maanantai 28. lokakuuta 2019

Onnenpäiviä

Eilen meille kerrottiin, että Abu Bakr al-Baghdad -nimeä käyttänyt terroristi tappoi itsensä "kuin koira ja pelkuri" - kuten hänet tapattanut Donald Trump totesi.  Ennen itsensä räjäyttämistä hän pakeni itkien, vaikertaen ja kirkuen sekä vetäen mukanaan kolme lasta kuolemaan.

Eilen oli siis onnenpäivä. Vaikka eihän tämä kuollut koira sentään miksikään merkkimieheksi jää maailmanhistoriaan, mutta hyvä kuitenkin näin. Ehkäpä eilinen päivä on suunnilleen verrannollinen toukokuun 2. päivään vuonna 2011, jolloin Osama Bin Laden kuoli.

Historiassa paljon suurempi onnenpäivä oli 21. tammikuuta 1924 kun miljoonittain omia kansalaisiaan tapattanut Venäjän verinen vallankumousjohtaja Vladimir Lenin saapui tiensä päähän. Tosin tuota päivää varjostaa se, että tilalle astui vieläkin suurempi kansanmurhaaja Josif Stalin, joka soi ihmiskunnalle onnenpäivän vasta maaliskuun 5. päivänä 1953 henkäistessään viimeistä kertaa.

Suuri onnenpäivä koitti myös 30. huhtikuuta 1945 kun maailmanpalon ja miljoonittain omia kansalaisiaan tapattanut Adolf Hitler tappoi itsensä ja naisensa saksalaisessa bunkkerissa. Onnenpäivä oli myös 9. syyskuuta 1976 miljoonien omien kansalaistensa kuolemasta vastuussa olleen Kiinan kommunistisen puhemiehen Maon Zedongin jättäessä tämän maailman.

Suurta onnea seurasi myös huhtikuun 15. päivästä vuonna 1998. Silloin nimittäin kuoli miljoonittain omia kansalaisiaan tapattanut kommunisti Pol Pot.

Kun edelle kirjaamaani listaa katsoo, siitä voinee päätellä ainakin sen, että viimeisen sadan vuoden aikana suurimpia onnenhetkiä ovat tarjonneet kolmen eri aatteen miehet. Ylivoimaisessa johdossa kulkee Suomessa edelleenkin salonkikelpoinen kommunismi perässään syystäkin pannaan asetettu kansallissosialismi. Kolmantena tulee - ei niinkään aatteen palon kuin kykyjen puutteen takia - niitä paljon valjumpana meillä jostain käsittämättömästä syystä ikään kuin korokkeelle nostettu islam.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vasemmistoliiton synkät juuret elävät ja voivat hyvin
Äärivasemmisto ja islamistit, kuin kaksi marjaa?
Varokaa demokratian kasvattamia diktaattoreita!

12 kommenttia:

  1. En erityisesti suruliputa, mutta enpä juhlikaan näitä kuolemia. Maailma on varmaan kuitenkin parempi paikka, kun eivät ole saaneet elää loputtomasti.
    Leninin hirmutekoja lieventävä seikkana voitaneen pitää hänen kuppaansa, joka oli edennyt aivoihin. Sikseen toisekseen Wikipedia on professorin kanssa eri mieltä hänen kuolipäivästään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näyttää olevan päivämäärän kopioiminen ylivoimaista tälle professorille.

      Poista
  2. "Historiassa paljon suurempi onnenpäivä oli 21. tammikuuta 2014 kun miljoonittain omia kansalaisiaan tapattanut Venäjän verinen vallankumousjohtaja Vladimir Lenin saapui tiensä päähän."

    Tuo kuolinpäivä kannattaa kyllä korjata. Muutoin ihan asiaa.

    -J.Edgar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näyttää olevan päivämäärän kopioiminen ylivoimaista tälle professorille.

      Poista
  3. On sitten olemassa kokonaan toinenkin näkökulma näihin asioihin. Niissä ei ole kyse niinkään ideologioista, vaan ihan yleisinhimillisistä yhteisöilmiöistä, jotka ovat olleet olemassa yhtä kauan kuin ihminen.

