perjantai 11. lokakuuta 2019

Sebastian Tynkkynen joutui fantasian uhriksi

Perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen sai rangaistuksen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan julkaistuaan twiitin, jossa oli muslimiterroristien kuvia ja maininta siitä, että kaikki kuvissa olevat "palvelevat Allahia". Tuomio on lievästi sanottuna käsittämätön, sillä sen perusteluna todettiin, että "teksti on kohdistunut yleisesti islaminuskoa tunnustaviin, ja siinä yleistäen tosiasiassa väitetään islaminuskoa tunnustavia rikollisiksi. Tynkkysen päivityksessä näin ollen panetellaan tai solvataan islaminuskoa tunnustavaa ihmisryhmää".

Asiaa voi tarkastella analogian kautta. Kuvitellaanpa, että Tynkkynen olisi tehnyt kuvakollaasin Utøyan saaren, El Pason, Christchurchin ja Hallen äärioikeistolaisista terroristeista ja kirjoittanut siihen totuudenmukaisesti, että "nämä kaikki henkilöt ovat länsimaalaisia".

Ja kysytään sitten, että olisiko hänet siinä tapauksessa tuomittu siitä, että "teksti on kohdistunut yleisesti länsimaisiin ihmisiin, ja siinä yleistäen tosiasiassa väitetään länsimaisia ihmisiä rikollisiksi. Tynkkysen päivityksessä näin ollen panetellaan tai solvataan länsimaiseen kulttuuriin kuuluvaa ihmisryhmää"?

En siis oikein osaa tulkita oikeuden ajatuskulkua, koska twiitissä puhuttiin eksplisiittisesti kuvassa olleista muslimeista, eikä missään kohdassa puhuttu kaikista muslimeista. Sen sijaan siinä kyllä annettiin tosiasioiden mukaisesti ymmärtää, että suuri osa tämän päivän terroriteoista liittyy islamiin toisin kuin Tynkkynen oli kuullut yleisesti väitettävän.

Kuten jo tuomiolauselman sanoista "yleistäen tosiasiassa väitetään" selvästi nähdään, on tuomioistuin antanut tuomionsa oman tulkintansa eli kuvitelmansa - ellei suorastaan fantasiansa - perusteella sen sijaan, että se olisi pitäytynyt tosiasioissa. Tämä on yksiselitteisesti kelvotonta logiikkaa ja oikeudenkäyttöä, ja siksi on tärkeää, että Tynkkynen valittaa tuomiosta.

On mielenkiintoista nähdä, millä tavalla hovioikeus suhtautuu asiaan. Toivottavasti se välttää käräjäoikeudessa nyt toteutuneen kuvittelun twiitin sisällöistä, vaan sen sijaan perustaa päätöksensä tosiasioihin ja niistä tehtäviin loogisiin päätelmiin. Eli että islamia tunnustavat terroristit tosiaankin "palvelevat Allahia", vaikka kaikki islamia tunnustavat ihmiset eivät olekaan terroristeja.

Aivan lopuksi haluan muistuttaa suomalaista oikeuslaitosta siitä, että niin kauan kuin yhteiskunnassa on todellinen sananvapaus, se ei voi olla läpeensä mätä. Sen sijaan jokaisesta läpeensä mädästä yhteiskunnasta puuttuu todellinen sananvapaus. Tämä olisi hyvä muistaa myös silloin kun tulkitaan poliitikkojen puheita yhteiskunnan kannalta merkittävistä asioista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Husu ei kiihottanut
Sebastian Tynkkysen oikeudenkäynti rajaa sananvapautta
Tynkkynen ulos, entä sitten?

