Suosittua juuri nyt!

perjantai 16. tammikuuta 2026

Miljardi uutta afrikkalaista

Ylen mukaan Afrikan väestö kasvaa 60 prosenttia seuraavan 24 vuoden aikana. Se tarkoittaa miljardia uutta afrikkalaista. 

Samaan aikaan Euroopan väestö laskee nykyisestä 744 miljoonasta 703 miljoonaan ihmiseen. Juttu ei kerro, kuinka suuri osa näistä 703 miljoonasta on syntynyt Afrikassa tai afrikkalaisille ihmisille Euroopassa. 

* * *

Ylen artikkelin mukaan Jakkie Cilliers tutkimuslaitos Institute for Security Studiesista arveli, että "Afrikan nuori ja kasvava väestö luo mahdollisuuden nopeaan kasvuun oikeilla investoinneilla". Lisäksi Afrikan tapahtumia seuranneen Edward Paicen sanottiin kertoneen, että "erityisen tärkeää on, että nuorille ihmisille pitää yrittää tarjota työtä. Työtä, joka tuo vähän paremman elämän kuin heidän vanhemmillaan ja etenkin isovanhemmillaan oli."

Samalla kannalla on myös tutkija Yohannes Wado Nairobissa toimivasta African Population and Health Research Centerista, mutta puhuu myös asian kääntöpuolesta todeten, että "jos ei luoda työpaikkoja, syntyy pahaa työttömyyttä. Työttömyydestä seuraa muita hankaluuksia, kuten väkivaltaa ja rikollisuutta."

* * *

Ylen juttu ei kuitenkaan kerro, kenen noita työpaikkoja pitäisi luoda eli työllistää afrikkalaisia. Vähenevät eurooppalaisetko? Vai kiinalaiset, intialaiset tai amerikkalaiset? Vai pitäisikö afrikkalaisten itsensä tehdä jotain asian eteen?

Olen toki Ylen toimittajien ja heidän haastattelemiensa asiantuntijoiden kanssa samaa mieltä siitä, että olisi hienoa, jos Afrikan väestönkasvu johtaisi taloudelliseen kasvuun ja elintason nousuun. Valitettavasti minua myöskin hiukan huolestuttaa se, etteivät afrikkalaisten näytöt taloudellisesti vahvojen yhteiskuntien rakentamisessa ole olleet kovin vahvat. Enkä siksi pidä mahdottomana, että tulisimme uusien afrikkalaisten talousmahtien sijaan näkemään seuraavien vuosikymmenien aikana valitettavan monta uutta Sudania, Etelä-Sudania ja Somaliaa

Lisäksi luulen – vaan en toivo – ettei afrikkalaisten kansainvaellus omasta maanosastaan muualle tule suinkaan pysähtymään, vaan pikemminkin kiihtymään. Näin ainakin siinä tapauksessa, että maailmasta löytyy tulijoille halukkaita – tai ainakin kansainvaelluksen hyväksyviä – niin sanotusti sinisilmäisiä vastaanottajia. 

13 kommenttia:

  1. Reilun vuoden päästä Tytti ja toverit avaavat ovet taas vähintään neljäksi vuodeksi näille työperäisille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusilla räppäreillä Suomi nousuun.

      Poista
    2. Sinisilmäinen vastaanottaja = hyödyllinen idiootti.

      Poista
  2. Löytyy valitettavasti yksi sinisilmäinen valtio jolla on "rahaa" ottaa kehitysmaiden joutoväkeä all-inclusive elätykseen.
    Koska ne ihmisoikeudet ja oikeusvaltio..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun EU väistämättä tulee hajoamaan jossain vaiheessa,niin on yksi valtio,siis Suomi ja sen poliittinen rälssi,joka pyrkii sinnittelemään siellä vaikka se olisi kuinka vahingollista Suomelle.

      Poista
  3. Aina kun haukutaan eu:ta, kirjoittajat ei tajua että yhtä määräävä tuholainen Suomelle on yk. Nuo molemmat pitäsi lakkauttaa sillä ne tuhoaa koko maapalloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaa tuo EU olla haitallisempi. Se kun on koko ajan käsi ojossa pyytämässä lisä ja lisää rahaa milloin mihinkin muka tarpeelliseen!

      Poista
    2. Yk:ssa keksittiin satu nimeltä, ilmastomuutos, sen varjolla nimeomaan koko eurooppa tuhotaan, sillä tuo sama satu on uponnut eu:n päättäjiin ja sitä suollettaan joka tuutista.

      Poista
  4. Musta Afrikka on perinteisesti ollut tuottamaton maanosa. Mustat afrikkalaiset eivät ole luoneet teollisuutta eivätkä investoineet tutkimukseen eikä taloudelliseen kasvuun. Enemmänkin sieltä on kuulunut huutoa, että saamattomuus on valkoihoisten vika.
    Maahanmuutto, siis eurooppalaisten elatusvelvollisuus tulee jatkumaan. Tämä mm. näkyy kaikissa Vantaan ja Pohjois-Helsingin halpislähiöissä.
    Toki YLE:llä on asialle selitys: rasismi.

    VastaaPoista
  5. Kalleimmat kudokset evolutionäärisessä mielessä ovat sukuelimet eli kivekset miehillä ja aivot. Afrikassa on panostettu kiveksiin ja Euroopassa aivoihin. Puoli miljardia isokiveksistä idioottimiestä ja saman verran jatkuvassa kiimassa olevaa naista lupaa hyvää maapallolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Afrikasta lähti aikoinaan esi-isät. Sieltä lähtee myös kaiken lopulta tuhoava kansanvaellus!

      Poista
    2. Suomalaisten geeneissä ei ole milliäkään n..reiden geenejä. On jo vuosikymmeniä sitten tutkittu geenimme ja ne maapallon harvinaisemmat joita ei löydy mistäänpäin maapalloa.

      Poista
  6. Uskoin pitkään, että Afrikka tekee Kiinalle sen mitä se teki lännelle, mutta tekniikka taitaa viedä afrikkalaisilta mahdollisuuden, valitettavasti!
    Pelkään perinteistä lopputulosta!

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!