    Ihminen on lajityypillisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen laji, ja sosiaalisten instituutioiden kehittymisen myötä myös kaikki "tiedollinen" ajattelu on saanut muotonsa. Kehittymättömän yhteisöt olivat -- ja ovat edelleenkin -- sosiaalisesti hyvin sitovia, ja niissä esimerkiksi nuo "itsemurhat" ovat aivan eri tyyppisiä kuin siellä missä yhteisön sosiaalinen sidos on heikko. Durkheim teki mittavan tilastotarkastelun -- joka oli oikeastaan ensimmäinen varsinainen "sosiologinen" tutkimus -- jossa hän päätyi siihen, ettei edes niin "yksilökohtaisella" teolla kuin itsemurhalla ollut ratkaisevaa tekemistä minkään "itsen" kanssa.

    Tuo nyt kuvattu terroristijohtajan -- terrorismi itsessään on yhteisömuoto "laajennetusta itsemurhasta", itsetuhon ja tuhoamistarpeen symbioosi, kuolemankultti -- itsemurha on surkheimilaisittain erinomainen esimerkki nimenomaan sosiaalisesti hyvin sitovan kulttuurin piirissä ilemenevästä itsetuhosta.

    Vahvat johtajat nostaa valtaan kehittymätön kulttuuri -- vahvin yhteiskuntajärjestys on militaarinen "totalitarismi", joka ei siis totisesti ole minkään vuosisadan tai edes -tuhannen mikään ideologia tai oppi, vaan ihan ihmisen ikuisiin yhteisöllisiin ominaisuuksiin kuuluva mekanismi. Sitä on eri nimisenä ollut olemassa aina, ja se tulee edelleenkin ilmestymään sinne missä kulttuurien sisäinen eheys romahtaa ja yhteisöt ajautuvat epäluottamuksen ja kaaoksen tilaan.

    Jotain itsetuhon ja tuhoavuuden symbioosista voidaan oppia nyt elokuvateattereissa pyörivästä "Jokerista", joka on siis psykoanalyyttisesti ottaen aivan mestarillisen tarkasti piirretty muotokuva yksilöstä jolla on osoiteltu yhteys ympäröivään todellisuuteensa.

    Kirjoitin Jokerista arvion, johon pääsee nimeäni klikkaamalla.

    VastaaPoista
  4. Vallan keskittäminen ja ihmisten eristäminen päätöksenteosta on kalteva pinta, joka aina palaa vetämään ihmiskuntaa mielivaltaan ja kaaokseen. Pienessäkin firmassa on monia, eri osa-alueisiin erikoistuneita työntekijöitä, jotta firman kokonaisuutta voidaan hallita tulosta tuottavasti, paikallisiin olosuhteisiin sopeutuen ja niitä hyödyntäen. Silti kuvitellaan, että bilderbergiläisessä/sosialistisessa/islamilaisessa kaaoksessa yksi jäsenten välisessä kamppailussa jäljelle jäänyt gangsterijohtaja kykenee mahtikäskyillään tuottamaan sadoille miljoonille eri olosuhteissa eläville ihmisille onnelan. Alamaisten omien aivojen käyttö kielletään. Jos sitä havaitaan, siitä rangaistaan vihapuhetuomioilla, niskalaukauksella, kaulan katkaisulla yms. Tämä on tuhoisaa kehityspotentiaalille ja hyvälle elämälle.

    Kaikein tehottomin onnellisuuden tuottaja, kommunismi elää kaikesta huolimatta vahvaa nousukautta maassamme ja EU:ssa, pääomapiirien taustatuella. Kalteva pinta vetää koko ajan kohti viemäriä. Vasikat eivät tajua, että edelliset sukupolvet on viety teurastamoon.

    VastaaPoista
  5. Onnenpäiviä?

    Mao oli vanha rotisko, poistuma olisi pitänyt onnen saavuttamiseksi saada vuosikymmenia aikaisemmaksi.

    Sama asia Stalinin kohdalla.

    Abu ja Osama tuottivat hyvän olon irtisanoutumalla tehtävistään.