19 kommenttia:

  1. Tynkkysen mukaan koko "oikeuden" käynti ja menettelytavat oli jo etukäteen sovittu syyttäjän ja tuomarin kesken. Hän perustelee näkemystään sillä, että "oikeuden" istuntoa ei saanut kuvata ja jakaa suorana julkisuuteen. Olisihan tuollainen farssi tehnyt hallaa ja pilkkaa koko "oikeuslaitoksesta" suorana. Nimiä kehiin ketkä kaikki osallistuivat näytelmään. Ilmiantajasta lähtien.
    Ja siihen valitukseen, hovioikeuksien linja näkyy olevan se, että tuomiot näissä kovenee, eli sakot tulee ja ehtoollista ellei jopa kovennettua.
    Päänsilityksellä ja soo soo sanoilla saateltuna selvisi sekin 14 v tytön väkisin vessaan vienyt ja siellä raiskannut.
    Että se siitä "oikeudesta".
    Huru-ukko

    VastaaPoista
  2. Olen ymmärtänyt asian niin, että lain varsinainen "oikeushyvä" on ennemminkin jonkinlainen "suojelutarpeessa olevien ryhmien suojeleminen" kuin esimerkiksi "tasapuolisuuden" saati sitten "logiikan" toteutuminen.

    Eli jos lain tulkitsijoiden sympatiat kohdistuvat johonkin tiettyyn nimettyy ryhmään, silloin de facto tuon nimen merkitys- tai viittauspiiriin sulkeutuva "suojelukohde" nauttii de jure kyseisten pykälien suomaa turvaa.

    Se että ratkaisevaan asemaan nousee käsitteellinen operaatio "nimeäminen" -- jonka pohjalta sitten muodostuu esimerkiksi "yleistämisen" mielikuva -- ei juuri juristeristeja pohdituta. Tiedon filosofiaan perehtyneet saavat ihan rauhassa nauraa räkänauruaan -- herra tai rouva syyttäjä eivät todellakaan mistään logiikasta piittaa. Ihan puhtaat tunteet ratkaisevat.

    Paitsi tietenkin etteivät ne tunteet nyt mitenkään niin puhtaita ole. Pykälät "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta" elättävät rinnallaan pykäliä "uskonrauhan loukkaamisesta", jossa myöskin se varsinainen oikeushyvä on piilotettu epäsuorasti nurkan taakse. Se on tässä tapauksessa enemmänkin "yhteiskuntarauha" kuin mihinkään jumalien pyhyyden suojeluun suuntautuva lakitoimi. Oikeusoppineet ovat pähkäilleet, että kun on olemassa uskonnollisia ryhmiä, joilla on taipumusta reagoida väkivaltaisesti jos niiden "pyhiä arvoja" loukataan, pitää lailla estää tällainen loukkaava puhe tai käytös.

    Eli siinä siis käsitteelliset häränpyllyt heittävät oikein tuplavoltin. Yhtäältä kuka tahansa voidaan vetää käräjille, jos puhuu jostain kyseenalaisesta "ryhmäominaisuudesta" -- se on sitä ihan hirvittävän rikollista "yleistämistä" -- ja toisaalta sitten lainsäätäjä saa ihan pokkana määritellä jollekin uskonnolle ominaisen väkivaltataipumuksen sellaiseksi "ryhmäominaisuudeksi" joka tarvitsee ikään kuin erityissuojelun.

    Olen joskus, tai itse asiassa aika usein aiemminkin kaipaillut virkakoneistoon ihmisiä, jotka mihin tahansa täydelliseen mielettömyyteen törmätessään pystyisivät sanomaan selvästi ja määrätietoisesti: "Ei! Minä en lähde mukaan tällaiseen!" -- Eli siis käyttäytymään täysin päinvastaisella tavalla kuin ne todella pahamaineiset natsi-Saksan virkamiehet tekivät. Hehän tyytyivät olemaan lainkuuliaisia ratttaita ihmisyyden perustat murskaavassa koneistossa. En voisi millään uskoa, että meillä mennään nyt ihan samaan suuntaan. Kohti ymmärryksen noituvilla leimasanoilla nostettuja oikeusjuttuja, kohti yleistä poliittisen leimaamisen, ilmiantamisen ja irtisoutumisyritysten kulttuuria, koko ajan lisääntyvää sensuuria, keskustelu- ja ajattelukieltoa -- kohti tosiasiallista totalitarismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Oikeusoppineet ovat pähkäilleet, että kun on olemassa uskonnollisia ryhmiä, joilla on taipumusta reagoida väkivaltaisesti jos niiden "pyhiä arvoja" loukataan, pitää lailla estää tällainen loukkaava puhe tai käytös. "

      Jos väkivaltainen reagointi saa oikeuslaitoksen rankaisemaan niitä, joiden ilmaisemat ajatukset saavat jonkun reagoimaan väkivaltaisesti,
      niin oikeuslaitos oikeuttaa väkivaltaisen reagoinnin ja kannustaa siihen.

      acc

      Poista
  3. Jatketaanpa analogiaa.
    - Kaikki jehovantodistajat eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat jehovantodistajia.
    - Jeesuksella oli lapsivaimo. Kristinuskon mukaan kaikki Jeesuksen tekemiset ovat esimerkillisiä ja velvoittavia kaikille kristityille. Kristinusko on siis pedofiiliuskonto.

