Ylen mukaan Afrikan väestö kasvaa 60 prosenttia seuraavan 24 vuoden aikana. Se tarkoittaa miljardia uutta afrikkalaista.
Samaan aikaan Euroopan väestö laskee nykyisestä 744 miljoonasta 703 miljoonaan ihmiseen. Juttu ei kerro, kuinka suuri osa näistä 703 miljoonasta on syntynyt Afrikassa tai afrikkalaisille ihmisille Euroopassa.
* * *
Ylen artikkelin mukaan Jakkie Cilliers tutkimuslaitos Institute for Security Studiesista arveli, että "Afrikan nuori ja kasvava väestö luo mahdollisuuden nopeaan kasvuun oikeilla investoinneilla". Lisäksi Afrikan tapahtumia seuranneen Edward Paicen sanottiin kertoneen, että "erityisen tärkeää on, että nuorille ihmisille pitää yrittää tarjota työtä. Työtä, joka tuo vähän paremman elämän kuin heidän vanhemmillaan ja etenkin isovanhemmillaan oli."
Samalla kannalla on myös tutkija Yohannes Wado Nairobissa toimivasta African Population and Health Research Centerista, mutta puhuu myös asian kääntöpuolesta todeten, että "jos ei luoda työpaikkoja, syntyy pahaa työttömyyttä. Työttömyydestä seuraa muita hankaluuksia, kuten väkivaltaa ja rikollisuutta."
* * *
Ylen juttu ei kuitenkaan kerro, kenen noita työpaikkoja pitäisi luoda eli työllistää afrikkalaisia. Vähenevät eurooppalaisetko? Vai kiinalaiset, intialaiset tai amerikkalaiset? Vai pitäisikö afrikkalaisten itsensä tehdä jotain asian eteen?
Olen toki Ylen toimittajien ja heidän haastattelemiensa asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että olisi hienoa, jos Afrikan väestönkasvu johtaisi taloudelliseen kasvuun ja elintason nousuun. Valitettavasti minua myöskin hiukan huolestuttaa se, etteivät afrikkalaisten näytöt taloudellisesti vahvojen yhteiskuntien rakentamisessa ole olleet kovin vahvat. Enkä siksi pidä mahdottomana, että tulisimme uusien afrikkalaisten talousmahtien sijaan näkemään seuraavien vuosikymmenien aikana valitettavan monta uutta Sudania, Etelä-Sudania ja Somaliaa.
Lisäksi luulen – vaan en toivo – ettei afrikkalaisten kansainvaellus omasta maanosastaan muualle tule suinkaan pysähtymään, vaan pikemminkin kiihtymään. Näin ainakin siinä tapauksessa, että maailmasta löytyy tulijoille halukkaita – tai ainakin kansainvaelluksen hyväksyviä – niin sanotusti sinisilmäisiä vastaanottajia.
Reilun vuoden päästä Tytti ja toverit avaavat ovet taas vähintään neljäksi vuodeksi näille työperäisille.
VastaaPoistaUusilla räppäreillä Suomi nousuun.
PoistaSinisilmäinen vastaanottaja = hyödyllinen idiootti.
PoistaLöytyy valitettavasti yksi sinisilmäinen valtio jolla on "rahaa" ottaa kehitysmaiden joutoväkeä all-inclusive elätykseen.
VastaaPoistaKoska ne ihmisoikeudet ja oikeusvaltio..
Ja kun EU väistämättä tulee hajoamaan jossain vaiheessa,niin on yksi valtio,siis Suomi ja sen poliittinen rälssi,joka pyrkii sinnittelemään siellä vaikka se olisi kuinka vahingollista Suomelle.
PoistaAina kun haukutaan eu:ta, kirjoittajat ei tajua että yhtä määräävä tuholainen Suomelle on yk. Nuo molemmat pitäsi lakkauttaa sillä ne tuhoaa koko maapalloa.
VastaaPoistaMahtaa tuo EU olla haitallisempi. Se kun on koko ajan käsi ojossa pyytämässä lisä ja lisää rahaa milloin mihinkin muka tarpeelliseen!
PoistaYk:ssa keksittiin satu nimeltä, ilmastomuutos, sen varjolla nimeomaan koko eurooppa tuhotaan, sillä tuo sama satu on uponnut eu:n päättäjiin ja sitä suollettaan joka tuutista.
PoistaMusta Afrikka on perinteisesti ollut tuottamaton maanosa. Mustat afrikkalaiset eivät ole luoneet teollisuutta eivätkä investoineet tutkimukseen eikä taloudelliseen kasvuun. Enemmänkin sieltä on kuulunut huutoa, että saamattomuus on valkoihoisten vika.
VastaaPoistaMaahanmuutto, siis eurooppalaisten elatusvelvollisuus tulee jatkumaan. Tämä mm. näkyy kaikissa Vantaan ja Pohjois-Helsingin halpislähiöissä.
Toki YLE:llä on asialle selitys: rasismi.
Kalleimmat kudokset evolutionäärisessä mielessä ovat sukuelimet eli kivekset miehillä ja aivot. Afrikassa on panostettu kiveksiin ja Euroopassa aivoihin. Puoli miljardia isokiveksistä idioottimiestä ja saman verran jatkuvassa kiimassa olevaa naista lupaa hyvää maapallolle.
VastaaPoistaAfrikasta lähti aikoinaan esi-isät. Sieltä lähtee myös kaiken lopulta tuhoava kansanvaellus!
PoistaSuomalaisten geeneissä ei ole milliäkään n..reiden geenejä. On jo vuosikymmeniä sitten tutkittu geenimme ja ne maapallon harvinaisemmat joita ei löydy mistäänpäin maapalloa.
PoistaUskoin pitkään, että Afrikka tekee Kiinalle sen mitä se teki lännelle, mutta tekniikka taitaa viedä afrikkalaisilta mahdollisuuden, valitettavasti!
VastaaPoistaPelkään perinteistä lopputulosta!