    Mihin unohtuivat Ceaucescun ukko ja akka?
    Entäs historian merkittävimpiin? kuulunut kiduttajalääkäri Najibullah? Tosin häntä jotkut ryhmittymät vielä kaipaavat
    https://www.aljazeera.com/indepth/features/2012/06/2012618134838393817.html

    Hitler olisi pitänyt saada elävänä kiinni ja kotouttaa hänet juutalaiseksi mustalaiseksi. Kova työhän siinä olisi ollut, mutta eivätköhän israelilaiset olisi homman hoitaneet.

    Jonkun uuännän neuvottelujen perusteella Pol Potin kuolema annettiin tapahtua luonnollisesti ikäukkona. Hän sai muuten kommunistisen koulutuksensa Ranskassa, joka edelleen tunnetaan liberaalien aatteiden sivilisaationa.

    No, ehkä onnenpäiviä on luvassa lähitulevaisuudessakin, toivotaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin kerätä tuohon miljoonaluokan murhaajat näiden kahden viimeaikaisen vähän vaatimattomamman lisäksi.

      Poista
    2. Joskus tulee mieleen, että onko joillain eräänlainen pakkomielle erilaisiin sadistisiin fantasioihin Hitlerin kohdalla. Ilmeisesti sillä lailla saadaan oikeaoppisia ruskeakielisyyspisteitä. Näet jos asioita viitsii tarkastella puolueettomasti, tässäkin ketjussa mainituista diktaattoreita Hitler oli se, jolla ei ollut sadistisia piirteitä. Toisin kuin esimerkiksi Stalinin Neukkula tai Pol Potin Kamputsea, Hitlerin Saksa ei ollut kansansa ylivoimaiselle enemmistölle mikään pelolla hallittu valtio (kannattaa oikeasti perehtyä aikalaislähteisiin ja laadukkaisiin julkaisuihin, ei Hollywoodin näkemyksiin). Suurin osa kansasta oli tyytyväisiä hallintoon. Veijo Hoikan suunnitelma Hitlerin "kotouttamisesta juutalaiseksi mustalaiseksi" on sekin anakronistinen jälkiviisauden ilmentymä. Historiaa ei pidä tulkita teleologisesti. Itse asiassa Hoikkakin saa kiittää Aatua siitä, että tänään meillä puhutaan suomea eikä venättä. Ilman Saksan hyökkäystä Stalin olisi saanut valmistella sellaisen iskun, joka olisi vyörynyt Atlantille asti ja koko Eurooppa olisi bolševisoitu.

      Poista
    3. Totta on, että saksalaisten enemmistö lienee ollut tyytyväinen Hitleriinsä. Se ei muuta sitä, että hän tuhosi miljoonittain juutalaisia, mustalaisia ja vammaisia ihmisiä.

      Mitä tulee Stalinin kykyyn valloittaa koko Eurooppa ennen operaatio Barbarossaa, en talvisodan valossa usko siihen. Puna-armeija kyllä käytännössä lopulta voitti sodan eli länsiliittoutuneiden merkitys on vahvasti liioiteltu. Se oli kuitenkin mahdollista vasta Stalinin armeijan taistelukyvyn jalostuttua täyteen voimaansa sotakokemusten myötä.

      Ja mitä tulee talvisotaan, Hitler toimi sen aikana aktiivisesti Suomea vastaan estämällä mm. italialaisten aseavun Suomelle. Sen sijaan Yhdysvallat aseisti samaan aikaan puna-armeijaa velaksi, vaikka amerikkalaisten enemmistön sympatiat olivatkin suomalaisten puolella.

      Poista
    4. Juuri niin professori, mutta Hitler ei ollut sadisti, vaan teloitutti iltainsa iloksi noita rotuvammaisina pitämiään ihmisiä. Niinkö se oli?

      Jos Saksa ei olisi aloittanut WW II:a, niin NL olisi sen kuitenkin aloittanut tai ainakin vallanut (lue: tuhonnut) Suomen. Niinkö se meni?

      Prof. Vihavaisella oli juuri äskettäin järkevän oloinen blogi noista sotatotuuksista.
      http://timo-vihavainen.blogspot.com/2019/10/kun-suomi-valittiin.html

      No varmuuden vuoksi täytynee kiittää Adolfia siitä, että meillä puhutaan Suomea. Kiitos Adolf Hitler, että säilytit suomen kielen. Menikö oikein?

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!