    Ja sitten vaan jäädään odottelemaan, että haastemies soittaa ovikelloa.


    Bobrikov

    VastaaPoista
  4. Uuden Suomen Puheenvuoron blogikeskustelujen juridiikan asiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että oikeuskäytäntö on ollut moitteetonta, tulkinta ja soveltaminen lain esitöihin perustuvaa. Heidän mielestään itse laki on huonosti kirjoitettu. Itse näkisin kuitenkin vikaa molemmissa.

    Perustelutekstin pala "panetellaan tai solvataan" on oireellinen. Miksi tässä on sana "tai"? Eivätkö perustelun kirjoittajat tiedä, paneteltiinko vaiko solvattiinko? Äänestikö osa tekstin kirjoittajista panettelun ja loput solvaamisen puolesta, jolloin tuomioon riittävä konsensus saatiin tai-konjunktiolla? Jos olisi sekä paneteltu että solvattu, olisi konjunktio tietenkin ollut "ja".

    Esimerkki länsimaalaisista terroristeista poikkeaa käsillä olevasta tapauksesta sillä merkittävällä tavalla, että länsimaalaiset eivät ole lain tarkoittama (suojeltu) kansanryhmä. Johdonmukaisesti toimiessaan oikeus toteaisi esimerkin tapauksessa, että siinä länsimaalaisia "panetellaan tai solvataan" mutta että tätä ei ole säädetty rangaistavaksi.

    -- Aika ajatella

    VastaaPoista
  5. Juristeria on siitä mielenkiintoinen -- tai paremminkin huvittava -- ajattelun laji, että siinä on ikään kuin lupa käyttää yleiskäsitteitä "ymmärrystä noituvalla" tavalla (Wittgenstein".

    Juristeristi voi puhua "uskonnosta" aivan kuin kyseessä olisi jokin likimain esineinen kohde, jonka olemassaolosta voitaisiin vakuuttua kaikin mahdollisin aistein tai mittavälinein. Silla tavoin käsitettynä käsite "uskonto" on pelkkää keskiaikaista käsiterealismia. Todellisuudessa mitään sellaista asiaa ei ole. "Uskonnot" ovat yhteisöilmiöitä, jotka jokaisessa yhteisössä esiintyvät laadullisesti erilaisina, erilaisia yhteisöllisiä tarpeita ja rooleja toteuttaen, eri tavoin legitimoituina, jne, jne -- ja jopa saman yhteisön piirissä "uskonto" omaa eri aikoina aivan eri sisällön. Juristeristi-ressukka on hyvin tyytyväinen siihen, että kaikki käsitesisällölliset ongelmat ratkeavat siihen kun hän antaa tuolle yhteisöimiölle nimen: "Uskonto!" Juristeristille kaikki uskonnot ovat uskonnon nimi, ja kaikki uskonnot ovat uskontoja uskontojen joukossa.

    Näin siis, vaikka todellisuudessa jo samassa yhteisössä samannniminen uskonto eri aikoina voi sulkea edeltäjänsä pois tunnustuksellisesta piiristään.

    Kun lainsäätäjän ei tarvitse määritellä mitään todellista, vaan pelkkä nimi, käsite "uskonto" riittää, mitä tahansa voidaan kirjoittaa lakiin. Ja sieltä voidaan lukea mitä tahansa. -- No ei sentään. Kyllähän sieltä yleensä luetaan ihan se mikä halutaan lukea.

    Valitettavasti vain yksikään maailman oikea asia tai oikea ongelma ei tällaisten lakien avulla tule sen selvemmäksi -- eikä myöskään mikään "oikeus" voi toteutua. Se, että kipeät ongelmat yritetään ratkaista viemällä ne käsitteellisesti epäselvien lakien varassa käräjäsaliin, on suoraan sanottuna hullun hommaa. Silti sille riittää hurraajia -- sellaista se politiikka on. Sillä politiikastahan tällaisissa asioissa on kysymys, ei mistään mikä liittyisi moraaliin tai edes oikeuteen.

