanomien tietoihin perustuen, että maahamme on marraskuun jälkeen saapunut saapunut turvapaikanhakijana kymmeniä henkilöitä, joilla on terroritausta. Ennen marraskuuta terrorikytköksiä omaavia henkilöitä oli maassamme noin 300.
Ministeri Petteri Orpo kertoi myös, että Suomessa on kohonnut terrorismiriski. Orpon mukaan on myös mahdollista, että Suomessa "tapahtuu jokin yksittäinen teko".
Suomessa on tapahtunut jatkuvasti pieniä humanitaarisiin maahanmuuttajiin kytkeytyneitä yksittäisiä tekoja, kuten pahoinpitelyitä ja raiskauksia. Petteri-ministeri ei kuitenkaan liene tarkoittanut tällaisia tekoja vaan jotain suurempaa. Sellaista, jonka tapahtuessa ilmoille kajahtaa arabiankielinen Jumalan ylistyshuudahdus.
Tässä tilanteessa olisi suotavaa, että ministeri Orpo ja hänen ministeriönsä löytäisivät keinon terroristikytköksiä omaavien ihmisten neutraloimiseksi. Siis heidän tekemisensä vaarattomiksi. Varmin keino siihen lienee näiden ihmisten lähettäminen samanmielisten pariin esimerkiksi Syyriaan, Irakiin, Somaliaan tai Nigeriaan.
Haittapuolena tässä ratkaisussa olisi kuitenkin ongelman siirtäminen noissa maissa elävien ja sikäläisestä terrorismista kärsivien ihmisten niskoille. Mutta ehkäpä Petteri Orpo ja sisäministeriön virkamiehet löytävät paremman ratkaisun - siitähän he korkean palkkansakin saavat.
Lopuksi on syytä palata tuohon terrorismitaustaisten ihmisten lukumäärään. Tunnettuja tapauksia on siis joitain kymmeniä yli kolmensadan. Valitettavasti tämä ei liene koko totuus, sillä emme tiedä kuinka moni terrorismikytkös on valtiovallalle tuntematon. Onko sellaisia yksittäisiä, kymmeniä vai satoja?
Toinen asia, jonka valtiovalta tuntee heikosti on maassamme asuvien terrorismisympatioita tuntevien henkilöiden määrä. Mikäli muslimiväestömme on tässä suhteessa samanlaista kuin Britanniassa, tuntee näitä sympatioita lähes neljännes. Se tarkoittaisi yhteensä reilusti yli 15 000 terrorismimyönteistä ihmistä 65 000 muslimiasukkaamme joukossa.
Edelle kirjoitetun perusteella on tietenkin kysyttävä, onko meillä muilla Suomen asukkailla syytä huoleen näiden ihmisten takia? Entä onko terrorismimyönteisten ihmisten määrä maassamme jo nyt riittävä, vai haluammeko asuttaa heitä vielä enemmän maahamme?
Entä luotammeko vain siihen, ettei meillä kuitenkaan tapahdu mitään - paitsi ehkä jokin yksittäinen teko? Entä ymmärrämmekö, että riittävän pitkällä aikavälillä epätodennäköinenkin asia muuttuu todennäköiseksi?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorismi kuriin itsesensuurilla ja muslimiyhteisöjen tuella
Jumala osoitti jälleen suuruutensa arabian kielellä
Britanniassa lähes miljoona muslimia kannattaa terrorismia
Ministeri Petteri Orpo kertoi myös, että Suomessa on kohonnut terrorismiriski. Orpon mukaan on myös mahdollista, että Suomessa "tapahtuu jokin yksittäinen teko".
Suomessa on tapahtunut jatkuvasti pieniä humanitaarisiin maahanmuuttajiin kytkeytyneitä yksittäisiä tekoja, kuten pahoinpitelyitä ja raiskauksia. Petteri-ministeri ei kuitenkaan liene tarkoittanut tällaisia tekoja vaan jotain suurempaa. Sellaista, jonka tapahtuessa ilmoille kajahtaa arabiankielinen Jumalan ylistyshuudahdus.
Tässä tilanteessa olisi suotavaa, että ministeri Orpo ja hänen ministeriönsä löytäisivät keinon terroristikytköksiä omaavien ihmisten neutraloimiseksi. Siis heidän tekemisensä vaarattomiksi. Varmin keino siihen lienee näiden ihmisten lähettäminen samanmielisten pariin esimerkiksi Syyriaan, Irakiin, Somaliaan tai Nigeriaan.
Haittapuolena tässä ratkaisussa olisi kuitenkin ongelman siirtäminen noissa maissa elävien ja sikäläisestä terrorismista kärsivien ihmisten niskoille. Mutta ehkäpä Petteri Orpo ja sisäministeriön virkamiehet löytävät paremman ratkaisun - siitähän he korkean palkkansakin saavat.
Lopuksi on syytä palata tuohon terrorismitaustaisten ihmisten lukumäärään. Tunnettuja tapauksia on siis joitain kymmeniä yli kolmensadan. Valitettavasti tämä ei liene koko totuus, sillä emme tiedä kuinka moni terrorismikytkös on valtiovallalle tuntematon. Onko sellaisia yksittäisiä, kymmeniä vai satoja?
Toinen asia, jonka valtiovalta tuntee heikosti on maassamme asuvien terrorismisympatioita tuntevien henkilöiden määrä. Mikäli muslimiväestömme on tässä suhteessa samanlaista kuin Britanniassa, tuntee näitä sympatioita lähes neljännes. Se tarkoittaisi yhteensä reilusti yli 15 000 terrorismimyönteistä ihmistä 65 000 muslimiasukkaamme joukossa.
Edelle kirjoitetun perusteella on tietenkin kysyttävä, onko meillä muilla Suomen asukkailla syytä huoleen näiden ihmisten takia? Entä onko terrorismimyönteisten ihmisten määrä maassamme jo nyt riittävä, vai haluammeko asuttaa heitä vielä enemmän maahamme?
Entä luotammeko vain siihen, ettei meillä kuitenkaan tapahdu mitään - paitsi ehkä jokin yksittäinen teko? Entä ymmärrämmekö, että riittävän pitkällä aikavälillä epätodennäköinenkin asia muuttuu todennäköiseksi?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorismi kuriin itsesensuurilla ja muslimiyhteisöjen tuella
Jumala osoitti jälleen suuruutensa arabian kielellä
Britanniassa lähes miljoona muslimia kannattaa terrorismia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