    Nimeäni klikkaamalla voi tutustua asiaa koskeviin tuntoihini perusteellisemmin.

    VastaaPoista
  6. Anonyymi tuossa käsitteli USarin blogin kommentointia. Lukaisin asiaa käsittelevän blogin kommentteineen. Kommenttiosuudessa joku voihki epäasiallisesta kommentoinnista niitä huonompia kommentoijia. Tottakai, kyse on US:n rienauskerhon seinästä.
    Olen muutaman vuoden seurannut US:n Puheenvuoron blogeja. Kommentointiosuuksissa pohdinta on hmmm. erilaista verrattuna esim. S. Oikkosen pohdintoihin tässä blogikeskustelussa.

    Veikkaukseni: tämä ei hyvin pääty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ylivertaisin kognitiivinen dissonanssi on se joka ilmeni US:n päätoimittaja Huuskon reaktiossa, kun hän närkästeli sitä että perussuomalaisen puolueen puheenjohtaja näyttää ymmärtävän enemmän Tynkkystä kuin tuomiota. Huuskon antipatiat kohdistuvat eriytymättöminä kaikkeen mikä vähänkin viittaa "maahanmuuttokritiikkiin", joten hän tuskin kuitenkaan yltyisi kiittelemään Halla-ahoa vaikka tämä edeltäjänsä Soinin tyyliin alkaisi hätistää Tynkkystä ulos ryhmästä.

      Toinen ihan yleinen kognitiivinen dissonanssi sisältyy siihen, että monet Huuskon tavoin vaativat Tynkkyselle rangaistusta myös hänen omien joukkojensa taholta -- että siis ainakin puoluejohdon pitäisi tuomita ns. "vihapuheet" -- mutta itse asiayhteyteen kuuluvana sama vaatimus koskien islamilaisia yhteisöjä -- että siis niiden piiristähän pitäisi nousta mitä äärimmäisin tuomio kaikille jotka tekevät terrotitekoja islamin nimissä -- jää jotenkin ääneen sanomatta.

      Uskonnot tosiaan ovat yhteisöilmiöitä, joissa ilmenevät yhteisövoimat ja yhteisöominaisuudet, jotka eivät tottele sitä että joku juristeristi yrittää liimata niiden päälle sen-ja-sen uskonnon nimilapun. Ei ole mitään "oikeata sisältöä" millekään uskonnolle -- nimenomaan suurille maailmansuskonnoille päin vastoin on ominaista nimenoman se, että ne ovat eri aikoina eri paikoissa omaksuneet aivan erilaisia sisältöjä. Nimillä leikkiminen -- leimaaminen -- on ihan turhaa touhua, vähän samaa kuin lapset lällättävät pilkkanimiä toisilleen.

      Poista
    2. Usarin kommentaariota ei myöskään voi kuvata "vihervasemmistoksi", ainakaan tyhjentävästi. Tämän uusimman Suomemme tilanne ehkä surkeampi kuin jaksamme ajatella, dissonanssia puskee joka suunnasta. -jussi n

      Poista
  7. Pitääkö herra professori todennäköisenä, että lain muotoilua tullaa muuttamaan teknisyyden sijaan suoraviivaisemaksi? Esimerkiksi seuraavanlaisella sisällöllä: "... suoraan tai epäsuoraan luodaan mielikuvia, jotka panettelevat yhteisöjä tai luovat epäsopua eri yhteisöiden välille."

    Ymmärtääkseni Ranskassa ja Britanniassa oikeus valvoo, ettei yhteisöjen välistä harmoniaa vaaranneta. Tämä on eräs seuraus epäluonnollisesta monikulttuurisuudesta, kun keskusvalta pyrkii pitämään voimankäytöllä pakkaa kasassa.

    P.S. Tästä tuli mieleen uusi sosiologinen käsite, joka on analogia fysiikan minimienergiaperiaatteesta: sitä luonnollisempi yhteiskunta mitä vähemmän sen ylläpitämiseen tarvitaan ohjaavaa voimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En pidä todennäköisenä, mutta en epätodennäköisenäkään. Laithan riippuvat poliittisista päättäjistä ja heidät voidaan vaihtaa neljän vuoden välein. Viime kädessä muutokset ratkaisee siis äänetsäjäkunta, jonka mielenmuutokset saattavat johtua lukemattomista syistä.

      Poista
  8. Jahah todistiko sitten oikeus, tuomiollaan, että todellakin kaikki muslimit ovat terroristeja ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tulkinta tuli minunkin mieleeni kirjoittaessani blogia.

      Poista
  9. Itse olen tässä miettinyt, että jospa terroristit muodostavat kansanryhmän, jonka panettelu tai solvaaminen on kriminalisoitu. Ei tästä ainakaan kovin kaukana enää olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsin mielenkiintoinen näkökulma. Mutta ehkä heidät rinnastetaan puolueisin ja niiden kannattajiin, jolloin panettelua ja solvaamista ei äskettäisen tapauksen perusteella kriminalisoida.

      Poista
  10. Jo tähän mennessä maahamme päästettyjen elintasopakolaisten elättämisestä avokätisellä sosiaaliturvallamme aiheutuu yli 3 miljardin euron vuotuiset kustannukset, jotka käytännössä joudutaan peittämään UUDELLA KOROLLISELLA ULKOMAANVELLA, entisen runsaan 100 miljardin euron lisäksi. Ilmeisesti nykyinen viherpuna-hallitus aikoo pitää Suomea maailman sosiaalitoimistona niin kauan kuin ulkomaiset lainanantajat suostuvat lainaamaan vähitellen kehitysmaalaisenemmistöiseksi banaanitasavallaksi ajautuvalle maalle:

    "EU-maita uhkaa suurin pakolaiskriisi koskaan – Suomi huutokauppaa rajavartioaseman Torniossa | UMV-Kolumni

    EU-Suomi ei vaan lakkaa hämmästyttämästä. Samalla kun EU-aluetta uhkaa vuosien 2015-2016 kaltainen miljoonien laittomien maahantunkeutujien vyöry, Suomi aikoo myydä strategisen raja-asemansa, jossa varoitettua kriisiä pitäisi kyetä hallitsemaan..."

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2019/10/10/eu-maita-uhkaa-suurin-pakolaiskriisi-koskaan-eu-suomi-huutokauppaa-rajavartioasemansa-torniossa-umv-kolumni/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  11. Iltalehti julkaisi 10.10.2019 uutisen "Vesalalta kova ulostulo – pohtii Sebastian Tynkkysen mahdollisuuksia jatkaa eduskunnassa: ”Ei voi toimia kansanedustajana”

    Kyseessä on artistiksi jutussa tituleerattu Paula Vesala. Hetkinen... joku nevöhööd julkkis omaksuu itselleen auktoriteetin sanella, kuka saa olla kansanedustaja.

    Ehkä hänen avullaan halutaan vaikuttaa hänet tuntevaan kohderyhmään. Mutta onko IL ottanut huomioon, että Vesala leimautuu rasistiksi ja homofoobikoksi.

    Acc

    https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/96d3cf0d-3e59-4dea-abb6-d7e2705efd6c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesalan logiikka on käsittämätön, tai sitä ei kai edes ole. Onko Vesala ihan kunnossa?
      Tynkkynen kritisoi ideologiaa jonka arvot, perinteet ja ohjeet ovat monin tavoin vastoin lakejamne, demokratiaa, ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, sivistystä ja tervettä järkeäkin. Sehän on faktaa.
      SIKSIKÖ EI SAISI TOIMIA KANSANEDUSTAJANA!
      Ps.Onko oikeuslaitos ja eduskunta antanut pelolle vallan, kun yksi ideologia on kaiken aihellisenkin kritiikin yläpuolella?

      Poista
  12. Usarin kommenttiosiota ja sen alennustilaa kuvaa parhaiten antikvariaattikauppias Ritala.

    Siinä halu sanoa mielipiteensä joka asiasta ylittää reilusti kyvyn sanoa jotakin järkevää käsiteltävästä asiasta. Yleensä antikvariaattikauppias tyytyykin haukkumaan kirjottajaa, persuja tai molempia.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!